Ajankohtaista

Jylkkärin uudeksi päätoimittajaksi on valittu Janne Laukkanen 

Jyväskylän yliopiston ylioppilaslehti Jylkkärin uudeksi päätoimittajaksi on valittu Janne Laukkanen.   JYYn edustajisto päätti valinnasta kokouksessaan 5.3.2026 rekrytointiryhmän esityksen perusteella. Laukkanen aloittaa päätoimittajan tehtävässä 7.4.2026. – Seuraavaksi Jylkkärin päätoimittajaksi valituksi tuleminen oli tilanteena kovin jännittävä. Kun JYYn edustajisto…

JYY vaatii Israelin akateemista boikottia

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta JYY vaatii Israelin akateemista boikottia. JYYn edustajisto päätti asiasta kokouksessaan 5.3.2026 hyväksymällä sisällöltään Free Palestine JKL:n vetoomuksen aiheesta.  JYYn linja on, että yliopiston on kannettava osansa globaalista vastuusta osallistumalla aktiivisesti keskusteluun kansainvälisissä kriisitilanteissa. Jyväskylän…

JYYn uutena viestintäharjoittelijana on aloittanut Sonia Nuri

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan uutena viestintäharjoittelijana on aloittanut tällä viikolla Sonia Nuri. Harjoittelu on kestoltaan kolme kuukautta. Nuri opiskelee Jyväskylän yliopistossa kauppatieteitä ja yleistä kasvatustiedettä. Aiemmin hän on toiminut viestinnän tehtävissä Ilokivi Venuella ja opiskelijayhdistyksessä. – Odotan innolla, millaisia oppeja kevään…

Korkeakoulupoliittisen asiantuntijan sijaiseksi on valittu Minea Nirhamo

JYYn korkeakoulupoliittisen asiantuntijan sijaiseksi on valittu Minea Nirhamo. Nirhamo on aloittanut perehtymisen tehtävään 16.2. ja sijaisuus kestää 22.1.2027 saakka.  Nirhamo on opiskellut Jyväskylän yliopistossa luokanopettajaksi ja yhteiskuntatieteen ja elämänkatsomustieteen aineenopettajaksi. Hän valmistui kasvatustieteen maisteriksi tammikuussa 2026.  Aiemmin Nirhamo on toiminut Jyväskylän yliopiston hallinnon opiskelijaedustajana…

Kaikki ajankohtaiset

Tule mukaan toimintaan!

Opiskelijat voivat vaikuttaa ylioppilaskunnan toimintaan esimerkiksi äänestämällä tai asettumalla ehdokkaaksi edustajistovaaleissa!

Lue lisää