Ainolle JK1

Elokuun lopussa pääsimme Ainon kanssa vihdoinkin ensimmäiseen jälkikokeeseen. Ilmoittauduttu on jo kaksi kertaa aiemminkin, mutta vuosi sitten peruttiin osallistuminen osaamattomuuden ja tänä kesänä juoksun vuoksi.

Koepäivä alkoi jäljillä tutuissa maastoissa Sanginjoen Isokankaalla. Siellä maasto on kangasmetsää, jossa paikoitellen on soisempia alueita. Janan Aino suoritti todella hienosti lukuunottamatta yhden pisteen vienyttä pientä koukkua vasemmalle. Muutoin eteneminen oli suora ja jälkeen reagointi erinomainen. Aino nosti jäljen tarkasti oikealle ja pari koiran mittaa jäljestettyään kääntyi ympäri ja lähti jatkamaan vasemmalle, mikä oli oikea suunta.

Maavainuisena tarkkana työskentelijänä Aino ajoi koko jäljen tyylikkäästi ja ilmaisi kaikki kepit. Puolivälin paremmalla puolen jälki kävi kosteamman sammalisen syvänteen pohjalla ja sieltä noustua Aino pysähtyi, katsoi eteensä ja murisi. Muutaman kymmenen metrin päässä näkyi viereisen jäljen koirakko, joka oli menossa samaan suuntaan kuin mekin. Ehdin jo ajatella, ovatkohan meidän jäljet menneet ristiin, mutta Aino jatkoi saman tien jäljestystä ja teki pian hienon kulman oikealle. Jäljet kävivät siis melko lähellä toisiaan, mutta ratamestarin sanoin, hyvä että sattui peltojälkikoirat molemmille jäljille! 😄💪

Maaston osalta paineet oli pois, sillä tulokseen tarvittavat maastopisteet oli jo koossa. Esineruudusta tuli kuitenkin 29 pisteen edestä kermaa kakun päälle, kun Aino toi kaksi esinettä ihan kelvollisella työskentelyllä. Vieraita esineitäkään ei nyt isommin ihmetelty, vaikka niitä ei enempää ehdittykään treenata. Maastosta lähdettiin siis huiput 198 pistettä taskussa kohti Tassutörmän tottiskenttää.

Tottiskoirana Aino valitettavasti on ainakin toistaiseksi sellainen, että 70 pisteen tulosrajan ylitys ei ole ihan itsestäänselvyys. Nytkin suorittaminen oli kovin nihkeää ja ankeaa, mutta Aino kuitenkin sinnitteli liikkeet läpi. Ainoastaan tasamaanoudossa se teki kuolemaa siinä määrin, että siitä ei tainnut isommin pisteitä jäädä jaettavaksi. Hieno eteenmeno onneksi oli varmasti Ainonkin mielestä mukava päätös suoritukselle. Kokoon saatiin enemmän kuin riittävät 80 pistettä, ja näin Ainokin viimein sai JK1-koulutustunnuksen - vieläpä hienosti 1-tuloksella ja luokkavoitolla. 💕

Kuvat Mari Moisala

Koepäivää odotellessa

Pari päivää ennen Ainolle buukattua jälkikoetta pidettiin pienellä porukalla esineruututreenit Salonpäässä. Maasto siellä on helppoa kangasmetsää silmän kantamattomiin, joten ruudun paikaksi valittiin paremman puutteessa mahdollisimman kumpuileva ylämäki.

Ainon kanssa tällainen kokeenomaisempi treeni vierailla esineillä jäi nyt viime tippaan, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Hieman Aino ihmettelikin löytämäänsä vierasta esinettä, mutta minun kuittauksesta poimi sen heti mukaansa. Tarvittavat kaksi esinettä tuli hyvällä etsimisellä ja vauhdikkaalla suorituksella, joten toivotaan, että tässä tuli nyt tarvittavat viimeiset opit kokeeseen.

