Viimisiä viiään

 Nyt on joulu ohi ja Hannes-myrskykin. Meillä katkes yöllä sähköt kolme kertaa (Verisuren ilmoituksen mukaan ainakin) mutta taas vasta pahimman myrskyn mentyä ohi. Se on hassua, niin käy usein kun on myrskyä - sähköt pysyy hyvin läpi myrskyn, mutta alkaa katkeilla sen jälkeen. En usko että se tänne on kovin kummoisesti iskenyt, eilen illalla oli jotain oksia tippunu pyörätielle, kun kävin koiria käyttämässä iltakävelyllä.

 Jouluna oli tytöt täällä, kuten ovat aina olleet, syötiin hyvin mutta ei ylen määrin - suklaata on kyllä ylen määrin - ja tunnelma oli lämmin ja mukava. Sain lahjaksi sen mitä toivoin; ihka ensimmäisen oman läppärin!

 Kun se, mitä olen käyttänyt, on vanha ja vähän resukin, ja siihen ei olis saanu Windows 11:tä ladattua ja sitten kävi silleen ikävästi, että mulla oli vieressä vesimuki, jonka luulin tyhjentäneeni, ja kun lähdin viemään sitä pois niin se ei ollukaan tyhjä ja vettä loiskahti näppikselle. Nopean nurinkäännön ja kuivauksen jälkeen vahingot rajoittuivat space- ja backspace -näppäimiin sekä enteriin. Myöhemmin myös alarivin kirjaimet alko temppuileen. Kirjoittaminen sillä oli siis suhteellisen haasteellista, sanojen väli piti kopioida jostain, kirjoittaa asia putkeen ja liittää sitten spacet sinne sanojen väliin. Kummasti muuten alko huomata, että joku facebook-kommentti on oikeastaan ihan turha, kun sen kirjoittaminen oli työlästä. 

 Joulun jälkeen oli joulukukat alennuksessa, ostin hetken mielijohteesta amarylliksen parilla eurolla. Se oli kymmensenttinen alku, nyt 15 ja nyt mulla on sitten taas uus ruukkukasvi johon kiinnyn ja sitten oon pulassa sen kans. 

 Niin joo, miehelle tuli autokuume ku tytär joutu ostaan entisen tilalle sellasen, jolla pääsee kulkemaankin, joten käytiin sitten hakemassa Salosta mulle "kauppakassi" eli Pikkukippo. Pieni kolmiovinen sitikka. Nyt pääsen taas liikkumaan ilman, että pitää anoa autonkäyttölupaa tai kuskausta.

 Nyt ulos koirien kanssa ja sitten Puuiloon ostamaan taas lisää linnuille siemeniä. Hyvää loppuvuotta kaikille!

 Kyllähän nuo varovaisesti lähti kasvamaan. Vettä kuluu, en tiedä imeekö tuo savipurkki sitä vai kasvit, mutta multa näyttää olevan taas kuivana.

Ja virallinen kylmän ajan aloitus on peruttu. Kun kerrankin sain vietyä kesäkamppeet vintille ajoissa, jouduin kaiveleen niitä sieltä takaisin kun lenkillä läkähtyy paksussa palttoossa ja talvikengät on kurakelissä liiottelua. Joulujuttuja kaivelin esille, kierrätän kalenterin ku löysin viime vuonna hyvän, ja vanhat tutut lasten päiväkodissa askartelemat tontut ja enkelit laitoin ikkunaan. Monta pakettia on jo kääritty ja rahatkin loppui marraskuussa kun luulin kai olevani heti rikas, kun sain sen lainan maksettua. Nostin luottotililtäkin parisataa, mutta ne meni kuopuksen avustukseksi kun sen autoa pitää taas korjata että saa katsastettua.

Sillä kun pitenee työmatka vuodenvaihteen jälkeen monikymmenkertaiseksi niin olis hyvä olla auto ikävien kelien varalta. Joku päätti, että kaupungineläinlääkäri ei saa kilpailla yksityisten eläinlääkäriäasemien kanssa verorahojen tuella. Raukkaparka Evidensia joutui kärsimään kun ihmiset pystyi hoidattaan koiriensa hampaat maksamatta ittiään kipiäksi isolle kansainväliselle eläinlääkäriketjulle, ja valtuustossa lienee nykypäivän köyhätkyykkyyn-meininki. Johti tyttären työpaikanvaihdokseen kun se on just hammashoitoihin ikään kuin erikoistunut.

