keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Hiirulaisia

Huovuttaminen vaan kummittelee mielessäni. Olen yrittänyt opetella, mutta ei millään tahdo sujua. Tein neulahuovutettuja hiiriä, joka tahtovat vieläkin jäädä löysiksi. Youtubesta löytyy paljon oppia ja nämäkin mallit sieltä löysin.

Image

Image

Image
Tähän sitten taisi päättyäkin niin huovutusopettelut kuin virkkauksetkin. Olkapää kipeytyi todella samoin kyynärpää. Nyt on pakkolepo edessä.

Onneksi ehdin viedä kaikki 51 pelargoniani sekä kylvetyt krassit kasvihuoneeseen. Tämä tässä sivuhuomautuksena, koska tämähän on käsityöblogini. Olen saanut puutarhan päivitettyä muutaman laiskavuoden jälkeen. Mutta pakkolepo tulee tähänkin.

Image

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Punatulkkupeitto

Peittosarjani jatkuu. Nyt innostuin punatulkkukankaasta tekemään lapselle peiton. Koko on noin 110x150cm. Raikas punainen ja valkoinen yhdessä kiva yhdistelmä.

Image

Nopeatekoinen ja yksinkertainen, hirsimökkitekniikan tapainen  tekniikka ja oikein rentouttavaa tehtävää.

Image
Hieman hankalaa oli tuon punatulkkukuvion kangas, mikä oli ohutta ja vähän näkyi läpi. Onneksi vanu välissä valkoisena estää pohjakankaan siftaamisen läpi.

Image

Image
Nyt on pakko keskittyä puutarhaan ja rikkaruohoihin.

perjantai 13. toukokuuta 2016

Muurauslankanalle

Uskomaton tämä muurauslankavillitys. Langat ovat loppuneet Suomesta ja Bilteman myyjän mukaan Ruotsin langatkin on jo virkattu.  Virkkaaminen on nyt niin muotiakin ja varmasti sekin osaltaan tätä villitystä vei eteenpäin.

Image

Nalle on Novitan mallilla virkattu ja nopeasti valmistuva. Tämähän voisi olla vaikka jääkarhun poika.

Image

Image
Oli niin mukava istua ulkona auringossa ja virkata. Samalla katsella kuinka puutarha huutaa työntekijää ja rikkaruohot kasvavat silmissä. Mutta asioillahan on tärkeysjärjestys!


maanantai 9. toukokuuta 2016

Kaaripeitto

Kaaripeitto valmistui. Jotenkin en saa makua tähän työhön. Oli tosi kiva ommella sitä ja samalla opetella kaarien ompelua. Mutta mitä pitemmälle työni eteni sen enemmän alkoi tökkiä.

Image
Peitosta tuli melko iso n. 170x200cm ja sen ompeleminen oli melkoista punnertamista. Tikkaukskuvioita en ole koskaan tehnyt ja niin tässäkin tikkasin saumoja pitkin ruutuun helppona ratkaisuna.

Image


Image
Väritys on mukava, vaikka tuolla edellisessa postauksessa kerroin, ettei valkoinen ole värini. Tuo riemukirjava tekee peittoon kivaa keväisen kukkakedon fiilistä valkoisen korostamana.




keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Ompelua ja ompelukoneen hyrinää

Innostuin kokeilemaan tilkkupeiton tekoa minulle uudella tavalla. En ole koskaan ennen tehnyt kaarevilla kuvioilla tilkkupeittoa saati sitten valkoista. Valkoinen väri on yksi suuresti karttamani, eikä huushollista juurikaan valkoista löydy.

Ohjeet peiton tekemiseen löysin kirjaston poistomyynnistä ostamastani Rosemary Wilkinsonin Tilkkutöiden käsikirjasta. Sinänsä hauska yksityiskohta, kun käsikirjan ohjeessa oli virheitä! Käsikirja neuvoo siis virheetkin. No onneksi ei tullut suurta haittaa: katso molemmat päätyreunat.

Image
Tilkkupinta on mielestäni hyvä, vaikka ohjeessa oli epätarkka ompeluohje reunablokeille. Olisin kääntänyt nuo blokit toisin päin, jos olisin tajunnut ajoissa. Näillä mennään ja reunakaitaleet tulee valkoiset punaisen kanttauksen kanssa. Eli sain kuin sainkin omat puumerkkini malliin. Tapanani kun on muutella mallit mieleisekseni.

Image
 Ompelukaveri kuorsasi sikeitä ompelupöydän alla. Hyrinä on niin väsyttävää ja varmaa on, että nyt menee muutama tunti. Heti kun suljen koneen, hyppää Karkki pystyyn, että valmista tuli.
Image