sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Raportin paikka

Image
Kuopuksen huivi
Malli: Mrs Marplen ohjeeksi kirjoittama 
Lanka: Novita Nalle
(75% villaa, 25 % polyamidia)
25 g sekä tummaa että vaaleaa sinistä
2,5 mm puikot
(Ravelry)

KYHin ensimmäinen etappi on saavutettu: 25 neule- tai virkkausprojektin aloitusta kesäkuun ensimmäisen ja juhannuspäivän välillä. Ja lopulta jopa hämmästyttävän helposti! Osallistumista pähkäillessäni murehdin eniten, että keksinkö riittävästi projekteja, jotka oikeasti haluan tehdä, etten joutuisi aloittamaan töitä vain aloittamisen takia. Kävikin kuitenkin niin, että kaikkia suunnittelemiani pieniä projekteja en saanut sopimaan KYHiin, koska halusin aloittaa myös muutaman suuremman työn, ettei tekeminen lopu kesken heinäkuun. Hauskaa olisi, jos saisin kaikki keskeneräiset aikataulussa valmiiksi, mutta urheilujuhlan tuntua touhuun toisi se, etteivät valmistuisi liian pian. Eikös kunnon loppukiri ja kilpajuoksu aikaa vastaan kuulu asiaan?!

#1–#4 Lumihiutaleita, aloitus 1.6./valmis 3.6.
#5 Lapsen alpakkasukat, aloitus 2.6./valmis 4.6.
#6 Lumihiutale, aloitus 3.6./valmis 3.6
#7 Fantasy-tiskirätti, aloitus 4.6./valmis 8.6.
#8 Rock Island -huivi, aloitus 4.6. KESKEN
#9 Karkkipäivä-virkkuut, aloitus 5.6. KESKEN
#10 Sardiinisäilyke, aloitus 6.6./valmis 7.6.
#11 Vauvan tossut, aloitus 8.6./valmis 15.6. (napit 17.6.)
#12 ja #13 Tiiliseinä-tiskirätit, aloitus 9.6./valmis 9.6.
#14 Chinese waves-tiskirätti, aloitus 10.6./valmis 11.6.
#15 Linoleum-tiskirätti, aloitus 12.6./valmis 12.6.
#16 Skew-sukat, aloitus 13.6. KESKEN
#17 Kuopuksen huivi, aloitus 14.6./valmis 16.6.
#18 Pitsinen, aloitus 16.6. KESKEN
#19 Keelin Cap, aloitus 17.6. KESKEN
#20 Lumihiutale, aloitus 22.6./valmis 24.6. PINGOTTAMATTA
#21 Aran Room Shoes, aloitus 22.6. KESKEN
#22 Vauvan tossut, aloitus 23.6. KESKEN
#23 iPhonelle slipari, aloitus 24.6. KESKEN
#24 Lumihiutale, aloitus 24.6./valmis 24.6. PINGOTTAMATTA
#25 Sottopassaggio-sukat, aloitus 25.6. KESKEN
(Ravelry)

Image

perjantai 24. kesäkuuta 2011

Pientä

Enpäs muistanutkaan kesäkuuta näin kiireiseksi: arkinen Elämä yrittää kampittaa Harrastuksia, vaan sitkeästi olen kyhnytellyt siinä sivussa. Pari pikku kyhäilyä valmistui jo hyvä tovi sitten, raportointi vain laahaa perässä. Monta aloitettua on iloisesti kesken, mutta vielä pitää valita kolme viimeistä projektia ja aloittaa ne tämän päivän ja huomisen aikana. Näyttää kuitenkin lupaavasti siltä, että KesäYön Hulluttelun aloitusosiosta selviän!

Image
Pikkiriikkiset
malli: Sylvia Scuchardtin Little Button Loafers
lanka: Novitan 7 Veljestä
harmaata, mustaa ja oranssia
3 mm virkkuukoukku

Image
Image
Ovat ne pienet. Laitan jemmaan odottamaan, että lähipiiriin joskus ilmestyisi joku, jolla on näihin sopivat jalat.

torstai 16. kesäkuuta 2011

Sillisen kanssa

Image
Joka aamu tähän aikaan kuvan mieleeni saan
muistan kuinka laitoit sillivoileipää mun krapulaan
sitä muulla tavoin tuskin olis saanut talttumaan
palaa minut parantamaan.

Kolmannen naisen Äiti pojasta pappia toivoi soi mielessä tauotta, kun virkkasin lapsille leikkiin purkillisen sardiineja. Ja tuo laulu väistämättä palautti sinne mieleen pyörimään myös monia Osakunnan juhlia, niiden jatkoja ja seuraavan päivän silliaamiaisia. Hämillisen helliä muistoja Entisestä Elämästä. Niitä sellaisia, joista miettii että olihan se hauskaa, mutta ehkä vähempikin olisi riittänyt – ihan kaikkea lajia. Että enää ei moista jaksaisi, eikä kyllä rehellisesti sanottuna haluaisikaan. Mutta samalla on onnellinen, että nuo juhlat ja hetket ovat olleet, sillä muistojen lisäksi niistä itse kukin sai mukaan rakkaita ystäviä, puolisoita, lasten kummeja. Hyvät asiat tähän Nykyiseen Elämään.

