Pentuprojektin loppusuora häämöttää edessä, sillä viimeistä viikkoa viedään ja meno alkaa olla sen mukaista! Päivät ovat olleet tapahtumarikkaita ja monenlaista on niihin mahtunut, yritän tähän taas koostaa kulunutta viikkoa sitten edellisen päivityksen.
Helteet ovat jatkuneet ja tuoneet haasteensa pentujen kanssa seikkailemiselle, sillä paahteisimpaan päivänaikaan ei ulos ole juuri asiaa kuin pikaisesti. Viime tiistaina vietin vapaapäivää vailla mitään aikataulutettua ohjelmaa, oli muuten aika luksusta! Mulla oli kaunis suunnitelma, että herään aamulla aikaisin käymään isojen koirien kanssa pitkän lenkin, mutta lopputulemana heräsin aamulla hieman ennen yhdeksää. Pennutkin heräsivät vasta mennessäni alakertaan, aikamoista! Pikaisten aamutoimien ja siivousten jälkeen jätin pennut kotiin syömään ja suuntasin isojen kanssa pitemmälle lenkille, sillä pilvisen päivän ansiosta keli ulkona tuntui jopa inhimilliseltä. Päivä oli lämmin joka tapauksessa, joten pentujen kanssa käväistiin retkellä vasta illemmalla, tästä reissusta pitempi video alla.
Tässä kohtaa projektia uskaltaa jo kehua, että pennut ovat nukkuneet yöt koko tämän ajan hämmästyttävän hyvin! Kesäpentujen kanssa on joskus haastavaa saada ne ymmärtämään, että yö on nukkumista varten, kun koko ajan on niin valoisaa. Toki meidän pentujen hyvässä nukkumisessa varmasti isosti vaikuttaa, että ollaan päästy päivän reissuille vasta illalla, joten lenkin ja leikkien päälle uni maistuu. Pennut ovat kyllä omaksuneet tällaisen aamutyöläisen rytmin, yleensä ne heräilevät klo 5 aikoihin, ja jos ei silloin nousta ylös, ne kitisevät jonkin aikaa ennen kuin jatkavat unia. Ainon kanssa tätä yhteistaloutta monta viikkoa pyöritettyämme on koettu helpoimmaksi, että käydään aikaisin aamulla lenkillä koko porukalla, ja jos itse menen töihin vasta illaksi, menen lenkin ja aamupalan jälkeen takaisin jatkamaan unia muutamaksi tunniksi. Pennut nukkuvat aamupäivän aika hyvin, iltapäivän puolella ne alkavat enemmän puuhastella.
Torstaina järjestettiin pennuille pieni seikkailu ensimmäisen treenihallilla käynnin merkeissä! Hellettä oli edelleen niin paljon, etten esimerkiksi oman koiran treenaamisesta meidän agiryhmän treenivuorolla haaveillut, mutta päätettiin kuitenkin lähteä pentuja vähän sosiaalistamaan. Helteen ansiosta porukkaa oli hallilla vähemmän, joten pennut saivat rauhassa alkuun tutustua uuteen paikkaan eikä ympärillä ollut heti alusta asti hallitsematonta määrää ärsykkeitä. Pennut ennättivät todeta hallin ja siellä olevat ihmiset mukaviksi ennen kuin koiria alkoi tulla halliin, pennut katsoivatkin kiinnostuneina agilitytelkkaria. Koirien haukkumista ja keinun pauketta pennut eivät kauaa ihmetelleet, alkuun noteerasivat äänet kyllä, mutta kaikki pysyivät rauhallisina.
Halliseikkailu ei pitemmän päälle pentuja väsyttänyt, illasta ne olivat taas virtaa täynnä. Päätettiin Ainon kanssa viedä pennut tuohon meidän lähimetsään iltakiepille. Käytiin tutustumassa lähimetsän puroon, ja tähän pieneen keikaukseen mahtuikin monenlaista tapahtumaa 😀 Pennuista 1/4 selvisi reissusta kuivana, mutta pennuilla oli hauskaa, suosittelen katsomaan videon!
Viikonlopuksi jäin taas pyörittämään pentuarkea itsekseni. Perjantaina olin iltavuorossa, Aino käväisi meillä hoitamassa pennut ennen reissuun lähtöään, ja minä katselin töissä kameran kautta, että pennuilla alkoi iltapäivästä ja alkuillasta olla aika tavalla virtaa. Iltaretkellä meno oli aikamoista, mutta rauhoittui kyllä retken aikana. Lauantaina hellettä oli aamusta asti, mutta lähdettiin kuitenkin ennen mun iltavuoroa käymään pienellä metsäretkellä Muuramenharjulla. Varjoisassa ja vanhassa sammalpohjaisessa metsässä oli yllättävän inhimillinen lämpötila, ja pienen kiepin varrella oli pieni keidas, jossa pennut pääsivät vilvoittelemaan ja juomaan, joten selvittiin reissusta hyvin. Reissun ansiosta pennut nukkuivat valtaosan illasta, käytiin kuitenkin mun töiden jälkeen vielä pieni iltalenkki tekemässä, jotta saataisiin yöunet varmistettua kaikille.
Pennuista on tullut ihan mahdottomia mustikansyöjiä, kun ovat saaneet jutun juonesta kiinni! Välillä saa lenkillä tehdä töitä, että pennut suostuvat jatkamaan matkaa mustikka-apajiltaan, sen verran suuresta herkusta on pentujen mielestä kyse. Onneksi on terveellinen herkku kyseessä, siinähän nautiskelevat. Mutta pahoittelut jo etukäteen tuleville pennunomistajille, voi olla, että joudutte jatkossa taistelemaan, ketkä syövät mustikat!
Tänään maanantaina pennuilla olikin aktiivinen päivä. Aamusta herättiin ja lähdettiin käymään rantaseikkailulla koko porukan voimin. Saatiin kikkailtua auto melko lähelle rantaa, vajaa kilometri oli käveltävää, pennut jaksoivat sen hyvin, varmaan noilla meidän iltaretkillä on mittaa n. 3km. Rannalla oli pentujen mielestä kivaa! Vesi oli alkuun hieman jännittävä elementti, Naakka tosin painalsi suoraan rantaveteen kahlailemaan ja aika nopeasti muutkin intoutuivat sen perässä tulemaan. Tikka oli päivän yllättäjä – se ei alkuun ollut yhtään kiinnostunut vedestä, mutta sitten kahlailemaan lähdettyään totesi, että hänpä lähteekin uimaan kiepin! Harvemmin näin pienet pennut käyvät vielä uimalenkkiä tekemässä 😀
Tällä reissulla keskityin pentujen kuvaamiseen kameralla, videokuvaa ei ollut otettua yhtään. Monenlaiseen multitaskaamiseen sitä pystyy, mutta kuvaaminen monella aparaatilla yhtä aikaa ei lukeudu niihin. Mutta kiva oli saada myös kuvamuistoja pennuista, valokuvaaminen on jäänyt sen verran vähälle.
Rantaseikkailun jälkeen pennut jatkoivat bileitä vielä kotona, ne urvahtivat vasta hetki ennen kuin oli päivän toisen reissun aika. Oltiin sovittu Ainon kanssa jo useampi viikko sitten, että sopivan päivän tullen pennut voisivat lähteä käymään nuorisokodilla ilahduttamassa nuoria ja työntekijöitä, ja tässähän päivät käyvät jo aika vähiin, joten päätettiin toteuttaa tämä tänään. Vein pennut, Tipun ja Keksin nuorisokodin pihalle ja Aino jatkoi siitä, pennut olivat kuulemma jaksaneet hyvin seurustella ja leikkiä ja olivat aika väsynyttä porukkaa, kun menin niitä pari tuntia myöhemmin hakemaan. Nyt on uni maistunutkin, mutta eiköhän me illasta suunnata taas iltaretkelle, etteivät yöunet isosti kärsi.
Pentujen kodit on nyt selvät ja loppuviikosta pennut alkavat lähteä täältä omia ihmisiään ilahduttamaan! Nämä ovat olleet kerrassaan ihanat ja hurmaavat pennut, ikävä tulee taatusti! Mutta luopumisen tuskaa kyllä aina helpottaa, kun tietää, miten ihanat kodit pentuja jo kovasti odottavat. Ja täytyy myöntää, että tässä parin viime päivän aikana on käynyt selväksi, että pennut alkavat kaivata jo vähän yksilöllisempää huomioimista.
Päivät vain vilisevät silmissä ja täällä pennuilla vauhti kiihtyy! Nelikosta on tullut ihan oikeita koiria, meno on sen mukaista.
Viime viikosta lähtien on sinnitelty helteiden kanssa. Aika hyvin on saatu kämppä viilennettyä päiväksi pitämällä yön ajan ikkunoita ja takapihan sekä parvekkeen ovea auki. Pentujen kanssa on päivisin käväisty takapihalla sellaisia pikaisia reissuja, mutta pitemmin on ulkoiltu vasta päivän vähän viilennyttyä. Takapiha viilenee aika hyvin heti, kun aurinko laskee sen verran, että piha jää varjoon. Mutta onhan tämä yhdenlaista, on jouduttu miettimään pentujen kanssa vähän toisenlaisia sosiaalistumisretkiä, kun ei tässä helteessä päiväaikaan oikein voi pitkiä aikoja pihalla viihtyä.
Viime maanantaina käväistiin pentujen kanssa ensimmäisellä autoajelulla tekemässä muutaman tunnin retki Ainon kämpille ilmalämpöpumpun alle. Pennut vähän itkeskelivät autossa, mutta ei mitään sellaista kunnon huutokiljuntaa kuitenkaan. Ainon luona pennut lähtivät reippaasti tutustumaan uuteen ympäristöön, toki oli aikuiset koirat myös mukana. Pennut tutkivat uuden paikan, leikkivät keskenään ja aika nopsaan uudet kokemukset alkoivat väsyttää. Illasta ajeltiin vielä takaisin meille, paluumatka autossa oli hiljaisempi.
Keskiviikkona mun kämppä alkoi muistuttaa saunaa, joten päätettiin Ainon kanssa tehdä muutto heille. Pakkasin aamun ja päivän aikana kamppeet ja alkuiltapäivästä ajeltiin ilmalämpöpumpun ihanaan viileyteen. Ainon kanssa viriteltiin pennuille sinne yksinoloja varten hyvänkokoinen oleskelutila, meidän ollessa paikalla pennut saivat seikkailla asunnossa vapaasti. Venla käväisi iltapäivästä pentuja moikkaamassa, pennut tosin olivat sopivasti väsyttäneet itsensä edeltävästi, joten esittelivät lähinnä unenlahjojaan.
Ensimmäinen yö oli kehno. Aino joutui klo 2.30 lähtemään yllättäen töihin, ja pennut tietysti heräsivät, kun keskellä yötä niin ihmiset kuin aikuiset koirat liikehtivät. Noin tunnin ajan pennut valvoskelivat, milloin leikkivät ja kitisivät. Omat yöunet jäivät aika onnettomiksi, tosin siitä nyt ei voi pentuja niinkään syyttää. Aamusta olikin pohtiminen, miten yhden ihmisen voimin viihdytetään tehokkaasti kahdeksan aikuista koiraa pentujen lisäksi, mutta mistä mun tilaihme-Toyo ja Tyyppälän metsä eivät selviä, niin siitä ei sitten selvitä 😀
Aikuisten koirien aamulenkityksen jälkeen kävin pudottamassa aikuisista koirista valtaosan Ainolle, pakkasin pennut kyytiin ja lähdettiin ajelemaan Tampereelle Katriinan luo Tipun ja pentujen osteopaattihoitoja varten. Ajomatka sujui hämmästyttävän hyvin, pennut alkuun vähän kitisivät, mutta muuten nukkuivat ihan Tampereen reunamille saakka. Oltiin aika hyvissä ajoin liikenteessä, joten pysähdyin Tamskin hallin viereiseen metsään ja päätin kävelyttää pennut ja aikuiset siellä. Pennut riemastuivat ikihyviksi huomatessaan, että pääsivät isojen koirien kanssa ulkoilemaan, tämä olikin pentujen ensimmäinen ”lenkki” meidän matkassa. Tipu, Sara ja Nerri pitivät hienosti huolen, että pennut pysyivät mukana. Tässä kohtaa päivä alkoi olla jo aika helteinen, mutta onneksi metsä antoi aika hyvin varjoa. Puolisen tuntia viihdyttiin metsässä ennen kuin pakkauduttiin takaisin autoon ja ajeltiin vielä vähän matkaa Katriinan vastaanotolle.
Hanna oli Meran ja Hilan kanssa hoidoissa juuri ennen meitä, joten sain kätevästi apuja pentujen siirtämiseen ja leirin pystyttämiseen autosta Katriinan hoitotiloihin. Otin Saran ja Nerrin myös sisälle silläkin uhalla, että siitä aiheutuu lisäsäätöä, mutta Sara asettui ihanasti pentuja hoitamaan Hannan kaverina. Nerri yritti kosiskella huomiota itselleen Tipun hoidon ajan, mutta sekin asettui loppujen lopuksi tosi hyvin oleskelemaan.
Tipu sai ihan hämmästyttävän hyviä uutisia – se on lähtenyt toipumaan pentuprojektista ihan poikkeuksellisen hyvin eikä ollut mitenkään isommin edes jumissa! Uskon, että Ainon tekemä panostus peruskunnon nostoon hyvissä ajoin ennen pentuprojektia ja pian synnytyksen jälkeen aloitettu asteittainen liikunnan lisääminen on isosti vaikuttanut tähän. Toki myös vaikuttaa, että Tipu on saatu pidettyä koko pentueen ajan hyvässä lihassa, osittain se lienee myös pienehkön pentueen etuja. Katriina ennusti, että Tipu tulee toipumaan projektista ennätystahdissa, rauhassa on kuitenkin tarkoitus Tipua kuntouttaa pentujen jälkeen kohti agilitykenttiä.
