Arkistot kuukauden mukaan: huhtikuu 2015

Jotta kiiltäisin

Tein itelleni korusarjan.

Image

Erääseen tilaisuuteen tarvitsen ehdottomasti petroolia ja hitusen oranssia.

Image

Pari kiiltävää helmeä juhlavuutta tuomaan ja on siellä välissä pari mustaakin.

Image

Tajusin vasta vähän aikaa sitten, että myös avonaisissa, roikkuvissa korviksissakin voi käyttää tuppeja! Miten kätevää, pysyvätpähän paikallaan varmasti.

Image

Nyt pitää vaan malttaa odottaa, että pääsen näitä käyttämään!

Keltaista kuppiin

Mummon vanhat kupin on lojunu monta vuotta kaapissa käyttämättöminä. Ajattelin, että tuskimpa niistä tulee kahvia juotua, uusiokäyttöön siis.

Image

Kynttilämassaan käytin steariinia ja parafiinia suhteessa 2:1. Värjätty Lahtisen vahavalimon värillä. Laitoin väriä niin paljon ku vaan sai, koska väriä ei vaan voi olla liikaa.

Image

Sydänlangan solmin alapäästään tölkkinipsuun.

Image

Onnistuneimmista yksilöistä tuli aika kivoja.

Image

Tässä vielä kuva epätäydellisistä, jotka nekin oikein käytettäviä.

Image