tiistai 20. joulukuuta 2016

Piparkakkutaloja

Vielä muutama piparkakkutalo jouluksi uusiin koteihin :)

Tässä toiveena oli iso maalaistalo, reki, tonttu ja kettu sekä talon katto ranskanpastilleista. Kaavat ovat samat kuin edellisessä isossa talossa.

Image

Tonttu kurkkii ikkunoista.

Image

Terassille on jo koristeltu joulukuusi, jota piparipoika ja kissa ihailevat.

Image

Reki täynnä namuja.

Image

Etupiha.

Image

Näille taloille toiveena oli kaksi jääaiheista ja pari tavallista taloa tonttuineen.

Image

Image

Image

Jääkukka piparista.

Image

Talojen ympärillä on hahmoja ja puita, mutta ihan kaikkia yksityiskohtia en kuvannut, kun ovat näitä jo tuttuja juttuja :)

Image

Tämän talon kuuset ovat saaneet ruusukoristelun.

Image

Tein muutamia kuusenkoristepipareita ja toiveena oli vaaleita sävyjä.

Image

Koukeroita, kukkia ja helmiäistä.

Image


Image

maanantai 5. joulukuuta 2016

Pipari-iglu ja muita piparitaloja

Piparoinneilla jatketaan eli myyjäisiin lähti 6 taloa, mutta yksi jäi kuvaamatta, kun tuli jo kiirus. Kokeilin välillä jotain muuta ja tein pipari-iglun. Pingviinit ovat tulleet jääkarhuja moikkaamaan. Muuten sitä asutaan aika erillään :)

Image

Katto on päällystetty marenkipallosilla ja avanto on tehty isomaltoosista.

Image

Maalais-idylliä. Mummo talon edessä tiirailee vielä muutamia puuhun jääneitä pihlajanmarjoja.

Image

Katto on sivelty suklaalla.

Image

Ja tietysti bambeja :)

Image

Pikkutaloja.

Image

Pöllöperhe.

Image

Bambiperhe.

Image

Katossa polkadots kuviointi.

Image

Lumiukko vartiossa.

Image

lauantai 26. marraskuuta 2016

Piparitaloja

Ensimmäiset piparitalot on tehty. Tein ison, valaistun piparkakkutalon myyjäisten arpajaispalkinnoksi ja pari muuta myyjäishuutokauppaan, josta rahat menevät hyvään tarkoitukseen.

Ajattelin pitkästä aikaa tehdä Muumitalon, jos vaikka olisi pienempiä muumi-ikäisiä paikalla.

Image

Taloa kiersivät pipariset muumihahmot.

Image

Jäinen Mörkö.

Image

Nuuskamuikkunen ja Muumi.

Image

Ison talon kaavat ovat kirjasta Pepparkakshus & mera Julbus.

Image

Takana on parveke ja "lasinen" kuisti.

Image

Iltahämärässä valo paistaa kauniisti sokeri-ikkunoista.

Image

Kolmas oli pieni, vaaleanpunainen mökki. Tutulla tyylillä koristeltuna :)

Image

Heppa.

Image

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Pipareita

Vielä on hetki aikaa joulupipareihin, mutta muita juttuja on syksyn mittaan tullut koristeltua. Tässä pipareita synttäreille.

Marie-kissa.

Image

Lisää Disneyn hahmoja. Minni Hiiri.

Image

Rusetteja.

Image

Ryhmä Hau.

Image

1-vuotis synttäreille ykkösiä.

Image

Pitsisydämiä.

Image

Ruusuja.

Image

Kukkia ja perhosia.

Image

Image


perjantai 7. lokakuuta 2016

Verkkokuvio peilikiilteen päälle

Verkkokuvio on yksi paljon somessa nähdyistä koristelutavoista peilikiilteen päälle. Kokeilin muutamia netistä löydettyjä eri ohjeita ja tästä tuli minusta paras kuviointi. Aineksetkin ovat helpot, glukoosia, tilkka vettä ja Wiltonin valkoista elintarvikeväriä. Jos haluaa jonkin muun värisen kuin valkoisen, niin värjää lisäksi jollain muulla värillä.

Image


Laitoin kuppiin n. 20-30 g glukoosia, n. vajaa teelusikallinen lämmintä vettä ja muutama tippa valkoista väriä. Lämmitin vielä glukoosia, jottei se ole liian paksua. Jossain ohjeessa oli 60% glukoosia ja 40% vettä, mutta minusta se oli liikaa. Glukoosi ei enää jähmety kiilteeseen ja on herkempi sotkeentumaan kuvioinnin jälkeen. Mutta sitäkin voi kokeilla, sillä tämä paksumpi versio upposi jonkin verran kiilteen sisään ja pinnasta ei tule aivan tasainen.

Tässä pieni videonpätkä verkkokuvioinnista:




Sopii hyvin esim. halloweenkakkuihin hämähäkinverkoksi :)

Image



torstai 22. syyskuuta 2016

Lapsille kakkuja

Kameraan on jäänyt kasa kuvia lastenkakuista, joten tässä pieni kuvakavalkadi. Aika paljon tulee tehtyä samantapaisia kakkuja, kun sellaisia toivotaan, mutta jokainen on kuitenkin aina vähän omanlaisensa.

Kaksikerroksinen pupukakku marenkivoikreemipursotuksella.

Image

Pupu.

Image

Frozen-kakku.

Image

Anna, Elsa ja Olaf.

Image

Toinen pelkällä Olafilla.

Image

Minni Hiiri.

Image

Ryhmä Hau.

Image

Samppa.

Image

Naapuriin toivottiin musiikkiaiheista synttärikakkua violeteilla ruusuilla.

Image