Pennut olivat leikkimisen ja Hannan kanssa seurustelun jälkeen sopivan urvahtaneita, että niiden hoidoista oli hyvä jatkaa Tipun jälkeen. Hoidettiin pennut syntymäjärjestyksessä. Kenelläkään ei ollut mitään isompaa hoidettavaa, Katriina jo tokaisi, että mitä minä oikein kiikutan pentuja hänelle enää hoidettavaksi, kun ne tuntuvat näin hyvältä 😀 Mutta tuo isosti mielenrauhaa itselle, että joku kokeneempi ja taitavampi vielä käy pennut läpi, ettei syvemmälle jäisi mitään hoidettavaa.
Peipolla oli kalvokireyttä toisessa etujalassa, muuten se tuntui hyvältä, ja kalvokireys aukesi tosi hienosti. Toinen palli oli jo laskeutunut paikalleen ja toinenkin oli tyrkyllä tulossa. Hempossa oli pientä hoidettavaa, mutta se aukesi myös hyvin, sillä pallit olivat jo paikallaan. Tikalla hoidettiin kuonon ja kallon välistä saumaa, muuten oli priima tyttö. Naakasta Katriina totesi sen olevan vain kympin tyttö, toki yleensä viimeisenä syntyvillä väylä on jo sen verran hyvin auki, ettei keho joudu isommin puristuksiin.
Viimeisenä hoidettiin minut, sillä olin kerrankin ollut kaukaa viisas ja varannut myös itselle ajan keskelle pentuprojektia – tässä kohtaa tietää istuneensa lattialla ja viruneensa viikkokausia niin epäergonomisissa asennoissa, että ruoto ei enää kiittele. No ei todella kiitellyt, yläselkä oli niin jökissä, että Katriinakin sai sinne tovin työstää liikkuvuutta. Hoidon lopuksi Katriina lupaili, että seuraavina päivinä voi olla sellainen tunne kuin olisi tullut piestyksi pesäpallomailalla, ja no – se ei ollut liioittelua.
Olin varautunut pysähtymään kotimatkalla pentuja vähän ulkoiluttamaan, mutta pennut nukkuivat niin sikeästi koko matkan takaisin, että huristeltiin suorinta tietä takaisin Ainolle. Ainon luona virtaa sitten riittikin siinä määrin, että päätettiin illasta lähteä vielä toiselle metsäseikkailulle Tyyppälään päivän helteen hieman hellitettyä. Pennut jaksoivat hienosti, loppumatkasta ne meinasivat vähän väsähtää, mutta tarjottiin välillä sylikyytiä, niin hyvin selvittiin takaisin autolle. Illasta pennut olivat niin väsyneitä, että niitä piti vähän houkutella iltaruoalle, mutta uni maistui kaikille täydellä vatsalla ja toinen yö Ainon kotona nukuttiin kaikki aika sikeästi.
Perjantaina pennut jäivät Ainon koirien kanssa päiväksi Ainon asunnolle, mun piti ennen töihinmenoa piipahtaa kotona, joten vein omat koirat sinne työpäivän ajaksi. Alkuillasta Aino toi pennut ja Tipun tullessaan meille ja jatkoi matkaa agilitytuomarihommiin viikonlopuksi. Käväisin illasta pentujen ja viiden aikuisen koiran kanssa pienellä iltalenkillä Kinkoriutan metsissä, pennut olivat ihan uskomattoman reippaita ja hännät tötteröllä vipelsivät menemään. Yön pennut nukkuivat taas hyvin.
Viikonloppuna olin aamuvuoroissa töissä, ja näin monta viikkoa Ainon kanssa tätä pentuarkea pyöritettyäni rutiini tämän homman yksin pyörittämiseen oli vähän hukassa. Lauantaiaamu meni harjoitellessa, miten kaiken ennättää tehdä niin, että on ajallaan myös töissä, sunnuntaina homma sujui jo jouhevammin.
Lauantaina töiden jälkeen siivosin pentujen oleskelutilan, jätin pennut kotiin syömään, käytin aikuiset pienellä kävelyllä ja iltapäivästä meille tuli kasvatinomistajia pentuja moikkaamaan. Kasvatinomistajat olivat aiemmin päivällä käyneet treenailemassa porukalla, ihan harmitti, että piti olla töissä enkä päässyt mukaan! Mutta meillä oli mukava ilta, kiitos vielä kaikille osallisille! Pennut tuntuivat herättävän ihastusta ja nauttivat tietenkin huomion keskipisteenä olosta. Aikuisilla koirilla oli kyllä myös oma näkemyksensä, keitä oikein oli tultu katsomaan – Lempi etenkin pisti sellaisen esityksen pystyyn, että täytyy ihan hämmästellä, onko se todella mun lauman vanhimmasta päästä 😀
Vieraiden lähdettyä käväisin taas iltakiepillä aikuisten ja pentujen kanssa yörauhan turvaamiseksi. Kymmenen aikoihin illalla metsässä oli mukava mennä ja pennuistakin löytyi ihan uudenlainen vaihde. En varsinaisesti olisi harmissani, jos helteet helpottaisivat, niin pääsisi tekemään vähän pitempiä retkiä ja ehkä jopa päiväsaikaan iltamyöhän sijaan.
Tänään meillä oli edessä taas reissua Tampereelle, tällä kertaa eläinlääkärin tarkastusta, sirutusta ja silmäpeilausta varten. Autoiluharjoitukset ovat tuottaneet mukavasti tulosta, pennut eivät ole useampaan päivään juurikaan enää edes kitisseet autossa ja matka Tampereelle ja takaisin sujui pentujen kanssa oikein mukavasti. Mentiin Tampereelle etuajassa, että ennätettiin käväistä vähän ulkoilemassa pentujen kanssa, helteisessä säässä pennut eivät hurjia riekkujaisia jaksaneet pitää.
Klinikalla pennut olivat sopivan väsyneitä, joten saatiin silmät peilattua, sirut laitettua ja eläinlääkärin tarkastus tehtyä aika sujuvasti ilman ongelmia. Silmät olivat kaikilla terveet, eläinlääkärin tarkastuksessa ainoa maininta tuli Peipolle, jonka toinen palli oli edelleen tyrkyllä, muttei ollut laskeutunut vielä pussiin. Pojat eivät edes huomanneet sirutusta, tytöt huomasivat, mutta kukaan ei isommin itkeskellyt. Kaikkinensa varsin joutuisa ja helppo reissu! Kotimatkalla pysähdyin Orivedellä antamaan pennuille päiväruoan ja pidettiin pissatustauko, muuten ajeltiin raukeassa hiljaisuudessa. Kotona pennuilla riitti virtaa vähän enemmän, mutta täytyy tässä illasta taas lähteä vielä pienelle iltaretkelle, niin josko uni maistuisi taas yöllä kaikille. Tällä viikolla harjoittelen taas pentuarjen pyörittämistä aika pitkälti yksinäni, sillä Aino urakoi nyt tuomarointihommissa niin viikolla kuin viikonloppunakin.
Sirutuksen myötä lienee aika taas paljastaa pentujen viralliset nimet. Projekti on kulkenut pikkutipujen teemalla ihan suunnitelmien alusta asti, joten olisi tuntunut väärältä olla jatkamatta lintuteemalla myös virallisten nimien kanssa! Tässä siis esittelyssä Emppujen Lintuset!
Empathica’s Sandpiper ”Peippo” 6,5vkoa
Empathica’s Spiderhunter ”Hemppo” 6,5vkoa
Empathica’s Sunbird ”Tikka” 6,5vkoa
Empathica’s Silktail ”Naakka” 6,5vkoa
Pentujen tulevia koteja on tässä pohdiskeltu jo jonkin aikaa, ja ne alkavat hiljalleen hahmottua. Tyttöjen suhteen tilanne on ollut aika selkeä jo pitemmän aikaa, mutta poikien koteja on pitänyt miettiä vähän tarkemmin. Molemmat pojat ovat todella hurmaavia ja kivanoloisia, mutta niiden luonteissa on selkeämpiä eroja, ja niiden merkitystä kotien valinnan kannalta on pitänyt ajan kanssa puntaroida.
Pitkä päivitysviive ja pentujen kehityksen kenties yksi isoimmista harppauksista takanapäin, joten kerrottavaa riittää! Mulla oli sellainen todella ”kevyt” 15 päivän työputki kahdella ykkösvapaalla, jota syytän eniten tästä päivitysviiveestä, ei vaan yksinkertaisesti ole riittänyt aika eikä aivokapasiteetti istua koneelle. Mutta yritän nyt pakertaa vähän pentujen kuulumisia tänne ylös ja muistella, mitä kaikkea tässä päivityskatkon aikana täällä on tapahtunut!
No ensinnäkin pennut ovat kasvaneet ihan hurjasti! Viimeksi kirjoitellessani pennut olivat alkaneet liikkua enemmän ja vähän viritellä leikintynkää keskenään, mutta nythän he ovat jo ihan oikeita pieniä koiria ja meno sen mukaista. Yläkerran pentuhuone alkoi käydä hieman ahtaaksi leikeille ja kunnon juoksuspurteille, joten 5-viikkoissynttäreiden kunniaksi pennut muutettiin alakertaan. Siinä meillä olikin Ainon kanssa yhdelle illalle puhdetta, kun pestiin muovimattoa ja terassia, siirreltiin huonekaluja ja pohdittiin, miten saataisiin muovimattopalojen väliin jäävät saumakohdat suojattua, ettei alla oleva laminaatti isommin kärsisi kosteusvaurioista. Koko ilta siihen meni, mutta lopulta saatiin pennut muutettua alakertaan – ja samalla päästiin kunnolla aloittelemaan sisäsiisteysharjoitukset. Pennut ovat ulkoilleet nyt päivittäin useita kertoja, ja tarpeet ovat tulleet yksittäisiä pissoja lukuun ottamatta aika hyvin ulos.
Pennuilla on käynyt myös vieraita mukavasti sitä mukaa, kun on pystytty ottamaan vieraita vastaan, työputki tietysti vähän haastoi siinäkin. Mutta aika reippaita ja ihmisistä kiinnostuneita tämä porukka on, mielellään hakeutuvat seurustelemaan – ja tätä nykyä myös maistamaan uutta ihmislihaa 😀
Pennut ovat olleet ainakin toistaiseksi vielä aika hiljaisia. Leikkien yhteydessä kuuluu kaikennäköistä ääntä haukahduksista ja kiljaisuista pärinöihin, mutta harvemmin ilman mitään ilmeistä syytä nämä ovat meteliä itsestään pitäneet. Uusissa tilanteissa ääntä vähän herkemmin tulee. Yöt ollaan nukuttu varsin hyvin, ensimmäisenä yönä alakerrassa pennut vähän kitisivät, sama homma oli silloin, kun purettiin pentulaatikko ja laajennettiin pentujen oleskelutilaa ensimmäisen kerran.
Näin pitkälle pentuprojektia myös päästiin ennen helteitä. Viileä keli oli pentujen kanssa (ja muutenkin) ihan passeli, mutta helle on ollut raskasta aikaa. Pihalla ollaan pentujen kanssa edelleen käyty, mutta pitkään siellä ei voi viipyä, vaikka mun piha pysyy suht varjoisana valtaosan päivästä. Pennut nukkuvat näin helteellä jonkin verran enemmän, joten saa nähdä, kuinka pitkään yöt pysyvät rauhallisena. Tällä viikolla oli suunnitelmissa myös aloitella luokkaretkien tekemistä kodin ulkopuolelle, mutta nyt joutuu vähän miettimään, minkä verran retkille uskaltaa lähteä ja mihin aikaan. Autoilua tämä keli ei varsinaisesti estä, siellähän on ilmastoinnin ansiosta jopa miellyttävää 😀 Tämän viikon torstaina meillä on reissu Tampereelle osteopaatin hoitoja varten, joku lyhyempi ajelu käydään harjoittelemassa ennen sitä.
Tipu hoitaa ja imettää pentuja edelleen, mutta etenkin imetys näyttää vähän pakkopullalta – enkä ihmettele, sillä pentujen hampaat tuntuvat jo omiinkin käsiin ja jalkoihin aika ikäviltä. Tipu on aloittanut pentujen kouluttamisen, se kertoo niille aika selkeästi, milloin sen mielestä ei ole imetysaika, ja samoin pennut ovat saaneet sanomista äitinsä korvien ja karvojen repimisestä sekä naamalle hyppimisestä. Nämä ovat pennuille arvokkaita oppitunteja, ne aika paljon paremmin kuuntelevat tämän myötä myös muilta koirilta tulevaa palautetta. Havaittiin Ainon kanssa myös, että Tipulla on selkeästi eri säännöt pojille ja tytöille – pojat saavat sanomista aika paljon helpommin siinä missä tyttöjen touhujen suhteen se on aika pitkämielinen.
Sara-täti on hypännyt mukaan pentujen hoitorinkiin täysillä – se mm. yrittää imettää pentuja… Maitoa siltä ei tule, mutta luulen, että tilanne ei vaatisi paljon lisästimulaatiota maidontuotannon käynnistymiseen, joten olen aika nopeasti Saran tisseille hamuavat pennut ohjannut jonkin muun puuhan pariin. Sara pesee ja hoitaa pentuja kuin omiaan ja on haalinut etenkin pojat siipiensä suojaan. Tipu ei ole näyttänyt pistävän Saran apua pahakseen. Nerrin ja Tuikun tekemisiä se vähän tarkemmin valvoo, kun molemmilla on välillä vähän raisummat otteet pentujen kanssa. Karkki taitaa olla tällä hetkellä ainoa, joka ei ole käynyt pentuja haistelemassa kuin pentuaitauksen takaa, kaikki muut näistä meidän aikuisista on päässyt pentuihin tutustumaan. Lempin mielestä pennuissa ei ole ainesta Saukkiarmeijan jäseniksi, Keksi on kiinnostunut pennuista lähinnä niiden ruoka-aikaan ja Poldi käväisi pentujen luona kerran toteamassa, että ne haisevat pahalta, ja sen koommin se ei ole halunnut niiden lähelle.
