2. helmikuuta 2026

Katuruokaa ja ostoksia Tashkentissa

Lokakuisen Keski-Aasian reissumme viimeinen kohde oli Uzbekistanin pääkaupunki Tashkent. 

Matkustimme Tashkentiin Samarkandista junalla. Tällä kertaa kulkupelimme ei ollut "luotijuna". Luotijuna on lainausmerkeissä siksi, että luotijunalla yleisesti tarkoitetaan junia, jotka kulkevat  250-300km/h tunnissa. Uzbekistanissa luotijunan maksiminopeus on 250km/h mutta radan vuoksi juna kulkee nopeimmillaan noin 200km/h, useilla rataosuuksilla hiljempaa. Se vastannee vauhdiltaan Intercityä Helsiki-Tampere välillä. Jos uzbekistanilainen juna onnistuisi ponnistamaan 210km/h niin sitten olisi kuin Pendoliino Pohjanmaan lakeuksilla.

Junamme Samarkandista Tashkentiin vastasi vanhan ajan kotimaista pikajunaa. Vanhempaa ja hitaampaa kalustoa. Junalla kulkeminen Uzbekistanissa on sujuvaa ja helppoa, mutta matkatavaroille on niissä vähäisesti säilytysmahdollisuuksia - etenkään isoille matkalaukuille. Asemalla kannattaa olla ajoissa.  

Historiallisten nähtävyyksien osalta Tashkent ei pärjää Samarkandille eikä Bukharalle. Tashkent ei aiheuttanut välitöntä ihastusta, mutta ei siinä ollut mitään vikaa.

Image
Kävelykierroksemme alkoi tästä viehättävästä puistosta

Minä taisin tykätä eniten metroasemabongauksesta :) Tashkentissa on Neuvostoliiton aikainen metroverkosto ja kuten Moskovassa ja Pietarissa on Tashkentissa myöskin hienoja metroasemia. Yksi osa kaupunkikierrosta oli siis metrolla ajaminen ja asemabongaus. Alla kuvia kolmesta eri metroasemasta. Metro itsessään oli siisti ja väljä.

Image

Image

Enemmän kuvia tuli otettua Kosmonautti-asemalla.

Image

Image
Juri Gagarin

Image
Ensimmäinen nainen avaruudessa oli kosmonautti Valentina Tereskova

Image

Teimme pienen kävelykierroksen, jonka varrella oli ainakin Memorial square, Independence square, Monument of Independence, Monument of Courage. Samarkandin upeuksien jälkeen nämä tuntuivat vähän kakkosluokan paikoilta.

Image
Kaunis Memorial Square

Image
Indepence square

Image
Itsenäisyyspatsas

Sitten oli taas vuorossa vähän basaareilla kiertelyä. Me olimme käyneet basaareilla jo Turkmenistanin puolella sen verran paljon, että emme jaksaneet juurikaan kiinnostua kiertelemään niitä. Hedelmiä, kasviksia ja pähkinöitä jaksoimme ihailla hetken.

Image

Image

Sitten oli vuorossa yllätysohjelmanumero. Oppaamme halusi viedä meidät syömään kuin paikalliset ja tarjota meille lounaan bazaarissa. Minä olen hyvin varovainen nykyisin vatsani suhteen ja yritimme parhaamme mukaan luikerrella irti tästä tarjouksesta. Emme onnistuneet. Mietin, että loukkaanko opastamme ja kieltäydyn syömästä vai teeskentelenkö huonovointista. Päätin sitten, että syön. Onneksi ei tullut mitään. Dubain kokemuksen jälkeen jatkan taas varovaisella ruokailulinjalla. Vähällä olen päässyt. Olen saanut ruokamyrkytyksen Helsingissä ja Uudessa-Seelannissa ravintolasta, jonkin ruokaperäisen bakteerin lounasruuasta Tokiossa, ripulia ja vatsan sekaisuutta Perusta ja nyt jotain Dubaissa. Siihen nähden, kuinka paljon olen kulkenut maailmalla, olen päässyt aika vähällä. Matkatyöaikoina saatoi vedellä kaikenmaailman kermakakutkin tyytyväisenä ja tietysti katukeittiösafkat.

