Sukkahaaste

Marraskuussa "löysin" kaapista kaksi laatikollista Nalle- ja Seiskaveikkakerien jämiä. Useampi kilo lankaa. Monta väriä, vajaa kerä kutakin.

Tuli vähän sellainen olo, että yhtään uutta projektia tai lankakeräostosta en voi itselleni perustella ennen kuin nämä on tuhottu. Mutta mitäs tällaisesta lajitelmasta lankaa oikein muuta voisi tehdä kuin laumoittain kirjavia lapasia tai sukkia. Lapasia en ole tehnyt... noh, pitkään aikaan. Ja sukkienkin kanssa on ollut vähän niin ja näin.

Jokunen vuosi sitten ostin Sukkasillaan-kirjan (Mitronen ja Vilkkumaa, Tammi, 2005), kun tuli vastustamaton tarve neuloa rehelliset, vanhanaikaiset villasukat ja piti palauttaa mieleen, miten se vahvistettu kantapää tehtiinkään. Vahvistetun neuloksen sain kyllä aikaiseksi, mutta muuten kantapää ei täyttänyt toiveita. Vaikka kuinka luin kirjan ohjetta ja vakoilin edesmenneen mummuni neulomia sukkia, en saanut poimittua jalkaterää varten silmukoita ilman että kantapään reunaan tuli isot ilmastointiaukot. Lisäharmitusta aiheutti se, että vaikka tein kirjan ohjeen mukaan sukan kokoa "naiselle" (oma kenkä 39–40), tuli siitä juuri sopiva miehen 46-kokoiseen jalkaan. Hmph. Sain sukat valmiiksi, mutta langan päättely ei enää huvittanut. Vain vuoden ne poloiset joutuivat odottamaan, että jaksoin kaivella kanavaneulan esiin...

Pitkän sukkahiljaisuuden jälkeen neuloin viime kesänä itselleni Norosta polvisukat (opettelin Judy's Magic Cast-On -aloituksen samalla kun prinsessa Victoria ja Daniel tahtoivat toisensa!) ja helteiden hellitettyä Strickenit. Noro-polvareihin tein kantapään lyhennetyin kerroksin (short row heel), siihen olin tyytyväinen, mutta Strickeneihin piti taas poimia silmukoita laidasta... ja vaikka tykkään sukista kovasti muuten, oli kantapää jälleen se osio, jonka olisin toivonut osaavani tehdä jotenkin paremmin.

Mutta siis, sukkalankaa nurkat puolillaan, eikun neulomaan. Ensin tein Nallesta yhden Vellamo-parin. (Siihen tuli tiimalasikantapää. Ja taas tuuletusaukot.) Sitten luin villasukkakeräyksistä: Sotilaskotiliiton sukkahaaste tuntemattomalle sotilaalle ja Wilhelmiinan tempaus siviilipalvelusmiehille. Niissäpä hyvä keino päästä eroon vajaista keristä. Etsiskelin Ravelryssä raidoitusidoita ja löysin Suurperheen sukat. Tykkäsin ideasta heti: hyvin perinteisenmallinen sukka, mutta jalkaterän päällinen ja pohja tehdään erikseen. Kun kantapää tai kärki kuluu puhki, voi säästää varren ja jalkapöytäosan verran aikaa ja lankaa ja neuloa vain pohjan ja kärjen uudelleen. Ajattelin, että tähän malliin saa hyvin myös upotettua lankajämiä.

Sivarisukat, koko noin 46–47

malli: Suurperheen sukat (Ullassa)

lanka: kaapinkätköjen jämäkerät Novitan Nallea

(75 % villaa, 25 % polyamidia)

kulutus ja väri: 76 g harmaata, 15 g valkoista ja 15 g punaista

3 mm sukkapuikot

(Ravelry)

Näiden neulominen oli hyvin opettavainen kokemus. Tajusin nimittäin, miten ne reunasilmukat pitää poimia ilman että kantalapun laitaan tule reikiä! Vihdoin. Ei siis reunasilmukoista vaan niiden välistä.

Reunasaumojen kanssa tuskastelin jonkin verran. En meinannut saada niitä nätiksi. Muutaman ruman ja irvistelevän yrityksen jälkeen tein taas tutkimusmatkaa Ravelryyn. Tsundeen sukissa oli tosi siistinnäköinen sauma. Hän oli yhdistänyt ala- ja yläkappaleet jo matkalla neuloen reunasilmukat yhteen, mutta tässä se ei tietysti enää onnistunut. Tsundeen kuvista sain kuitenkin ahaa-elämyksen, ettei se haittaa, jos saumalanka vähän näkyykin oikealle puolelle. Pääasia, että sauma on siisti. Joten ompelin sauman oikealta puolelta, tapa taitaa olla nimeltään mattress stitch.