Pennut ovat syöneet kiinteää ruokaa parisen viikkoa. Alkuun aloitettiin kiinteän syöminen sika-nauta-jauhelihalla, sitten lisättiin sekaan pentunappulaa sekä raejuustoa. Viime viikolla pennuille esiteltiin kanan jauheliha, ja suunnitelmissa on rauhalliseen tahtiin esitellä pennuille erilaisia proteiininlähteitä. Tällä viikolla on suunnitelmissa myös alkaa siirtää pentuja pikkuhiljaa sille pentunappulalle, jota pennut saavat täältä aikanaan maailmalle lähtiessään mukaansa. Päädyin tälläkin kertaa Essentialin pentunappulaan, siitä on kahden edellisen pentueen verran hyviä kokemuksia. Suunnitelmissa on ruokkia tämäkin pentue pääosin raakaruoalla, mutta totutellaan nappulaan siinä ohessa myös.
Pentuja on tullut kuvattua kameralla todella vähän, videoita sen sijaan on jaettu melko ahkerasti instatilille. Tänään vapaapäivän kunniaksi napsin ulkoilun yhteydessä muutaman räpsyn, että saa jonkinlaiset luonnekuvaukset päiviteltyä.
Peippo 5,5vkoa. Peippo on tästä porukasta äänekkäin, se saattaa vähän innostuessaan jutustella ja ilmaisee itseään herkimmin äänellään. Ei mikään mölyapina kuitenkaan, mutta näiden muiden joukosta hieman korostuu kuitenkin. Peippo on ihanan seurallinen, se välillä ihan pyytää päästä syliin, jossa sitten voi tarjota ihmiselle joko tassua naamaan, pusun poskelle tai hampaita nenään. Pojista Peippo on temperamenttisin, mutta ei kuitenkaan hurjan tulisen tappuraisen oloinen. Kova poika menemään ja touhuamaan, milloin yksin ja milloin sisarusten kanssa. Hoitotoimenpiteet on saatu tehtyä, kun on vaan hyvä mielentila ja pidetään setti tarvittaessa lyhyempänä.
Hemppo 5,5vkoa. Hemppo erottuu tästä nelikosta monellakin tapaa – se puuhailee paljon itsekseen ja on sellaisen sähäkän menijän sijaan enemmän tuumailijaluonne. Hemppo leikkii sisarusten kanssa, mutta jää helposti paineissa kakkoseksi aavistuksen pienemmän kokonsa vuoksi. Hemppo on porukan hiljaisin, leikkien yhteydessä se saattaa murahdella ja haukahdella, mutta uusissa tilanteissakaan siitä ei juuri ääntä kuulu. Se on kiinnostunut ihmisistä ja tykkää vähän seurustellakin, muttei tee itseään samalla tavalla tykö kuin sisaruksensa. Hemppo ei ehkä niinkään välitä olla sylissä, mutta hän on tykästynyt masurapsuihin jo näin pienenä! Hemppo antaa temperamentiltaan aika rauhallisen vaikutelman. Se vaikuttaa pennulta, joka ns. ”puhkeaa kukkaan” vasta omaan kotiin päästyään, se vähän jää täällä vahvempien persoonien jalkoihin. Hoitotoimenpiteet ovat sujuneet mukavasti, kun vaan hetki on oikea.
Tikka 5,5vkoa. Tikalla on aina parhaat bileet käynnissä, sillä menojalka vipattaa aika kovaa ja koko ajan näyttää olevan joku tilanne päällä. Sen touhuja on hauska seurata, kun se viipottaa menemään tuulispäänä ja haluaa aina olla toiminnan keskiössä. Se on leikkisä, temperamenttinenkin, muttei tulistu, vaikka jäisi leikeissä vähän alakynteenkin. Tikka on porukan kovin vaanimaan, vaikka hienoja vaanimistilanteita muutkin saavat aikaiseksi. Jos Hemppo tuntuu kehityksessä tulevan vähän muiden perässä, niin tuntuu, että Tikka on muita aina jokusen askeleen edellä. Tämä on aika ihana tyyppi, toivottavasti huoleton ja hyväntuulinen elämänasenne säilyy aikuisuuteen! Hoitotoimenpiteet sujuvat, kun ei valitse ajankohtaa ihan väärin, ison menon aikaan on turha edes yrittää 😀
Naakka 5,5vkoa. Naakallakin menojalka vipattaa, muttei ihan yhtä kovaa kuin siskollaan. Se on kova tyttö leikkimään, mutta jos yksi asia menee missä tahansa tilanteessa yli muiden, se on ruoka. Tipun ilmestyessä paikalle Naakka on aina ensimmäisenä tissillä, ruoka-astian ilmaantuessa tarjolle Naakka on yleensä ensimmäisenä osingoilla. Voisi siis kuvitella, että ainakin ahneutta tästä tyypistä löytyy 😀 Naakka tykkää seurustella vieraiden kanssa, muttei välillä malta asettua syliin ollenkaan, ja jos jossain on hyvät rähinät, sinne voi aina mennä pärisemään muiden kanssa. Naakka on hieman rauhallisempi Tikkaan verrattuna, se yleensä hoitaa bisnekset yhdessä paikassa suunnilleen loppuun ennen seuraavaan säntäämistä. Hoitotoimenpiteet sujuvat hyvin oikeassa hetkessä.
Toivottavasti ei tulisi ihan näin pitkiä päivityskatkoja toistamiseen tämän projektin varrelle, aina kuitenkin jotain unohtuu laittaa ylös, jos päivitysväli kovasti pitkittyy. Mutta kokonaisuutena nämä ovat tähän saakka olleet tosi ihanat ja aika kiltit pennut! Toivottavasti helteet vähän helpottaisivat, niin päästäisiin vielä kunnolla laajentamaan maailmaa yhdessä ennen kuin yhteinen aika loppuu!
Pentujen kanssa vauhti alkaa kiihtyä! Kuluneen viikon aikana pennut ovat ottaneet ison harppauksen kehityksessä eteenpäin, ne ovat aiempaan verrattuna huomattavasti enemmän hereillä, vaikka nukkuvat edelleen paljon. Silmien aukeamisen myötä kävelyharjoitukset ovat jatkuneet ja pennut ovat alkaneet harjoitella leikkimistä keskenään.
Viime viikolla pennut saivat ensimmäisen matolääkekuurin. Matolääke oli pentujen mielestä pahaa, mutta varsin kiltisti he suopuivat tähän välttämättömään mutta ikävään hoitotoimenpiteeseen. Pentujen emän Tipun kanssa muistan aikoinaan tämän saman hoitotoimenpiteen äärellä joutuneeni käymään ihan kunnon väsytystaistelut, että saatiin matolääke menemään, joten pentujen suhteellisen suopea suhtautuminen tuli ihan positiivisena yllätyksenä 😀
Loppuviikosta pennut alkoivat kiipeillä pentulaatikosta ulos, ja kun pentulaatikon tila alkoi muutenkin käydä jo ahtaaksi, niin laajennettiin pentujen oleskelutilaa koko pentuhuoneen alalle. Pennut olivat jokusen kerran käyneet jo iltavillien aikaan pentulaatikon ulkopuolella tepastelemassa, joten ottivat tilan haltuun reippaasti. Aiempien pentueideni tavoin seuraavana yönä pennut kuitenkin kitisivät tavanomaista jonkin verran enemmän, kun emän löytäminen isommasta tilasta on aika paljon haastavampaa. Hauskasti nämä pennut hakeutuvat kuitenkin edelleen nukkumaan samaan nurkkaukseen, missä pentulaatikko oli.
Pennuilla alkaa ikenien alta puskea pieniä hampaannysiä esiin, mikä on näkynyt pentujen suunkäytön aktivoitumisessa. Halusin pitää pennuilla muutaman päivän taukoa matolääkekuurin jälkeen ennen kiinteän ruoan tarjoilemista, ettei ruoansulatuskanavaan tulisi kerralla monta uutta asiaa. Viikonloppuna alkoi näyttää siltä, että pennut olivat vähän väliä maitoa vailla, joten eilen illalla tarjoiltiin pennuille ensimmäistä kertaa jauhelihaa. Tähän mennessä kaikki mun aiemmat pennut ovat olleet hetkessä jauhelihassa kiinni, mutta näitä tyyppejä sai vähän aikaa ihan jopa suostutella, että maistelisivat vähän 😀 Tytöt ostivat konseptin heti ensimaistelulta, mutta pojat makustelivat useamman pienen suupalan ennen kuin totesivat, että ehkäpä tätä voi sitten syödä.
Loppuviikosta pentujen Keksi-mummu pääsi ensimmäisenä pentuhuoneeseen tutustumaan pentuihin. Tipu ja Keksi asuvat samassa taloudessa, joten pohdiskeltiin jo etukäteen Ainon kanssa, että todennäköisesti vieraiden koirien esittely kannattaa aloittaa Keksistä. Pennut tekivät reippaasti tuttavuutta mummikoiraansa, joskin vaikuttivat olevan vähän ihmeissään, miksi mummi ei tarjonnut heille maitoa. Sunnuntaina mun ollessa töissä Sara oli rynnistänyt pentujen luo myös vähän vähemmän suunnitelmallisesti, mutta Tipulle siskon läsnäolo oli myös onneksi ok. Muut eivät vielä toistaiseksi pentujen luo ole päässeet, mutta edetään pikkuhiljaa.
Vähitellen aletaan avata pentulan ovia myös ihmisvieraille. Tulevana viikonloppuna on tulossa ensimmäiset ”vieraammat” pennunkatsojat, ja jokunen kasvatinomistajakin on ehtinyt jo kysellä, milloin pentuja saa tulla katsomaan.
3-viikkoiskuvat ennätin viime torstaina napata pennuista vielä ilta-auringon auttaessa valaistuksen kanssa. Harmaan sateiset säät haastavat kuvaamista melkoisesti, kun työvuorot ovat olleet aika aamuvoittoisia, ja illasta on rajallinen määrä tunteja käytettävissä. Onneksi tässä on vielä monet ulkoiluretket tulossa, itse tykkään enemmän kuvata pentuja luonnossa kuin sisätiloissa. Alla olevat kuvat on siis otettu 3vkon iässä, mutta kirjoittelen kuvien alle havaintoja ja ajatuksia pennuista tässä hetkessä.
Peippo 3,5vkoa. Peippo on silmien aukeamisen jälkeen tuntunut aukeavan vähän muutenkin – siitä on tullut aika hurmaava pieni seuramies! Se heiluttelee häntää, kiipeää syliin ja on kiinnostunut ympäristöstään. Väsyn iskiessä se on vähän narisija, sen pitää aikansa kiukutella ennen kuin laatustandardien mukainen nukkumispaikka löytyy ja uni voittaa. Tuntuu, että sillä on tästä porukasta eniten temperamenttia, mutta se ei korostu samalla tavalla kuin ihan ensimmäisinä viikkoina. Hoitotoimenpiteet sujuvat mukavasti.
Hemppo 3,5vkoa. Hemppo on edelleen ihan laittoman söpö ja hellyyttävä pikkutyyppi! Se on ollut tietyllä tavalla pentueen huomaamattomin: se nukkuu muita enemmän ja yleensä kaikessa hiljaisuudessa vain köpöttelee maitobaariin jatkaakseen sen jälkeen taas unia. Pistin tämän vähän sen piikkiin, että Hemppo tulee vaan eri kehityskäyrällä muiden kanssa, ja aavistukseni vaikuttaisi osuneen oikeaan – viikonlopun aikana Hemppo on nimittäin aktivoitunut aika tavalla! Jos se aiemmin oli lähinnä hiljaa, niin nyt Hemppo on löytänyt sisäisen kurkkuäänensä ja pääasiassa pelkästään murisee 😀 Se on mukavasti aktivoitunut, yrittää viritellä leikkiä muiden kanssa, seurustelee ihmisten kanssa ja tutkii ympäristöä. Hoitotoimenpiteet menevät sujuvasti.
Tikka 3,5vkoa. Jos joku on tämän porukan menijä, niin se on tässä! Tikka on hereillä ollessaan aina liikkeellä ja menossa, usein se herää porukasta ensimmäisenä ja sammuu viimeisenä. Tämänkin ansiosta Tikka on ensimmäisenä tutustumassa uusiin asioihin nuoren koiranpennun mielenkiinnolla ja häntä hellyttävästi heiluen. Veikkaisin, että tästä tytöstä tulee kova menijä aikuisenakin, luonne vaikuttaa kyllä tosi avoimelta ja sosiaaliselta ainakin tässä vaiheessa! Hoitotoimenpiteet sujuvat hienosti.
Naakka 3,5vkoa. Naakka on Tikkaa rauhallisempi liikkeissään ja nukkuu enemmän, mutta on myös reippaasti tehnyt tuttavuutta ympäristöön ja tykkää seurustella ihmisten kanssa. Naakka on sukuunsa tullut siinä mielessä, että kaikkea ennen tulee ruoka – jos vaihtoehdot ovat seurustella ihmisten kanssa tai syödä itsensä kylläiseksi, niin tämähän ei ollut mikään monivalintatehtävä 😀 Mielenkiintoista nähdä, miltä Naakan temperamentti tässä viikkojen varrella alkaa näyttää, kun se nyt antaa itsestään niin tasaisen rauhallisen vaikutelman, veikkaan nimittäin, että ei tästäkään tytöstä vauhtia tule puuttumaan. Hoitotoimenpiteet sujuvat mukavasti.
Aloittelin tätä postausta viime viikolla pentujen 2-viikkoissynttäreiden kunniaksi, mutta en ennättänyt saada valmiiksi, joten tästä tulikin 2,5-viikkoispäivitys! Tänne kuuluu hyvää! Illat ovat töiden jälkeen aika lyhyitä, joten päivitysten tekeminen laahaa. Töissä on myös ollut taas aikamoista menoa ja meininkiä, loppupäivälle jäävällä aivokapasiteetilla ei ole paljon luovaa työtä jaksanut tehdä 😀 Toisaalta tässä alkuvaiheessa pentujen toivotut kuulumiset ovat lähinnä syöminen ja nukkuminen kasvamisen lisäksi, joten kovin isoja tapahtumia ei yleensä ole jaettavaksi. Mutta on näitä alkuvaiheita kiva muistella jälkikäteen, niin koitan jotain saada kirjoiteltua muistiin!
He nukkuvat hauskasti usein joko merlet läjässä ja Naakka yksinään tai sitten tyttö-poika-pareissa.