Image
Kohti lounasta

Image

Image
Vasemmassa reunassa nuudelia ja lihaa - oikein maukasta, leivät olivat aina erinomaisia

Image
Ei hassumpaa ollut tämäkään etualan hässäkkä ja tietysti söin ties millä vedellä huuhdellut tomaatit

Image
Ruokailijoita oli paljon ja ruokapisteidet tädit alkoivat painostamaan heti pois pöydästä, kun lautaset olivat tyhjät, jotta seuraavat pääsevät syömään.

Kävimme vierailemassa Hazrati Imam kompleksissa. Siihen kuuluu muutama madrassa ja moskeija. Näiden lisäksi on rakennus, jossa säilytetään yhtä maailman vanhimmista kopioista koraanista. Sillä on monta nimeä: Samarkand Kufic Quran, Samarkand codexTashkent Quran tai Uthman Quran. Islamilaisen historiankirjoituksen mukaan 19 vuotta profeetta Muhamedin kuoleman jälkeen kalifi Uthman teetti kuusi kopiota koraanista, joista viisi lähetettiin ympäri islamilaista maailmaa. Ainoa säästynyt kappale on Tashkentissa. Jonottelimme katsomaan koraania. Harmillisesti tilassa ei saanut valokuvata. Olisin halunnut, koska kirja oli aivan järkyttävän suuri. Olen nähnyt Dublinin Trinity Collegessa Book of Kellsin, joka on aikalailla samanikäinen tämän koraanin kanssa. Book of Kells oli kuin pokkari verrattuna koraaniin. Harmi, että netistäkään ei oikein löydy kuvia tästä koraanista, jonka yksittäisellä sivulla on ilmeisesti kokoa noin 53x68cm

Image
By Wiggum - Own work, CC BY-SA 3.0,
https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=1196148

Image

Image
Hazrati Imamin rakennuksia

Sitten oli vielä vuorossa shoppailuyritys. Minä en ole mikään shoppailuihminen ja olen huono tinkimäänkin, mutta se ei estänyt minua haaveilemasta maton ostosta. Olin etukäteen selvittänyt, minkä arvoisista tavaroista menee tullimaksu ja pitääkö minulla olla minkälaisia dokumentteja. Samarkandissa selvisi, että käsinkudotut silkkimatot ovat niin kalliita kuin netti antoi ymmärtää ja tinkimisprosessi olisi niin tuskainen, että hylkäsin sen haaveen. Pienemmät matot olivat kuin taideteoksia ja sellainen pitäisi melkein laittaa seinälle eikä lattialle ja seinätilaa meillä ei enää ole.

Image
Mattotehdas vierailulla

Päätin, että skaalaan haavettani alaspäin villamattoon. Mattotehtaassa, jossa vierailimme, oli hyvin vähän myynnissä villamattoja ja opas sanoi, että niiden hinnat ovat Tashkentissa selvästi alhaisemmat. Kävimme sitten mattokaupoilla Tashkentissa. Nuo villamatot menevät uskomattoman pieneen tilaan, joten maton kuljettamisen kanssa ei ollut mitään ongelmia.

Image
Vähän tälläinen huono pikaräpsy. Tällä matolla kävellessäni usein huokailen "Oi Uzbekistanin kauneutta". Paikka matolle on vähän huono, mutta kyllä se ilahduttaa minua joka päivä.





31. tammikuuta 2026

Yksi parhaimmista resepteistämme: pork bowl

Tämä ruoka on yksi Hra Kepposen bravuureista ja minusta se on ihan hillittömän hyvää. Resepti on koottu kahdesta Ruokaboksin reseptistä ja sitä on muokattu meidän makuumme. Annoksesssa yhdistyy mukavasti mausteiset, päältä rapeat possukuutiot, riisi sekä raikas ja mehuisa punakaali-appelsiinisalaatti.

Image

Ruuan valmistaminen ei ole vaikeaa, mutta aikaa siihen uppoaa perusarkiruokaa enemmän sekä aktiiviiseen valmisteluun että ennenkaikkea passiiviiseen odotteluun. Meistä se on todellakin vaivan arvoista! Muutaman raastamisen olemme onnistuneet poistamaan työvaiheista käyttämällä kaupan valmisteita.

