sunnuntai 29. marraskuuta 2020

keskiviikko 25. marraskuuta 2020

Valohimmeli

Image
Piti tehdä valohimmeli. Tuli mieleeni se vanha satu, kun kissa oli hiirelle räätälinä vai päinvastoin. Toisaalta myös nuukuus iski myös.  Eli ei ihan sellainen himmeli kuin olisin toivonut.

Valojohto oli tarjouksessa, ja pienempi olisi maksanut puolta enemmän. Se ei kannattanut, sillä nyt koko himmeli hukkuu liian moneen valoon ja pihapuu loistaa kuin valonheittäjä.

Image
Image

Idean  löysin  Liisan kotona -blogista. Muutin himmelin kokoa ja muotoakin.





 













sunnuntai 15. marraskuuta 2020

Vilskettä pajassa

 

Image
Pienempiä tonttuja valmistui pajassa. Ja uusin tekniikoin. 

Image

Image

Image
Kyllä pajassa on muutkin tehty kuin tonttuja.
Villatakki!
Image
Ei oikein onnistunut tämä ensimmäinen lapsen villatakki. Käytin Novitan merinovillaa ja en tykänntyt. Kovin tuli kova pinta ja jäykkää.

Image

Hyvää viikonloppua, viritellään valoja ja ollaan terveinä.



torstai 5. marraskuuta 2020

Vekkilän tontut

Image

Vekkilään saapui joukko uusia vipeltäjiä. 

Image
Huovuttelin neulalla ja pesukoneella. 


Image

Image

Image

Image

Image
Hups, missä on tontun töppöset. Löytyihän ne ja yllä on kuva kun kaikki on kunnossa.

Nyt sitten odottelemaan joulun myyjäisiä ja markkinoita.