Pennut kasvavat hienosti, pikkupojat Peippo ja Hemppo ylittivät viikko sitten 500g rajapyykin, loppuviikosta meni 700g:n raja rikki, nyt painot huitelevat 800g paremmalla puolella. Tytöt kasvavat edelleen ihan omassa sarjassaan, ne olivat n. 2vkon iässä lähes 900g:n painoisia, joten tässä vaiheessa painoa lienee jo päälle kilo. Nyt ei olla punnittu pentuja enää niin säännöllisesti, kun kasvun alkaa nähdä paljain silminkin, ja kaikille maistuu ruoka hyvin eikä ole ollut ripulia tai muuta voinnin vaihtelua. Tämän viikon loppupuolella voisi alkaa pennuille tarjoilla kiinteää ruokaa, mutta tällä hetkellä näyttää, ettei varsinaista kiirettä tähän ole. Pienenpuoleisen pentueen etu on, että kaikille riittää maitoa aika hyvin, pentujen tasainen kasvu puhuu myös tämän puolesta.
Viime viikon loppupuolella alettiin odotella pentujen silmien aukeamista. Tikan silmät aukesivat raolleen keskiviikkona, Naakalla näkyi torstaina pienet viirut. Poikien silmät olivat visusti kiinni vielä perjantaina, mutta silmäluomet näyttivät siltä, ettei kovin kauaa tarvitse enää odotella. Lauantaina molemmilla pojilla silmät olivatkin sitten jo raollaan.
Silmien aukeamisen aikoihin pennut yleensä alkavat jo harjoitella jaloilleen nousemista ja kävelemistäkin, vaikka meno on tässä vaiheessa vielä aika huteraa. Tästä porukasta Tikka hämmästytti meitä jo viikko sitten 1,5vkon iässä kävelemällä sokkona useita askeleita kaatumatta. Tikalle erityismaininta myös siitä, että se on ensimmäinen, joka on BioSensor-ohjelmaa tehdessä jääkaappikylmälle märälle pyyhkeelle asettelun jälkeen noussut jaloilleen ja kävellyt pois pyyhkeen päältä – ja tämä tapahtui siis sen muutaman sekunnin aikana, jonka BioSensorin osuus kestää 😀 Muut pennut ovat olleet vähän maltillisempia liikkumisensa kanssa, mutta päivittäiset kävelyharjoitukset ovat pentujen ohjelmistossa olleet nyt silmien aukeamisen jälkeen. Ihanasti pennut jaksavat syömisten ja nukkumisten välissä jo lyhyitä hetkiä seurustella, ne hakeutuvat ihanasti jo puolivahingossa ihmisen luo.
Tipu on voinut hyvin, ja se on päässyt asteittain lenkkeilemään meidän mukana. Lenkit ja liike ylipäätään tekevät hyvää – tukevat kehon palautumista synnytyksen jäljiltä ja toisaalta emä jaksaa paremmin hoitaa pentuja, kun pääsee välillä tuulettumaan. Minusta on tässä vaiheessa pentujen kasvua jo ihan normaalia, että emällä on muitakin intressejä kuin pentujen hoito, ja toisaalta pennut eivät tässä kohtaa tarvitsekaan enää ihan jatkuvaa huolenpitoa. Pennut nukkuvat helposti parikin tuntia syömisten välissä. Pennut ovat olleet muutenkin tosi hiljaisia ja tyytyväisiä, ensimmäisen viikon jälkeen yötkin ovat olleet rauhallisia ja hiljaisia.
Pentujen kynnet on leikattu muutaman kerran, se on sujunut mukavasti. BioSensor-ohjelma loppui juhannuksena. Ensimmäinen matolääkekuuri on vielä antamatta, mutta aloitetaan tänään, se harvemmin on pentujen mielestä kovin miellyttävä ohjelmanumero, mutta tarpeellinen kuitenkin. Muita tämän viikon ohjelmanumeroita on seurata, miten pentujen kävelyharjoitukset jatkuvat, ja joko loppuviikosta on tarvetta suurentaa pentujen oleskelutilaa ensimmäisen kerran. Ihana on ollut nähdä ensimmäisiä hieman kömpelöitä leikkiyrityksiä, jotka yleensä päättyvät toisen osapuolen nukahtamiseen!
Kuvia on tullut otettua luokattoman vähän, nämäkin kaikki puhelinlaatuisia. Viime viikko oli niin kiireinen, etten kerennyt kunnon kamerakuvaussessiota ajatellakaan, ja vähän nuo kelitkin ovat haastaneet – on takuuvarma, että jos kuvaukseen olisi aikaa, niin ulkona on pimeää ja harmaata, jolloin valo ei riitä sisällä kuvaamiseen.
Peippo 2,5vkoa. Peipon temperamenttisuus ei ole korostunut enää ihan niin paljon, kun olen sitä hoitanut muutaman kerran. Sen käytöksestä aika ihanasti näkee, kun olo helpottaa – se saattaa ensin hoidon alussa kiukutella sellaisella aika ponnekkaalla narinalla, joka olon helpottuessa muuttuu lempeäksi hyminäksi. Peipolla oli alussa aika voimakas haluttomuus olla selällään, se on helpottunut huomattavasti. Peippo on aika rauhallinen, rauhoittuu mukavasti syliin.
Hemppo 2,5vkoa. Hemppo on edelleen meidän lellikkipoika, se on hauska juttu, miten näistä jollain tavalla erityisseurannassa olleista pennuista tulee erityisiä. Hemppo on todella rauhallinen ja lunki tyyppi, se ei narise juuri koskaan ja kaikki on sille ok. Ihanan rento syliteltävä ja hoidettava, josta hereilläolohetkinä saattaa kuoriutua myös pieni pusuttelija! Hemppo on liikkeissään aika rauhallinen niin kuin Peippokin, edelleen tuntuu, että pojat tulevat kehityksessä hieman tyttöjä jäljessä.
Tikka 2,5vkoa. Tikka on aikamoinen tyttö – löysi jalkansa ensimmäisenä, ja kun silmätkin aukesivat porukan ensimmäisenä, niin tämä tyttöhän menee aika lujaa! Tikka kävelee jo aika pitkiä matkoja, hetkittäin huojuen, mutta harvemmin kuitenkaan kyljelleen kellahtaen. Tämä tuntuu vähän yllättävältä, kun huomioi, että se on kooltaan aika iso – miten se voikaan hallita kehonsa noin hienosti jo tässä vaiheessa! Tikka on aika rauhallisen oloinen, vaikka liikkuukin paljon. Se on helppo hoidettava ja rauhoittuu ihanasti syliin, jos nyt ei ole ihan menopäällä, ja on kova tyttö pusuttelemaan.
Naakka 2,5vkoa. Naakka muistuttaa ihan hurjasti Keksi-mummuaan, väritys tietysti tekee paljon. Se on porukasta toiseksi eniten liikkeessä, muttei ole liikkumisessaan yhtä aktiivinen kuin Tikka. Naakka on myös kova tyttö pusuttelemaan, ja se nukahtaa yleensä syliin. Hoitotoimenpiteet ovat sujuneet hyvin ongelmitta, Naakka rauhoittuu syliin hyvin. Se on aika rennon ja lunkin oloinen, liikkuessaan hallitsee myös kehonsa ihmeen hyvin kokoonsa nähden.
Pennuilla kävi eilen ensimmäiset ”vieraat”, kun pari ystävää ja Ainon äiti kävivät pentuja katsomassa. Pennuista etenkin Tikka jaksoi aika kivasti seurustella ja esitellä kävelytaitojaan, muut lähinnä ottivat syömisen ja nukkumisen kannalta, tosi pieniähän nämä vielä ovat vierailujen kannalta. Tipu oli rennolla ja hyvällä mielellä vierailun ajan, tässä vaiheessahan en yleensä otakaan vierailijoita vielä vastaan, elleivät vieraat ole entuudestaan emälle tuttuja ihmisiä.
Pikkutipuset selättivät ensimmäisen elinviikkonsa haasteet hienosti! Kaikki ovat lähteneet kasvamaan hyvin ja koko tämä viikko on saatu ihan rehellisesti nautiskella tästä pentuarjesta. 1-viikkoissynttäripäivitys jäi tekemättä viikolla, kun töiden kanssa ei vaan vuorokauden tunnit meinaa riittää kaikkeen. Mutta täällä kaikki hyvin siis päivitystauosta huolimatta!
Peippo 1,5vkoa. Peippo painaa tällä hetkellä n. 470g. Se tuntuu muihin pentuihin verrattuna tällä hetkellä hieman temperamenttisemmalta, se vähän narisee, jos on tyytymätön johonkin elämässään. Hoidin pentuja vähän itse tuossa loppuviikosta, Peipolla oli niskassa, palleassa ja takapäässä jännitystä. Mielenkiintoista on taas nähdä, miten osteopaatin hoidot aikanaan vaikuttavat, sillä aiemminkin olen havainnut, että kehon kireyksillä voi olla aika iso vaikutus pennun luonteeseen. Peippo viihtyy hyvin sylissä, muttei ainakaan tässä vaiheessa kovin nauti selällään olosta, mikä toki voi johtua osittain kehon kireyksistä.
Hemppo 1,5vkoa. Hemppokin on hienosti saanut painoa, se painaa nyt n. 450g. Se on aika lunkin ja rennon oloinen pikkutyyppi, aikalailla elämäänsä tyytyväisen oloinen. En ole kovinkaan usein kuullut sen pitävän isommin ääntä, se viihtyy hyvin sylissä ja on aika rauhallinen. Hempolla oli hoidettavaa pallean alueella ja takapäässä, pientä myös niskassa, hienosti sujui hoito itsessään.
Tikka 1,5vkoa. Tikka kilpailee painossa isojen tyttöjen sarjassa, painoa on jo reippaasti päälle 600g 😀 Tikka on pennuista rauhallisin ja tyytyväisin, sitä ei haittaa oikein mikään. On myös saatettu Ainon kanssa jokusen kerran hupailla, että ehkä Tikka on tässä vaiheessa niin pullukka ja siksi niin lunki. Se kyllä liikkuu kokoonsa nähden ihmeen pontevasti ja sujuvasti, joten hauska nähdä, millainen menijä siitä kasvaa, kunhan pennut nousevat kunnolla jaloilleen. Tikalla oli hoidettavaa pallean, kylkien ja selän alueella, mutta hyvin saatiin hoidettua.
Naakka 1,5vkoa. Naakka on myös isojen tyttöjen sarjassa aikalailla samoissa lukemissa Tikan kanssa, silläkin on painoa päälle 600g. Naakka on vähän erimallinen ruumiinrakenteeltaan, se on pitkä siinä missä Tikka on enemmän pyöreä. Naakkakin on pääasiassa elämäänsä aika tyytyväinen, se vähän saattaa narista, jos joku ei ole mallillaan. Viime viikolla Naakka ihan rehellisesti myös huusi, jos vaikkapa nälkä yllätti, mutta nyt äänekkäämmät huutelut ovat jääneet aikalailla kokonaan pois. Naakaltakin hoidin pallean aluetta, muuten sillä ei tuntunut tässä vaiheessa isompia kireyksiä.
Pennut ovat olleet aika hiljaisia ja hyvävointisia, vähän tyttöjen kanssa on huolettanut, ettei iskisi ripuli, kun ne ovat ottaneet hillittömiä harppauksia painonnoston kanssa. Toistaiseksi masut ovat olleet aika hyvänä kaikilla, onneksi.
Tipu on myös voinut hyvin. Sillä oli yhden päivän ajan alkuviikosta maha vähän sekaisin, mutta se korjaantui onneksi nopeasti Enteromicron avulla. Tipu on päässyt loppuviikosta jo mukaan lenkkeilemään, kun on itse ollut halukas lähtemään. Lenkit ovat vielä aika maltillisia, luonnollisesti emää ei tässä vaiheessa voi kovin pitkiä aikoja pitää poissa pentujen luota. Aika hyvin pennut pärjäilevät itsekseen, kun hyvin tankataan ennen lenkille lähtöä. Aino hankki pentuhuoneeseen kameran, niin kameran kautta on helppo lenkiltäkin seurata tilannetta pentulaatikossa.
Ensi viikolla jatketaan vielä BioSensor-ohjelmaa, otetaan ensimmäinen kynsienleikkaussessio ja loppuviikosta on ohjelmassa pentujen ensimmäinen matolääkekuuri. Suunnilleen parin viikon iässä pennuilla alkaa aueta silmät, jonka jälkeen maailma pikkuhiljaa avartuu. On tässä pikkupentuvaiheessa oma viehätyksensä, mutta ihana on myös päästä tutustumaan pentuihin ihan kunnolla!
Aino muutti koirineen meille viime viikolla kattoremonttievakkoon, joten tässä ollaan parisen viikkoa elelty saman katon alla. Sinänsä tämä ajoittui tosi hyvin, sillä Tipun oli joka tapauksessa tarkoitus muuttaa meille viime viikolla vähän asettumaan viimeiseksi viikoksi ennen pentujen syntymää. Tipu on meillä aika paljon ollut vuosien varrella, joten paikka on sille entuudestaan hyvin tuttu.
Ainon tekemä soma pentuemainos ❤
Helatorstain jälkeisenä perjantaina käväistiin aamulla klinikalla ottamassa röntgenkuvaa ja sen myötä lukua pentueen koosta. Vähän jännitti, mitä hommasta tulee, kun klinikan väki ei meinannut saada röntgenlaitetta toimimaan, mutta onneksi se lopulta yli puolen tunnin sitkeän yrittämisen jälkeen pelitti ja saatiin kuva otettua. Vatsan koon puolesta oltiin Ainon kanssa jo ennakkoon mietitty, että tuskin kovin iso pentue on luvassa, ja röntgenkuva vahvisti meidän epäilykset. Kivankokoinen pentue kuitenkin, joten hyvillä mielin jäätiin viimeistä odotusviikkoa aloittelemaan. Sunnuntaina kokosin pentulaatikon – ensin uuden, pienempää pentuetta varten tilaamani, joka sitten osoittautui turhan pieneksi. Purin pois ja kokosin vanhan tutun pentulaatikon, kyllä vanhassa on vara parempi!