Mummokoira päätti nyt 13½-vuotiaana, että saunomiset on saunottu. Se on AINA tähän mennessä tullu meän kans saunaan (paitsi ei tietenkään esim. leikkauksen jälkeen yms.) mutta ensin se tuli levottomaksi siellä ja nyt se ei enää edes tule. Ehkä sillä tulee huono olo siellä, kun sillähän on se sydämen vajaatoiminta. Tosin suurempi ongelma se tuntui olevan miehelle, joka ei ottanut uskoakseen, että koira ei halua saunaan, se intti että kyllä se haluaa. Mutta kun se tänäänkin jäi vain sohvalle niin oli miehenkin uskottava.  

 Tänään oli eka päivä vähään aikaan, että oli sateetonta ja pääsi lenkille. Melkein pilkahti aurinkokin. 

Olen kohtuuttoman iloinen

 Blogia pidempään lukeneet saattaa muistaa, kun kymmenkunta vuotta sitten kävi ilmi, että meidän 2000-luvun alussa suoritettu katon pellitys oli tehty väärin, ja katto oli lahonnut ja suorastaan mädäntynyt. Minä olin siitä jo huomautellut että jotain on vialla, mies ei välittänyt huomautuksista ennenkuin tuli talvi ja pahemmin mädäntynyt talon pääty höyrysi pakkasessa. Kyselin Apotiltakin silloin mielipidettä, ammattilainen kun on. Viimein mies kurkisti ilmanvaihtoaukosta ja totesi, että pellin alta on osittain romahtanut ja haju on kamala. Kumma ettei sisäpuolella näkynyt eikä haissut mikään, eikä edes niitä muurahaisia näkynyt, jotka oli tehneet pesän lahoihin kattorakenteisiin. 

Kyseltiin katonkorjaustarjouksia ja saatiin, ja otettiin tietysti halvin. Sekin oli liikaa meille, oli pakko ruinata isältä lainaa, jonka se sit anto kymppitonnin ennakkoperintönä. Kun kattoa alettiin repiä auki, paljastui totaalinen tuho ja sopimus piti tehdä uusiksi tuplaten isommalla hinnalla. Onneksi firmalla oli tarjota rahoituskanava, muuten olis jouduttu kodittomiksi. Lainaahan me ei oltais saatu mistään, kun mies on ottanut joutavia lainoja niin että ei enempää saanut, ja minä eläkeläisenä vielä vähemmän. 

Eilen maksoin siitä katosta viimeisen erän pois. En koskaan ennen ole odottanut laskua, mutta nyt odotin että saan tietää paljonko se viimeinen erä korkoineen ym. on. Se maksu on kuitenkin syönyt mun tuloista ainakin neljäsosan joka kuukausi, ja nyt tunnen oloni ihan rikkaaksi kun mulla yhtäkkiä on kolmesataa enemmän käytössä joka kuukausi. Tosin historia on opettanut, että silloin kun on rahaa, tulee myös menoja. Jos ei tule niin säästän ensi syksyn mahdollista pohjoisenreissua varten. Asuntoauto on alustavasti varattuna jo, mikäli saadaan tarpeeksi rahaa kokoon. 

--------------------------------------------------------------------------------------------

Eilen oli myös eka päivä, tai ilta, kun kaivelin paksumman takin päälle. Kylmä aika on siis virallisesti alkanut. Sisällä olen jo kauan hiihdellyt villasukat jalassa, mutta eilen etsin myös huopatohvelit jalkaani. 

Ja oudon kevyt oli lenkillä käydä. Usein mun jalat painaa tonnin ja joskus sykekin on niin korkealla, että älykello luulee mun treenaavan vaikka vain hissukseen tallustelen. Harvinaista, mutta kivaa päästä liikkumaan rivakasti ilman että kuolee heti. 

Anoppi toi miehen synttäreille yli kk sitten jonku maksaruohon kukkia, ja ne on vieläkin kukassa. Hämmästyksekseni huomasin jokin aika sitten, että ne on tehneet juuria ja jopa uusia alkuja. Kun alut oli tarpeeksi isoja, katkaisin ne pois ja istutin multaan, nyt toivotaan parasta vaikka aika onkin huono kasvien kasvattamiselle.

