Kylkiäinen

Pieni jalka vispaa ilmassa, asettuu hieman kiehnäten reiteni päälle, pienet sormet nypeltää ihoa ja silmät lupsuvat. Suu käy tasaisesti ja pieni painautuu tiukasti minua vasten. Uni voittaa lopulta, mutta en henno ihan vielä liikahtaa kauemmaksi, nostaa poikaa omaan sänkyynsä ja tehdä, mitä nyt tehtävä onkaan.

Minun kylkiäiseni. Poika, joka kasvaa liian nopeasti, opettelee uusia taitoja liian hurjaa vauhtia ja leikkii siskonsa kanssa lattialla innoissaan.

Kylkiäiseni - ole vielä hetki vauva.

Kevätfiiliksiä - siis Suomen kevään :)

Löysin tämän fb:stä ja oli pakko postata tämä tännekin. Meillä tämä maaliskuu on mennyt kamalaa haipakkaa ohi ja vaikka olen aloittanut monta kertaa kirjoittamaan postausta, en ole päässyt muutamaa lausetta pidemmälle, kun jompikumpi lapsista - tai vähintään puhelin - vaatii huomiotani. Luovuttaa en vielä aio :) ensi kuussa on varmasti enemmän aikaa...

PIKAOPAS PAREMPAAN OLOON - JOKAISELLE NAISELLE!!!

1. Bikinikuntoon hetkessä!
- Ota vaatteet pois. Pue bikinit päälle. Valmis!!!

2. Eroon menneisyyden painolasteista!
- Lopeta märehtimästä menneitä heti paikalla.

3. Vähennä työtaakkaasi!
- Kieltäydy tekemästä enempää kuin pystyt. Piste.

4. Tee miehestäsi unelmiesi mies!
- No hei, pientä rajaa. Ei tule onnistumaan, lopeta yrittäminen.

UUTTA KEVÄÄSEEN

Hiukset
- Osta marketista vaalennusväri ja pidä sitä liian vähän aikaa päässäsi.
Saat kivan keväänkeltaisen hiussävyn. Sopii myös pääsiäisen
tunnelmaan.

Vaatteet
- Leikkaa farkkujen lahkeesta 20 senttiä pois.
- Tadaa, kevätcaprit!

Sisustus
- Pese ikkunat. Paitsi jos et jaksa, niin älä pese.

Ruoka
- Keväällä on ihana ostaa parsaa. Parsanippu säilyy jääkaapissa pari viikkoa ja sitten sen voi kätevästi laittaa biojätteeseen.

Meikit
- Tänä keväänä muotia ovat kirkkaat värit. Niin kuin viime keväänä. Ja sitä edellisenä. Se viisi vuotta vanha oranssi luomiväri on siis ihan hyvä.

Näin helppoa se on, eikö? Ihanaa oloa uudistuneelle minällesi!

Ja vielä lopuksi:
Siskot, älkää murehtiko ikääntymistänne.
Ne on munat, jotka pilaantuu, ei kanat.

Ihanaa kevään odotusta, kaikille!

The Gorgeous Blogger

"The Gorgeous Blogger -palkinto on suunnattu kaikille upeille bloggaajille. Jokainen vastaa viiteen blogiinsa liittyvään kysymykseen ja jakaa tämän palkinnon viidelle, jotka mielestään sen ansaitsevat."


1. Milloin aloitit blogisi?
Aloitin ensimmäisen blogini kirjoittamisen keväällä 2008 esikoista odottaessani, tämän taas aloitin kesällä 2010 kuopusta odottaessani.

2. Mistä kirjoitat blogissasi ja mitä kaikkea se käsittelee?
Kaiketi pääosa blogissani kuuluu lapsille... Muutenkin käsittelee ennen kaikkea ihan tavallista elämää - lapsia, parisuhdetta, joskus kulttuurieroja, niitä arjen pieniä onnen hetkiä ja toisinaan jonkin verran jurputusta.

3. Mikä tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?
Ehkä kaiken summa: kolmen kulttuurin perhe.

4. Mikä sai sinut aloittamaan blogin pitämisen?
Olen aina tykännyt kirjoittaa ja jostain kautta eksyin Karkin blogiin. Aloitin kommentoimalla ja jossain vaiheessa tuli tarve aloittaa oma blogi - ulkosuomalaisella kun ei kovin runsaasti ole suomenkielistä kahviseuraa muualla.

5. Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
Päivitystiheyden; jotenkin päivät kulkevat ohi ja aina yht'äkkiä huomaa, että taas on aika pistää lapset unille ja käpertyä hetkeksi miehen kainaloon juttelemaan tai telkkaa katsomaan... eikä sitten ollutkaan aikaa päivittää vaikka kirjoitettavasta ei koskaan tule pula.

Tämä tunnustus on tainnut saapua jo lähes kaikkiin lukemiini blogeihin - joista kaikki sen ansaitsevat. Sen saa siis napata mukaansa :)

Kaukana.

Elämään mahtuu hetkiä, jolloin kaukana asuminen ei tunnu vaikealta - skypellä voi soitella ja muutenkin sisarusten, vanhempien ja kavereiden jutuissa ja elämässä pysyy kärryillä facebookin ihmeellisen maailman kautta. Nyt kuitenkin on sellainen tilanne, että välimatka omaan perheeseen risoo. Flunssa kaataa yhä sinnikkäämmin tätä äitiä vaakatasoon, Nena alkaa parantua ja Aatu Armaan limayskä senkun pahenee. Jos asuisimme Suomessa, olen varma, että "ratsuväki" olisi jo kaahannut apuun. Mutta kyllä tästä selvitään, lämmittää se tietokin siitä, että vanhemmiltani varmasti saisin lastenhoitoapua tarvittaessa.