Uusi oli ajatuksena kiva – se on tehty muovista, joten olisi helpompi pitää puhtaana ja mahtuisi olemaan oviaukko huonetta kohti, jolloin emän on helpompi kulkea. Mutta kuten kuvastakin havainnollistuu hyvin, niin edes Tipun kokoinen pienehkö narttu ei tuonne oikein mahtuisi pitkin pituuttaan. Isomman laatikon kanssa ei ole samaa ongelmaa.
Alkuviikosta käytiin lenkkeilemässä vielä aika normaalisti, pisimmillään 1,5h lenkki, jonka Tipukin jaksoi porukan mukana oikein hyvin. Pääasiassa kuitenkin tehtiin pari noin tunnin lenkkiä päivässä. Alkuviikosta Tipu alkoi vähän nirsoilla syömisen kanssa, muiden ruoka maistui sille hyvin, mutta mammaruoka ei oikein olisi uponnut. Keskiviikkoaamuna Tipu ei halunnut syödä oikein mitään. Lämpöjä mittailtiin päivän aikana joitakin kertoja, iltapäivästä lämpö laski alle 37 asteen, tästä päättelin, että todennäköisesti seuraavana aamuna alkaa tapahtua, jos Tipu on yhtään sukuunsa tullut.
Yö nukuttiin vähän katkonaisesti, Tipu oli kuitenkin pääosin aika rauhallinen. Aamusta kahdeksan jälkeen se alkoi olla selkeästi levottomampi, joten siirryttiin pentulaatikon puolelle, jossa Tipu välillä melko raivokkaasti petasi pyyhkeitä. Kovin kauaa ei mennyt, kun ensin tulivat vedet ja sen jälkeen ensimmäiset ponnistukset.
Klo 9.06 syntyi ensimmäinen pentu, joka oli pikkuinen red merle poika, painoa n. 200g, sai työnimekseen Peippo
Klo 9.45 syntyi toinen pentu, pieni red merle poika sekin, painoa n. 220g, työnimi Hemppo
Klo 10.06 syntyi red merle tyttö, painoa n. 290g, työnimi Tikka
Klo 10.53 syntyi musta tri tyttö, sillä myös painoa n. 290g, työnimi Naakka
Itse synnytys sujui tosi hyvin, etenkin nuo ensimmäisenä syntyneet pienet pojat tulivat käytännössä parilla ponnistuksella ulos, luultavasti ainakin osittain pienen kokonsa ansiosta. Ensimmäinen pentu syntyi ilman sikiöpussia, mutta oli tosi virkeä ja eloisa heti alusta alkaen. Toinen poika oli alkuun veltto, mutta virkistyi tosi nopeasti. Tytöt olivat hyvin jänteviä, reippaita ja elinvoimaisia molemmat. Neljä kalloa oli röntgenkuvasta laskettu, ja neljännen pennun synnyttyä Tipu selkeästi rauhoittui pentujaan hoitamaan. Syntymäpainot ovat vähän arvioita, mun nykyinen keittiövaaka on tosi huono, joten seuraavaa pentuetta varten ehdottomasti luotettavampi peli hankintaan.
Peippo, ensimmäisenä syntynyt poika, tässä ikää 1vrk
Kaikilla pennuilla paino putosi ensimmäisen vuorokauden aikana, mikä on aika tavallista, kun emän maidontuotannon käynnistymisessä menee yleensä hetki aikaa. Hemppo oli seuraavana päivänä vähän voipuneen oloinen, se ei oikein jaksanut imeä. En ollut ennakkoon varautunut emonmaidon korvikkeilla, kun en ole kertaakaan aiemmin niitä tarvinnut, mutta onneksi oli perjantai, joten klinikat olivat auki. Kipaisin aamupäivästä hakemassa korviketta ja sen jälkeen harjoiteltiin pulloruokintaa pienen poitsun kanssa. Yleensä pennut aika huonosti korviketta suostuvat syömään, mutta saatiin parisen milliä korvikemaitoa kuitenkin menemään. Pari kertaa päivän aikana annoin pullosta korviketta, iltaa kohti pentu alkoi selkeästi virkistyä ja jaksoi paremmin pysyä emän tissillä. Painonlaskua saatiin myös tämän ansiosta hieman hillittyä.
Hemppo, toisena syntynyt poika, 2vrk
Eilen lauantaina tytöillä painot lähtivät varovaisesti nousuun, pienillä pojilla paino sahasi 188-195g välillä. Aamulla Hemppo söi pullosta tosi hyvin, Peipolle tarjottiin pulloa myös, mutta se oli sen verran tomerampi, että lähinnä sylki korvikkeet ja tutin pois. Eilisen iltapunnituksella Peipolla paino oli pikkuisen aamun mittausta korkeampi, Hempolla edelleen paino samassa. Uskoin kuitenkin, että läpimurron hetki on lähellä, kun paino oli saatu pysymään paikallaan, joten annettiin pojille nokareet Nutriplus-geeliä suuhun aiempien päivien tapaan ja toivottiin, että yön aikana tapahtuisi käänne parempaan.
Tänään sunnuntaiaamun punnituksella oli helppo hymyillä: Peipolla paino oli noussut eilisillan painosta 11g ja Hempolla 9g! Tytöillä painonnousu on ihan eri sarjassa, mutta tuo noin 100g ero painoissa tässä vaiheessa tekee tosi paljon. Mutta pojat kerkeävät kyllä vielä kiriä tytöt kiinni 🙂 Tänään ei ole pulloruokaa enää tarjottu, kaikki viihtyvät maitobaarissa hyvin ja ovat olleet aiempiin päiviin verrattuna aika paljon hiljaisempia.
Tikka, kolmantena syntynyt narttu, 2vrk
Yöt ovat olleet vähän vaihtelevia – ekana yönä pennut kitisivät aika paljon, mutta niillä tuli tosi helposti vilu, jos Tipu yhtään irrottautui pentujen luota, ja varmasti niukka maidontulo myös aiheutti kitinää. Toisena yönä pennut nukkuivat paremmin, viime yönä kitisivät taas jonkin verran. Aino on urhoollisesti hoitanut yövuorot Tipun ja pentujen kanssa.
Tipu on hoitanut pikkuisiaan omistautuneesti, se ei juuri halua poistua pentujen luota muuten kuin pikaisesti ulkona käymään. Tipu on ensimmäinen jalostuskoiristani, joka kantaa pentuja – sillä tulee nopeasti huoli pennuista, jos niitä nostetaan laatikosta pois (esim. punnituksen ajaksi), ja se yrittää napata pennun kädestä kantaakseen sen takaisin laatikkoon. Jälkikasvunsa ei ole aina ollut ihan otettuja tästä nostelusta ja asettelusta, vaikka Tipu on tosi varovainen otteensa kanssa 😀 Kokemattomuus emänä vielä vähän näkyy, Tipu reagoi herkästi pentujen pieniinkin pihauksiin ja välillä se hämmentyneenä vähän piipaten katselee pentujaan, kun ne nukkuvat somasti läjässä eivätkä pidä mitään ääntä. Mutta päivä päivältä emon otteet ovat varmemmat, ja varmasti helpottaa, kun saadaan pikkupojatkin kasvun puolelle ja maito kunnolla herumaan.
Naakka, neljäntenä syntynyt narttu, 2vrk
Vähän on nämä ensimmäiset päivät pentujen kanssa menneet sumussa ja pikkupojista oli vähän huoltakin. Mutta jos jotain hyötyä kasvatusuran alkuvaiheiden haasteista on ollut, niin keinot tämmöisten pienempien pentujen avustamisessa elämänsyrjässä kiinni pysymisessä on aika tutut. Ja toki jos olisi näyttänyt siltä, etteivät pojat olisi elinkelpoisia, niin tietenkään silloin ei tukitoimiin olisi lähdettykään, mutta kummassakaan ei minusta ole mitään vikaa, ovat vain pienempikokoisia. Vaikea sanoa, mistä tämmöinen johtuu, ovatko istukat olleet jostain syystä heikommat? Mutta tärkeintä tietysti tässä vaiheessa, että alkujännitysmomenttien jälkeen kaikkien pentujen tilanne näyttää hyvältä ja toivottavasti tästä eteenpäin kaikki sujuu mukavasti ❤ Tänään pitäisi aloitella pennuille BioSensor-ohjelma.
Muut aikuiset koirat ovat korvat höröllä kuunnelleet pentuhuoneen ääniä ja haistelleet vaatteita, kaikilla olisi kova kiinnostus päästä tutkimaan äänenlähteitä. Pentuihin tutustumisen aika ei ole vielä hetkeen, mutta uskoisin pennuille löytyvän monta hyvää leikkitätiä, kunhan sen aika koittaa 🙂
Pentujen kotiasioita ei ole vielä sen isommin mietitty, kun kaikki nyt on vielä niin alullaan eikä pennuista oikein mitään muuta osaa sanoa kuin värin ja sukupuolen. Mutta todennäköisesti tytöille on kodit tiedossa, pojista luultavasti ainakin toinen saattaisi olla vielä kotia vailla.
Vähän yli vuoden tauon jälkeen meillä odotellaan pentulaatikkoon seuraavaa pentuetta!
Pentuja on tulossa Tipulle (E. Shaula), joka on tammikuussa 6 vuotta täyttänyt pitkähäntäinen blue merle -narttu. Tipu on kooltaan pienehkö, luustoltaan sellainen sopiva harrastuksia ajatellen, ei liian raskas muttei turhan kevytkään – passelin kokoinen taskuraketti siis! Tipu asuu ystäväni Ainon luona täällä Jyväskylässä, ollaan paljon arjessa tekemisissä, joten se on koirana minulle hyvin tuttu, vaikkei minulla olekaan siihen minkäänlaista omistussuhdetta. Alkuperäinen ajatus Tipun pennuille tuli Ainolta, mutta tätä suunnitelmaa varten minua ei tarvinnut kovin kauaa suostutella, sillä tykkään Tipusta koirana hurjan paljon! Siinä yhdistyy arjessa miellyttävä koira, joka on perusterve ja harrastuksissa hyvin toimiva.
Tipun kanssa on harrastettu agilityä ja paimennusta, agilityssä se kisaa 3-luokassa sekä hypäreillä että agilityradoilla, agilityradoilta sillä on kaksi SERT-A ja hypäreiltä yksi SERT-H. Tipu kisaa myös games-lajeista gamblersia ja snookeria, molemmissa 3-luokassa. Paimennuksessa Tipu kisaa 3-luokassa, sieltä on yksi ERI plakkarissa, paimennus tosin on jäänyt viime vuosina vähän vähemmälle. Tipu on suorittanut MH-luonnekuvauksen (laukaukset 1) sekä luonnetestin +155 pisteellä ja on laukausvarma. Näyttelyistä Tipulta löytyy sekä T että ERI, jotka kertonevat enemmän tuomareiden mieltymyksistä ja eriävistä linjoista kuin siitä, että koira olisi olennaisesti muuttunut tuossa välissä 😀
Tipu on ollut perusterve. Sitä on kattavasti tutkittu virallisesti: lonkat B/C, kyynärät 0/0, selkä SP0, LTV1, sydänkuuntelutulos vuodelta 2021 oli terve (eikä ole ollut oireita), samalla kertaalleen tutkitut polvet olivat terveet. Viimeisimmässä silmäpeilauksessa alkuvuodesta Tipulta löytyi ylimääräinen ripsi eli sillä on lievä distichiasis, mutta se ei ole aiheuttanut oireita eikä vaivoja. Tipun lonkat kuvattiin uudelleen viime syksynä selkäkuvausten yhteydessä, lonkat olivat siistit eikä niissä näkynyt nivelrikkomuutoksia. Jalostusmielessä lonkat voisivat toki olla paremmatkin, mutta toisaalta Tipu tulee suvusta, jossa lonkkaterveys on ollut pääosin hyvää, joten en niiden vuoksi halunnut jättää Tipua käyttämättä. Tipu on myös MyDogDNA-geenitestattu, se on MDR1-kantaja ja DM-kantaja, muuten geneettisesti terve kaikkien testattujen sairauksien osalta.
(c) Hanna Lehmusvuori
Aino kirjoitti Tipusta tällaisen kuvauksen:
”Tipu on arjessa mutkaton, ystävällinen ja hauska koira. Tipu asuu neljän nartun laumassa emänsä Keksin ja kahden karjakoiran kanssa. Laumassa Tipu on sopuisa, mutta osaa myös asettaa esimerkiksi pennuille napakat rajat. Tipu suhtautuu vieraisiin ihmisiin ystävällisesti ja avoimesti, vieraita koiria kohtaan on lähinnä välinpitämätön, ja mieluummin touhuaa omiaan tai leikkii oman lauman kanssa kuin aktiivisesti hakisi kontaktia itselleen vieraisiin koiriin. Tipu on helppo ottaa mihin tahansa mukaan, se suhtautuu mutkattomasti ihmisvilinöihin, kisapaikkojen hälyyn ja hotellireissuihin, joita omistajansa kanssa joutuu välillä harrastamaan. Tipu osaa olla hyvin yksin vieraassakin paikassa. Tipu vahtii autoa haukkumalla, muuten arjessa ei oikeastaan resursseihin tai vahtimiseen liittyvää käytöstä ole – jos kaikille koirille antaa luut, niin Tipu kyllä murahtaa, jos joku yrittää hänen herkulleen, mutta ei aloita tappelua tai vahdi esimerkiksi leluja toisilta. Tipu on selkeästi oman ihmisensä koira, ja hakeutuu sisätiloissa pääosin kainaloon rapsuteltavaksi. Tipu on ekana jonossa hoitotoimenpiteisiin, lempparina kynsienleikkuu ja kaikki kupsuttelu ja oman ihmisen huomio on Tipulle tärkeää.