Esikoisen Netflix-tiliä oon hyväksikäyttänyt ja katsonut sieltä Housen vanhoja jaksoja. Sit se tarjos mulle katsottavaksi The Good Doctor-sarjaa, josta en tienny aiemmin mitään. Se on aika pöljä (esim. keskustelivat päistään kiinni olevien kaksosten erottamisesta, kun niillä oli "yhteinen alaonttolaskimo", ja mieki tiiän että alaonttolaskimo ei oo päässä)(saatto olla kyllä käännösvirhekin) mutta oon sitäkin katellu samalla kun kudon. House tahtoo olla välillä vähän ahistava, mutta se on sarja jota mies kattoo mun kans - meillä on tosi vähän mitään mitä yhessä tykättäs kattoa. Areenasta oon kattonu Ellisin ja Lynleyn jaksot. Siellä ei nyt oo oikein mitään mulle.

Olen kohtuuttoman iloinen - tai olin ainakin eilen - siitä katon loppuun maksamisesta, mutta muuten kyllä väsyttää ja kaikki on tyhmää. 

Isä

 Seitsemäs isänpäivä, kun ei ole tarvinnut korttia lähettää ja vaivaannuttavaa puhelua soittaa. Meidän isä oli semmonen joka ei puhunu mitään jos ei ollu asiaa, vastaili lyhyesti jos jotain kysyi. "Mitä sitä tyhyjää lääryämään" oli sen motto. Hyvin harvoin sen sai jotain juttelemaan, vanhempana kyllä muisteli muinaisia kysyttäessä. Ennen kuin sen kuulo huononi niin, että kaikenlainen smalltalk jäi pois. Haastattelin sitä muun muassa ajoista, jolloin se oli merimiehenä, ja sain kuulla hurjia tarinoita kuinka ne myrskyssä oli vieneet redillä olevalle laivalle ruokaa ku oli päiväkausia semmonen myräkkä ettei millään ollu päässy liikkeelle. Paitsi urheat nuoret poijjaat lähti pikkupaatilla sankaritekoja tekemään. 

Kun kuolema lähestyi, niin sitä oli selvästi tultu hakemaan; se puhui kahdelle veljekselle ja sisko kuuli sen sanovan niille muun muassa että hän taitaa kuolla tähän syöpään. Ei se olis halunnu kuolla. Viimeisenä yönä ku olin sen kans siellä sairaalahuoneessa, se katto mua niin onnellisen näköisenä kuin olis nähny vähintään enkelin, mietin mitähän se näki.

Mun lapsuusmuistoissa se usein korjailee autoa ja mie ihmettelen sen välineitä, pyöräilen pihalla paksurenkaisella pienellä pyörällä. Kerran se osu vahingossa akun napaan jollain ja sieltä tuli kipinäsuihku.  Sit isällä oli tapana joutoaikana (ja huonolla ilmalla?) käveleskellä huushollia ees taas ja mie sain olla sylissä samalla. 

Joskus pääsin sen mukana suunnistusmatkoille pitkin maakuntaa, urheiluseuran bussilla matkustettiin koko porukalla. Kerran oli iso porotokka keskellä tietä räkkää paossa, ja pari miestä meni husuttaan ne pois että bussi pääsi eteenpäin, ja porot täytti tien heti kun bussi meni ohi ja takana tulevat saksalaiset kuplavolkkarillaan (sarvet katolla) jäi sinne tokan keskelle jumiin. Isä oli kova suunnistaja ja hiihtäjä, palkintojakin sillä oli vaikka muille jakaa. 

Nyt lähden viemään lasteni isää syömään isänpäiväruokaa Papa's Smokeryyn. On siinä vähän jotain samaa kuin omassa isässäni, semmosta äkkiväärää ja "my way or highway"-tyyliä...

Päivä vain ja hetki kerrallansa

 Se on taas tätä mäejjaksa-aikaa. Eilen onneksi osuin lähtemään lenkille juuri, kun aurinko pilkisti ja tuuli puhalsi taivaansinen näkyviin. Sitten pilvistyikin heti, mutta kyllä tämä niljaisa ällösyksykin näyttää kauniilta täällä maalla, kun aurinko paistaa.