Lopputulokseen olen tosi tyytyväinen!

Puikoilla on toinenkin suurperheensukkapari väriyhdistelmällä harmaa-vihreä-valkoinen. Se taitaa sopia paremmin maastopuvun kanssa pidettäväksi, joten tämä ensimmäinen pari olkoon siviilipalvelusmiehelle. Huomenna kiikutan ne posteljoonille, saa toimittaa sivarisukkasäkkiin mitä pikimmin.

Saapassukka

malli: perussukka omasta päästä

lanka: kaapinkätköjen jämäkerät Novitan 7:ä veljestä

(75 % villaa, 25 % polyamidia)

kulutus ja väri: 52 g oranssia (264) ja 117 g vihreää (037)

4 mm sukkapuikot

(Ravelry)

Isälle joululahjaksi saapassukat, koko noin 45–46.

Miehille on vaikea keksiä lahjoja, ja isälle aivan erityisen. Marraskuu oli jo pitkällä eikä idean poikastakaan ollut käynyt mielessä. Ei ollut aikaa lähteä kiertelemään kauppoja ja katselemaan josko jotain löytyisi. Tai jos aikaa olisikin ollut, niin mahdollisuutta ei: se miesten shoppailu-on-tosi-tylsää-geeni näyttää olevan hyvin aktiivinen jo varsin nuoresta. Tulin siihen tulokseen, että jos jotain aion pukinkonttiin papalle saada, on se itse tehtävä. Siispä ihan rehelliset saapassukat. Riittävän pitkällä varrella, että niin halutessaan saa lahkeenkin kääräistyä sen alle.

Kaapinkätköjämäkeräjemmasta löytyi vihreää lankaa sen verran, että arvelin sen jalkaterään piisaavan. Kaveriksi valikoitui oranssi. Neuloessa väriyhdistelmä tuntui vähän oudolta, mutta lopputulos paremmalta.

 

Vaikka tarkoitus oli tehdä ihan perussukka (ja miehen mielestä saapassukassa ei kuulu olla mitään ohjelmaa, muka), tuli neuloessa olo, että joku juttu olisi silti kiva. Siksi väänsin varren raitoihin palmikkokierrot. Oikean jalan sukkaan oikeaan laitaan ja vasemman jalan sukkaan vasempaan laitaan, ulkoa sisälle kiertäen.

Varren palmikkokierrettyjä joustinneuleraitoja jatkoin jalkaterän laitaa pitkin ja käänsin vielä viimeisen kerran ennen kärkikavennuksia.

Joulukukka

Näpertelijän konupapanat

Meillä ei ole viimeiseen neljään vuoteen baarikaapin sisältöä juuri verotettu. Talletus näyttää kasvaneen korkoa, esimerkiksi varpajaisten yhteydessä kaappiin on käsittääkseni palautettu enemmän kuin juotu pois. 

Mies sai ajatuksen päästä eroon osasta väriviinoja, samoin kuin osasta nurkkiin kertyvistä tyhjistä vauvanruokapurkeista. Täytetään purkki rusinoilla, hukutetaan ne hyvään konjakkiin, ja annetaan pois. Kas näin.

No ei tietenkään näin!

Kalastajan vaimo Johanna myönsi muutama päivä sitten olevansa näpertelijä. Postausta lukiessani huomasin, että meillähän asuu sellainen myös! Näpertelijä. Nimittäin mies on meistä yleensä se, joka saa Idean. Ja minä sitten jalostan sitä näpertelemällä. Kas näin!

 

Niinpä illan pimeässä tehtailtiin konjakkisia glögirusinoita riittävät määrät ja tilaisuuden tullen jaettiin joulukortinomaisesti* ystäville, työkavereille, naapureille ja muille hyville ihmisille, jotka näin joulun alla reitille osuivat.

 

* Ne kortit jäi sitten tänäkin vuonna lähettämättä.

Viikon huivi

 

 malli Emily Rossin Haruni

lanka Teetee Elegant

(70 % kampavillaa, 30 % tussahsilkkiä)

neulottu kaksinkertaisella langalla

kulutus 92 g

väri täyteläinen tumma violetti 116 (erä 25948)

pitkät (80 cm) pyöröpuikot 4,0 mm

(oma Ravelry, lisää kuvia)

Viikon huivi, todellakin. Edellisenä lauantaina lanka oli vielä kaupassa, siitä seuraavana valmis huivi ojenteli ryhdikkäänä kirjaston vuodesohvalla. Pingotettuna ja kuivana.