Harrastuksissa Tipu on reipas, innokas ja toisaalta tilannetajuinen. Paimennuksessa Tipu on lampaita kohtaan kauniisti käyttäytyvä, hakee hyvin tasapainoon ja reagoi pieneenkin ohjaukseen. Paineen kohtaaminen lampailta on vaatinut aikaa ja ohjaajan tukea – eli paimenena enemmänkin herkkä ja tunnollinen kuin räiskyväinen ja vauhdikas. Tipun vauhti ja tulisuus tulee enemmänkin esiin agilityssä. Tipu on taitava kropankäyttäjä, ja intensiivinen ja vauhdikas radalla. Virheistä kääntyy ennemmin ylivireen puolelle kuin passivoituisi tai lakkaisi yrittämästä. Tipu oppii nopeasti ja on yritteliäs ja sinnikäs työskentelijä. Tipu palkkautuu leluilla hyvin, tykkää kantaa palkkaa suussaan ja nauttii sosiaalisesta palkasta ja huomiosta. Namit maistuvat hyvin myös. Tipu on ollut perusterve, syksyllä 2024 kyljestä poistettiin hyvälaatuinen talirauhaskasvain. Tipu ei ole herkkämahainen, syönyt erimerkkisiä ruokia, eikä ruuanvaihdokset ole aiheuttaneet mahavaivoja. Tipu on mitattu 47-48 cm korkeaksi ja painaa n. 16 kiloa. Tipu on kaikkinensa tosi kiva koira, jonka kanssa elää ja harrastaa, se on hyväntuulinen, tasapainoinen ja mutkaton koira, joka syttyy tekemisestä ja nauttii kun saa käyttää päätään ja kroppaansa.”
(c) Riikka Närä
Tipun sulhon etsintä alkoi hyvissä ajoin jo viime vuoden puolella, ja tässä prosessissa oli monta vaihetta. Lopulta päädyttiin suomalaiseen urokseen, jolla oli jo jälkeläisnäyttöä ja ikääkin, se oli luonteensa puolesta todella mutkaton ja kiva. Tipu pihtasi juoksuaan pitkälle kevääseen, juoksun alkamisen jälkeen laskeskelin potentiaalisesti otollisia astutuspäiviä, jotka osuivat viikonlopulle, joten varasin ajan progeen edeltävälle perjantaille. Proge oli perjantaina 6,39ng/ml, joten uskoin viikonlopun olevan oikein hyvä ajankohta treffeille. Lauantaina treffattiin sulhon kanssa, mutta 2,5h aikana pariskunnalla ei kiinnostuksesta huolimatta ollut yhtään astumisyritystä.
Oltiin aika haastavan päätöksen edessä. Yritetäänkö seuraavana päivänä vielä uudestaan samalla uroksella ja otetaan riski, ettei astutus tästä juoksusta onnistu? Normaalisti olisin tässä tilanteessa yrittänyt samalla uroksella vielä seuraavana päivänä ja miettinyt seuraavaan juoksuun toisen uroksen. Tässä kohtaa kuitenkin vastaan tuli Tipun ikä. Se on tosiaan jo 6v, sillä ei ole aikaisempia pentueita, ja tällaisilla n. 9kk juoksuväleillä seuraavaan juoksuun odottaminen olisi tarkoittanut, että Tipu ennättäisi täyttää 7v. Aino oli tuomaroimassa agikisoissa toisella puolella Suomea, ja siinä sitten viestiteltiin aina sopivin väliajoin, että mitä nyt tehdään. Päätettiin, että pentuja ei yritetä saada alulle keinolla millä hyvänsä, mutta yritetään kuitenkin maksimoida mahdollisuus pentueen onnistumiseen tästä juoksusta. Jos alkuperäisen uroksen kanssa olisi nähty edes vähän yritystä, olisin ehkä uskaltanut riskeerata, mutta aika äkkiä totesin, että ehkä nyt on mietittävä muita urosvaihtoehtoja.
Mulla ei ole ollut tapana miettiä pentueisiin varaurosta, enkä usko siihen ryhtyväni jatkossakaan tästä kokemuksesta huolimatta. Ajatuksena ei tuntunut hyvältä lähteä kyselemään summanmutikassa sellaisia uroksia, joista ei entuudestaan ollut mitään omakohtaista kokemusta, joten tämä rajasi vähäisiä vaihtoehtoja entisestään. Sitten mieleen tuli uros, jonka tiesin luonteen, terveyden ja värin (kahta merleä ei voi yhdistää) puolesta sopivan Tipulle ja täyttävän myös Ainon toiveet. Lakki kourassa soitin omistajalle, kerroin tilanteen ja myönsin ihan suoraan, että tää ei nyt ole ihan sellainen tapa, jolla haluaisin ensisijaisesti näitä asioita hoitaa. Sovittiin treffit seuraavalle päivälle, ja tällä kertaa pariskunnalla synkkasi!
Tulevan pentueen isä on Liekki (Luotsiniemen Kippari), joka on siis myös viime vuonna syntyneen Love-pentueeni isä. Liekki täyttää kesällä 9v, se on pitkähäntäinen punainen uros valkoisin merkein. Passelin kokoinen työkoira, ei kovin pieni muttei mikään hurjan isokaan, luustoltaan mun makuun hyvänvahvuinen koira – ei liian raskas muttei kevytkään.
Liekin terveyttä on tutkittu kattavasti. Sillä on B/B lonkat, 0/0 kyynärät, selkä SP0, VA0, LTV0 ja olissa ei ole todettu osteokondroosia. Polvet on vuosia sitten kertaalleen tutkittu terveiksi, sydänkuuntelu vuosien takaa on myös ollut puhdas eikä Liekillä ole ollut oireita. Silmät on peilattu terveiksi, viimeisimmässä peilauksessa näkyi ikään liittyviä muutoksia (muu vähämerkityksellinen kaihi), jotka eivät vaikuta jalostuskäyttöön. Liekki on MyDogDNA-geenitestattu, se on HUU-kantaja, mutta terve kaikkien muiden testattujen sairauksien osalta.
Liekin kanssa on harrastettu pk-jälkeä, tottelevaisuutta ja paimennusta. Jäljellä Liekki kilpailee 3-luokassa, se on suorittanut hyväksytysti BH-kokeen, lisäksi se on kisannut tokon alokasluokasta yhden 1-tuloksen ja pari hyväksyttyä alokasluokan rallytokokisaa. Liekki on suorittanut hyväksytysti MH-luonnekuvauksen (laukaukset 1), näyttelyistä sillä on H.
Liekistä otettu rakennekuva 2/24
Tipun sulhon tärkeimpiä kriteerejä terveyden lisäksi olivat, ettei uros olisi rakenteeltaan liian raskas ja että uros olisi luonteeltaan niin arjessa kuin harrastuksissa sellainen perusjärkevä ja mutkaton. Tipu on etenkin agilityssä aika kiihkeä ja vauhdikas, sillä pysyy pakka vielä kasassa, mutta tietoisesti uroksesta haluttiin ennemmin hakea tasapainottavia elementtejä kuin samoja ominaisuuksia lisää. Liekki täytti nämä toiveet erinomaisesti, se on harrastuksissa ennemmin diesel-tyyppinen rauhallisen tasainen ja kestävä puksuttaja kuin sata lasissa tehtävät tekevä. Oma kokemukseni on, että harrastuksissa hyvin kiihkeällä koiralla kiihkeys yleensä puskee tavalla tai toisella näkyviin myös arjessa, ja itselleni mielekäs ja mahdollisimman mutkaton arki koiran kanssa on hyvin tärkeää ja niin merkityksellistä, etten siitä halua jalostusvalinnoissa tinkiä.
Liekillä on kolme aikaisempaa pentuetta, yksi Tuulensaaren kennelissä (s. 2/21), yksi aiempi pentue mun kennelnimelle (s. 4/24) ja yksi hiljattain syntynyt pentue (ei kennelnimeä, s. 4/25) eli tämä mun tuleva pentue on Liekin neljäs ja todennäköisesti viimeinen. Jouduin hieman käymään kasvatuseettistä keskustelua itseni kanssa käyttäessäni uudelleen urosta, jonka edellisen pentueen terveydestä en tiedä vielä mitään (edellisen pentueen pennut olivat astutushetkellä vielä alle vuoden ikäisiä). Mitä olen Love-pentueen pennunomistajien kanssa viestitellyt, niin kaikki ovat olleet tähän mennessä perusterveitä: kellään ei ole ollut mitään ihmeellisiä tai epämääräisiä ontumisia, kutinoita, ruoansulatuskanavan ongelmia tai muutakaan tavallisesta poikkeavaa. Kahdella pennulla on yksittäisiä hammaspuutoksia, joihin tosin tuli pentueen emän takaa riski, vaikka molemmilla pentueen vanhemmilla itsellään on täysi hampaisto. Pentueesta ensimmäisenä virallisiin luustokuviin ennätti Källi (E. Friday I’m in Love), joka oli luustoltaan priima: lonkat A/A, kyynärät 0/0, selkä LTV0, VA0 ja olat ei todettu / ei todettu. Kesän aikana luustokuviin on tähän tietoon menossa pentueesta useampi. Olen tykännyt Love-pentueen pentujen luonteista kovasti, ovat aika sosiaalisia ja avoimia, mutta vähän hillitympiä ihmisinnostuksensa kanssa verrattuna emäänsä ja sen sisaruksiin, ovat hiljaisempia ja muutenkin järkevämpiä. Harrastusominaisuuksiakin tuntuu porukasta mukavasti löytyvän eikä kellään ole arjessa ollut ainakaan mitään isompia haasteita.
Tästä Tipun ja Liekin pentueesta odotan terveitä, aktiivisia, sosiaalisia ja monipuoliseen harrastamiseen soveltuvia pentuja, joille etsin yhteistyökykyisiä, aktiivisesta ja tavoitteellisesta harrastamisesta kiinnostuneita koteja. Näyttelytähtiä ei ole odotettavissa, mutta uskoisin, että ihan rodunomaisia luustoltaan kevyehköjä ja järkevällä turkin määrällä varustettuja, mahdollisesti kevytkorvaisia 😀 Tipua ei käytetty ultrassa, sillä tiineyden merkit ovat olleet niin selkeitä, mutta käytetään kyllä röntgenissä sitten tiineyden loppuvaiheessa, jotta saadaan tarkempaa tietoa pentujen määrästä. Pentujen odotetaan syntyvän vkolla 23. Heitä odotetaan niin kovasti ja hartaasti, on sellainen tunne, että Tipu ja Liekki täydentävät toisiaan tosi kokonaisvaltaisesti!
Isoimman haasteen alkuvuodelle asetti epätyypillinen talvi. Kun vähän väliä on liukasta ja pääkallokelit, miten koiria liikutetaan riittävästi ilman, että keneltäkään lähtee henki tai katkeaa raajoja? Ihmeen hyvin näistä koettelevista keleistä loppujen lopuksi selvittiin, mutta aika monesti oli huumorintaju koetuksella. Ja kyllä talven liukkaus on tuntunut koirien kehoissa hieronnan yhteydessä.
Lempin alkuvuoden kuulumiset. Saukkikoiralla pyyhkii pääasiallisesti aika mukavasti ja seesteisesti. Poldin liityttyä laumaan Lempi ei ole ulkona juurikaan leikkinyt muiden kanssa, varmaan isoimmilta osin siksi, että joudun lähes jokaisella lenkillä komentamaan Nerriä ja Poldia, ettei niillä lähtisi lapasesta, ja komentamisen seurauksena Lempillä menee tunnelma. Sisällä Lempi leikkii leluilla ja esittelee niitä entiseen tapaansa. Lempi täytti helmikuussa kahdeksan (siis miten voi olla) vuotta! Ikä ei Lempissä vielä juurikaan näy ja tuon tuosta ihmettelen, että missähän vaiheessa se meinaa aikuistua vai tapahtuuko sitä koskaan, ja toisaalta olisinko niin harmissani, vaikkei se koskaan aikuistuisikaan. Lempi on semmoinen persoona ❤
Lempi kävi Katriinan hoidettavana helmikuun lopussa. En ollut kirjoittanut mihinkään ylös, mitä hoidettavaa löytyi, joten nyt mennään vähän muistin varassa, mutta Lempillä ei muistaakseni ollut mitään isompaa hoidettavaa. Lempin takapää on pysynyt ihan hyvässä kunnossa, siinä toki paljon auttaa, kun se ei treenaa enää mitään fyysisesti kovin rasittavaa.
Lempparin treenit noseworkissa ovat välillä kulkeneet ihan huikeasti ja välillä sen herkkyys tuottaa vähän haasteita. Ollaan pikkuhiljaa alettu työstää 2-luokkaan vaadittavia taitoja: etsinnän jatkamista löydön jälkeen, pelkän sosiaalisen palkan käyttöä löytöön, haastavia etsintöjä (ahtaita paikkoja, lähekkäin olevia kätköjä, saavuttamattomia kätköjä, korkeita kätköjä, tyhmäksi heittäytyvä ohjaaja jne.) Lempille sopii hurjan hyvin treenit joka toinen viikko, luulen, että jokaviikkoinen treenaaminen olisi vähän liikaa sen herkkyyteen yhdistettynä, Lempillä kestää vähän aikaa pureskella asioita. Se on kyllä ollut ihan hurjan opettavainen koira noseworkissa, toivon vaan, että se pysyisi kunnossa vielä pitkään, että ennätetään rauhassa katsoa, miten pitkälle tässä lajissa päästään.
Kahdet 1-luokan sisäetsintäkokeet on käyty Lempin kanssa alkuvuoden aikana: ensimmäiset olivat Muuramen työväentalon iltakokeet mun lomaviikolla helmikuun alussa, toiset maaliskuun loppupuolella Kintauden nuorisoseuran talolla. Ensimmäisestä kokeesta tulokseksi 75/0, ensimmäisen alueen hieman epätyypillinen kätkö (takin helma) ei löytynyt etsintäajan puitteissa, muuten Lempi tykitti tosi hienon kokeen. Kahdella alueella oltiin alueiden nopeimmat, ja Lempi oli koko kisan 3. Elli oli tuomarina, joka meinasi olla vähän iso häiriö, kun Lempin olisi pitänyt kesken etsintöjen päästä ilakoimaan Ellille, mutta hyvin selvittiin hommiinkin pienellä patistelulla.