Aloita ruuan valmistaminen keittämällä porsaan kasler. Me käytämme noin 1,5kg Snellmannin kaslerpalaa. Tästä määrästä tulee 6-7 annosta, riippuen ruokalijoitten nälästä. Valmis porsas sekä kaalisalaatti säilyvät hyvin jääkaapissa. Kaslerin keittämiseen menee noin kaksi tuntia, jonka jälkeen kasler jäähdytetään. Usein keitämme kaslerin jo edellisenä päivänä valmiiksi odottamaan.

Image
Keitä kasleria noin kaksi tuntia

Punakaalisalaatti
Pojat syövät punakaalisalaattia pienet annokset. Jos he söisivät sitä yhtä paljon kuin minä, ei tämä annostus riitä.

Ainekset:
200g punakaalia valmiina raasteena (tai valmista itse)
1 appelsiini 
1 rkl valkoviinietikkaa
1 rkl öljyä
1 rkl sokeria
ripaus suolaa

1. Raasta appelsiinin kuori punakaaliraasteen joukkoon
2. Pilko hedelmäliha punakaaliraasteen joukkoon
3. Lisää valkoviinietikka, öljy, sokeri ja suola ja sekoita hyvin

Image

Image
Punakaali-appelsiinisalaatit mausteet

Possu ja riisi

Ainekset:
1,5kg kypsää kasleria
4 solovalkosipulia
2 chiliä
4 rkl öljyä paistamiseen
4 rkl fariinisokeria
8 rkl soijakastiketta
1 dl vettä
2 rkl valkoviinietikkaa
3*5cm pala inkivääriä tai 1/2 prk inkivääritahnaa (n. 55g)
ripaus kanelia

Image


1. Laita vesi kiehumaan riisiä varten
2. Pilko kypsä kasler kuutioiksi
3. Pilko valkosipuli ja chili
4. Riisi kiehumaan (anna sen kiehua hetki, koska keittoaika pidempi kuin loput työvaiheet)
5. Kuumenna kaksi paistinpannua kuumaksi ja paista kaslerkuutioita öljyssä. Koska kaslerkuutiot tarvitsevat paistopintaa ja niitä on niin paljon, käytä kahta pannua. Paistoaika on noin 9 minuuttia, jonka aikana kuutioita pitää sekoittaa ainakin kolmesti
6. Lisää pannulle hienonnettu valkosipuli ja chili ja jatka paistamista. Sekoita nyt useasti, koska valkosipuli palaa herkästi.
7. Yhdistä paistetut kuutiot yhdelle panulle
8. Sekoita keskenään sokeri, soijakastike, vesi, valkoviinietikka, inkivääri ja kaneli. Kaada seos kaslerkuutioiden päälle
8. Hauduta miedolla lämmöllä n. 5-8min
9. Annostele lautaselle riisiä, salaattia ja porsasta, riisin päälle voi ripotella vaikka seesaminsiemeniä

 

Image
Possukuutiot ovat saaeet paistopinnan ja sekaan on lisätty chilit ja valkosipulit

Image
Possun paistomarinadi syntyy näistä

Image
Kastike paistettujen kaslerkuutioiden päälle

Image
Syömään!

Tämä on minun niin suuri suosikkiruoka, että tähteet menevät nimikoituu rasiaan ja niihin ei uskalla muu perhe koskea :)

Kiinnostaako reseptit? Olemme taas kokanneet pari Tiktok/IG ruokaa ja jos on kiinnostusta, niin voisin kirjoitella niistä. Toinen oli aika oivallinen.

Mukavaa viikonloppua!
Meillä menee viikonloppu sairastaessa, 3/5 perheenjäsentä on kovassa flunssassa. Hartaana toiveena on, että terveet pysyvät terveinä, koska heillä on edessä ensi viikolla penkkarit ja vanhojen tanssit.

27. tammikuuta 2026

Haaste 2026 - Kuukauden hankinta

Kristiina haastoi blogissaan Kristiina K : Haaste2026 - Utmaning2026 kertomaan, että mikä on minun kuukauden hankintani tai löytöni. Tämä on minulle helppo haaste, koska olen tehnyt tammikuussa vain yhden hankinnan. 

