torstai 26. tammikuuta 2017

Neulahuovutuspupu

Huovutusharjoittelu jatkuu. Kyllä tästäkin tuli sitten tekniikkalaji. Ostin oikeanlaiset neulat ja kyllä alkoi homma pelittää. Todellakin näin pienestä se työn tekeminen voi olla kiinni. Olispa jossain lähellä kurssi, missä voisi opetella lisää.

Image
Harjoittelin huovutusta ilman tukiaineita eli villaa palloksi ja siitä lisäten ja muotoillen eteenpäin.
Kuvassa taustalla paikallisen keramiikkataiteilija Susanna Lähteen pupu.


Image
Nyt alkoi taitoluistelun EM-kilpailut ja onneksi areenan nään kaiken ja samallahan voi tikutella pupusia. Tai pääsiäisämmiä!

PS. Virkattu pöytäliina on kirpputorilta 2e ostettu.

lauantai 21. tammikuuta 2017

Mustavalkoinen Juhla-matto

Image
Aika kiva mallista tuli näistäkin väreistä. Aikaisemmin tehty punainen on silti suosikkini ja käytössä makuuhuoneessa.

Image

Image
Malli on hauska, kun toinen puoli on väreiltään vastainen toisen puolen kanssa. Kun kyllästyy voin maton kääntää!

Image

Hyvää viikonloppua ja ulkoilua!
Lähden keramiikkaa tekemään, vaikka on luvattu upeat ulkoilusäät ja luistelurata odottaisi Kytäjällä.

PS. Pientä aivojumppaa löytyi Facebookista:
Image
Oikean vastauksen kerron myöhemmin. ((=2t ja monet sen tiesivätkin))

keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Pikkuompeluksia pussukoiksi

Joka kerta kun törmään sanaan "pussukka" niskakarvat pörhistyy ja kiukuttaa. En kerta kaikkiaan tykkää tuosta sanasta. Olen yrittänyt miettiä korvaavaa sanaa, mutta sitä vaan ei löydy. Vielä hirveempiä versioita: meikkipussi, toilettilaukku, beauty-box.

Siivotessani ompeluhuonettani löysin Ikeasta kauan sitten ostamani tilkkupalat, jotka olivat jämistä leikelty ja tosi halpaan hintaan myynnissä.

Ompelin paloista erilaisia PUSSUKOITA.
Image
Kaksinkertaisina paksupuuvilla oli tarpeeksi napakkaa eikä mitään kovikkeita tarvittu. Kangas on nk. markiisia ja se on niin kovaa, etten voinut kanttauksia ommella käsin. Se taas johti siihen, että ompelin kanttaukset sik-sakilla.

Image

Image
Tein myös muutaman yksinkertaisen. erikokoisena.

Image

Olen näistä samankaltaisista paloista ommellut iloisen kirjavia päällisiä puutarhakalusteisiin.
Käyttökelpoisia moneen tarkoitukseen ja hyvä, että myydään tämmöisiä.




perjantai 13. tammikuuta 2017

Sydämellistä

Innostuin kutomaan sydämiä, kun olin vinkin nähnyt SatunNaisen blogissa. Kuntamme upea kirjasto oli jälleen apuni. Vaikka kuntamme on melkoisen pieni, kirjastomme on käsityöntekijän aarreaitta.
Bente Presterud Rövikin Sydämellisiä lahjoja kutoen on täynnä mitä hauskempia kudottuja sydämiä ohjeineen.

Image
Seiskaveikasta kudoin kolme, mutta ehkä joku ohuempi lanka olisi voinut olla nätimpi. Toisaalta mielessäni oli kutoa hyvin paksusta langasta tyynyjä. Joku ontelokudekin olisi varmasti kiva näissä.

Image

Image
Kuten niin monesti ennenkin, kutominen ei vaan suju minulta. Niskat jumittavat ja päätä särkee monta päivää ja yötä. Yritin keksiä asentoja, ettei niskat jännittyisi. Eikä onnistu. Tyynyt jäi siten suunnitteluvaiheeseen.

maanantai 9. tammikuuta 2017

Huovuttaen hiiriä

Kun vauhtiin pääsin niin huovutin hiiriäkin.

Image
Olen näitä tehnyt ennenkin, mutta ohje kun on opittu, se on helppo tehdä uudelleen.

Image

Image
Tilasin ensimmäisen kerran villaa kehräämöstä netitse. Ajattelin, että sellainen pieni määrä riittää hyvin. Ja voi maailma, mikä kasa sitä sitten tuli. Tilasin 200gr, enkä ollenkaan ajatellut kuin kevyttä villa on. Nyt on hiirivillaa loppuelmäksi!

Image
Jotenkin ompelu on nyt jäissä. En saa mistään ideasta kiinni, enkä mitään aikaiseksikaan. Pyöritän kankaita ja kaavoja ja ei, ei lähde.
Toivottavasti menee nopeasti ohi.

torstai 5. tammikuuta 2017

Neulalla huovuttaen

En tiedä miksi tämä neulahuovutus on kiehtonut minua aina. Yritelmiä sen oppimiseksikin olen tehnyt monia. Mutta tulos ei oikein pelitä. Kunnes koin ahaa-elämyksen: neuloissa on eroja! Ja totta se on, kokeiltu on.

Image
Hankin uudet, hyväksikoetut neulat ja tässä harjoitelmani. Ýritin saada mäyräkoiran näköä, mutta jos ei osaa piirtää niin ei kyllä osaa muotoillakaan! 
Image
Olen useasti miettinyt, miksei voi osata piirtää. Teen paljon erilaisia käsitöitä, askartelua jne, mutta miksi ihmeessä en ole oppinut piirtämään. 
Image
Äitini, joka maalasi öljyväreillä ihania tauluja, valitti aina samaa. Mikä siinä on? Eikö piirtäminen ja maalaaminen kulje käsikädessä.

maanantai 2. tammikuuta 2017

Juhlamatto

Image

Juhlamattoni valmistui. Kuvio oli yllättävän nopeaa ja helppoa kudottavaa, koska mallikerta oli selkeä ja melko lyhyt.

Image
Näitä kuviollisia mattoja olen tehnyt jo muutaman, mutta tämän poljenta oli helpoin. Joskin sitten niisintä oli kaikista monimutkaisin.

Image
Toinen puoli matosta on nätti myös. Täyteläisempi kuvio.
Tuli mieleeni, että tämä matto sopisi hyvin vaikka käytävämatoksi. Minä kuitenkin sijoitan makuuhuoneeseen.

Laitan tähän kuvat aikaisemmista kutomistani:
Image

Image