Kuvat Outi Santaholma

Kesä(kana)kuulumisia

Olosuhteet haja-asutusalueella mahdollistavat monenmoista, joten pieni parvi kesäkanoja on ollut suunnitelmissa jo pitkään. Tänä kesänä viimeinkin saatiin kesäkanala valmiiksi ja hain Katan kanalasta asukkaiksi neljä tuotannosta poistuvaa kanaa sekä kukon. Tulokkaat osoittautuivat oikein seurallisiksi ja reippaiksi; eivät pelkää koiria tarhansa ympärillä, vapaana ollessaan kipittävät vastaan ja kun eivät pääse perässä tupaan, niin hengailevat sitten terassilla. Munia kanarouvat ovat pyöräytelleet heti tulopäivästään lähtien noin 20 viikossa.

Kauhun hetkiä koettiin, kun haukka verotti pihassa vapaana ollutta parvea yhden kanan verran. Kanaparka löytyi parhaat palat syötyinä ja muut siivekkäät silminnähden järkyttyneinä kuka minnekin piiloutuneena. Lähes viikon kanat ja kukko pysyivät mökkinsä suojissa odotellen, että vaara varmasti on poistunut maisemista.

Pienentyneen parven täydennykseksi hain kolme kananuorikkoa. Tulokkaat kotiutuivat lopulta hyvin, vaikka vanhojen kanarouvien vastaanotto oli ensin hieman äksy.  Kukostakaan ei isommin ollut järjestyksen pitäjäksi; se on sen verran vässykkä (tai viisas), ettei halunnut puuttua akkojen polemiikkeihin millään lailla. 😄

Aino 4.6.2019

Sitten kanoista koiriin. Ainon kanssa metsäjälkikoe jäi viime vuonna haaveeksi, joten tänä vuonna on viimein laitettava treenaamisessa toimeksi ja sitten vain lähdettävä kokeeseen puutteineen kaikkineen. Jäljestys jäi viime syksynä talvitauolle huonossa vaiheessa, mutta tänä vuonna heti keväästä alkaen Aino on porskutellut kaikki jäljet hienosti. Esineruudussakin ollaan taidettu päästä viime vuoden alhon ylitse, sillä Aino on hakenut kahta tai kolmea esinettä ihan vauhdikkaasti. Toisinaan se on ollut superhyväkin, sillä lähtökohtaisesti se on Haloota ja Vaakkua keskittyneempi ja tarkkanenäisempi reagoimaan esineisiin.

Tottelevaisuus on ollut pääasiallinen murheen aihe nyt, kun maasto on kaiken taikinoinnin jälkeen alkanut varmistua. Kesäksi ilmoittauduin Ainon kanssa Oulun koirakerhon tottisryhmään, jotta pääsemme treenaamaan hieman kokeenomaisempaan tilanteeseen. Palkan kanssa Aino osaa tehdä ihan hienoakin työtä, mutta ilman palkkaa nuupahtaminen tapahtuu hyvin nopeasti. Siihen hieman ympäristön ja tilanteen luomaa painetta päälle, niin Aino-raasu on aivan lastalla kaavittavissa kentän pinnasta. 🙈

Haloo sivistymässä "kaupunkikävelyllä" Limingassa 2.8.2019

Vaakun ilmoitin elokuuksi rallykurssille voi-mes-ryhmään. Iltapissatuksen yhteydessä on kesän mittaan sen kanssa tehty viiden minuutin rallytreenejä ja edistymistä on tapahtunut niin, että kiinnosti jo kovasti, miten oikea puoli ja kaikki kuviot sujuisivat ratatreeneissä. Ja selvästi paremminhan ne ovatkin sujuneet kuin viime joulukuussa avo-voi-kurssilla. Toki osaamista ja varmuutta tarvitaan paljon lisää, mutta useimmiten oltaisiin tulokseen ylletty jo nytkin!