Minulla on muutama suosikkibrändi ja yhdelle niistä tuli trikoisia kesämekkoja myyntiin jo tammikuussa. Koska kokoni saatetaan myydä nopeastikin loppuun, niin päätin ostaa mekon saman tien. Tykkään todella paljon kuosista, minulla on samaa kuosia vihreänä collari-paita.

Olin ajatellut kuvata mekon lomamatkalla päälläni, mutta mekko jäi käyttämättä ja kuvaamatta sairastumisen takia. Niinpä tarjolla on vain hieman ryppyinen henkari kuva.

Image
Uusi mekko suosikkikuosissani

Ajatuksenani on yrittää saada mekko käyttöön jo ennen kesää neuletakin ja paksumpien sukkahousujen kanssa.

Vuonna 2026 olen aikeissa panostaa vaatteisiin. Tarkoituksena on saada hankittua mieluinen takki kevääseen ja syksyyn ja vieläpä kaiken varalta jonkinlainen kesätakkikin. Sitten vielä kesähousut, caprit ja Turkmenistaniin unohtamani neuletakin tilalle uusi. T-paitojakin tarvitsen muutaman lisää. Ostotavoitteita on tässä niin paljon, että en usko saavani kaikkea hankittua. Mutta ihana mekko on odottamassa kesää.

Image
Tässä vielä sama kuosi eri värissä college-paitana

Takanani on ensimmäinen loman jälkeinen työpäivä. Se meni ihan mukavasti muuten, mutta muistini on tyhjentynyt täysin työasioista. Sairastuminen ja päivä klinikalla on ollut sen verran koettelumus, että muistista on häipynyt kaikenlaista. Nyt menee varmaan viikko kysellessä koko jatkuvasti, että mitä sovimme tämän ja tuon asian suhteen ja muistiinpanoja pläräten.

Mukavaa alkuviikkoa!

23. tammikuuta 2026

Sairaana Dubaissa

Olen yrittänyt täyttää viimeisiä suuria matkaunelmiani. Nyt piti olla vuorossa Taj Mahal ja Jaipur.

Matkasuunnitelma oli, että ensin muutama päivä aurinkoa, uimista ja rentoilua Dubaissa ja sieltä näppärä 3t lento New Delhiin. 

Mutta sairastuin Dubaissa. Oireena vatsakramppeja ja kuumetta. Mitään en pystynyt syömään muutamaan päivään. 

Ajattelin, että onneksi on vakuutus. Se toki korvasi klinikalla käynnin. Siellä odoteltiin koko ajan vakuutusyhtiön lupaa joka asiaan ja hommaan meni koko päivä. Labrat näyttivät normaalia, eli joku virusperäinen juttu. Antoivat vatsasuojalääkitystä suoneen ja nesteytystä. Epäilyksensä on, että hyvän hygienian Dubaissa sain kuitenkin jonkun ruokaperäisen tartunnan. 

Matkavakuutuksesta selvisi, että vakuutus korvaa vain alkuperäisen suunnitelman mukaan toimimista. Matkan keskeyttämisen perusteet eivät täyty, koska minua voidaan hoitaa kohteessa. Vakuutus korvaisi minulle uutta lentoa ja majoitusta Intiaan ja uutta retkipakettiakin, mutta ei paluuta kotiin. Hra Kepposen tulee mennä alkuperäisen agendan mukaan eikä vakuutus korvaa hänelle mitään. 

Meistä huonokuntoisena Intiaan meneminen ei ole järkevää. Päätimme keskeyttää matkan ja palata kotiin omalla kustannuksellamme.

Tänään noin 13t päästä lennämme kotiin. Päivästä on tulossa pitkä, mutta oloni on onneksi kohenemaan päin ja olen pystynyt jo vähän syömäänkin.

Harmittaa ihan vietävästi. Suren menetettyä matkaa sekä sitä että vakuutus ei korvaa mitään. Mutta terveys edellä. Onneksi ei ole mitään vakavaa. Tässä tilanteessa tuntuu ihanalta päästä takaisin omaan kotiin ❤️

Matkustan paljon ystäväni Jonnan kanssa ja hän on aloittanut tutkimisen, että miten voi parantaa vakuutusturvaa. Jos saamme hyvää tietoa, niin jaan ne. Vakuutusturva tuntuu olevan suunniteltu siihen, että meni ja paluulento ovat samasta kohteesta.

Image

Image