Näin toisella neulomalla ohjetta ei paljon tarvinnut tavata. A-osa palautui mieleen lyhyellä kertauksella, ja B-osan lehtikuvionkin selvitin varsin vähällä vilkuilulla.

Päättelyn tein tällä kertaa virkkaamalla. Jälkikäteen ajatellen pidän i-cordista enemmän, mutta koska joulu lähestyy pitkin askelin ja pari muutakin hommaa olisi vielä kesken... virkkaus oli paljon nopeampi! Edellisen i-cordia neuloessa ehdin katsoa (noh, taustalla pyöriä) parit leffat ja jokunen tv-sarjajakso. Lisäksi kaksi vyyhtiä lankaa ei olisi ehkä riittänyt i-cordille? On minulla kolmaskin vyyhti, mutta ei huvittanut alkaa sitä keriä. Tarvitaan se kerijälaite!

Lanka on ihana! Sitä oli todella miellyttävä neuloa, lopputulos on tasainen ja kaunis. Huivi on suloisen pehmoinen ja ilmava, mutta silti sen tuntuinen, että säilyy ryhdissään. Ja toivottavasti säilyykin – olisi tylsää antaa lahjaksi huivi, joka pehmenee pois muodostaan jo paketissa. Äiti saa tämän joululahjaksi. Harmaan Harunin käärin anopille. Tekisi mieli tehdä vielä yksi, itselle.

Venytetty viikonloppu

Ihana pitkä itsenäisyyspäiväviikonloppu. Tehtiin joululahjahankintoja ja -suunnitelmia. Kävin joogassa ja esikoisen kanssa talvisirkuksessa. Ulkoiltiin lumessa. Kuopus nousi tukea vasten seisomaan. Olla möllötettiin.

Neuloin hullun lailla. Sukkia on valmiina ja kesken. Kiireisimpänä työn alla huivi, se kun pitäisi ehtiä vielä pingottaakin ennen paketointia.

Tykkään paketoida itse, kääriä lahjat kauniiksi. Lauantain ostosreissulla päätin kuitenkin viedä lapsille hankkimani lahjan suuren tavaratalon paketointipalveluun. En halunnut, että he näkevät ostokseni. Jonotin puoli tuntia. Paketointipalvelun tytöillä ei tuntunut olevan mikään kiire. Minulla alkoi jo vähän olla, kun muu perhe odotti nälkäisenä ravintolan edessä. Mutta ei haittaa, ajattelin, pääasia että saan ostokseni kääreeseen ja tekevät huolellista jälkeä.

Vihdoin tuli vuoroni. Minun vuoronumerollani minun paketoijani palveli neljää muuta asiakasta! Sellaisia, joilla oli niin kiire, etteivät voineet jäädä odottamaan vaan halusivat paperia ja narua ja sinettitarroja mukaan, että voivat kotona rauhassa paketoida. Minä en voinut ottaa paperia mukaan, piti saada se lahja heti piiloon, ettei yllätys mene pilalle. Vähän alkoi jo haitata.

Kun tyttö oli palvellut nuo neljä muuta asiakasta (minun vuoronumerollani!), katselin penkiltä kuinka hän ähräsi pakettini kanssa. Ajattelin, ettei tuosta tule mitään. Eikä tullutkaan. Tai tuli, ihan kamala! Paperi oli vinossa ja rutussa ja rumilla, paksuilla taitteilla. Ensin ajattelin sanovani, etten halua noin rumaa pakettia. Ja etten halua, että minun vuoronumerollani, puolen tunnin odotuksen jälkeen, palvellaan niin montaa muutakin asiakasta. Kun ostos oli vihdoin paperissa, miten kuten, katseilta nyt suojassa kuitenkin, pyysin sen mukaan. Sanoin, että on kiire ja laitan narun sitten kotona itse. En sanonutkaan muuta: olin niin kiukkuinen, etten halunnut sylkäistä suuttumusta tytön päälle ja pahoittaa meidän molempien mieltä, parhaansa hän kai teki. Harmitti kuitenkin. Odotin niin pitkään vuoroa ja perhe minua, ja nyt joudun paketoimaan mokoman vielä uudelleen. Pitäisi ehkä laittaa palautetta tavarataloon?