Peltojälkeä ja puruja

Pari vuotta sitten briardileirillä Yläneellä olin Ainon kanssa purutreeniryhmässä ja jäi harmittamaan, kun tarjolla samaan aikaan olisi ollut myös erittäin kiinnostava Holger Palomäen peltojälkiryhmä. Tänä kesänä saatiin Ainon kanssa uusi tilaisuus päästä Holgerin oppiin, kun hän tuli heinäkuussa kouluttamaan Oulun palveluskoirayhdistyksen peltojälkiviikonloppuun.

Pohjatiedoksi Ainosta kerroin, että tavoitteet ovat metsäjäljellä, mutta peltojälkeäkin pitäisi jäljestää ainakin A-osakokeen verran. Pääasiassa on jäljestetty metsässä, jonkin verran nurmialueilla ja ainoastaan kerran pellolla. Luontainen jäljestystyyli on rauhallinen ja maavainuinen ja perusteet on tehty peltojälkityylillä, joten pahimmasta päästä metsäjäljestäjiä Aino ei ole. Treenaamme yksin, joten jännittää, kuinka paljon Aino häiriintyy mukana kulkijasta. Esineet Aino ilmaisee maahanmenolla hieman hitaasti, sillä jäljestäminen olisi mieluisampaa. Vastikään olen lääkkeeksi tähän alkanut haukuttaa ilmaisuissa, jotta Aino oppisi pienen vietinnousun esineelle tuloon.

Aino © Sanna Tenhunen

Lauantaina kokoonnuttiin Muhoksella ja soviteltiin kymmenen osallistujan jäljet pelloille. Tein Ainolle tavanomaisen laatikkojäljen, josta se suoriutuikin oikein mallikkaasti. Mittaa oli noin 300 askelta, esineitä kolme ja noin 15 namia satunnaisilla askeleilla. Alkumatkalla Aino kaksi kertaa pysähtyi, katsoi hitaasti Holgeria vieressään ja jatkoi jäljestämistä. 😄 Hotin mukaan pohjatyö on tehty hyvin, koira osoittaa jäljestämisessään tahtoa ja kulmissa hän ei nähnyt ongelmaa. Tuli jopa kehoitus laitella koira syksyksi erikoisjälkikokeeseen, mutta tuo tavoite jätetään kyllä suosiolla myöhemmäksi.

Sunnuntain pelto oli huomattavan kuiva ja harva ja aukealla puhalsi haastava tuuli. Ainolle tein jälkeen nyt enemmän kulmia ja harvaheinäisille vastatuuliosuuksille laitoin hieman useampia nameja. Hyvin työsti Aino tämänkin jäljen, mutta lyhyellä liinalla liinatuella jäljestäessä toki ei valtavia virheitä helposti pääse tulemaankaan.

Aino © Sanna Tenhunen

Hotin ajatuksena oli opettaa koiralle pennusta alkaen äärettömällä kärsivällisyydellä, että vain rauhallisella mielentilalla pääsee pellolle ja jäljestämään. Koiran toivotaan itse hoksaavan ja oppivan asioita; sen tekemiseen ei juuri puututa, vaan ohjaajan tehtävä on pelata ruuan järkevällä sijoittelulla jäljelle. Kulman tai esineen ylityksestä koira otetaan rauhallisesti muutamia metrejä taaksepäin ja se saa jäljestää kohdan uudelleen ja hoksata itse mistä olikaan kyse. Lisäksi käytiin läpi lukemattomat määrät pieniä asioita ja toimintatapoja, joista osa oli uusia ja osa tuttuja juttuja, jotka helposti unohtuvat käytöstä. Ainon kanssa varsinaisten oppien lisäksi saatiin tästä pellolla vietetystä viikonlopusta kovasti kaipaamamme peltojälkikokemusta ja luottoa omaan osaamiseen.

