perjantai 5. helmikuuta 2016

Tunikoita pienimmälle

Pienimmälle oli tarvis tunikoille, tämmöiset tuli tällä kertaa. Taas hyvin hillotuista kankaista.

Image


 Sienitunika on joustofroteeta ja siihen tälläsin myös taskut.


Image
Toinen on iki-ihanaa murun neulosta. Koko 98cm reiluin saumavaroin.

sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Merinovilla kerrastot

Tein meidän perheen aikuisille eli itselleni ja ukko rakkaalle kerrastot merinovillasta. Nää on IHANAT!!  Taidan tehdä itselleni toisen.

Image
 Isännän paitaa tuli toooodella pitkä helma, testasin sitä itselleni ja taidan venyttää seuraavaan settiin eli omaani samanlaisen pitkä helman.
Image

tiistai 19. tammikuuta 2016

Pipo talkoot

Lapset tarvitsit uusia pipoja ja niitä ne myös sai! Pipoja valmistui 11veelle, 9veelle, 5veelle ja 2 veelle.

Image

Image