Image
Sardiinisäilyke
Malli: Lion Brand Yarnin Amigurumi Sardines Cat Toy
Lanka: kalat Gloria ja purkki Novitan Tennessee
(100 % puuvillaa)
3 mm virkkuukoukku
kalojen täytteenä fleecekankaan jämiä dinosauruspuvusta

tiistai 14. kesäkuuta 2011

Tuiki tarpeelliset himphamppuset

Image
Viime viikon helteissä kyhistelin setin hamppuisia tiskirättejä. Ylinnä Linoleum (Kay Gardinerin blogissa ohje, oma Ravelry-projektini), josta tuli suosikkini. Teen näitä varmasti lisää! Toisena on Fantasy (ohje ja Ravelry-projektini) ja kolmantena Chinese Waves (Margaret K.K. Radcliffen nettisivuilla ohje, omaan Ravelry-projektini). Alinna kaksin kappalein Tiiliseinää (Ballband Dishcloth).

Kiinalaiset aallot poikkeavat teemasta yksivärisyytensä vuoksi, mutta malli on ollut jonossani jonkin aikaa, ja halusin päästä sitä kokeilemaan. Siksi se olikin melkoinen pettymys: hamppulanka on selvästi liian jäykkää tuolle pinnalle. Siitä tuli epätasainen ja rätistä koppurainen, en tykkää yhtään. Harkitsenkin vakavasti mokoman purkamista ja langan käyttämistä mieluummin vaikka toiseen Linoleumiin...

maanantai 6. kesäkuuta 2011

Syksyn siemen

Lukioni opinto-ohjaajalla oli tapana aina kesäloman kynnyksellä sanoa, että ilmassa on syksyn siemen. Sitäköhän se sitten mahtaa olla, kun ensimmäiset valmistuneet Kesäyön Hullutukseni ovat kovin talviset?

Image
Lumihiutaleita
mallit: Coats Opti Crafts Oy:n Lurex-tähdet
ja 
Patonsin Bells, Flakes, and Tree Skirt Edging: 
lanka: Novitan Virkkauslanka (valkoinen 011)
(100 % puuvillaa)
1,5 mm virkkuukoukku

Lumihiutaleet olivat nopeat ja kivat tehdä. Niiden kylkiäisenä sain myös jonkin yleisemmän innostuksen pitsin virkkaamiseen. Mary Oljen pitsikirjoja onkin selattu vakavin aikein.

Oli silti hyvä, että aloitin virkkaushommat tällaisilla pienillä töillä, sillä huomasin tekniikkani olevan varsin haparoiva (esim. virkkaanko kiinteän silmukan ketjusilmukan lenkkiin vai koukkaanko koko silmukkalenkin ympäri), mutta kovasti se ehti viiden hiutaleen matkalla kehittyä. Ja Patonsin ohjetta taisin Marjutin erinomaisen virkkaussanaston avusta huolimatta lukea välillä brittiläisittäin, välillä amerikkalaisittain. Päätin kuitenkin olla välittämättä pienistä kauneusvirheistä – onhan jokainen aito lumihiutalekin oma yksilönsä!

Image
Image
Image
Virkkuukoukulta irrotetut lumihiutaleet olivat kyllä varsin säälittävän näköiset, surulliset rutturupaleet, mutta tärkkäys Erikeeper–vesi-liuoksella (noin 1:1) ja kunnon pingotus sai reppanoihin ylvästä ryhtiä.

Ajattelin, että teen lumihiutaleita vielä monta lisää. Ne voisi kiinnittää siimaan ja laittaa talven tullen ikkunaan. Tai niistä voisi tehdä joulukortteja (jos siis ikinäkoskaan saisin aikaiseksi lähettää yhtään joulukorttia). Tai kuusenkoristeita. Tai... Onneksi on pitkä kesä aikaa miettiä, mitä niille tekisi!

Image
Lumessa tarpoessa täytyy tietenkin pitää jalat lämpiminä. KYH-projekti #5 oli siis villasukat alpakkakerien jämistä sillä ajatuksella, että tehdään niin isot kuin lankaa riittää. Sitä riitti noin koon 23 sukkiin, mikä lienee tulevana talvena juuri passeli Kuopuksen jalkaan. Molempia värejä jäi puolen metrin mittainen pätkä. Ihanaa päästä lankajämistä eroon!

keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

K-Y-H, nyt!

Tänään se alkoi. Alkupaloiksi pieniä virkkuita. Erilaiset lumihiutaleet ovat olleet jonossa jo pitkään odottamassa vuoroaan. Koskaan ei mukamas ole ollut aikaa niiden tekemiseen, isommat työt ovat ajaneet tylysti näpertelyjen edelle, mutta Kesäyön Hullutukseen nuo ovat juuri sopivia, nopeita töitä.

Ja kuin kyhäilyn alkamisen kunniaksi toi iteljooni lisää lankaa: valkoisen ja vihreän vyyhdin hamppulankaa tiskirättejä varten, ja Ilulta ihanan sukkalangan merinoa ja silkkiä. Tuo Paradise Oscariksi nimetty vyyhti voisi olla juuri omiaan Skew-sukkiin...

Image