maanantai 31. joulukuuta 2012

Itsensä ylitys


Päätin joululomalla kokeilla virkkausta. En ole moista harrastanut sitte pakollisten koulujuttujen. 
Jälki ei ole kylläkään kovin hääppöistä, mutta tästä se lähtee... Lupaan, että seuraavasta matosta tulee paljon parempi!
Jouduin hieman soveltamaan ohjetta eikä se ollut kovin helppoa näin noviisille. Monta virhettä tuli tehtyä, mutta eikös se niin mene, että virheiden kautta oppii...?


Image



Image


Näihin tunnelmiin voikin toivottaa 
OIKEIN HYVÄÄ UUTTA VUOTTA KAIKILLE LUKIJOILLENI!

P.S  Laitan alkuvuodesta blogini 1-vuotis arvonnan pystyyn. Kannattaa olla kuulolla! :)


-H

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Joululahjoja vol. 2


Image


Jouluviikko oli aika kiireistä aikaa ja useita lahjoja jäi kokonaan kuvaamatta siinä härdellissä. 
Tässä nyt kuitenkin muutamia kuvia. 

 
Image
Kauppakasseja, tiskirättejä ja pari kauratyynyä.


 
Image
Ylhäällä lasten paitoja ja alhaalla aikuisten. Lapasiakin tein useammat, mutta tässä vain nämä yhdet.


Joulu on ihanaa aikaa, mutta on myös ihanaa palata normaaliin arkeen. Meillä meni koko joulukuu kuin pienessä sumussa olisi ollut. Toivottavasti ensi jouluna tajuaa(!) tehdä joululahjoja hieman aikaisemmin kuin viikko ennen joulua!! Olisi huomattavasti stressittömämpi vaihtoehto. ;)
Onneksi saimme kuitenkin viettää stressittömän joulun mukavassa seurassa <3
 


-H

perjantai 21. joulukuuta 2012

Hyvää Joulua!


Kaiken kiireen keskellä tein pojille jouluiset vaatteet sillä ajatuksella, että ne menevät vielä joulun jälkeenkin. 
Vaikka aluksi ajattelin, että tänä vuonna ei ole jouluvaatteita, mutta mikäs joulu sellainen on?! 
Pakkohan sellaiset oli väsätä. ;)


Image




Oravat on saatu vaihtarina.
Punaiset pallot on Marimekolta.
Raidallinen/punainen resori ja palloneulos on Majapuulta.



Image



Image



Loppuun vielä meidän värikäs joululyhty.
 Aluksi tehtiin pelkkiä värillisiä palloja, mutta oli ihan pakko kokeilla myös lyhtyversiota. 
Tykkään!  

Pallot on siis tehty ilmapalloon, jossa oli mukana elintarvikeväriä, mutta vesiväreilläkin onnistuu.



Image



Image



Image



"Me käymme joulun viettohon taas kuusin,
 kynttilöin.
Puun vihreen oksat kiedomme me hopein,
kultavöin,
vaan muistammeko lapsen sen,
mi taivaisen tuo kirkkauden?..."


HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE! 

-H

tiistai 18. joulukuuta 2012

Joululahja vol 1.


Image


Aika harvan joululahjan voi esitellä ennen joulua, mutta tämän lahjan voi. 
Nämä menivät hyvälle ystävälle (ja hänen perheelleen).

Tytön vaatteet on tehty mix and match -ajatuksella. :)
Paita on tehty Papana -kaavalla.
Legginssit ovat OB 6/12 -lehdestä.
Henkselihame on OB 1/11 -lehdestä.
Liivimekon kaava on oma. 


Image



Image


Sain myös luvan "julkaistaa" Majapuun omat tuotemerkit. 
Ne sopivat tällä kertaa niin hyvin väreihinkin.


Image



Tein myös toisen liivimekon (omalla kaavalla). Olisin halunnut tehdä legginssit Ikasyrin palloista, mutta kangasta ei riittänyt kuin juuri ja juuri taskuihin, mutta ihan kiva näinkin. 


Image


Perheen keskimmäinen on jo 6v, mutta halusi ehdottomasti näistä kankaista itselleen paidat. Ihanaa, että edes jotkut kuosit käyvät vielä tuossa iässä.


Image



Laitoin lahjaan mukaan myös lapaset (musta-pinkki). Vaaleanpuna-ruskeat on itselleni ja keskimmäiset menevät myös lahjaksi. Kaikissa on vuorena fleeceä. Kaava tämän tyylisiin lapasiin löytyy OB 6/12 -lehdestä.