 

Äidin huivi on hyvällä mallilla. Lanka on ihana, Teeteen Elegant, kampavillaa ja tussahsilkkiä. Se on niin ohutta, että neulon kaksinkertaisena. Puoli kilometriä 50 grammassa. Käärin kerälle kaksi vyyhtiä, yhteensä kilometri lankaa. Sitä keriessä ehti mietiskellä, että sellainen kerijälaite olisikin aika näppärä. Ja jos olisi kerijälaite, pitäisi olla myös vyyhdinpuut. Sen kun kääntäisi kammesta menemään. Saisi kauniita keriä, joita voisi neuloa sisältä. Ei tarvitsisi jahtailla koirankarvaisia lankapalloja tuolien ja kaappien alta tai kahlita karkulaisia sankoon.

Tämä neulomisharrastus on selvästikin välineurheilua, olen huomannut. Ja sitähän on ihan kuin kynsille lyöty ilman kerijälaitetta.

Ensimmäiset

Joulukalenterin ensimmäinen luukku.

Olen huono lähettämään joulukortteja. Ihan kelvoton! Isovanhemmilleni lähetin, kun elivät, ja kummeille yritän muistaa. Mutta omille kummilapsille lähetän joka vuosi joulukalenterin. Yleensä ostan ne kirjamessuilta, eräällä näytteilleasettajalla on kauniita. Kalenterit on siis useimmiten ajoissa hankittu, mutta niiden lähettäminen jää aina viime tippaan.

Ensimmäisenä adventtina tai joulukuun ensimmäisenä päivänä saa ripustaa jouluvalot. (Ei yhtään aikaisemmin, miehen sääntö. Tähden laitoin ikkunaan kuitenkin jo marraskuun alussa, mutta se ei olekaan jouluvalo vaan pimeänkarkotusvalo.)

Tänä vuonna adventti ehti ensin. Ja pois en ota ennenkuin Nuutin päivänä.

 

Häkellyttävää, ensimmäiset joululahjat on paketoitu. Pelkäänpä, että kiire ja stressi ehtivät silti tulla.

Ensimmäiset piparit on leivottu. Ja melkein jo syötykin.

Vellamo

Ja tällaiseltakin marraskuu voi näyttää! Toivottavasti lumi ja pieni pakkanen nyt pysyy. Paluu pimeänharmaaseen rapaan ja märkään olisi liian julmaa.

 

malli Taina Anttilan Vellamo

(linkit Ullaan ja Ravelryyn)

lanka Novita Nalle

(75 % villaa, 25 % polyamidia)

kulutus yhteensä n. 85 g

värit tummansininen ja valkoinen

sukkapuikot 3 mm

Tarvitsin viikonloppureissulle matkaneuleen. Puikoilla lepäävä nororaitapolvarin pari (vähän toisen sukan syndroomaa...) ei käynyt laatuun, ettei sukkaparin saaja vahingossa näkisi joululahjaansa ennen aikojaan. Kaapissa makaa laatikollinen vajaita Nalle-keriä, nappasin niistä mukaan tummansinisen ja valkoisen. Näin jälkeenpäin ajatellen vähän tylsä yhdistelmä. 

Malliksi valkkasin Vellamon. Haaveilen jonain päivänä tekeväni ihan oikean kirjoneuleen ja ennen suurempaan projektiin tarttumista tarvitsen harjoitusta. Näiden sukkien perusteella vieläpä aika paljon. Oli nimittäin sen verran tuskaa nuo muutamat rivit! (Ja hei, mä olen sentään joskus kirjoneulonut kokonaisen Korsnäsin paidan. En tajua, miten ikinä sain sen valmiiksi.) Pitänee kahlata Ravelryn keskusteluja läpi, josko siellä olisi jaossa jotain vinkkejä siitä, miten tuon lajin saisi sujuvammaksi ja mukavammaksi. Ja jäljen tasaisemmaksi! Toisen sukan kirjoneuleosio on selvästi(?) tiheämpi kuin ensimmäisen.

Sukat neulottiin varpaista ylös, kantapää lyhennetyin kerroksin. Tämä tiimalasikantapää tosin oli erilainen kuin aikaisemmin tekemäni. Ja taidan tykätä tuosta aiemmin tekemästäni versiosta enemmän, sillä vaikka kuinka vedin reunasilmukkaa tiukalle, jäi kantapään saumaan nyt pienet reiät. Ompelemalla päättely oli uusi tuttavuus myös, näppärä ja nätti!

 

Ihan jees. Kai epätäydellisenkin voi pakata joulupaperiin?

Marraskuu

Marraskuu voi siis näyttää myös tältä?

Oltiin kuopuksen kanssa tänään neuvolassa. Otin hänelle samalla influenssarokotuksen ja kyselin mielenkiinnosta, onko pandemiarokote–narkolepsiaepäilyhässäkkä vaikuttanut ihmisten intoon ottaa rokotetta. Kyllä. Kuopus oli meidän neuvolatädin toinen normitarkastusten ohessa rokotettu. Toinen? Ja rokotetta on jaettu halukkaille nyt reilun viikon. Oho.