Tihkusateinen ja kolea Brasilia ei saa kenenkään mieltä piristymään tänään - eikä huomenna tai ylihuomenna. Sunnuntaille lupaillaan hieman parempaa keliä.

pd. kipeä ja vain kolme tuntia viime yönä nukkunut äiti ei ole kiva leikkikaveri - hän voi vaikka torkahtaa kesken "kahvittelun".

Flunssaisia ipanoita ja äitejä

Helmikuun lopussa päivälämpötilat olivat parhaimmillaan (tai pahimmillaan) +38 astetta varjossa. Olimme kuitenkin koko porukka tottuneet jo helteeseen, emmekä kärsineet kuumuudesta. Maanantaina keli muuttui, vuorokauden aikana lämpötila laski 18 astetta ja siitä lähtien on satanut jatkuvasti. Nena aloitti pahan kuuloisen yskän lauantaina, minä ja Aatu Armas seurasimme hänen esimerkkiään maanantaina. Onneksi tämä flunssa jätti nenän rauhaan ja sisältääkin vain kuumeen, lihassäryn ja kovan yskän - ei nenän tukkoisuutta.

Yöt ovat menneet vaihtelevasti. Olen jo oppinut kasaamaan ison kasan puhtaita lakanoita Nenan huoneen lipaston päälle, jotta lakanoiden vaihto keskiyöllä olisi mahdollisimman nopeaa - lisäksi minusta on tullut taitava oksennusten ämpäriin saalistaja. Pelkästään mies on selviytynyt tästä flunssasta terveenä.

Viikonloppuna flunssan pitäisi olla Nenalta ohi; eikös sanota, että flunssa kestää 8 päivää?

Tänä vuonna karnevaalikulkueen tanssijoilla mahtaa olla aika vilpoisaa... Me aiomme viettää karnevaalivapaan kotona - olen varannut jo päivittäisen päiväunivuoron itselleni...

Kiirettä piisaa ja syötteetkin katoavat...

Meillä on ollut harvinaisen kiireistä viime viikon aikana - meni välillä päiviä, etten ehtinyt edes sähköpostiani avata. Ecuadorin tätini olivat meillä viikon kylässä ja heidän kanssaan kiersin lähimmät ostarit ja nähtävyydet läpi. Tädit palasivat sunnuntaina takaisin kotiinsa ja meilläkin koitti jälleen arki.

Mies ehti tätien vierailun aikana käydä piipahtamassa Meksikossa työmatkalla. Tällä kertaa Nenalle isän matka oli helppo juttu - kotona riitti hommia tätien kanssa ja edellisestä työmatkasta oli sen verran vähän aikaa, että tyttö muisti ja luotti, että isä tulee kuitenkin takaisin.

Nena on myös kasvanut isoksi tytöksi ja päivävaipat ovat täysin historiaa - edes pitemmälle automatkalle ei tarvita vaippaa. Neiti haluaisi kovasti käydä vessassa itsenäisesti, mutta ei meinaa kiireeltään ehtiä saamaan housuja alas... Eräänä iltapäivänä näinkin, että Nena juoksi lujaa vessaan, seuraavaksi vessasta kuului kiukkuinen: "No ei sitte, ei sitte!, mutta tuli pissa housuun pottaan...." ja näinhän siinä oli käynyt: tuli liian kiire ja neiti istui housuineen kaikkineen potalle. Minulla oli vaikeuksia pitää pokka ja kehua vakavana kun toinen oli niin nyrpeänä.


ps. Osaako joku neuvoa, miten ne syötteet saisi takaisin päälle?

Jos olisin kirjoittanut blogiani kymmenen vuotta sitten...

Vera A. kirjoittti blogissaan postauksen, jossa mietittiin sitä, minkälainen blogi olisi ollut kymmenen vuotta sitten. Minun oli tartuttava oitis samaan aiheeseen.

Kymmenen vuotta sitten minä:

- Olisin kirjoittanut blogiani Quitossa, Ecuadorin pääkaupungissa rakkaalla vanhalla pöytäkoneellani, joka oli ensimmäinen oma tietokoneeni.

- Olisin todennäköisest kirjoittanut hyvin paljon graduni tekemisprosessista ja pähkäillyt viimeisten luentojen ja tenttien suorittamista.

- Postauksistani olisi paistanut läpi äärimmäisen kyyninen asenne rakkautta kohtaan, minulla ei ollut poikaystävää, mutta suurin osa ystävistäni oli miehiä - kävin usein treffeillä ja olin hyvin tottunut siihen, että minua pidettiin jääprinsessana.

- Olisin myös kertonut silloisen työpaikkani sotkuisista ihmissuhteista - ja äärimmäisen ihanista oppilaistani, joista osa oli kuulovammaisia lapsia.

- Olin jo ehtinyt tutustua aviomieheeni ja olisin todennäköisesti myös kirjoittanut siitä, kuinka hän olisi täydellinen aviomies, mutta etten todellakaan halunnut vielä naimisiin. Kuuluimme samaan kaveriporukkaan ja tapasimme hyvin usein illanistujaisten merkeissä.

- Olisin hyvin suurella todennäköisyydellä tylsistyttänyt kaikki mahdolliset lukijat pohdinnoillani siitä, että muuttaisinko takaisin Suomeen valmistuttuani vai en.

Todennäköisintä on, että kaikille osapuolille on onnekasta, että vuonna 2001 kirjoitin vielä vanhanaikaisesti päiväkirjaani ruutuvihkoon. Kyseiset ruutuvihkot ovat vielä tallessa, minun pitäisi lukea ne jossain vaiheessa uudelleen, mutta teen sen ehkä vasta joskus kymmenen vuoden kuluttua.