perjantai 30. toukokuuta 2014

Koiria peitossa

Image

Husky-tyynyn innoittamana jatkoin ideaa ja kokosin koirapeiton. Tämän työn koirat ovat mielikuvituskoiria, ihan ainuita roduissaan ja omalla piirustuslaudallani syntyneitä. Yritin muistella miltä eri rodut saattavat näyttää pelkistettyinä. 

Pidän erityisesti näistä väreistä ja ihan sattumalta löytyi varastoistani sävyihin sopivat fleecetkin koiria tekoon.

Image

Koirat aplikoin pellavasekoiteliinasta leikatuille blokeille. Kultasydämin koristeltu välikaitale on vanhasta verhosta leikattua. Kukallinen vuori ja reunakaitaleet on ostettua puuvillaa.

Image

Image

Täyte on melkoisen paksu, enkä myöskään tikannut kuin reunat, jotta peitto olisi täkkimäisen muhkea. 






tiistai 27. toukokuuta 2014

Uusvanhat kalusteet


Image

Vanhat täysin kulahtaneet pihakalusteet olivat tulleet siihen pisteeseen, että joko kaatopaikalle tai kunnostukseen. Toisaalta kalusteilla on myös minulle muistoja, joten en raskinut heittää niitä pois. Siis kunnostukseen. 

Image

Hionta olikin sitten oma urakkansa. Siihen kului santapaperia ja hermoja. Ruskea maali oli paksu ja monessa kerroksessa. Ajattelin monta kertaa, etteikö ihmisellä ole mitään tärkeämpää ja helpompaa tekemistä!

Lämpimissä säissä olikin sitten helppo maalata pation varjossa. Valitsin valkoisen uudeksi väriksi ja hieman aluksi se tuntui oudolta, mutta lopputulokseen olen oikein tyytyväinen. Vielä on kaluston sohva ja keinu laittamatta. Myös pöydän putkijalat tulevat mustalla.

Image

Image

Ihan käypäset kalusteet tulivat ja varmasti käytössä vielä monta vuotta. Yllä olevat tuolit olen ostanut Tukholman Ikeasta v. 1979 ja hyvin toimivat nyt uuden värisinä. Tyynyt otin kuvauksen ajaksi pois.






perjantai 23. toukokuuta 2014

Himalajan jalkalehti (Podophyllum hexandrum)

Image

Jokakeväinen aarteeni ja ihmetyksen aihe kukkaloistossaan. Ostin Himalajan jalkalehden 7.6.2003 taimikaupasta Riihimäeltä. Kukkii kauniin vaaleanpunaisin kukin aikaisin keväällä. Kukinnan jälkeen ilmestyvät isot kirjavat (kuin käärmeen nahka) lehdet ja isot kirkkaanpunaiset luumumaiset hedelmät.

Image

Koko kasvi on myrkyllinen, mutta punaiset luumumaiset siemenhedelmät ovat suurta herkkua ja syötäviä. Siemeniä olen saanut itämään muutamia, mutta kasviksi asti ne eivät ole eläneet. 

Käsityörintamalla on projekti vasta alkuvaiheessa. Eli tässä:

Image

Kaavoja on piirrelty ja kankaitakin suunniteltu, mutta tästä kaikesta sitten myöhemmin.

Toinen projekti on tässä:

Image

Käsityöstähän tämäkin menee eli vanhojen kulahtaneiden ulkokalusteiden kunnostus ja maalaus. Vielä ei ole valmista, mutta siitäkin sitten myöhemmin.



maanantai 19. toukokuuta 2014

Husky-tyyny

Löysin netistä joltain sivulta, mitä en enää muista, pienen kivan kuvan Huskysta. Ajattelin, että tuota täytyy käyttää jossain on niin nätti kuva.
Ystävältäni olin saanut pieniä, n. 30cmx30cm sohvatyynyjä. Nyt käytin ne. Tuohon kuvaan sopii mainiosti pienempikin tyyny.

Image

Varastoistani kaivoin sopivat kankaat, tietysti sitä lempparifleeceäni. Kuvasta suurensin sopivan koon,  piirsin kaavat muokkaillen tyynykokoon sopiviksi. Aluksi ajattelin myös askarteluhuopaa tähän, mutta se ei ollut hyvä idea sittenkään. 

Image

Tuo katse on niin lumoava ja mielestäni onnistuin saamaan siihen sen oikean ilmeen. Huskyllahan on vaaleat, melkein valkoiset silmät, mutta tällä Huskyllä on tyylitellysti mustat!

perjantai 16. toukokuuta 2014

Rakkauslehmien kavereita

Aiemmin tekemäni Rakkauslehmätyynyt ovat saaneet jatkoa, uusia kavereita.

Image

Näillä kavereilla on tuo kuvauskulma hieman eri eli takaperin. Ei ihan kohteliasta näytellä tuota peräpeiliä, mutta lehmille se sallittakoon. 

Image

Image

Oikean puoleinen on hieman hämmästyneen oloinen. 

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Miauu-uu

Image

Kattityynyt retro-malliin valmistuivat ja jatkavat tyynyntekoani. Tyynyjä onkin tullut tehtyä. Vaihdoin materiaalia fleecestä pellavaan. Mallin löysin netistä ja muokkasin sen tyynyksi sopivaksi. Taisi tulla Katti-Kamalia.

Image

Image


Image

Hyvää äitienpäivän jatkoa kaikille äideille!




torstai 8. toukokuuta 2014

Teddypeitto

Ompelin puutarhatöiden välissä nallen muotoisen peiton vauvalle. Peitto voisi olla myös alusta, minkä päällä vauva voi loikoilla.

Image

Koko on melko iso, jotta siihen mahtuu hyvin. Materiaali sitä lemppari-fleeceäni, mikä on oikein mukavan pehmeää tähän malliin. Väliin laitoin ohuehkon  levyvanun.

Image

Muitakin eläimiä tähän malliin sopisi. 

Onpa taas mukava keväinen räntäsade tuolla ulkona, joten ompelukoneelle tänään on käytttöä!


perjantai 2. toukokuuta 2014

Linnuntalo

Sain idean lintutalon tekemiseen Marja-Leenalta.  Mitään ohjeita ei ollut, joten yritin suunnitella sopivaa tapaa toteuttaa se visio mikä päässäni oli. Tosin hieman pienempi koko olisi ollut parempi.

Image

Laudan pätkistä tein kehikon, jonka päälle laitoin metsästä kerätyt jäkäläiset koivutikut. Tikut punoin rautalangan avulla levyiksi ja levyt sitten kiinnitin puulaatikkoon.

Image

Image

Kattoon kanaverkko ja sen päälle pujottelin koivurisut, joissa oli urpuja. Lisäksi vahvistelin vielä rautalangalla, että risut pysyvät paikoillaan. Talon kiinnitin haapapölkkyyn, minkä myös metsästä löysin. 
Taisin myöhästyä tämän kevään pesämarkkinoilta, mutta katsotaan löytyykö asukkaita vielä.