lauantai 13. huhtikuuta 2013

Kakkupaperi kortteja

Ett Trykk lehdessä 1/2013 oli tehty kivoja yksinkertaisia kortteja kakkupapereista ja niihin minä kovasti ihastuin. Korttipohjana on Go Kreaten Large Frame Frilly #10 stanssilla tehty pohja. Pohjan voisi tehdä myös kaksiosaisena, mutta itselläni ei hermo riittänyt siihen värkkäämiseen eilen, joten näihin kortteihin pohja tehty yksiosaisena. Kakkupaperiin leimattu Äidille teksti, kukkasia ja helmiä kranssiksi ympärille ja se oli siinä :) Näitä ajattelin kokeilla muillakin teksteillä ja tällä idealla ajattelin toteuttaa tämän kuukauden  joulukorttinikin, jos vaikka tänään saisin aikaiseksi. 
Kovasti on kiiruita koirimuksen kanssa pitänyt, PETO-kurssi ja -koe läpäistiin viime viikonloppuna ja nyt ensiviikolla alkaisi taipparikurssi, eli sen tiimoilta kovin kiirus ja touhukas kevät on tulossa. Näyttelyt vielä lisäksi..En tiedä hyppäsinkö taippari-kurssin kanssa liian isoihin saappaisiin, koska Touhukka on vielä niin höperö ja nuori, riistastakin se kyllä kuumenne, mutta nyt pikkuhiljaa on saatu siipiä kantamaan pihalla ilman repimistä ja riuhtomista. Tosin vaihtokauppaan tarvitaaaaaan paaaaljoooon naakkeeeja  ;) Mutta haasteitahan pitää olla ja kyllä me taidamme koiran kanssa molemmat koko ajan oppia lisää !

Täällä hämeessä on kovin synkkä lauantai ja vettä tulee taivaan täydeltä.. se tietää siis nukkistelua sisätiloissa ja ehkä niiden joulukorttienkin tekoa :)

Image

Image