sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Kärppänä ähtärissä.

Kävimme tällä viikolla koko perreen voimin ähtäri eläinpuistossa.
Vitsit miten olikin mukavaa..
Ähtärissähän on pääasiassa kotimaisia eläimiä, mutta kyllä sieltä muutama erikoisuuskin löytyi.

Image

Meillä kävi myös huipputuuri siinä mielessä, että eläimillä oli runsaasti vastasyntyneitä.
peuran vasat oli ne ehkä kaikista sööteimmät.

Image

Image

Image

Meillä kävi kyllä myös kellon ajan kanssa ihan loistava tuuri ja päästiin näkemään kaikki eläimet.
Kärpillä oli melkoinen leikkimatsi menossa ja sitä ihailtiinki pitkä tovi.
Kuvia en saanu räpsittyä kun olivat juutaat ni vietävän nopeita.

Image

Ylläoleva visentti eli euroopan piisoni oli kyllä mahtavan kokonen elukka.
Tämä oikealla alla oleva oli ihan pikkukikkare verrattuna tuohon yllä olevaan isoon yksilöön.
Vaikkakin molemmat olivat aikuisia..

Image

Villisian poikaset oli niiiiiiin sulosia.
Siellä ne vinku ja pomppi minkä jaloista pääsivät syömisen lomassa.

Image

Päästiin myös seuraamaan ihan likeltä kun eläintarhan hoitaja syötti karhuja.
Miun nenän edestä viskeli tarhaan lohta ja hedelmiä.
pari kuvaa sain kuitenki napattua kun karhut teki temppuja teräviä ruuan murujen toivossa.
Paikalla oli kaksi pentua ja toisessa aitauksessa kaksi aikuista, pentujen isä ja emä.

Image

Ähtäri on suuruudeltaan 60 ha ja lenkin pituus on 3 kilometriä.
Melko sopiva meikäläisellekkin, Varsinki kun penskoja vedeltiin kärryillä perässä.
Niitä saa maksutta lainana eläintarhasta.
Puistossa oli myös runsaasti pysähdys ja tauko mahdollisuuksia laavuinen, grillauspaikkoineen ja kahviloineen. 

Image
kuva ahtarizoo.fi

Meillä kyllä tykättiin tästä reissusta kovasti.
Reitin kiertämiseen meni matkaa noin kolmisen tuntia syömisineen.
Pääsymaksut oli miusta ihan kohtuulliset 16 euroa henkilö ja alle 3 vuotiaat maksutta.
Tietty saatavilla on erilaisia perha ja kimppalippuja edullisemmin.
Suosittelen kyllä lämpimästi ihan kaikille!

Image

peeäs:Tämä ei ollu sit millään lailla maksettu mainos! Enkä hyödy tästä yhtään mitenkään..

perjantai 27. kesäkuuta 2014

Porot kun rykäs..

Meikäläinen väänti ennen juhannusta näinki "kesäisiä asusteita".

Image

Tyhmälle vielä varmuuden välttämiseksi oikeen kirjottu kämmenpuolelle kumpi on kumpaan käteen..

Image

Image

Miulta monta kertaa kysytään, että onnistuuko miulta kaikki neuleet aina kerralla niin nyt vastaan kyselijöille, että EI TODELLAKAAN!
Nämä lapaset on erittäin hyvä esimerkki siitä.
Ensimmäinen lapanen valmistukin ihan super nopeeta..
Super nopeesti sain nauru pissat pitkin kinttujani kun tajusin mitä tuli tehtyä..

Image

Purkuun meni ja ensimmäinen valmistui silti korjattuna nopeemmin kun kuvittelin.
Sit alko ongelmat.
Ensimmäinen lapanenhan tuli tehtyä ns"vastavärein". toinen kun piti tehdä niinko kaavassa oli niin meni koko ajan väärin..
Neuloin mm. kahteenkin eri kertaan yhdelle varressa olevalle porolle kaksi päätä.
Jossain vaiheessa havahduin, että neulominen on vaikeeta..

Image

Ilmanko kun työssä heilu kuusi puikkoa ja silmukka luvut oli puikoilla mitä sattuu..ei pienintäkään loogisuuta havaittavissa.
Olin jo likoamaan näitä laittamassa(vedet ja huuhteluaineet altaassa odottamassa), kunnes tajusin, että peukalot puuttuu XD

Unohdin työn reiluksi viikoksi ja nyt tänään otin ja aloin kuvata esikon avustuksella näitä.
Kyllä kuulkaa vitutti kun tajusin näiden kuvien räpsimisen aikaan, että eihän näiden kanssa onnistunu ees tuo prässääminen... :D haahaahaa..
Koska nää nyt vastusti niin urakalla niin julkasen nyt nämä rytty kuvat ja suorista lapasista nauttikoon saaja jahka mie ne viikonlopun aikaan prässäilen uusiksi.

Onneksi kuvio on kuitennii mukavan humoristinen..