Maaliskuun lopussa olleet kokeet olivat Kintauden nuorisoseuran talolla. Aamu ei luvannut oikein hyvää koepäivälle, mulla oli huono olo ja huimasi, onneksi sen verran helpotti, että selvittiin kisapaikalle. Ohjaaja ei pystynyt antamaan ihan parastaan koepäivässä, mutta Lempi oli oikein hyvällä fiiliksellä ja tykitti löytöjä meidän kolmannen 100/0-tuloksen verran, ja sehän tarkoittaa luokkanousua! Lempi ei ollut yhdenkään alueen nopein, mutta etsintöjen kokonaisajassa ylivoimainen, joten voiton kera kotiin! Vielä ei kiirehditä 2-luokan kokeisiin, tarvitaan lisää varmuutta tekemiseen ennen sitä. Nyt pidetään vähän koetaukoa, rakennellaan taitoja ja kenties kesällä voitaisiin jatkaa kisaamista 1-luokan KEK-kokeissa, sieltä meillä on yksi luokkanousutulos olemassa. Katsellaan 2-luokan kokeita sitten loppuvuodesta, jos siltä näyttää.
Saran alkuvuoden kuulumiset. Saran kanssa alkuvuosi on pyörinyt kovasti treenaamisen ympärillä. Toki välipäiviä ja lepoa on ohjelmistoon myös kuulunut, mutta Sara on selkeästi tällä hetkellä mun koirista kovimmalla käytöllä. Sara tykkää tehdä töitä ja kotioloissa kerjätä masurapsuja ja olla huomion keskipisteenä, joten uskon sen toisaalta myös nauttivan tästä, että tekemistä on paljon. Sara aloitti viimein juoksun 6.4. Aika pitkään se tuntui sitä tekevänkin, odottelin sitä alkavaksi jo aiemmin keväällä.
Alkuvuodesta treeneissä tuntui olevan vähän sellainen matalalennon kausi – niin tokossa kuin agilityssäkin mikään ei vaan sujunut. Sitkeästi kävin kyllä treeneissä siitä huolimatta (vaikka taisin useampana kuin yhtenä viikkona uhata lopettaa mm. agilityn kokonaan). Tokossa junnattiin vähän paikallaan kaukojen ja tunnarin kanssa, on koitettu purkaa muissa liikkeissä olleita klikkejä; agilityssä haasteita on tuonut eniten oma liikkuminen, etenkin mun oikea jalka on kipuillut ihan urakalla näiden liukkaiden kelien takia. Mulla herkästi iskee turhautuminen ja usko loppuu omaan tekemiseen, jos minkäänlaisia onnistumisia ei tule, se varmaan eniten on treeneissä syönyt motivaatiota. Nyt on päästy jo pahimman vaiheen yli onneksi, joten eiköhän se tästä. Sara on päässyt aika säännöllisesti nosevalkkuun myös, siinä se on edistynyt kyllä kivaa tahtia ja etenkin tarkkuuden alleviivaaminen etsinnöissä teki Saralle tosi hyvää. Sen vaikutus näkyi myös tunnarissa positiivisesti.
Saran kanssa käytiin tammikuussa kotiseuran rallytokokisoissa korkkaamassa mestariluokka. Satuin edellisillalle saamaan tuurausvuoron ratatreeniin, joka paljasti, että Sara tekee hienosti kaiken, mitä se osaa, mutta epävarmoilla kylttitehtävillä tulee herkästi säätöä. Tämän tiedon siivittämänä lähdettiin koeradalle, jonne oli osunut merkille lähetys, joka on yksi meidän epävarmoista tehtävistä. Lämppäalueella tehtiin useampi tosi hyvä merkille lähetys, mutta kisaradan osana se ei vielä onnistunut. Sen verran sattui myös muita pieniä tapaturmia, että tulosta ei kokeesta saatu. Sekä minä että koira hyödyttäisiin molemmat vähän säännöllisemmästä rallyn treenaamisesta ja rutiinista, mutta kun nyt ei ole ryhmäpaikkaa rallyyn, niin se haastaa.
Parit agikisatkin on käyty Saran kanssa juoksemassa, kisakausi avattiin luokkaretkellä Kuopioon Ainon radoille helmikuun alussa. Saraa vähän jännitti vieraassa kisapaikassa, enkä minäkään ollut parhaimmillani, joten tulokseksi kokemusta. Huhtikuun alussa käytiin kotiseuran kisoissa hakemassa lisää kokemusta. Sara on vähän ollut kisaradoilla epävarma, estelukitukset eivät oikein ole pitäneet ja se hakee varmistuksen varmistuksia tai tekee ihan omia ratkaisuja radalla. Luulen kyllä, että isoimmin Sara reagoi mun omaan epävarmuuteen, ja se heijastuu näin, koska treeneissä kulkee paremmin nyt, kun on itse saanut itselleen vähän paremman vireen. Harjoitukset jatkuvat. Käytiin helmikuussa Marko Mäkelän valmennuksessa kotihallilla, siellä tehtiin aika kivoja pätkiä ja saatiin muutamia hyviä juttuja työkalupakkiin.
Sara kävi Katriinan hoidettavana myös helmikuun loppupuolella. Sara oli muuten hyvässä kunnossa, mutta niska oli vasemmalta tosi jumissa, ja se veti myös vasenta etujalkaa jumiin. Liukkaiden kelien jäljiltä olen saanut aika ahkerasti Saraa itsekin huoltaa ja hieroa, toki agi tuo myös omat kuormituksensa.
Nerrin alkuvuoden kuulumiset. Nerrin vuosi alkoi juoksun jälkimainingeissa. Ensimmäisen juoksun jälkeen Nerrillä tuli pari kuukautta myöhemmin superaktiivinen vaihe, jollaisen varalle olin henkisesti varautunut myös tähän alkuvuoteen, mutta nyt aktiivisuus ei ole niinkään korostunut. Aktiivisuuden sijaan nyt korostuu Nerrin itsenäisyys – se irtoaa esimerkiksi lenkillä aiempaa huomattavasti kauemmas, ja aiemmin vastaantulijoita nähdessään Nerri on oma-aloitteisesti kääntynyt takaisinpäin, mutta nyt se saattaakin lähteä uteliaasti kohti, onneksi sentään kääntyy pyynnöstä. Sinänsä en ole ollut pahoillani tuosta itsenäisyyden lisääntymisestä niin kauan, kun se pysyy hallinnassa eikä aiheuta vaaratilanteita. Varsinaisesta aikuistumisesta ei muuten kyllä tarvitse puhua, käytös on monessa tilanteessa edelleen hyvin pentumaista.
Nerrin treenit ovat keskittyneet talvikaudella lähinnä tokoon ja noseworkkiin. Toko on Nerrin kanssa kyllä kivaa, ja kun sopivasti tasapainoilee ajatustyötä vaativan ja juoksemista mahdollistavan tekemisen välillä, niin hyvin kulkee. Meidän koutsi on kovasti tykästynyt Nerriin ja sen tekemiseen, mikä samalla sopivasti tuo itselle haasteita rakennella koiraa eteenpäin toivottuun suuntaan niin, että sen potentiaali pääsisi parhaiten esille. Tokossa edistymistä himmaa vähän, että en oikein osaa puuttuvien palasten osalta päättää, miten lähtisin niitä työstämään. Liikkeiden alut ja loput varmaan napsahtaisivat kohdalleen, kun niitä vaan alkaisi tehdä rutiininomaisemmin. Kokeita ajatellen meiltä puuttuu kapulan pito ja seuraaminen pitäisi rakennella loppuun. Näissä auttaa, kunhan päästään ulkokentille treenaamaan eikä aina tarvitse hakeutua hallille tekemään.
Noseworkissa Nerrillä vuorottelee superhyvät ja vähän säätämisen piikkiin menevät treenit. Nerri on parhaimmillaan, kun se saa itse hoksata ja oivaltaa, välillä tuntuu, että auttamisesta ja ohjaamisesta koira palautuu tehdasasetuksille ja orientoituu työnteosta sellaiseen ”no mä en nyt sit tiedä enää mistään mitään enkä aio edes yrittää” -moodiin. Nerrissä on herkkyyttä, vähän vielä opettelen, miten sitä kannattaa missäkin tilanteessa viedä eteenpäin. Onneksi se on myös koira, joka kestää toistoja ja sitä, ettei ohjaajakaan aina ole ihan kartalla. Noseworkin harrastaminen on selvästi lisännyt Nerrin ilmavainuisuutta, jännä nähdä, vaikuttaako se jäljen ajamiseen jotenkin, kunhan maastokautta päästään aloittelemaan. Edelleen himottaisi kokeilla Nerrin kanssa hakua, mutta kun paukkuja säännölliseen haun treenaamiseen ei oikein ole, niin kannattaako siihen sekaantuakaan. Varsinainen maastokausi on vielä korkkaamatta, mutta parit keppiruudut on käyty tekemässä Nerrin kanssa ilmaisun muistutteluksi.
Nerrikin kävi Katriinalla helmikuun loppupuolella. Sillä oli tosi paljon kalvokireyttä, mitä vähän epäilinkin, kun liike ei näyttänyt ihan rennolta ja raviaskeleita ei lenkillä juuri näkynyt. Hoidon aikana tuntemuksia tuli paljon, Nerrin oli tosi vaikea asettua hoidettavaksi, mutta sitten olon helpottuessa se ihan nukahti ja nukkui hoidon loppuun. Katriina käski metsästää Nerrille jostain lampaanrasvaa, sitä sitten lisättiin ruokavalioon siinä määrin kuin vatsa sitä on kestänyt. Nerri on liikkunut tosi paljon paremmin ja kauniimmin hoidon jälkeen.
Poldin alkuvuoden kuulumiset. Lordi Leopoldin kanssa pääsääntöisesti arki rullaa aika mutkattomasti, välillä keskustellaan, pitääkö kuunnella ja koskevatko käskyt myös Poldia, mutta siis pääsääntöisesti rullaa ihan jees. Viime viikkoina on useammalta ihmiseltä tullut kommenttia, että Poldi on jotenkin rentoutuneemman ja harmonisemman oloinen. Ehkä se hiljalleen alkaa olla oma itsensä ison elämänmuutoksen jäljiltä! Itsekin havahduin vasta noiden kommenttien pohjalta Poldin olemusta pohtimaan ja totesin kyllä, että sillä on nykyään olemuksessa sellaista vapautuneisuutta, jota ei ollut sen tullessa meille. Luulen, että vanhemmilla koirilla uusiin kuvioihin sopeutuminen vie eri tavalla aikaa kuin nuoremmilla, ja toisaalta Poldi on niin pienillä eleillä pelaava koira muutenkin, ettei ero mikään valtavansuuri ole.
Kuten kuvasta näkee, lordi Leopold oli riemuissaan uudesta takista 😀
Kastraatio ei ole isommin Poldiin näyttänyt vaikuttavan. Nerristä se oli vielä vuodenvaihteessa juoksujen aikaan tosi kiinnostunut, mutta Saran juoksuista selvittiin huomattavasti helpommalla, Poldi ei ollut siitä juurikaan kiinnostunut. Sama juttu oli Tipun ollessa meillä tärppipäiviensä aikaan. Näkee kyllä, että Poldi noteeraa tyttöjen tuoksuvan hyvälle, mutta siihen se on jäänyt. Toivottavasti tämä trendi jatkuu! Viime vuoden lopussa aloitettu totaalinen karvanlähtö on edelleen vaiheessa, nyt kylläkin uusi karva on jo tulollaan. Vähän kauhunsekaisin tuntein tässä seuraan, millaisen turkin Poldi tekee – niin määrällisesti kuin laadullisesti. Nykyinen karva olisi määrällisesti vielä inhimillinen, mutta jos karvasta tulee kovin tiivis ja laatu kovasti pehmenee, on aika todennäköistä, että kesäksi turkin saa trimmerillä ajella lyhyemmäksi. Jos Poldi innostuu uimisesta yhtä paljon kuin tytöt, niin hotspot on aika iso huolenaihe helposti huopaantuvan ja tiiviin karvan kanssa. Ja toki paksu turkki on hankala myös, jos kesästä tulee kovin kuuma. Trimmisaksilla lyhensin turkkia etenkin pöksyistä, etujalkojen hapsukarvoista ja mahan alta, minkä seurauksena ulkoa sisälle kantautuvien havunneulasten ja risunpätkien määrä väheni huomattavasti.
Emppujen tokopäivässä maaliskuun puolivälissä Ellin valvovan silmän alla katsottiin vähän, miten Poldi lähtee tarjoamaan aktiivisuutta ohjaajaan päin, tehtiin pieniä seuraamispätkiä ja mietittiin, millaisilla harjoituksilla voitaisiin saada kehon toispuoleisuutta helpotettua. Poldi aktivoituu treeneissä minuun päin aika kivasti, seuraamisessakin on paljon hyvää, mutta kroppa on hyvin toispuoleinen. Poldillahan on vahvat pohjat rallytokon alempien luokkien pohjalta vasemman puolen seuraamiseen, mutta oikealle puolelle se on taipunut vähän vaihtelevasti. Kehon toispuoleisuus näkyy myös esim. peruuttamisessa, joka on osoittautunut motorisesti aika haastavaksi tehtäväksi, pikkuhiljaa se on sujuvoitunut, mutta vaatii selkeästi aika isoja toistomääriä, kun liikerata ei ole entuudestaan niin tuttu.
Näin yleisesti ottaen vähän kipuilen Poldin harrastusten kanssa. Treenailen sen kanssa pieniä juttuja ja palasia kotona, kun omaa ryhmää ei ole vieläkään löytynyt. Motivaation rallyryhmät ovat aika kysyttyjä, ja toisaalta mun omat aikataulut asettavat myös haasteita ryhmän ajankohdalle, kun käytännössä maanantait, keskiviikot, torstait ja perjantait ovat aikalailla lukittu tyttöjen treeneihin – ja välillä pitäisi olla iltoja töissäkin. Mutta katsotaan, joskopa passeli ryhmä vielä löytyisi. Poldi on kovasti tykännyt meidän kotitreeneistä ja muista aktivointijutuista. Se on ihan hupelona Toppleen, jossa se saa jäädytettynä aamuruoan aina lähtiessäni aamuvuoroon töihin, se on jotenkin tosi liikuttavaa. Samaten töistä kotiin tullessani se yleensä kantaa Topplen mulle ensimmäisenä ja tarjoaa sen käteen, että muistan varmasti täyttää sen seuraavaa kertaa varten.
