Niin ne taas meni

 Joulunpyhät. Kulutetaan välipäiviä. Vaikka ei kai sellaisia virallisesti ole olemassa. Meillä on aina puhuttu joulun välipäivistä, näistä joulun ja uuden vuoden välisistä päivistä. 

Lorun mukaan joulun "paha Nuutti poies viepi" eli vasta Nuutin päivän kieppeillä purettiin meilläkin joulu pois, mutta nykyään rupean keräilemään joulukoristeita talteen jo heti Uuden vuoden päivänä tai seuraavana päivänä. Kynttilöitä polttelen vielä pari kuukautta. 

Jouluun on vielä tänään 362 yötä. Että nyt jos aloittaa valmistelut, niin ehtii tehdä kaiken ihan oikeasti rauhassa.

Kiitos vielä kaikille teille jotka jaksoitte joulukiireidenne tai -kiireettömyytenne keskellä kirjoittaa Joulukalenteria. Ja lukea Pöllönkulman Joulukalenteria. Joulukalenterit on hauskoja, ihania, kaikenlaiset joulukalenterit.

Mauri Kunnaksen palapelijoulukalenterin tein valmiiksi...joulupäivänä?

   

Ja Niina Laitisen yhteisneulonta Joulukalenterisukat 

Ne ovat myös valmiit, päätelty ja prässättykin. 

Mistelit ovat edelleen osittain sekaisin. 
Pistin purkuun ja päätin aloittaa uudestaan. 

Kyllä ne vielä valmistuu, ennen ensi joulua, onhan näitä joulunaluspäiviä. 

Mursu täytti eilen 60 eikä myönnä tuntevansa itseään yhtään vanhemmaksi kuin edellisenäkään päivänä. 
Parikin ystävää potee jo nyt hillitöntä ikäkriisiä, kun tuo sama luku tulee meillä kolmella täyteen 1,5 vuoden päästä. Itse en edes ajattele ikääni ellei joku sitä kysy ja silloinkin väitän itseäni vuoden nuoremmaksi - Mursu joutuu aina oikaisemaan asian. 

Ai niin.
Tapaninpäivänä pimeän tultua, Mursun ollessa torkuilla, kuului ulko-ovelta varovainen koputus. eihän tontut kai enää siihen aikaan liiku? Huikkasin ovelle mennessäni, että joku tulee, että Mursukin nousisi ylös. Laitoin valot ja avasin oven varovasti..
Oven takana oli.. Joulupoika! Ja hänen avovaimonsa. 
He kävivät tuomassa Mursulle syntymäpäivälahjan 💞  Eivät tulleet sisälle, mutta me olimme ihan kuin puulla päähän lyötyjä, kun lähtivät. Mi-mi-mitä? Kaikenlaisia ne lapset 😉🥰

Joulu joulu tullut on

 Joulu saapui Poikien hahmossa: kuten kerroin, Poika kävi viime viikolla, tuli Mummolan kautta, jotta saatiin syödä yhdessä joulupuuroa.

Perinne monen vuoden takaa, joka sekään ei ole säästynyt "sattuu ja tapahtuu" -menolta. 

Olin ostanut kirpparilta pienen, ihanan talvisen mökin, johon sai valot. Palasimme joulupuurolta ja sytyttelin kotona kaikki kyntteliköt ja joulukuusen valot (onneksi kuusessa ei ollut niitä papan isopapan äidille antamia sähkökynttilöitä!) ja viimeisenä sen mökin. Riks raks poks pam. Kaikki valot sammuivat. Sulake!  
Eihän siinä mitään, sulakkeita oli kyllä ja sehän on helppo vaihtaa. Vai onko? Ei! Ei ole, jos "äidin pikkunikkari" on rakentanut keittiöön - tarpeellisen toki - lisäkaapin ja jättänyt sähkökaapin sen kaapin sisään. Ja hyllyt niin, että saadakseen sähkökaapin auki, on otettava pois ylimmäinen hylly, tietenkin. Ja jotta sen saa pois, on tyhjennettävä sen alapuolinen hylly. 🫣🫣 
Eihän siinä ollut vaihtoehtoja, jos halusi saada valot jouluksi. 
Kaikesta löytyy tietenkin aina hyviäkin puolia: tulipa käytyä läpi kahden hyllyn tavarat ja heitettyä pois vanhentuneet jauhot (onhan kolme vuotta vanhat sämpyläjauhot, avattu paketti, vanhoja, onhan?) Sulake saatiin vaihdettua, hyllyt paikalleen, tavarat järjestettyä, turhat tavarat roskiin - kierrätyksestä ei silloin ollut tietoakaan - itselle muistiin: ÄLÄ OSTA KIRPPARILTA MITÄÄN SÄHKÖLAITTEITA. 