Tuttu kertoi saaneensa viime syksyn sikainfluenssarokotteen jälkeen välittömästi, vain muutamia tunteja myöhemmin, sitkeän silmätulehduksen. Lääkäri ei ollut uskonut, että se rokotuksesta johtuisi, joten nyt hän ei ota enää itselleen tai lapselleen mitään muita kuin neuvolan ohjelman mukaisia rokotteita. Olen minä samaa mieltä, että lääkärin pitäisi ottaa todesta ja raportoida eteenpäin kaikki oireet ja niiden mahdollinen yhteys rokotteeseen arvioida sitten jossain toisaalla, mutta... niin. Onhan myös niin, että heti sikarokotusten jälkeen alkoi hirveät pakkaset ja niitä kesti kuukausikaupalla. Ja tällaista hellekesää ei ole ollut koskaan ennen.

En sano, etteikö rokotuksella ja eri oireilla olisi yhteys toisiinsa, mutta on kai niinkin, että joillakin oireilla on lopulta vain ajallinen yhteys. Kuka tietäisi millä? Itse murehdin viime syksynä sikarokotteen elohopeaista säilöntäainetta, tiomersaalia. Sitä ei tämänvuotisessa influenssarokotteessa ole, kuin ei myöskään adjuvanttia. Uskallan kyllä käydä otattamassa sen myös esikoiselle. Meinaan, että pelkään sitä tautia enemmän kuin rokotetta.

Haruni ja Filigrano

malli Emily Rossin Haruni

lanka Pirkanmaan kotityön Ohut Pirkkalanka

(100 % villaa)

kulutus hieman toista kerää eli 116 g

väri tumman harmaa 501 (erä 2297)

pitkät (80 cm) pyöröpuikot 4,0 mm

(oma Ravelry)

Hyvä malli ja selkeä ohje, ei tarvinnut turhia tulkita tai arvailla. Sen kun tikutti menemään. Vielä en ole päättänyt, tuliko huivi itselle vai käärinkö joulupakettiin. Tämä oli sen verran mukava ja vikkelä neuloa, että voisin hyvin tehdä toisenkin (ehkä myös -värisen) ja helpottaa hiipivää joululahja-ahdistusta...

Pingotuksen voima on ihmeellinen. Ellei tietäisi, voisi jäädä pitsihuivin neulominen jopa kesken. Tämä ruttuläjä ei nimittäin vielä kovin lupaavalta näytä,

mutta kunnon kastelu, puristelu pyyhkeeseen ja pingotus – rumasta ankanpoikasesta kuoriutuu joutsen, vai miten se meni.

Harunin reunan tein i-cordilla. Ensimmäistä kertaa ikinä sitä lajia. Järkyttävän hidasta, mutta päättely on kyllä siisti!

Alunperin aloitin Harunin kesällä Zitron Filigran Lace No1:stä, mutta se ei tuntunut oikealta. Lanka oli Harunille ehkä liian ohutta tai tiukkakierteistä?

Se yritys meni siis purkuun, mutta lanka muuntui kuitenkin toiseksi kauniiksi huiviksi, joka valmistui heinäkuussa ja on ollut käytössä p a l j o n.

 malli Birgit Freyerin Filigrano Shawl

lanka Zitron Filigran Lace no. 1

(100 % merinovillaa)

kulutus 75 g

väri kauniin sininen 2509

pitkät (80 cm) pyöröpuikot 4,0 mm

(oma Ravelry)

Paluu lähtöruutuun

Vaikka tiesin, että tehtävä se on, matka tuumasta toimeen oli pitkä. Mutta huolellisen hauduttelun jälkeen, tässä se nyt on, purettuna. Eikä tuo lopulta niin pahalta tuntunut. (Vilkuilin samalla boksilta hyvää rouvaa ja kipiänkääntäjää.)

Sadas joogatunti

Olin tällä viikolla Taavi Kassilan pitämällä joogatunnilla. Se oli rauhallista ja meditatiivista. Oikein mukavaa.
 

