Aurinkoinen syyspäivä mahdollisti lauantaina syntyneiden sivujen kuvaamisen. Mä en ole syksyihmisiä, mutta tällaiset aurinkoiset päivät saa mut jo melkein pitämään tästäkin vuodenajasta. Tykkäsin mä kyllä eilisestä ukonilmastakin hirmuisesti. Ne sateiset, harmaat päivät, jolloin tuulee kamalasti, ne mä kyllä mieluiten vietän sisällä kotona.
Tämä sivu syntyi jotenkin ihanan helposti ja vaivattomasti ja vielä tuloskin miellyttää omaa silmää. Meidän pieni tutkimusmatkailija on niin enakkoluuloton, just niin kuin isänsä! Mä olin ottanut Stadi Scrapiin mukaan kolme luonnosta ja niiden pohjalta printatut oikeankokoiset valokuvat. Kun aloin työstämään tätä sivua, niin Veeruliiru oli samaan aikaan taittelemassa noita haitarikukkia. Ne sopi täydellisesti tähän sivuun, joten hän avokätisesti lahjoitti niitä! Kiitti taas!
Tein myös hääpäiväsivun (jo yhdeksännen!!!) Shysin kesällä räpsimistä kuvista. Ensi kesänä on vuorossa jo 10 hääpäivä, huh.
Mulla oli tapani mukaan aika vähän tarvikkeita mukana, joten sivutkin on aika lailla samaa värimaailmaa. Mulle on muuten hyvin epätyypillistä saada kolme sivua tehtyä yhden päivän aikana, mutta seura oli niin inspiroivaa, ettei se toisaalta ole ihme. Tänään jatkuu skräppäys rauhassa ilman pientä poikaa ja taas kerran mitä parhaassa seurassa. Jes!