Toinen perinne on Joulupoika, Varapoika. Häntä odotin yhtä paljon kuin omaa Poikaa. He olivat parhaat ystävät ala-asteelta siihen asti kunnes opiskelut ja maailma heidät erottivat. 
Nykyään taitavat vaihtaa kuulumisensa meidän kauttamme - tuntuu, että ovat edelleen tärkeitä toisilleen, mutta elämänsä vain ovat niin erilaisia. 

Joulupoika. Hän oli 12- tai 13-vuotias kun hän toi ensimmäisen joulutähden minulle. Kun lähikaupassa joulukukat olivat tarjouksessa jouluaattona. Joulutähti oli suloisen pieni, vaaksan korkuinen. "Suloinen kuin ystävykset ♥️"
Siitä lähtien hän on tuonut joka vuosi, koronavuosia lukuun ottamatta, minulle joulutähden. Vaikka kuinka valmistan joulua ja joulu tulee totta kai oman Pojan mukana, sen viimeisen silauksen tuo Joulupoika. Niin nytkin. Ei haitannut, vaikka ei oltu imuroitu, vaikka ruuanlaitto oli kesken.. 

Pöydällä on joulutähti, aamupäivällä soi puhelin, joulurauha on julistettu, Äidille ja Tunturiruipelolle on toivotettu hyvää Joulua ja Siskorakas soitti meille hyvänjouluntoivotuksen.

Maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto. Onhan niin?

Hyvää Joulua Ystäväni!

Pöllönkulman Joulukalenteri: 24. joulukuuta

24. joulukuuta

Korvatunturille on saapunut melkoinen seurue jo aikaisin aamulla ja Joulumuori on hämmästynyt: Joulupukinhan sieltä piti aamuksi kotiin tulla eikä tällaisten maalaistonttujen joukkoa.  Ja noitiakin ovat tuoneet mukanaan!

Koko Korvatunturin Tonttuarmeija on asettunut asemiinsa ja hymyilee toinen toisilleen, jotkut iskevät silmääkin. Ihan kuin heillä olisi joku salaisuus. Mitä ihmettä täällä oikein on tapahtumassa?
Joulupukki on ollut kateissa melkein koko kuukauden, vain yhden ainoan kirjeen jätti jälkeensä ja nyt kun pitäisi olla joukkoja katsastamassa juhlapuku yllään, ei näy ukkoa missään.

 

- Minä kohta puhkun ja puhisen niin, että muutun punaiseksi, jupisi Joulumuori mielessään.

Samassa Madame Bukee ja Madame Paddington nousivat korkeammalle, tonttukokelas Vilhelmi sekä Nuutinojan Saunatonttu Simeoni sekä Ulkotonttu Uolevi ja Kotitonttu Pietari siirtyivät syrjään tehden kunniakujan. Sieltä tuli tonttukokelas Itestää perässään… itse Joulupukki! 

- Nyt kuule Joulupukki, puhdas lakki päähän ja puhdas nuttu päälle, lapset ympäri maailman odottavat sinua! Tämän koko seikkailun saatte kyllä selvittää kun palaat takaisin! komensi Joulumuori hymy huulillaan ja halasi Joulupukkia niin lujasti, että tontut jo pelkäsivät, että laskeeko irti laisinkaan, mutta päästi irti lopulta kuitenkin.

HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE TOIVOTTAA JOULUPUKKI!

Lupa kuvan julkaisuun saatu " Itse Joulupukilta ♥️"

Pöllönkulman Joulukalenteri: 23. joulukuuta

 23. joulukuuta

Joulupukin rauhoitellessa Vilhelmiä, alkoi Vilhelmin tarmokkuuskin vähitellen hävitä ja hän piiloutui Pietarin ja Uolevin selkien taakse, kurkistellen sieltä, mahtoiko Joulupukki olla hänelle vihainen moisesta röyhkeydestä. 

Mutta ei sentään, ja olihan hänellä ystävänsä tukena, Pietari oli kuullut mitä Joulumuori oli hänelle sanonut.

Joulupukki soitti Korvatunturille Joulumuorille, niin kuin oli käsketty ja mitä kauemmin puhelu kesti, sitä punaisemmiksi Joulupukin korvat muuttuivat. 