Aloitin joogan kaksi vuotta sitten. Urheilullinen en ole koskaan ollut. Toki olen kokeillut monia lajeja, mutta mikään ei oikein vienyt mukanaan. Kunnes opiskeluaikana menin kuntonyrkkeilyn alkeiskurssille. Ja innostuin, se oli ensimmäinen laji, joka sai hien virtaamaan kunnolla. Mahtava tunne. Samoihin aikoihin osallistuin pilateksen alkeiskurssille, koska halusin litteän vatsan. Litteää vatsaa en ainakaan heti saanut, mutta jonkunlaisen herätyksen siihen, että haluaisin tuntea ja hallita kehoni paremmin. Löysin ihanan opettajan ja kävin ahkerasti tunneilla. Aloin saada tuntumaa itseeni.

Pilates ja kuntonyrkkeily. Ne olivat ensimmäiset lajit, joihin en kyllästynyt heti alkuunsa. Kävin tunneilla säännöllisesti pari vuotta kunnes tulin raskaaksi. Pilates jäi alkuraskauteen, sen jälkeen alkoi maha olla tiellä. Kuntonyrkkeilytunti muutti remontin takia kauemmas työpaikaltani, enkä ehtinyt sinne enää yhtä helposti, ja sekin jäi. Keskityin olemaan raskaana ja röhnöttelin illat mahan vieressä sohvalla. Raskaus oli kuitenkin helppo ja meni hyvin kunnes selkä välittömästi äitiysloman alettua sanoi sopimuksen irti. Ei jaksanut enää tukea edessä roikkuvaa valtavaa poikamahaa. Selkäsärky onneksi loppui synnytykseen.

Raskauteni aikana pilatesopettajani teki järkyttävän päätöksen muuttaa Suomesta pois. Hän kävi pitämässä pari tiiviskurssia kesän aluksi ja lopuksi, kun esikoiseni oli noin neljän ja kuuden kuukauden ikäinen. Osallistuin kursseille ja mietin epätoivoisesti, mistä löytäisin itselleni uuden opettajan. (Olen huomannut, että opettaja vaikuttaa paljon. Jos luottamussuhde ei synny, en jatka lajia ainakaan saman opettajan johdolla.) Halusin saada kroppaa takaisin hallintaani raskauden muutosten jälkeen, ja myös yläselkä alkoi olla kroonisen kipeä imetyksestä ja vauvan vieressä nukkumisesta.

Mies oli huomannut koiranulkoilutuslenkillä ilmoituksen, että aivan naapurissamme alkavat joogatunnit. Olen aina ollut jäykkä, luokkaa rautakanki, ja epäilin miten laji mahtaisi minulle sopia, mutta paikan läheisyys painoi vaakakupissa paljon, joten päätin kokeilla. Ensimmäisen tunnin jälkeen olin kolme päivää kipeä. Kaikki liike sattui kaikkialle. Olin koukussa.

Aluksi kävin tunnilla kerran viikossa, pian jo kahdesti. Ryhmä oli alkuun pieni, monesti meitä oli vain kaksi tai kolme. Pieni osallistujamäärä teki ryhmästä haavoittuvan: joskus tunti peruttiin, koska olin ainoa paikalle saapunut. Toisaalta opettajalla oli aina aikaa avustaa ja korjata asanoita. Olin innoissani, huomasin itsessäni nopeaa edistystä surkeasta lähtötasostani huolimatta – vai paremminkin juuri siitä syystä.

En ollut joogannut vielä vuottakaan, kun kuopus ilmoitti tulostaan. Olin raskaudesta iloinen, vaikka toisaalta harmitti, että tuore suhteeni voimistuvaan ja notkistuvaan kehooni joutui hetkeksi syrjään. Mieheni jälkeen kerroin raskaudesta ensimmäiseksi joogaopettajalleni. Juttelimme pitkään, kerroin aikovani jatkaa joogatunneilla raskaudesta huolimatta, ja hän lupasi opastaa, miten voin muokata ja mukauttaa asanoja tilaani sopiviksi. Ja niin tein. Kävin tunneilla läpi koko raskauden. Joogan syvä hengitys lievitti alkukolmanneksen kuvotusta. Selkä pysyi synnytykseen asti kunnossa, liitoskivuista tai repaleisista yöunistä en kärsinyt lainkaan. Normaalilla joogatunnilla kävin vielä viisi päivää ennen kuopuksen syntymää ja kevyemmällä mammajoogatunnilla vain muutamia tunteja ennen. Joogan ansiosta olen oppinut hengittämään ja rentouttamaan itseni paremmin, ja myös synnytys oli ensimmäistä helpompi. En tarvinnut lääkkeellistä kivunlievitystä lainkaan.

Kolme kuukautta pidin äitiyslomaa, sitten palasin joogasalille. Nyt olen viitisen kuukautta haeskellut tuntumaa jälleen muuttuneeseen kehooni. Tunnen, että alan saada siihen taas voimaa ja hallintaa. Fyysinen harjoitus hoitaa myös päätä. Mies kannustaa minua tunneille, koska jooga tekee minusta mukavamman ihmisen. Oikeassa on.