Tänään ei paistanut, mutta ehdin sentään ennen sadetta. Menin kunnon metsään, imin silmilläni sammalikon vihreyttä, kaarnan kauneutta, aistin metsän rauhaa ja tuulenvireen raikkautta. Latasin akkuja niin paljon kuin pystyin ennenkuin polku taas samoili hakkuuaukolle. 

Kunta kyseli asukkaiden mieluisista virkistäytymismetsistä, laitoin vakipolkuni sinne ja kun sai vapaamuotoisesti ilmaista asioita, kirjoitin siitä että kun kaikki metsät kaatuu. Siinä ei paljon virkistyskäyttöä ajatella. Eipä se mitään auta, yksityiset kaataa kun tulee pikkurahasta puute. 

Kesän jäljiltä innostuin vähän kutomaankin, esikoinen tilasi säärystimet (ei ne oo vissiin ku vasta kolmannet tai neljännet, mitkä oon sille kutonu) ja kuopus villasukat, ku entiset on kävelty puhki.

Se lemmon komeetta

 Syksyä pukkaa. Viimeisetkin pihakukat paleltui (no lankaköynnös sinnittelee vielä) ja harmitti chian puolesta, kun se oli kasvanut niin komeaksi isoksi puskaksi paksuine varsineen. Olishan sen voinu sisään tuoda, mutta olis vaatinut valoa ja tilaa. Sen vie sitruunapuu, joka ei kyllä voi oikein hyvin. Saa nähdä miten sen kahdeskymmenesneljäs talvi menee. 

 Väsyäkin pukkaa, vaikka oon syöny rautaa ja D-vitamiinia ja muitaki vitamiineja, ja oli hemoglobiinikin taannoin verenluovutuksessa ihan kohtuullinen 139. Tytär lienee perinyt mummoltaan kovan hempan, sillä on aina 145. Ihan miehen lukemat. 

 Eilen illalla unohdin ottaa melatoniinin, ja sitten ei tullu uni, ja kun tuli niin kesti vaan vähän aikaa. Valvoin jostain puoli kahdesta puoli kuuteen. En menny sänkyyn pyörimään että mies saa nukkua, ja se taas ei osannu nukkua ku me ei oltu vieressä. Mie ja Jesperi - jolla on muuten tänään nimipäivä. 

Lemmon-komeettaa koittanut tiirailla, pari iltaa sitten vietin hyvän tovin pihalla näpit jäässä yrittäen saada sitä kaukoputkeen, mutta ei se vain näkynyt. Mies sai sen näkymään pitkällä valotusajalla ihan just sieltä missä sen pitikin olla. Ja toisena iltana se kävi ottamassa kuvan kun Lemmonin ja revontulet sai samaan otokseen. Taas kaipailin asuinpaikkaa, missä näkis enemmän taivasta. Toki sitä näkee, jos taivaltaa jonnekin keskelle peltoa, mutta siinä on aina se taivaltamisen vaiva. Jotku revontuletkin näkyy ja ei näy niin niitä pitäs sit ootella ja värjötellä kylmässä. 

 Saispa sen ison lottovoiton ni vois ostaa/rakennuttaa mökin meren rannalla. 

Sannan koekeittiöstä päivää

Appelsiinisoppa

4 aplaria

sokeria

perunajauhoja

Pese appelsiinit kuumalla vedellä ja astianpesuaineella. Ainakin ne pari, joista kuorit keltaisen osan kiehumaan vesitilkkaan siksi aikaa kun työstät loppuja. 

Kuori tarkkaan valkoinen osa pois, suolista eli poista siemenet ja kovat kalvonosat ja se valkoinen sieltä sisältä, paloittele kulhoon. Kaada kuorivesi siivilän läpi appelsiininpaloille, kippaa kuoret roskiin ja appelsiininpalat vesineen kattilaan. Lisää vettä ja tarvittaessa sokeria ehkä puoli viiva täys desilitra. Keitä vartti- puol tuntia ja suurusta pottujauhoilla.

Ei näistä Coopin napa-appelsiineista paljon muuhun olekaan, ei ainakaan sivistyneesti syötäväksi.

Tää on niin hyvää että söisin vaikka koko kattilallisen kerralla, jos vain maha vetäis! Ja mikä ihana tuoksu pitkin huushollia...