Hei taas pitkästä aikaa :)
Tämä juttu ilmestyy nyt pari kuukautta jälkijunassa, vaikka olin jo kirjoittanut siitä osan. Tämä blogin päivittäminen ei vain ole tuntunut niin merkitykselliseltä, mutta viime viikonloppuna olin niin mielenkiintoisessa paikassa, josta en ollut ikinä kuullutkaan, että ajattelin jakaa kokemuksen muillekin. No, sitä tulin kirjoittamaan, kun huomasin tämän jutun jääneen kesken. Koska minulla on useampia ystäviä, jotka eivät käytä facebookia saati instagrammia, niin ajattelin nyt heitäkin varten jakaa kuviani täällä, niin tavatessamme ei kulu aikaa siihen, että esittelen kuvia kännykästäni ;)
Tämä juttu ilmestyy nyt pari kuukautta jälkijunassa, vaikka olin jo kirjoittanut siitä osan. Tämä blogin päivittäminen ei vain ole tuntunut niin merkitykselliseltä, mutta viime viikonloppuna olin niin mielenkiintoisessa paikassa, josta en ollut ikinä kuullutkaan, että ajattelin jakaa kokemuksen muillekin. No, sitä tulin kirjoittamaan, kun huomasin tämän jutun jääneen kesken. Koska minulla on useampia ystäviä, jotka eivät käytä facebookia saati instagrammia, niin ajattelin nyt heitäkin varten jakaa kuviani täällä, niin tavatessamme ei kulu aikaa siihen, että esittelen kuvia kännykästäni ;)
Vietin elokuun alussa viikonlopun ystäväni luona Vanton tilalla Raisiossa ja siihen samaan viikonloppuun kuului monta kivaa retkeä - yksi pidempi ja pari pienempää.
Ensimmäisen pysähdyksen tein Lohjalla, kun ajelin mökiltä Raision suuntaan ja piti saada verryttelytauko jaloille.
Vanhojen aarteiden lisäksi Josefiinan aitalla myydän suosittuja pellavatunikoita, joita näkyi useiden paikalla olleiden asiakkaiden yllä ja käsivarsilla, kun olivat tulleet sovittelemaan ja ostamaan lisäyksiä edellisiin, hyväksi koettuihin hankintoihin. Aitalla kävi iloinen puheensorina ja minäkin lähdin sieltä pellavien kanssa, kun ostin tunikat niin itselleni kuin parille ystävälleni. Sain myös matkaevääksi pullan ja pillimehun - kiitos Iiris <3
Vanton tilalle saavuttaessa odottaa tämä ihana näky. Harmi, etten ehtinyt nähdä omenatarhaa täydessä kukassaan. Toisaalla omenapuiden alla laiduntavat tilan lampaat, jotka Pikku Myy tosin paimensi toiselle laitumelle nauttimaan iltapalaa.
Minua sen sijaan odotti iltapalaksi lasten minulle tekemät pizzat <3
Aamukahviseuraksi ystävän luona saa Ansan, joka valitsee oman paikkansa pöydän ääressä nopeasti. Muut koirat pyörivät jaloissa ja heistä Tyyne suoritti minulle aamupesun nuolemalla joka paikan mihin vain kielensä yletti.
Lauantaina lähdettiin ajoissa liikkeelle, koska olimme menossa Tammelan Mustialassa 39. kerran järjestettyyn Hakkapeliitta-tapahtumaan. Tutustuin itse tapahtumaan ensimmäisen kerran viime vuonna ja tahdoin ehdottomasti kokea sen uudelleen - aivan mahtavasti järjestetty tapahtumakokonaisuus, josta on vastuussa Tammelan Nuorisoseura Aura.
Tietä kuninkaalle!
Hauskaa sinänsä, että saapuessamme parkkipaikalle, myös kuningas ja hänen hoviväkensä kapusivat samaan aikaan ulos nykyajan kulkupeleistä :)
Olen ikävä kyllä ottanut yllä olevan kuvan epätarkasti, joten yrityksen nimi näkyy vain puoliksi, enkä noista puolikkaista kirjaimistakaan keksi oikeaa sanaa. Muutoinkin tässä jälkikäteen kirjoitetussa jutussa on minun huonon muistini kannalta se harmillinen asia, etten muista kaikkien yrittäjien nimiä. Sitä paitsi naputtelen tätä juttua kahvila N'avetalla, joten minulla ei ole käytettävissä esim. käyntikortteja, joita yleensä ahkerasti keräilen. Mutta toivottavasti pelkät kuvat inspiroivat teitä.
Nämä possumunkit olivat niin syötävän söpöjä, että niitä oli ihan pakko ostaa mukaan.
Nämä suloiset keppihevoset olivat kahden nuoren tytön tekemiä ja hauskana vahinkona kuvassa saattaa näkyä heistä jommankumman vpaljaat varpaat :) Keppareiden takana näkyvä puunkuorilla päällystetty roskis kertoo hyvin sen, että tässä tapahtumassa on pieninkin yksityiskohta huomioitu, jotta tunnelma olisi mahdollisimman autenttinen.