Image



Lisäksi laitoin pakettiin erilaisia lankoja, miehelle rullamitan (älkää kysykö miksi!), arvan ja tietenkin suklaata! =)



-H

lauantai 15. joulukuuta 2012

KukkaPupuja


Sain hetki sitten käsiini Ompele Lapselle -lehden suoraan 70-luvulta ja voih sitä ihanuutta! Monta ihanaa kaavaa. Ensimmäiseksi pääsi kokeiluun nämä vauvan tossut (aikaisemmin tekemäni tossut olen tehnyt samalla kaavalla). Lisäsin tossuihin nyörin, jotta ne eivät tipahda pienokaisen jalasta.


Lehdessä ei ollut kokoa, mutta olivat kuitenkin jo liian pienet meidän yksvuotiaalle.
Kankaaksi valitsin PaaPiin kukkapuput <3


Image


Image



Näistä tossuista tuli kuitenkin niin kivat, että vähän ehkä harmittaa antaa ne pois.
Jouduin siis lievittämään tätä eroahdistusta tekemällä itselle töppäset tästä samasta kankaasta. ...ja kyllä nyt kelpaa lämmitellä varpaita. Molemmissa tossuissa on vuorena fleeceä.



Image


Image


Image


Hyvää viikonlopun jatkoa kaikille! :)

-H

maanantai 10. joulukuuta 2012

Hyvää yötä!


Image


Miten itselle niin rakas voi olla toiselle niin turha?! Kyse on siis peitosta. 
Meidän pienin apina ei tykkää siitä ja potkii sen samantien pois. 
Itselle tulee vilunväreet jo pelkästä ajatuksesta nukkua ilman peittoa...


Image


Unipussi.
Saa nähdä, mitä hän tuumii tästä. Pussi on kokonaan vuoritettu trikoolla ja päällinen on Majapuun neulosta. Edessä on vetoketju, jotta pukeminen olisi helpompaa. 
Pussin "kaava" on oma.

Onko kellään muulla unipussi käytössä? Miten on toiminut? 



Image



Image


Lämpöistä viikon alkua itse kullekin! :)

-H

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Juhlallisuuksiin


Kuten jo arvata saattaakin, niin vaatekaapista ei löytynyt mitään päälle laitettavaa viikonlopun ristiäisiin. Onneksi olin tällä kertaa tarpeeksi ajoissa ja ehdin tehdä asialle jotain.

Peruspaitaa piristin kahdella isolla kukkasella. Kukat on tehty niin, että bolero menee nätisti niiden kanssa (bolero ei ole kuvissa).
Hameen idea lähti siitä, että minulla ei ole koskaan ollut korkeavyötäröistä hametta. Siksi päätinkin kokeilla sellaista. Hameen sivussa menee vetoketju, jotta se olisi vyötäröstä tarpeeksi tiukka. Lisäksi laitoin vyötärölle kapean mustan vyön, lähinnä koristukseksi. 

Musta kangas on Majapuun viskoositrikoota ja hameen neulos on EuroKankaan palalaarista.
Kaavat on omia.



Image



Image


-H

lauantai 8. joulukuuta 2012

Tyttöjä ja nukenvaunuja


Image




Nälkä kasvaa syödessä.
 Sillä alkuun aattelin, että teen vain tossut, mutta kuinkas kävikään...
Olisin halunnut tehdä vielä bodynkin, johon olisin applikoinut samaisen tytön ja nukenvaunut, mutta tulin vain yhteen lopputulokseen. Vuorokaudessa on liian vähän tunteja!!

Liivimekon kaava on oma ja legginssien kaava on OB 6/12 -lehdestä. Tossut on eräästä 70-luvun lehdestä (Kyseisessä lehdessä on paljon muutakin kokeilemisen arvoista).
Ja nämä ihanaiset karkkikankaat ovat peräisin, mistäs muualtakaan, kuin Majapuulta.

Tämä setti on menossa pienen tyttösen ristiäislahjaksi <3 



Image
 

Tossuihin laitoin kiristysnyörin, jotta eivät tipahda pienokaisen jalasta.
Image



Olen saanut pari tunnustustakin. Kiitos Rouva Routa ja Riinu. Jätän kuitenkin tällä kertaa jakamatta eteenpäin. 