Aino © Tanja Loukusa

Heinäkuulle osui toinenkin iso treeniviikonloppu, kun Juha Korri, Susanna Korri ja Esa Tapio tulivat Ouluun kouluttamaan tottelevaisuutta ja puruja. Ainon kanssa pääsimme Juhan pururyhmään, ja tavoitteena oli saada kokemusta ja kasvatella itsevarmuutta vieraan maalimiehen kanssa.

Kaikkiaan tehtiin neljä pientä treeniä, joissa Juha omalla perääntymisellä vahvisteli Ainoa haukussa. Oleellista oli jättää hiha sivuun, jotta koira voittaa nimenomaan maalimiehen ja saa lisää itsevarmuutta haastaa tätä. Piiskan pauke oli Ainolle uusi tuttavuus, joten siihen tuli nyt samalla rakennettua assosiaatiota oikein ajoitetuilla paukauksilla. Ainolle matalaviettisenä koirana piiska voisi olla hyvä lisä paitsi puruissa niin myös tottiksessa.

Samalla kentällä pyöri sekä Juhan että Esan ryhmä, joten kentänlaidalta ehti nähdä paljon erilaisia koiria ja hyvin perusteltuja, suunniteltuja ja purettuja harjoituksia. Omien harjoitusten lisäksi muitten treeneistä sai hyviä ajatuksia ja näki taas kuinka pieni osanen kerrallaan ja pitkäjänteisesti asioita tulee opetella. Taitavaa työtä!

Aino © Tanja Loukusa

Rallykoe, synttärit ja jälkikoe

Kesäkuun puolivälissä käytiin Ainon kanssa rallytokoilemassa viimeinen alokasluokan tulos Muhoksella. Viimeksi oli rallytokoiltu maaliskuussa, mutta kisapaikalla omaa vuoroa odotellessa ehdittiin hyvin kerrata saksalaiset ja myötäpäivään pyörimiset. Päivä oli aurinkoinen ja sorapohjaisessa kaukalossa rata-alue oli paahtavan kuuma. Aino suoritteli kuviot tapansa mukaan rauhallisesti. Tällä kertaa selvittiin virheittä ja sata pistettä saaneisesta nopeimmalla suoritusajalla, joten Aino sai kuitata koulutustunnuksen RTK1 ison luokan ensimmäiseltä sijalta.

Seuraavan kerran pyöritään kylttien seassa ilman talutinta avoimessa luokassa. Avoimen luokan kyltit on osattu maaliskuussa ihan hyvin, joten seuraavaan kokeeseen mennään sitten kun sellainen sopivasti kohdalle osuu.

Aino 13.6.2019

Varis täytti 21. kesäkuuta kymmenen vuotta! Koirat täyttävät pyöreitä vain kerran elämässään - eivätkä valitettavasti aina sitä kertaakaan. Olemme siis onnellisia tämän rajapyykin ylityksestä ja pidän nöyränä mielessä, että 11 vuottakaan ei ole mikään itsestäänselvyys, 12-vuotias briardi on jo hyvin vanha ja siitä eteenpäin sitten jo todella vanha.

Variksen kymmeneen vuoteen on mahtunut monenmoista. Sen nuoruudessa hetkittäin ajattelin epätoivoisena, että tästä koirasta ei tule yhtään mitään, sen kanssa ei voi mennä ikinä edes käyttäytymiskokeeseen. Epätoivon nielin luopumalla odotuksistani, sillä mikäpä pakko kokeisiin on lähteä, mukava koirahan se on kotona. Pian tuli kuitenkin sisuuntuminen, että onhan tässä koirassa niin paljon ominaisuuksia, että mitä väliä vaikka se joissain asioissa onkin muuta kuin toivoisin. Itseasiassa ne heikkoudetkin oikein valjastettuna ovat kääntyneet voimavaraksi, ja niin vain Vaakusta tulikin kisakentillä yksi kaikkien aikojen briardeista. 💪

Sittemmin nuoruuden vauhti ja vaaralliset tilanteet ovat vaihtuneet vanhan koiran viisaudeksi. Nyt me Vaakun kanssa istutaan terassin laidalla vieretysten ja yhdessä taivastellaan mielessämme vuorostaan Ainon ja Haloon touhuja.