Tapahtumassa voi tutustua monien eri käsityöläisten työnäytöksiin, kuten villan kehräämiseen, raudan taontaan ja saippuan keittämiseen.
Onkohan tässä munkki Tuck menossa hörppäämään tuopillisen sahtia ;)
Tiesittekö, että alunperin kukkakaali oli keltaista tai liilaa? Se valkoinen kukkakaali, jota nykyään kaupoissa myydään, on vasta myöhemmän jalostuksen tulos.
Yllä olevat kolme kuvaa ovat samasta kojusta, josta ostimme mielettömän upeita yrttejä, mm. thai-basilikaa, iisoppia ja suklaaminttua.
Tämä kuva taas on varmaan monelle teille jo täältä blogista tutuksi tulleen Rautaharakat -Eevan ja hänen kollegansa (en muista nimeö) myyntikojusta.
Tänä vuonna Hakkapeliittatapahtuman teemana oli Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi Suomenhevonen. Tuon vahvan työhevosen kunniaksi oli painettu tosi kaunis postimerkki, jonka saattoi ostaa oikean kirjurin kauniisti tekstaamaan kirjeeseen, joka suljettiin aidolla sinetillä sulan kera ja lähettää sitten terveisensä ystävälle, kuten minä tein. Mutta en harmikseni älynnyt ottaa parempaa kuvaa tuosta taidonnäytteestä. Yllä siis tapahtuman postitoimisto.
Tapahtuman kauneimpiin tuotteisiin lukeutui Vuonue ja viipsinpuun aitojen maatiaiskanojen sulista tehdyt korut pakkauksineen, käsintehdyt saippuat ja kainuunharmaksen sekä suomenlampaan villasta kehrätyt langat, joita minunkin mukaani lähti.
Vaikka tuolloin elokuun alussa oli melko sateista, niin iloksemme tapahtuman yllä paistoi aurinko aina siihen asti, kun lähdimme ajelemaan takaisin Vanton tilalle, jossa meitä odotti tämä vauhtikolmikko. Tyyne oli löytänyt valtavan hepokatin ja sitä myös äitinsä Ansa ja Martta olivat tulleet ihmettelemään.
Toki pyörähdin viikonlopun aikana myös pihapiirin Antiikkitallissa ja Putiikki Vanha-Vantossa (Vanhassa-Vantossa ?), johon on tullut aito lavaste.kakluuni television Hovimäki-sarjasta :)
Huom! Tarkistaa aukioloajat ennenkuin ryntäätte Vantoon, koska ne ovat kesän jälkeen muuttuneet.
En muuten välttämättä muistaisi parin kuukauden takaisia tapahtumia näinkään tarkkaan, jos niistä ei olisi valokuvat muistuttamassa. Muistan sunnuntai-aamuna heränneeni mielettömän sateen rummuttaessa kattoa ja minun piti ajoittaa kotimatkalle lähtöni siten, etten joudu ajamaan pahimman sateen aikaan. Koska jossain välissä täytyy pitää pakollinen jaloittelutauko ja ajelin vanhaa Turuntietä pitkin, niin ihan hetken mielijohteesta päätin käydä tutustumassa Halikon museoon ja museosiltaan. Mielessä kävi lompakossani oleva museokortti, jota ei tosin täällä tarvittu, sillä sisäänpääsy on ilmainen.
Museo on yksi kauneimpia näkemiäni ja sen näyttely on laitettu esille todella hienosti.
Oman haasteensa minulle toi museon kolme ja puoli kerrosta ilman hissiä, mutta onneksi pystyn vielä kapuamaan portaita, minkä teen vaikka nelinkontin, jos kovasti haluan jonnekin päästä.
Näyttely kertoo Armfeltin suvun tarinaa ja miten Wiurilan ja Vuorentaan kartanoissa on eletty. Esineistö on lainassa näistä kartanoista, mutta kuvaaminen kännykällä heijastusten vuoksi hieman haastavaa, siksi suosittelen tutustumaan museoon henkilökohtaisesti, jos vaan reittinne kulkee Halikon lähettyvillä.
Kesänäyttelyn aiheena ylimmässä kerroksessa oli Aino Nummila - halikkolainen kulttuurivaikuttaja. Rikala-Seuran toteuttamassa mielenkiintoisessa näyttelyssä esiteltiin lehtori ja kotiseutuvaikuttaja Aino Nummilan (1916-2004) elämäntyötä.
Museosillan kupeeseen saattoi onneksi ajaa autolla ja jättää sen läheiselle parkkialueelle. Kuten kuvistä näkyy, sää oli kosteanpuoleinen.
Museosillan alitse virtaa Halikonjoki.
Uusi ja vanha sulassa sovussa. Rohkaisen taas poikkeamaan sivuraiteelle, josta voi useinkin löytää aarteen :)