-H

perjantai 7. joulukuuta 2012

Pikkupitsiä


Sain eräänä iltana mielikuvan siitä, mitä haluaisin laittaa päälle meidän pikkujoulu -risteilylle. Kauppojen kiertelyyn ei kuitenkaan ollut aikaa ja siksi päätinkin tehdä sen itse, mutta olihan siinä pieni pelko takaraivossa työn onnistumisesta. Lopputulokseen olen kuitenkin todella tyytyväinen.

Tunikan kaava on oma.
 Musta viskoositrikoo on Majapuulta ja pitsit on kierrätettyä. 
Kaula-aukossa on framilonia, jotta tunika ei tippuisi päältä hurjemmassakaan menossa. Musta kukka on irrallinen. 


Image



Image


(Valitettavasti kuvien laatu ei ole parhaat mahdolliset.)


Hyvää loppuviikkoa! 


-H

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Kamomillahepat


Image



Talvitakki! Se minulta puuttui!
Ja jälleen kerran retkahdin heposiin, mutta nämä ovat vaan niin vastustamattomia!  Jotenkin niin minunlaiseni kuosi. Tykkään <3 

Tämä takki on tehty suurimmaksi osaksi OB 5/12 Casual Cardi ja City cardi -kaavoilla. Mielestäni aivan ihana malli! Vuorena on tikkivanua ja lisäksi vatiinia. 
Eikä palele edes näillä pakkasilla! 



Image



Taskuissa on nepparikiinnitykset. Alunperin oli tarkoitus laittaa vetoketjut, mutta laiskuus taisi viedä voiton.


Image




Image



Kamomillahepat on Majapuulta.


-H


lauantai 1. joulukuuta 2012

Kiltti lohikäärme


Image


Pitänee heti alkuun todeta, että tämä on ehdottomasti suosikkivärini tästä kuosista. Mielestäni nämä värit sopii hyvin vähän pienemmille lapsille. Hurja lohikäärme, mutta silti niin kiltti. 


Tämä Jumpsuit on tehty muokaten OB 4/12 -lehdestä koossa 98 (eli kasvuvaraa on paljon).
Kankaat on Majapuulta.



Image



Image


Tänään taisi olla kaikkien lasten pitkään odotettu päivä. Ainakin meillä pojat oli innoissaan, kun saivat avata joulukalenterista ensimmäiset luukut! Mummin tekemästä joulukalenterista tuli Porsche, ja voi sitä ilon määrää! 

Hyvää viikonloppua kaikille! 


-H

tiistai 27. marraskuuta 2012

Raksut Apinoiden


Image


Harvemmin se on näin, 
että äiti voi samistella poikiensa kanssa, mutta Nyt voi!
Poikien raksut sai lisämausteeksi raitoja ja palloja. Vaikka jouduin pitkään pohtimaan, että kummalle tulee kumpaa, niin lopputulos taisi olla enemmän kuin täydellinen. Nimittäin nämä raidat sopii meidän pienelle karkurille todella hyvin. Kun silmä välttää, niin ollaan jo "väärässä paikassa".



Image



Image



Body on OB 6/12 -lehdestä ja paita on OB 4/10 -lehdestä. Housut on tehty tutulla ja turvallisella Saimilla enemmän ja vähemmän muokattuna.


Sovituskuvat on napattu piristävältä piknik -reissulta. =)


Image



Image



Image



Raksut, palloneulos ja raidallinen joustofrotee on Majapuulta, raitatrikoo Helmikankaasta ja pallotrikoo Royal-tuotteelta.

Mukavaa viikon jatkoa!


-H

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Raksuni Mun


Kaunis, niin kaunis Raksu. 
Miten mäyräkoirasta voi edes saada näin kauniin. ;)

Tällä koirulilla voisi pukea vaikka koko perheen. 
(Tai itseasiassa lasten vaatteet onkin jo valmiina, mutta niistä lisää myöhemmin.) 
Tämä paita on OB 5/12 -lehdestä Cool Grey -kaavalla tehty. Tähänkin paitaan oli pakko saada pitsiä, mutta mielestäni nuo raksut vaati sen.



Image



Image
Pitsi olisi pitänyt laittaa vasta ihan viimeiseksi, jotta lopputulos näyttäisi paremmalta. Onneksi päällä siihen ei kiinnitä huomiota niin paljon. Joskus se ohjeiden lukeminen voisi olla paikallaan ;)


Tämä PaaPiin mäyräkoira on Majapuulta.


-H