Nyt joogasalilla oli siis vierailemassa Taavi Kassila. Hänen tuntinsa oli hyvin erilainen kuin oman opettajani. Niin pitikin, siksi meninkin. Halusin kokeilla meditatiivista, henkisempää joogatuntia. Ja olihan se rentouttava. Olen tyytyväinen tuntiin, tunnen saaneeni siitä jotain itselleni.

Ymmärsin nimittäin yhden asian. Tiedän, että kaksi vuotta sitten olisin sanonut harjoituksesta, että ihan kiva, mutta ei mun juttu. Nyt tajusin, että se ei vielä ole juttuni. Kehoni on liian jumissa. Varsinkin ennen joogan aloittamista, mutta yhä vieläkin on kehossani niin paljon jäykkyyttä ja jumitusta, että en voi rentoutua siinä. En voi tyhjentää mieltä ja keskittyä meditaatioharjoitukseen, kun takareiden, selän tai lonkan kiristys täyttää tajuntani. Vielä pari vuotta sitten olin niin täydellisen jumissa, että keho ei päästänyt mieltä otteestaan hetkeksikään. Nyt lihakset ovat hieman rennommat, ja sen pienen verran energiaa ja keskittymistä saatoin harjoituksessa vapauttaa mielelleni, mutta samalla tiedostan, että paljon kapasiteettia on edelleen sidoksissa kehoni jäykkyyksiin. Sitä minun on nyt työstettävä. Tämän tajusin, kun seuraavana päivänä mietin joogaharjoitusta. Ja samalla muistin lukeneeni joskus B.K.S. Iyengarin sanoneen, että mieli ei voi olla vapaa ennen kuin keho saa vapautuksen. Nyt luulen ymmärtäväni, mitä hän sillä tarkoittaa.

Joogatunnit ostan erissä, kymmenen kerran kortteina. Olen säästänyt kortit. Niiden perusteella tuo oli sadas joogatuntini.

Edit. Tuo juliste on Dharma Mittran 908 asanan juliste. Joskus maltan hankkia sen itselleni! Kuvaa klikkaamalla pääsee Dharma Yogan sivuille ja posterikauppaan.

Stricken

malli Cookie A:n Stricken (koko S)

lanka OnLine Linie 3 Supersocke 100 

(75 % villaa, 25 % polyamidia)

kulutus n. 88 g

väri harmaa 109 (erä 35938)

sukkapuikot 2,5 mm

Tällä yhdistelmällä valmistui sopiva sukka noin koon 40 räpylään (oma Ravelry).

Ensimmäiset Cookie A -sukkani siis. Vaan eivät varmasti viimeiset. Tein näiden kanssa aika paljon ylimääräistä työtä, kun haeskelin sopivaa lankaa ja kokoa, mutta siitä ei voi syyttää ohjetta. Se oli erittäin neulojaystävällinen - selkeä ja viimeistelty. Kun kaikki liikkuvat osat oli lukittu, oli toisen sukan neulominen silkkaa riemua!

Kaivosmiehet

Yhteen aikaan pelasin joka ilta tätä peliä. Se oli tapa nollata pää, olla pitkän päivän päätteeksi hetken ajattelematta mitään. Eilen huomasin, että en ole kuopuksen syntymän jälkeen pelannut peliä kertaakaan. Sen sijaan olen alkanut tehdä käsitöitä.

Luulen, että hinku neuloa tai virkata liittyy siihen, että saan jotain valmiiksi. Kun muuten tuntuu, että touhaan koko valveillaoloajan* jotain, ja silti mikään ei valmistu. Siivoan, pyykkään, raivaan tavaroita paikoilleen, hosun ja heilun. Kotona on siistiä ohikiitävän pienen hetken juuri ennen kuin pojat heräävät päiväunilta. Ja heti sen jälkeen on taas lisää siivottavaa, pyykättävää ja raivattavaa. Neuloessa pääsen kuitenkin silmukka kerrallaan lähemmäs jotakin, jonka voi lopulta julistaa valmiiksi.

Tuokio käsityön kanssa illalla, kun lapset nukkuvat, toimii myös pään nollauksena. Vaikka valmista syntyy, on itse prosessi silti tärkeämpi. Siksi ei yhtään haittaa, vaikka välillä joutuu purkamaankin.

Chilen kaivosmiesten pelastusoperaatio kuuluu etenevän niin hyvin, että sen kunniaksi päätin paukuttaa yhden erän peliä.


