Ommu

Uskomatonta, miten nopeasti sitä hukkuu elämään! Kaikenlaista jännittävää on tapahtunut (kuten syntynyt 7. lapsenlapsi) ja menossa on oltu paljon, joten enpä ole ehtinyt lueskella blogeja saati päivittää omaani. Viikot ovat hurahtaneet käsistä ja viikonloputkin olleet niin täynnä touhua, ettei kotona ole juuri ehtinyt (tai viitsinyt) tietokoneen ääreen asettua. Nyt kuitenkin syksyn tullen näyttää vähän siltä kuin askartelukärpänen olisi alkanut surrata. Siitä todisteena tämä leiska, johon sain idean Lintsin blogissa olleesta työstä. Hauskaa oli niin tuo ilta ystävän luona kuin tämän leiskan tekeminenkin. Skannaus ei näytä oikein onnistuneelta pulleiden kirjaimien vuoksi, mutta ehkä tästä jonkinlaisen selvän saa. 🙂 Ja jos nyt joku vielä tänne blogiin poikkeaa. 🙂

Pidän kaikista vuodenajoista ja olen todella iloinen siitä, että ne ovat kohtalaisen selkeät täällä Etelä-Suomessa. Nyt talvella on välillä niin kaunista, että ihan henkeä salpaa. Tällä työllä osallistun Skräppihetket-blogin ensimmäiseen haasteeseen.

Pyysin Shysiltä muutaman kuvan nuorimmista tyttärentyttäristä, jotka ovat kerrassaan suloisia. Hän ystävällisesti lähetti – ja niin heti iski skärppäysinto. Mutta kun olen harrastanut skräppäystä viime aikoina niin vähän, niin piti hakea ideoita muualta. Käytin sivussa apuna Schetchabilitiesin luonnosta #83, mutta enpä tälläkään kerralla osannut lisätä niin paljon koristeita ym. pientä ja ihanaa kuin luonnoksessa, mutta tälläpä mennään. Kivaa oli!

Olin uskollinen Inspiroidu (Get Inspired) -haasteisiin osallistuja (niitä kertyi reilusti yli sata), sillä se innosti aina skräppäämään ainakin yhden leiskan viikossa. No, sen jälkeen onkin ollut paljon hiljaisempaa. Siksi olikin tosi kivaa huomata, että skräppihaasteet alkavat taas tammikuun viimeinen päivä! Josko nyt saisi tehtyä ainakin yhden leiskan kahdessa viikossa!

Onnea tiimille yritykseen!

Talvi on muuten kaunis!

Uskomatonta, että edellisen kerran olen päivittänyt blogiani huhtikuussa! Täällä kuitenkin vielä ollaan. Eipä ole tullut hirveästi skräppäiltyä, mutta Project Life on ajan tasalla ja kortteja on syntynyt tasaiseen tahtiin. Nyt tytär houkutteli skräppäämään, ja mukavaapa olikin pitkästä aikaa hyvässä seurassa verestellä taitoja.

Olen koko kesän ja syksyn kärsinyt kipeästä nilkasta. Sitä on hoidettu ja tutkittu monella tapaa, ja aika noloa oli, että syyksi selvisi vihdoin, että otan liian pitkiä askelia! Nyt on sitten opeteltava uusi kävely- ja juoksutyyli. Ei ole helppoa! Olen silti onnellinen siitä, ettei vika ollut elimellinen (eikä uusia juoksukenkiäkään tarvitse hankkia). Pitihän tämä seikkailu tallentaa.

Olimme viime viikonloppuna mieheni kanssa hyvien ystävien seurassa länsirannikolla. Sinne ajaessamme näin yhden elämäni upeimmista auringonlaskuista. Koko taivas oli punaisen eri sävyissä, ja kun meri oli tyyni, näky oli miltei ylimaallinen.

Saa nähdä, milloin blogi taas päivittyy. Mutta vielä minä skräppään!

Elämä on vienyt niin mennessään, ettei perässä pysy – ei ainakaan Inspiroidu-haasteiden perässä. Nyt kuitenkin pöydällä oli lojunut tyttären Abiristeilyllä ottama kuva, ja kun se sopi jollakin lailla tämänviikkoiseen haasteeseenkin (#208), niin puristinpa sivun. Ja kävi tietysti ne tavalliset: kun liimasin ensimmäisen elementin vinoon, loputkin meni, mutta mitäpä pienistä! 🙂

Satuin Celia Ahernin kirjaa Suoraan sydämestä lukiessani törmäämään kuvaukseen, joka muutamaa pientä yksityiskohtaa lukuun ottamatta osui ja upposi. Tunnistin itseni. Pakkohan se oli tallentaa!