Varis 13.6.2019

Hieman ex tempore ilmoitin Haloon oman seuran iltajälkikokeeseen kesäkuun lopulla. Keväällä tehty ainokainen jälkitreeni meni niin valtavalla jälleenjäljestämisen riemulla, että arvelin sen kantavan hyvin kokeessakin. Esineruutukin meni leirillä hyvin, joten sieltä arvelin pari kolme esinettä nousevan ja tottistakin osataan tulokseen yltämiseen riittävästi. Näillä eväin lähdettiin JK3-koulutustunnusta tavoittelemaan - ja kyllä se sieltä tulikin!

Tottikset suoritettiin Tassutörmällä heti kärkeen. Ihan kokeen alla muistin, että liikkeestä seisomista Haloo ei osaa, joten sen se meni odotetusti maahan. Muuten kaikki liikkeet tuli suoritettua melko oikein ja hyvällä halulla, mutta ei mitenkään superhienosti. Tottelevaisuudesta Juhani Petäjistöltä pisteet 84.

Sanginjoella maastossa jäljestys sen sijaan sujui hurjan hienosti ja vauhdikkaasti alusta loppuun asti - tai siis melkein loppuun asti. Viisi välikeppiä oli taskussa, kun tultiin tielle. Otettiin tuo loppu moneen kertaan uudelleen, mutta joka kerta Haloo tuli vain tielle. Tien toiselle puolellekaan jälki ei tuntunut jatkuvan. Aikamme siinä epäuskoisina pyörittyämme oli pakko luovuttaa viimeisen kepin etsiminen.

Viimeinen keppi on pisteytetty todella arvokkaaksi, joten tulokseen yltämiseksi esineruudusta oli pakko nousta kaikki neljä esinettä. Tuohon en itse oikein uskonut, mutta niin vain Haloo löysi kuin löysikin kaikki esineet, ja maastosta saatiin riittävät 153 pistettä kokoon. Hienosti saatiin siis tulos ja JK3, mitä lähdettiinkin tavoittelemaan - mutta kylläpä nyt jäikin harmittamaan tuo jäljen 40 pisteen arvoinen viimeinen keppi. Se olisi ollut lähellä tietä kääntyneen kulman jälkeen 50 metrin päässä ja sinne jäi siis samalla ykköstulos. Niin lähellä, mutta niin kaukana!

Haloo 13.6.2019

Kasvattitapaaminen

Hakuleiriltä palattua seuraavana torstai-iltana pidettiin kasvattitapaaminen Oulun seudulla, Juurussuon kylätalolla. Outi ja Jäynä eivät ymmärrettävästi lähteneet heti uuteen reissuun, samoin Priscalle ja Äitschille matkaa Sveitsistä on hieman liikaa, mutta hienosti yhdestätoista kasvatista kaikki muut yhdeksän omistajineen olivat paikalla. Mikä parasta, 21. kesäkuuta pyöreät 10 vuotta täyttävä V-pentue koko viiden koiran vahvuudessaan oli juhlimassa tulevaa merkkipäivää. 💕

Varsinaista ohjelmaa ei buukattu, vaan ilta kului rattoisasti kuulumisia vaihtaessa, menneitä (50 vuodelta!) muistellessa ja koiria leikittäessä. Siinä sivussa kun grillattiin, juotiin kakkukahvit ja kippisteltiin kuplivat niin aika meni kuin siivillä. Sääkin suosi meidän illanviettoa, kun oli poutaista ja lämmintä. Vähemmilläkin hyttysillä olisi kyllä pärjätty.