* Äitini oli ainakin ennen samanlainen, hääräsi koko ajan jotakin. Kun asuin vielä lapsuudenkodissa, hän ei koskaan esimerkiksi katsonut televisiota. Oli aina muuta hommaa. Vielä joku aika sitten ajattelin, että jotkut ihmiset vain ovat sellaisia. Eivät osaa olla tekemättä mitään. Nyt tiedän, ettei se ole luonteenpiirre.

**muoks**
jk. Tajusin muuten juuri, että enhän minäkään enää koskaan katso televisiota. Teen aina jotain samalla. Neulon, viikkaan ja ripustan pyykkiä, kerään leluja, selaan akkainlehteä... Sen takia minulla on edelleen boksilla Lostin viimeinen jakso kesäkuulta katsomatta, koska se pitäisi keskittyä katsomaan. Ilman mitään oheistoimintoja. Koskahan ottaisin sille ajan ja olisin reilusti tekemättä mitään? Katsoisin vain.

Harmaat

Tästä tulee esimmäinen CookieA-sukkaparini.

Kokeilin tehdä niitä jo viime syksynä Grignascon Baby Flaviasta, mutta se ajatus todettiin huonoksi varsin varhaisessa vaiheessa. Lanka oli ihan liian pehmeää käsialalleni, huopui jo neuloessa. Ei ehkä olisi muutenkaan ollut sukkalankana kestävin.

Kesällä poikkesin ohi kävellessäni Hakanieman hallin Vihreään vyyhtiin. Jotain teki mieli ja muistin, että näille sukille puuttuu lanka. Upeiden värien yltäkylläisyydessä menin jotenkin täydellisen lukkoon... Valitsin harmaan!?

Ensimmäisen sukan neuloin jo kertaalleen kantapään yli kunnes tajusin, että siitä tulee liian iso. Siis purkuun ja uusi yritys pienemmästä koosta. Tuntuu, että olen viime aikoina purkanut enemmän kuin neulonut. Se ei kai ole mahdollista?

Chilejä

Mies sai taannoin tuliaiseksi muutaman chilin, White Bullet Habaneroja ja jotain punaisia kavereita. Näyttävät harmittomilta. Mies nakersi pienen maistiaispalan valkoisesta luodista. Itse en ole uskaltanut.

Pyhä Sylvi

Halusin korkata blogin jollain wow-tekeleellä. Ajattelin, että Sylvi olisi sellainen.

Sylvini valmistuminen oli ihan päivistä kiinni. Kunhan hän vain makoilisi itsensä kuivaksi kirjaston vuodesohvalla, voisin päätellä langat, neuloa kukkien terälehdet paikoilleen ja kiinnittää soljet. Mies lupasi tulla ottamaan puistoon kuvan: Sylvi ja minä, taustalla kauniit ruskan sävyt.

Tasan viikon tuo itseään kuivatteli. Halusin vielä sovittaa ennen kuin käyn viimeistelyhommiin. Noh. Hyvä, että sovitin. Ei nimittäin tunnu yhtään hyvältä. Miehen mielestä kyllä näyttää ihan hyvältä, mutta minusta ei edes näytä. Sitä paitsi "ihan hyvä" ei riittäisikään. Tämän piti olla todella hyvä, sellainen wow.

Heitin mamman lattialle ja kävin mittanauhan kanssa kimppuun. Ulkoiset mitat ovat juurikin neulomani koon mukaiset. Neuletiheys falskaa vähän: rivitiheys on oikea, mutta silmukkatiheys hieman liian pieni. Voiko se vaikuttaa noin paljon? Niin tai näin, takki on liian iso. Siitäkin huolimatta, että se on ulkotakki ja sen alle pitää mahtua vaatekertoja. Se valuuuuuu päällä. Tämä ei ole wow, tämä menee purkuun.

Pähkäilin ja mittailin. Harmittelin. Ja pähkäilin. Päätin kuitenkin nukkua yön yli ennen kuin puran tekeleen. Mutta parinkin yön jälkeen olen vakuuttunut siitä, että purettava se on. Harmittaa vähän. Ei se, että pitää purkaa ja tehdä uudelleen, vaan se, että tämä oli ensimmäinen kerta ikinä, kun tein ennen aloittamistani oikein mallitilkutkin ja säädin puikkokokoa "to obtain the correct gauge". Ehkä vähän harmittaa sekin, että nyt ei Sylvin kanssa ehditty syksyn kauniiseen ruskaan... Vaan miksei me oltaisi kauniita keväthangillakin. Tai ensi syksyn ruskassa.

Jonain päivänä vielä aloitan...