Image

Lanka on jotain varaston pohjia.
Tuo neon oranssi on sekotussuhteeltaan 75% akryylia ja 25% villa.
Musta 70% villaa ja 30 pa:ta.
Vyötteettömiä molemmat..
Menekki oli 95 g ja puikot 2,25 kokoset.

Image

Image

Että semmosta tällä erää..
Täältä kotiuduttiin tänään reissusta, mutta siitä lisää myöhemmin ;)

torstai 19. kesäkuuta 2014

10 kuvaa kesään, last shot!

Niin se kuulkaas hurahti tääkin talvi 10 kuvaa kesään otosten parissa.
Nurmikko elpyi kuukauden aikana talven jäämassoista ja kasvattelee nyt tyytyväisenä vihreää..
Pikimmittä puheitta. tässäpäs viimeinen kuva:

Image

ja koska kertaus on opintojen äiti niin tässä vielä kaikki kuvat..

Image
Toukokuu

Image
Huhtikuu
Image
maaliskuu


Image
helmikuu
Image
tammikuu

Image    
joulukuu  
Image
Marraskuu
 
Image   
Lokakuu
Image

Semmoinen oli saunan vuosi 2014 näin ulokoapäin kuvattuna.
ja jälleen täytyy kyllä syyskuussa lähtee mukaan tähän touhuun.
On se vaan sen verran kivaa...
ja mukavahan sitä on kuvista sit katella millanen keli on millonkin ollu..
Meinasitteko työ räpsiä syyskuussa 10 kuvaa kesään haastetta??

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Titanium.

Tilasin jokin aikaa sitten Zeldan dippilaarilta muutamia vyyhtejä ihania lankoja.

Kun sain käsiini tämän ihanan harmaan sävyjä vaihtelevan "kaivosmiehen" tiesin heti mitä siitä tulee..

Image

Huivi on materiaaliltaan järisyttävän ihanaa villa-pellava-silkki sekoitetta.
Ihanaa neulottavaa rouheudesta huolimatta.
Jos huivi voi olla "romu-romanttinen" niin tää on kuulkaas just sitä.

Image

Huivin suunnittelijana on Heidi Alander.
Ehdottomasti miun suosikki suunnittelija. 
Niittyheinä huivi minkä neuloin keväällä on myös Heidin käsialaa.
voi kumpa joskus pääsiskin jotain hänen töitään testineulomaan..Oisin onnesta ymmyrkäisenä :D

Image

Image

Tänään vietetään "valokuvaa luonnossa päivää" siksi päätimme esikon kanssa marssia ulko kuvaamaan.
Kaikki kuvat ovat siis esikoiseni ottamia.

Image

Image

TITANIUM:

Lanka: Zelda's Dippins wild'n Free sw villa,pellava,silkki väri:Kaivosmies
Puikot:4 koon pyöröt
Menekki:95g 
Koko: Pingotettuna noin. 175cm x 50 cm

Image

Image

Leppoisaa sunnuntaita kaikille!

perjantai 13. kesäkuuta 2014

että mitenkä?

Alotin neulomisen vajaata pari vuotta sitten.
Kaikki neulesanasto oli miulle ihan hepreaa.. 
Kun näin jokunen aika sitten Missä neuloimme kerran-blogissa listauksen selityksineen erilaisista neuletermeistä aattelin niitä sitten koota tännekkin..

Kuvina tällä erää luonnon omasta kukkakaupasta poimittuja vaihtuvia näyttelyitä kotonta.

Image


RAVELRY aka. "räveltämö"

Tämä neulojien oma sosiaalinen media.
Vaatii kirjautumisen, mutta kerran sen tehtyään on kuulkaas semmoset portit auki, että oksat pois ja puol latvaa. Ohjeita tuhansia..tuhansia ja jälleen kerran tuhansia.
On maksuttomia ja maksullisia. On suomeks, lontoox, ruotsix ja vaikka sun millä kielillä.
Itse suosin joko suommee tahi lonttoota.
Ravelryyn voi merkkailla omia projektejaan, jutustella erilaisilla foorumeilla ja kyyliä inspistä toisten aikaansaannoksista.Räveltämöstä pystyy hakemaan neuleohjeita mm. langan merkin, puikkokoon tahi vaikka langan paksuuden mukaan.
Ravelry on englannin kielinen, mutta kyllä siellä palikka englannillakin pärjää.

Image


LANGOISTA:

Nyt miekii oon oppinu kantapään kautta mikä lanka on minkäkin paksusta.
Nyt varsinkin, kun puikoilla harvemmin pyörii kotimaiset langat niin pienestä "lankasanastosta" ei lienee kellekkään haittaa ole.
Tässä järjestystä ohuimmasta paksumpaan.

cobweb - 1000-1200m/100g
lace - 800m/100g
fingering - 400m/100g
sport - 250-300m/100g
dk - 200-250m/100g
worsted
aran
bulky
super bulky

cobweb on suunnilleen ompelulangan vahvuista pitsihuiveihin käytettyä lankaa.
Lace on aavistuksen paksumpaa ja yleensä vain kaksi säikeistä.
Fingerin on meille sukan kutojille se olennaisin vahvuus koska varsinki englanninkieliset ohjeet on tupattu tekemään tällä vahvuudella. Fingerin on siis noin pirkkalangan vaihvuista eli novitan nallesta jonkin verran ohuempaa.
Sportti langoista ylöspäin paksuus alkaa olla vaikeempaa määrittää koska vähä joka valmistajalla on oma käsityksensä langan paksuudesta. kokeilemalla selviää.. ;)