Eddie (Black Death Voodoo) lähti aikoinaan pentueesta ensimmäisenä Taijan ja Tomin matkassa kohti Kajaania. Kotona odottivat agilitya harrastavat bichonipojat, joista ikänestori Rasmus yhä on arjessa mukana. Sittemmin perhe on kasvanut kahdella lapsella ja Eddie on omaksunut hienosti lapsiperheen elämänmenon ja ottanut oman ison paikkansa lasten unen turvaajana, leikkien keskipisteenä, lukukoirana jne.

Tälli (Black Death Voici) matkasi luovutusikäisenä Tean lapsi- ja koiraperheeseen Lahden seudulle. Kevyt ja vikkelä Tälli pääsi lagotto Nirpun tassunjälkiin agilitykoiran vauhdikkaalle uralle. Nyt lähes kymmenen vuotta myöhemmin lapset ovatkin jo teinejä ja Tälli on ehtinyt tehdä vaikutuksen lukuisiin katsojiin agilityareenoilla - eikä vähiten Teaan, sillä lauma on kasvanut toisella briardilla, Tällin siskontyttö Tikrulla.

Bruno (Black Death Voyou) odotti omaa kotia hieman pidempään ja löysi sen 12-viikkoisena palveluskoirakokeesta. Talkoilemassa ollut Susanna kertoi haaveilleensa briardista, ja niin Bruno päätyi hänelle kotiin, jossa ihmisperheenjäsenten lisäksi odotti saksanpaimenkoira Eros. Nyt Bruno elelee ainoana koirana ja on tainnut kietaista niin emännän kuin isännän karvaisen briardintassunsa ympärille.

Tikru (Black Death Hirondelle) edustaa 4-vuotiasta nuorempaa polvea ja tuo taas hieman uudenlaisia haasteita Tean koiraharrastukseen. Tälli-tädin jalanjäljissä pieni ja vikkelä Tikru on keskittynyt (😃) agilityuraan, jossa innosta ja nopeudesta ei ainakaan jää eteneminen kiinni. Keskittymisestä ehkä välillä. Hieman. 

Luna (Black Death Hibou) on myös nuorempaa polvea ja palautti Kristiinan muutaman koirattoman vuoden jälkeen jälleen briardinomistajien joukkoon. Lunan arkeen kuuluu muun muassa keltaisella kuplavolkkarilla ajelua ja vetohiihtoa (kovalla vauhdilla ja hienolla fokuksella!) - tietysti sen mitä aktiiviselta lapsiperheen pyöritykseltä ehtii!

Siinä määrin tästä tapaamisesta innostuttiin, että kovasti viriteltiin jo uutta miittiä ensi kesälle - viikonlopun mittaisena tietysti. Pitkät välimatkat ja aikataulujen sovitteleminen tuo aina omat haasteensa, mutta kyllä miniloma samanhenkisessä ihanien "kohtalotoverien" seurassa on aina sen arvoista! Tea voi siis alkaa jo huoletta pläräämään kalenterista sopivaa viikonloppua seuraavalle Pohjoisen turneelleen. 😄

Briardien hakuleiri Surkeejärvellä

Kesäkuun toisena viikonloppuna oli briardien hakuleiri Jyväskylän seudulla Surkeejärvellä. Viikonlopuksi luvattiin hellettä, joten turistiturrit jäivät kotiin ja A-luokan reissuun lähdettiin kahdestaan Haloon kanssa. Kouluttajaksi leirille saimme Sari Kärnän, joten tietoa ja taitoa oli taas roppakaupalla jaossa.

Helteinen perjantai-ilta meni Surkeejärven päätaloon asettuessa ja vanhojen sekä uusien briardistituttujen kanssa kuulumisia vaihtaessa. Erityisen kiva oli tietysti nähdä pitkästä aikaa Outia ja Jäynä-kasvattia, jotka ajelivat hakuleirille pitkän matkan takaa Rovaniemeltä. Lauantaina päästiin sitten itse asiaan eli hakuradalle, joka tehtiin vaakasuuntaan rinteeseen. Vasen puoli laski alas aukealle ja oikea puoli nousi kalliolohkareiseen ylämäkeen. Tähän maastoon kun lisätään vielä hellelukemat ja paahtava auringonpaiste, niin melkoisen raskaat oli olosuhteet.