Poldi kävi Katriinalla hoidettavana tammikuun lopussa. Isossa kuvassa se menee joka kerta eteenpäin, tammikuussa Katriina sanoi kehon tuntuvan ensimmäistä kertaa tasapainoiselta, vaikka toispuoleisuutta edelleen kehossa oli. Poldi myös ensimmäistä kertaa nautiskeli koko hoidon ajan, aiemmin se on nostellut päätä, kun on tullut tuntemuksia.
Katriinan hoidoissa mukana ovat kulkeneet myös Ainon tytöistä Tipu (E. Shaula) tammikuussa ja Keksi (E. Naroona) helmikuussa. Tipulla hoidettiin niskaa ja peräpäätä, mutta se oli parempi kuin edelliskerralla, mikä on ihan hyvä juttu kevään projekteja ajatellen. Keksi sai loistouutisia, se oli talven liukkaista keleistä huolimatta tosi hyvässä kunnossa! Polven tilanne on stabiili, nestekierto pelaa ja lääkitys on tasapainossa.
Alkuvuoden kasvattien synttärikimara on jäänyt täällä blogissa huomioimatta, mutta tuolla somessa olen yrittänyt olla vähän skarpimpi niiden osalta. FF-pentue täytti 12.1. 8 vuotta! Tämän pentueen koirilla pyyhkii pääsääntöisesti varsin hyvin. Vilpun (E. You Are Not Alone) epilepsiadiagnoosista kirjoittelin vähän edelliseen postaukseen. Lääkitys on nyt mennyt jokusen viikon, uusia kohtauksia ei ole tullut, ja Vilppu on alkanut alkuvaiheen lääkehaittojen jälkeen piristyä. Lääkitystä itse asiassa vähän laskettiin, sillä ensimmäiset verikokeet paljastivat lääkepitoisuuden olevan aika korkea. Toivotaan, että Vilppu pärjäilisi lääkityksen turvin vielä pitkään ❤
Vilpun ihana kuva poikkeuksellisesti erikseen, että saa kuvaajan mainittua, tämän on ottanut Roosa Järvinen Photography!
Stiina kertoili Freyan (E. Listen To My Story) naaman harmaantuvan, mutta muuten on mieli edelleen kuin nuorella koiralla. Leopoldin (E. Maybe I’m a Lion) kuulumisia onkin ollut täällä mun blogissa enemmän sitten viime syksyn. Ja Taika (E. Eyes On Me) voi hyvin ja kisailee noseworkkia ahkerasti.
Hazel-pentueen syntymästä tuli 20.1. 13 vuotta! Nekku (E. Hazelnuts) ennätti vielä juhlistaa synttärijuhlat ja pari kuukautta sitten päälle, kunnes aika tuli täyteen. Sisarukset painattavat jossain taas kovaa ja äänekkäästi ❤
S-pentue täytti 30.1. 6 vuotta, aika menee ihan liian nopeasti! S-pentueen poppoolla menee kuulumisten pohjalta aika mukavasti! Haba (E. Saros) on kisaillut vähän agilityä ja noseworkkia, lisäksi se tekee arvokasta työtä koulukoirana. Vips (E. Salacia) sterkattiin alkuvuodesta, se toipui operaatiosta hyvin ja on nyt aloitellut tokon EVL:ssä kisaamista. Fila (E. Sinope) opettelee uudenlaista elämänrytmiä perheen kaksijalkaisen tulokkaan kanssa. Tipu (E. Shaula) on pitänyt vähän taukoa agilitytreeneistä kevään pentuprojektia varten, mutta pitkät lenkit ja käynnit koirauimalassa ovat tehneet tosi hyvää! Puhti (E. Sirius) paimentaa kotona olevia lampaita ja tekee myös tärkeää työtä koulukoirana ajoittain. Saran (E. Soraya) kuulumisia on täältä blogista löytynyt säännöllisemmin.
N-pentue täytti 16.2. 10v! Mustikkitrion kanssa treffattiin juhlapäivän kunniaksi yhteislenkin, kuvauksen ja koirauimalakäynnin merkeissä. Tämä pentue on kyllä täyttä kultaa, ja ainakin mustikit ovat vielä varsin hyvässä kunnossa ikäänsä nähden, vaikka toki ikä alkaa hiljalleen näkyä. Morriksella (E. Neville) pyyhkii kuulumisten mukaan hyvin, se viettää tyytyväisenä eläkepäiviä vilkkaan lapsiperhearjen keskellä. Noalla (E. Norris) aloitettiin viime vuoden puolella sydänlääkitys mitraaliläpän rappeuman vuoksi, muuten se on oma ihana itsensä ja on voinut hyvin. Messi (E. Naldo) herättää edelleen ihastusta ympärillään, sillä alkaa lihaksistossa ikä näkyä, mutta on muuten iloinen ja hyväntuulinen pappakoira. Helmillä (E. Neytiri) on selkä alkanut vaivata nuoruusvuosia enemmän, mutta se edelleen treenaa ja kisaa rallytokoa ja selkää lukuun ottamatta vointi on ollut hyvä. Ja Keksi (E. Naroona) voi polveaan lukuun ottamatta erinomaisesti, sen ei kyllä uskoisi olevan 10-vuotias, mieli on yhtä virkeä kuin nuorempana.
Messi (E. Naldo)
Helmi (E. Neytiri)
Keksi (E. Naroona)
Love-pentue täytti 14.4. vuoden! Tämä pentue on hauska sekoitus vanhempiaan, hyvin eloisia ja elämännälkäisiä nuoria paimenia. Hila (E. Love Love Love) on treenaillut peko-puolella, lisäksi tehnyt pohjia rallytokoon, tokoon ja käynyt tutustumassa paimennuksen saloihin. Runo (E. Summer of Love) treenailee paimennusta ja rallytokoa. Ötö (E. Let Love Be Your Energy) on aloitellut harrastuksia hoopersin, agilityn ja tokoilun parissa. Pipa (E. Crazy Little Thing Called Love) treenailee pk-jälkeä ja tottista ja on kokeillut useita muitakin lajeja. Källi (E. Friday I’m in Love) harjoittelee paimennusjuttuja omien lampaiden kanssa, lisäksi treenailee pohjia tokoon, pk-jäljelle ja esine-etsintään. Lily (E. Love Like Winter) on aloittanut kisauransa rallytokossa, alokasluokasta plakkarissa jo kaksi hyväksyttyä tulosta! Lily treenailee myös pohjia agilityyn. Niilo (E. In the Name of Love) tekee pohjia agilityyn, tokoon ja noseworkkiin. Kaikkien luonteet kuulostavat olevan omistajiensa mieleen, ja kasvattaja on kovasti pitänyt näkemästään näitä tyyppejä aina niitä nähdessään 🙂
Lilyä näin tammikuun puolivälin tuntumassa, samalla otettiin uudet passikuvat. Muut kuvat omistajilta lainattuja!
Emppuporukalla on pidetty alkuvuoden aikana jokuset tapaamiset: helmikuussa oli yhteistreenit Motivaation hallilla, maaliskuussa Ellin tokokoulutus, huhtikuun alussa yhteistreenit Motivaatiolla. Koko alkuvuoden ajan näissä meidän kimppatapaamisissa on ollut aika niukasti porukkaa, tietty vastapainoksi on saatu treenailla aika ruhtinaallisesti. Kesän ajaksi meille on varattu ulkokenttätreenejä joka perjantai, ja toivottavasti myös viime kesän pk-porukka saadaan pyörimään tänäkin kesänä!
Tässä alkuvuoden aikana olen myös luopunut useammasta byrokraattisesta koiran omistajuudesta tai niiden osuuksista. Freyan (E. Listen To My Story) omistajuuden siirto jäi aikanaan roikkumaan, kun ei saatu tehtyä sitä sähköisesti, ja tehokkaasti molemmat osapuolet unohtivat hoitaa homman loppuun paperilla. No nyt uusiutuneen omakoirapalvelun myötä havahduin, että Freyahan roikkuu edelleen mun omistuksessa, joten hoidettiin vaihdos viimein kuntoon. Samalla luovuin omistusosuudestani Nuppuun (Titangus Daracha) sekä Emiin (E. Queen of Peace). Nuppua en nähnyt tarpeelliseksi käyttää uudestaan, kun sen useampaa sisarustakin on jalostukseen käytetty, ja Emin luonne ei ihan vastaa sitä, mitä jalostuskoiralta haluan.
Ulkona sataa taas lunta, joten josko nyt olisi hyvä hetki istahtaa koneen ääreen naputtelemaan rästiin jääneitä blogijuttuja, että saisi tämän jollain tavalla pidettyä hengissä. Mua on koko alkuvuoden vaivannut joku suuri aikaansaamattomuus – monta projektia on tullut aloitettua, mutta en meinaa saada mitään vietyä loppuun asti. Sama pätee näihin blogiteksteihin, kuten jo edellisessä postauksessa vähän pohjustin – aloittelen niitä kyllä, mutta sitten ne jäävät luonnoksiksi pyörimään, ja loppu on historiaa. Yritän nyt vähän potkia itseäni, jotta saisin jotain valmiiksi.
Kasvatusrintamalla on ollut aika raskas alkuvuosi. Olen aiemminkin kirjoitellut auki ne kerrat, kun olen synkissä vesissä uiskennellut, joten tuntuu luontevalta jakaa ne tälläkin kertaa. Olen aina puhunut koirankasvatuksessa avoimuuden puolesta – kuinka sitä pitäisi olla enemmän, kuinka koirankasvatuksen pitäisi olla läpinäkyvämpää, kuinka pitäisi osata ottaa ja pystyä ottamaan puheeksi myös niitä vaikeita, ikäviä ja surullisia asioita.
Vuoden alkupuoliskolla Emppujen ensimmäisillä, Rinin molemmilla pojilla, aika tuli täyteen – Rufus (E. Wishmaster) lopetettiin viime vuoden viimeisenä päivänä, Nekku (E. Hazelnuts) maaliskuun puolivälissä. Molemmat menivät vanhuuden vaivoihin. Kasvattajan roolissa olen tietenkin kiitollinen, että molemmat elivät yli 10-vuotiaiksi, valtaosan elämästään terveinä ja molemmilla oli ihanat kodit, joissa pojista pidettiin huolta rakkaudella loppuun saakka. Vaikken kumpaakaan ihan hiljattain ollut nähnyt, suru-uutiset koskettivat silti kovasti. Miten elävästi muistin molempien syntymän ja elämän ensimmäiset viikot meillä, miten tärkeää ja merkityksellistä oli saada seurata viereltä molempien elämänkaarta alusta loppuun saakka. Nyt Emppujen ensimmäisiä ei enää täällä meidän seurana ole, onneksi muistot säilyvät ❤
Myös toisenlaista murhetta on ollut. Kasvattini Vilppu (E. You Are Not Alone) sai tässä vuoden alkupuoliskolla epileptistyyppisen neurologisen kohtauksen. Omistaja käytti koiran eläinlääkärin tutkimuksissa, yksi kilpirauhasarvo oli matala, mutta kuitenkin vielä viiterajoissa, ei siis mitään kohtausta selittävää löydöstä. Jokunen viikko oli välissä, sitten tuli pari uutta lievempää kohtausta. Kyseessä on 8-vuotias koira, jolla ei aiemmin kohtauksia ole ollut, ja kun se on jo reilusti tyypillisen epilepsian puhkeamisiän ylittänyt, olin aika vakuuttunut, että kohtausten taustalla täytyy olla kasvain. Omistaja käytti koiran vielä hiljattain pään magneettikuvassa, mutta sieltäpä ei löytynytkään mitään, eli diagnoosina on idiopaattinen epilepsia. Eläinlääkärikin oli kuulemma kyllä sanonut, että puhkeamisikä on epätyypillinen, mutta ilmeisesti näitä satunnaisesti vastaan jonkin verran tulee. Kipeästi toivon, että lääkityksestä olisi apua ja Vilppu saisi vielä laadukasta elämää lisää! Olen valtavan kiitollinen, että omistaja käytti koiran kalliissa tutkimuksessa diagnoosin varmentamiseksi.
Tätä uutista onkin sitten saanut pureskella. Omalta osaltani olen pyrkinyt minimoimaan epilepsiaan liittyvää riskiä käyttämällä jalostukseen aikuisia koiria, nartut ovat olleet n. 4-vuotiaita, urokset reilusti vanhempia. Olen pyrkinyt tekemään järkeviä valintoja ja ratkaisuja, mutta faktahan on, että kaikkiin yhdistelmiin liittyy silti riskejä. Olen tähän saakka vähän ehkä sinisilmäisesti uskonut, että jos koiralla ei viiden vuoden ikään mennessä ole epilepsiaa puhjennut, niin sen suhteen voi olla jo aika rauhallisin mielin. Tässä sain nyt näpäytyksen. Jatkoa ajatellen huomaan pohtivani, että jos koira voi vielä 8 vuoden iässä sairastua idiopaattiseen epilepsiaan, niin mikä sitten on turvallinen ikä tehdä jalostusratkaisuja? Narttujen kohdalla pentuesuunnitelmia ei oikein voi sinne 8 vuoden ikään saakka odotella.
Näiden epilepsiauutisten kanssa samalle viikolle kuului ikäviä uutisia vielä lisää. Edellisen pentueeni emältä Breeltä (E. Sweetheart) oli löytynyt ärhäkästi kokoa kasvanut kasvain, joka on nyt leikattu, siitä odotellaan vielä patologin vastausta. Vielä ei siis tiedetä, onko kyseessä hyvä- vai huonolaatuinen löydös vai kenties jokin hormonaalinen muutos, jonka kasvua juoksu on jouduttanut. Leikkaus sujui onneksi hyvin ja Breen toipumisprosessi on käynnistynyt toivotulla tavalla, toivottavasti toipumisessa ei tulisi mitään takapakkeja ja lopullinen diagnoosi olisi paras mahdollinen.
Huonojen uutisten äärellä tuntee olonsa voimattomaksi. Koirien lisäksi kantaa huolta niiden omistajista ja heidän jaksamisestaan. Ne ovat niitä hetkiä, kun vastuu painaa raskaimmin harteilla. Monesti herää myös riittämättömyyden tunne – kun on yrittänyt parhaansa ja antanut kaikkensa, mutta se ei vaan riitä. Voin vain toivoa parasta, kulkea tukena rinnalla.
Empathica's Blogi 