- Kyllä, kyllä minä ymmärrän minkälaista huolta minä olen sinulle Muori-kulta aiheuttanut ja minä lupaan, etten enää koskaan lähde sillä tavalla. Mutta sitä minä en ymmärrä, miten sinä et sitä kirjettä heti löytänyt, kun minä sen siihen pöydälle jätin. Ei kai se Itestää voi piiloutua? Itestää! Ja kyllä, Kaikista Salaisin Kirja on ollut koko ajan minun mukanani, ei ole kukaan sitä vienyt. 

Puhelun jälkeen Joulupukki kävi siistimässä partansa kuten Vilhelmi oli käskenyt - muutenhan pukki olikin puhdas ja siisti kun oli koko viikon levännyt Aaretin Vanhan Myllyn koskessa. 

- Mitäs te nyt sitten meinaatte? Minun täytyy tunnustaa, että siellä Vanhalla Myllyllä Aaretin hoivissa oli niin leppoisat oltavat, että minulta hävisi ajantaju kokonaan, enkä ymmärtänyt lainkaan, että minunhan pitäisi jo olla Korvatunturilla. Sitä se Joulumuori minun korvaani äsken papatti.
Millä ihmeellä minä huomenaamuksi sinne ehdin, että pääsen ajoissa liikkeelle? 

- Äläs huoli Joulupukki, kyllä me sinut sinne ajoissa saamme. Pyysimme Petteriltä apua ja Petteri lähetti meille muutaman nopeimmista poroistaan avuksi. Kun nyt heti lähdemme, niin ehdimme ajoissa, vastasi Pietari Joulupukin kysymykseen.

- Ketäs sieltä tuli? Vaikka ei sillä niin väliä, nopeita poroja ovat kaikki.

- Sieltä tuli ainakin Pyry, Kipinä ja Ailu. Eiköhän me niiden kyydillä päästä perille, vastasi Pietari.

- Me? kuului kysyvästi yhdestä suusta

Pöllönkulman Joulukalenteri: 22. joulukuuta

 22. joulukuuta

Aaretti hyvästeli vieraansa, joka kiitteli huolenpidosta ja siitä, että tämä oli pitänyt hänen salaisuutensa. 

- Jos vain sopii, tulen ensi syksynä uudestaan, vähän aikaisemmin vain. Ja jos otan seuralaisenkin mukaan? Hänkin varmaan kaipaa pientä irtiottoa sieltä kotimaisemista, siellä kun on melkoinen kuhina koko vuoden.

Aaretti nyökkäsi hiljaisena, hänellä oli jo nyt ikävä vierastaan. Viikot olivat menneet nopeasti, iltaisin oli istuttu päreen valossa ja parannettu maailmaa - toivottavasti ihmisillä on parempi olla ainakin näin joulun alla heidän ansiostaan. 

- Näkemiin Aaretti, hyviä joulunaluspäiviä sinulle, huusi koko joukko ja katosi kuin taikaiskusta Vanhan Myllyn taakse. Ja sillä samalla samalla taikaiskulla he olivat Nuutinojan vintillä, jossa Pietari, Uolevi ja Simeoni heitä odottivat.

Alhaalla pirtissä Mosse-kolli kuuli tömähdyksen ja huomatessa oven vintin portaisiin olevan auki, livahti kenenkään huomaamatta vintille. Kuunteli oven takana rapinaa ja hiljaista puhetta - ja naukaisi kovalla äänellä. 

- Mikä se oli? kysyivät Kyöpelinvuoren Leidit säikähtäneen näköisinä. 

- Mosse-kolli vain, tiesi Vilhelmi vastata. Ei siitä tarvitse huolehtia; ei se tee meille pahaa eikä se kerro meistä kenellekään. Käy vain vähän haistelemassa ja kutittamassa viiksillään. 

- Enemmän minua kiinnostaa tämä teidän kyytiläisenne, jonka valkoinen parta on täynnä roskia, tuhahti Vilhelmi vielä äskeisen jatkoksi. 

- Vilhelmi! Miten sinä tuolla tavalla, hänhän on Joulupukki! parkaisi Simeoni.

- Niin on ja minulla on nyt Joulumuorilta saadut valtuudet vähän kovistella häntä. Joulumuori on ollut neljä viikkoa niin huolissaan, että on polttanut monta pellillistä piparkakkuja ja glögiäkin on kiehunut hellalle. Vasta kun Pietari sanoi, että Joulumuorin on etsittävä sitä kirjettä, alkoivat asiat edetä.
Että nyt kuules Joulupukki, ihan ensimmäisenä sinä soitat Joulumuorille, että hän tietää sinun olevan tallessa, sitten harjaat partasi puhtaaksi ja si..

- Rauhoitu Vilhelmi, kyllähän minä. Sinä olet hyvä tonttukokelas ja minä teen just niin kuin sinä sanot…