Älä takerru menneeseen, älä haaveile huomisesta.
Keskitä mielesi tähän hetkeen.
-Buddha-



tiistai 30. joulukuuta 2014

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

torstai 27. marraskuuta 2014

tiistai 4. marraskuuta 2014

lauantai 1. marraskuuta 2014

lauantai 25. lokakuuta 2014

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

koti

Image

Image

Image

syyskuun huikaisevassa valossa

Image

Image

Image

Image

Image

Image

Image

Image

Image
teimme retken vuosaaren kallvikiin. alue näytti meille kauneimmat kasvonsa.

maanantai 1. syyskuuta 2014

tilkkutakki

Image

Image
sain vihdoin valmiiksi tilkkutakkini. riemunkirjava neule on syntynyt langanostolakon seurauksena lankalaatikkoni sisällöstä. levottomuutta kokoamaan tarvitsin kuitenkin mustaa perusvillalankaa, jonka hankin snurresta. takkia neuloessa pala palalta olin ajoittain hieman epäuskoinen lopputuloksen suhteen. mutta kokonaisuus toimii sittenkin! mustien vaatteiden kanssa erityisen mainiosti. huomiota takki herättää taatusti, varmaan puolesta ja vastaan. minä kuitenkin pidän neuleesta kovasti ja se näyttää ystäväni sanoin ihan minulta. ehkä täytyy joskus kysyä, mitä se oikeastaan tarkoittaa..

uskomattoman hitaasti langat hupenevat.. eipä se edelleenkään haittaa. on mukavaakin haastaa itseään kekseliäisyyteen ja aikatauluahan minulla ei ole. ostolakko loppuu silloin kun itse sen päätän lopettaa. ja kaupoissa saa edelleen kierrellä hakemassa inspiraatiota ja suunnitelman voi sitten toteuttaa olemassa olevilla langoilla. pienet poikkeukset eivät ole minulle vaaraksi, kunhan varasto ei kerry millekään maailmanlopun odottajat-tasolle. nykytilanne on sangen kohtuullinen. ;)

sunnuntai 24. elokuuta 2014

kirjottu farkkuliivi

Image

Image
epämukavasta farkkutakista tuli mukava farkkuliivi. karinin kirjan kuviolla selkämyksestä tuli iloisen värinen. sopiva sunnuntain puuha.

kesäkäsitöitä ja pari kirppislöytöä

Image

Image
 mollie makes-lehden ohjeella kokeilin kukkasten tekoa, näitä menikin sitten toistakymmentä. toimivat kivasti rintarossina tai hiuskoristeena nauhaan kiinnitettynä.
Image
 lankalakko jatkuu. tilkkuvillatakki on viimeistelyä vaille valmis. lankoja kyllä on edelleenkin..
Image
 virkkuri-kirjasta olen tehnyt muutamia töitä. tämä kassi lähti tyylitajuiselle ystävälleni, on kuulemma ollut ahkerassa käytössä. langat ja tarvikkeet löytyi kontista ja omasta kaapista.
Image
 tässä kesän kuumin kirppislöytö. myllykoskelta aidot ja vanhat ray-banin clubmasterit kympillä. mulla oli identtiset 16-vuotiaana.
Image
 makuuhuoneeni sain viimein itseäni miellyttäväksi. klaffilipasto löytyi rekolan osto- ja myyntiliikkeestä. puinen seinähylly oman koulun teknisen työn luokasta vuosia sitten hylättynä. tehosteväriksi valikoitui turkoosi. klaffipöytä tuli tarpeeseen, sain vihdoin taas itselleni kotikäyttöön tietokoneen, kun nuorimies hankki itselleen tehokkaamman pöytäkoneen rippilahjarahoillaan.
Image
 afrikkalaisia kukkia varten saan vajuutettua lankavarastoani vähän lisää. näistä syntyy keväälläsyntyvälle ihmislapselle tervetuliaispeitto.
Image
 parvekkeelle paistaa koko päivän aurinko. siellä on ihanaa nauttia säteistä viileämpänäkin päivänä ja tehdä käsitöitä.
Image
tuoreimmat pikkukukat valmiina kulkemaan uusiin osoitteisiin.