Haloolle oli uudet maalimiehet ja meille aakeisiin tottuneille ennen näkemättömän haastava maasto, joten muilta osin tehtiin vanha tuttu treeni: siirtyvät maalimiehet, neljä pistoa, suorapalkat ja muutoin valmiit maalimiehet ilman apuja, mutta Haloo sai leirissä nähdä maalimiehet ja lähdön etukulmiin. Yksi kiero pisto ylämäkeen taidettiin uusia, mutta muuten sujui suunnitellusti. Potkuakin riitti alusta loppuun asti mukavasti, vaikka selvästi tavallista rankempaa olikin.

Iltasella pahimman helteen hälvettyä tehtiin vielä risteilytreenit läheisellä pellolla. Harjoituksessa kentällä etenee kaksi maalimiestä, joille koiraa lähetellään yliheitoilla. Kohteena oleva maalimies menee kyykyyn ja nousee palkkaamisen päätyttyä.

Haloon kanssa toteutettiin tämä meille tutummin seisovilla maalimiehillä ja haltuunotolla keskilinjalla ennen lähetystä toisella puolelle. Saatiin näin erinomaista harjoitusta vauhdikkaisiin haltuuntuloihin ja palkaksi heti perään uusi maalimies. Varsin sujuvasti tämä jo menikin. Koiran tullessa vauhdikkasti minua kohti voisin alkaa päästää sen yliheitolla toiselle puolelle, mutta ei nyt vielä pidetä kiirettä tämän kanssa. Tällä toivottavasti vältämme holtittoman näköiset yliheitot ja haluttomat luoksetulot keskilinjalla.



Sunnuntaina hakurata tehtiin tasaiseen ihanteelliseen maastoon ja sääkin oli suosiollisempi eli vähemmän lämpöä ja enemmän pilviä. Harjoituksiin otettiin rohkeasti lisää mittaa eli poistuttiin sieltä neljän piston mukavuusalueelta. Haloon kanssa tehtiin ensimmäinen tyhjä pisto ja sen jälkeen liuta suoria pistoja valmiille maalimiehille ilman apuja. Nämä meni kaikki loistavasti! Oli motivaation ja pistojen puolesta ihan koevalmista toimintaa.

Iltapäivällä osa lähti kotimatkalle ja loppu porukka tallasi vielä esineruudun. Vaikka päivä jo omissa punteissa hieman painoikin, jäätiin Haloon kanssa treenaamaan niinsanotusti koko rahan edestä. Saatiinkin hyvä esineruututreeni, jossa kokeenomaisesti oli tuomari ja katsojia paikalla, mutta ruudussa olikin henkilö jättämässä esineet. Haetutin kolme esinettä neljästä, ja ne tulikin ripeästi. Alussa Haloo taisi paahtaa yhdestä takakulman esineestä ohi vauhdin ja innon hurmassa, mutta nopeasti tasaantui niin, että esineet alkoi nousta. Etuesineenkin haistoi edellistä tuodessa ja haki sen sitten uudella lähetyksellä ihan silmänräpäyksessä.



Esineruudun jälkeen päästiin kotimatkalle väsyneinä, mutta tyytyväisinä viikonlopun treeneihin ja antiin. Kotimatkasta tulikin hieman erilainen, kun autorikon vuoksi poimittiin meitä tunti pari edellä lähteneet Outi ja Jäynä kyytiin. Onneksi ei ollut muita koiria mukana, niin mahduttiin hyvin samaan autoon. Haloosta ei tullut otettua leirikuvia, joten kuvituksena tällä kertaa velipoika Jäynä. Kyllä ne tekemisessään ihan ylpeydellä sisaruksiksi tunnistaa! 👍