Vironvillassa on myös omat selitykset ja ne menee näin:

Nm 8/2, 100 g = n. 400 m
Nm 6/2, 100 g = n. 300 m
Nm 8/1, 100 g = n. 800 m

Vironvillassa kannattaa muistaa, että villa on 100% karstavillaa eli paksuus saattaa vaihdella ja mukana on yleensä kaikenmaaliman jypyjä.
Ei se paras lankavaihtoehto herkkäihoiselle.
Vironvillassa kannattaa päätellä langanpäät vasta kostutuksen ja pingotuksen jälkeen ;)

Image


 TERMEJÄ JA KYHENTEITÄ:

UFO= neuloja piireissä kesken jäänyt neuletyö jonka loppuun tekeminen ei jostain syystä kiinnosta kerta rykäsyllä alusta loppuun.


Image


KAL= kalistelu eli neulominen

MKAL= mysteeri kalistelu. Yleensä näissä on valmiin työn ulkoasu arvoitus. Alussa saatetaan sanoa, että kyseessä on paita tahi sukat tahi vaikka lapaset ja ohjeita tuon valmistumiseen tipahtelee tasaisin väliajoin. Esim. Joulukalenteri sukat kuuluvat tähän piiriin ;)

Image


KYH= Tätä vilahtelee ympäri blogistaniaa vähän jokaisessa blogissa joissa vähänki kässyillään.
Kyse on kesäyönhullutuksesta Tässä tempauksessa aloitetaan joka päivä kesäkuun alusta juhannuspäivään asti jokin uusi neule-/virkkausprojekti ja ne kaikki pitää saada tehtyä valmiiksi heinäkuun loppuun mennessä. 

KYJY= Kesäyöstä jouluyöhön. Juhannuksesta elokuun alkuun pitää luoda silmukat 20 neule-/virkkausprojektiin ja ne on saatava valmiiksi jouluyöhön mennessä. 
 KYJY on tarkoitettu lähinnä isommista projekteista pitäville.

Image


RETRIITIT= Neulojien salaseurat on väärä vastaus.  Vaikka näihin tapahtumiin ilmoittautumisissa on todellakin syytä olla nopea. Tarkoituksena on kasata epämääräinen joukko käsitöistä pitäviä ihmisiä ympärisuomen samankaton alle viikonlopuksi ja vaihdella ideoita ja opetella uutta.
Itse en oo näihin päässy mukaan, mutta aikomuksena on kyllä vielä.
Mukaan pyrkiäkseen tarvitsee omistaa ravelry-tunnukset. Tässä linkkejä ravelry-ryhmiin, joista pääsee ilmoittautumaan Syksyn kuitupitoisiin kokoontumisajoihin, keväiseen Neuleretriittiin, Savolaiseen Kierot puikot -retriittiin ja pohjois-Suomalaiseen Porttiin
 
nii ja loppuun vielä TÄSTÄ!, tai TÄSTÄ!  pääset kattelemaan niitä englanti-suomi neulesanastoja ja TÄÄLTÄ! löytyy linkkejä esim. suomi saksa neulesanastoihin..

Image

ainii ja vielä loppuun..
Monesti on kysytty silmukkamerkeistä, että miten niitä käytetään..TÄÄLTÄ! löytyy hyvät kuvat niiden havainnolistamiseen.

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Äidille ja tyttärelle.

Toukokuun SNY paketissa saamastani vironvillasta muovautui kaksi ihanaa huivia.

Image
Ensin tein tämän alemman ja isomman.
Malli on aivan ihanaa neulottavaa.
Ainoastaan loppukierrosten nurjat kierrokset alko tympimään.
Työssä kun oli lopussa jo melkein 500 silmukkaa :/
Kokoa huiville tuli pingotuksen jälkeen 192cm x 76 cm

Image

KUKKAHUIVI:

Lanka:Vironvilla 8/2
Puikot:Koon 4,80 cm pyöröt
Menekki:159g

Image

Lopusta langasta neuloin Kaarisillan silmukkamäärillä kapeamman huivin.

Image
Huivi olikin ihan super nopea neuloa.
Valmista tuli kahdessa päivässä.

Image

Tämän pienemmän huivin kooksi tuli pingotuksen jälkeen 190 cm x 38 cm
Lankaa siihen upposi 86 g.
Puikkona oli sama 80 cm pitkä 4 koon pyörö.

Image
Pidän molemmista huiveista ihan sikana.
Kaarisiltaa neuloessa sai kyllä miettiä, että riittääkö lanka ja jäihän sitä kokonaista kaksi metriä :D
Pari pitkää neulosriviä jätin pois. ja onneksi jätin..

Image
Mukavaa viikonalkua kaikille!