24. Sauna ja lahjat

(lue ensin aamupäivä )

Pikkuihmiset koristelivat kuusta hurjasti hihkuen. Isommat ripustelivat vaikka minkälaisia tavaroita puuhun ja pienin lähinnä kiljahteli "Pavvo! Tonttu". Lopulta kaikki koristeet oli saatu mahtumaan kuuseen ja pienet kirmasivat lounaspuurolle. Hiiret ihmettelivät vieressä kimaltelevaa joulupuuta ja totesivat että koristeita oli jokaiselle ihailtavaksi.


Kauaa eivät hiiret ehtineet kuusta ihmetellä, kun kävi taas pikkuihmisviuhahdus, joka ryntäsi nappailemaan hiiret ja rotat mittailtavaksi.
"Äiti hei, hiirtenkin pitää päästä joulusaunaan!"
"No tehkää niille sitten sauna", vastasi iso ihminen ja pienet ryhtyivät askartelemaan. Pienen kinastelun ja saksien kalistelun jälkeen hiiret pääsivätkin saunomaan samaan aikaan kun ihmiset menivät omaan joulusaunaansa. Hiirten saunassa tosin ei ollut kovin kuuma eikä märkä, mutta mukavahan sitä oli vähän lauteilla jutella ja rauhoittua. Kaikkia tosin edelleen jännitti se, mitä kuusen alle päätyneistä paketeista löytyisi.



Saunan jälkeen hiiret pääsivät taas mökille ihmettelemään lahjoja ja Anneli osasi jakaa jokaiselle oman pakettinsa. Kaikille tuli mukava ja sopiva lahja, ja hiiret olivat oikein ilahtuneita siitä että joulupukki - tai iso ihminen - oli muistanut niitäkin kaikkia.

















Rauhallista joulua kaikille hiiritarinan seuraajille!

(ja erityisesti terveisiä Ellalle ja Lauralle)

24. Joulu on taas

Hiiret kömpivät nukkumaan luottaen siihen että Anneli kyllä tulee kun ehtii, ja niin kävikin. Jossain vaiheessa yötä ne huomasivat että Anneli kömpi sänkyynsä. Ihminen oli tuonut Annelin ja jotain muutakin talolle. Kiivetessään yläkertaan Anneli huomasi, että talon viereen oli kasvanut puu! Samanlainen kuin se pikkujoulukuusi siellä mummolassa, mutta paljon isompi. Se oli itse asiassa ihmistä isompi! Siinä oli lamppuja, mutta ei muuta, ja Anneli epäili että siihen kyllä seuraavana aamuna tulisi koristeitakin.


Aamusella kaikki heräilivät, kun iso ihminen tuli ja napsautti valot päälle yläkertaan ja huuteli mennessään pikkuihmisille, että nyt reippaasti syömään, sen jälkeen koristellaan kuusi.



Hiiret uskaltautuivat alakertaan katsomaan olisiko siellä tapahtunut jotain taas. Ja olihan siellä! Heille oli tullut alakertaankin valoja, hauskoja kynttilöitä jotka loimottelivat mukavasti. Eivät ne tietenkään oikeita kynttilöitä olleet, mikä olikin paljon turvallisempaa, mutta kyllä niistä mukavasti tuli valoa ja tunnelmaa. Pöydällä, välikerrassa, keskellä lattiaa ja ikkunalaudalla oli nyt kynttilät, jotka valaisivat oikeasti.

Huomattuaan kynttilät, oivalsivat kaikki että kuusen vieressä oli jotain. Se jokin oli aika iso ja pullea. Ja se oli täynnä jotain. Iiro ja Kutka nuuskivat ja tökkivät säkkiä.
"Minä luulen että se on lahjasäkki", sanoi Iiro.
"Olemmeko me saaneet joululahjoja!", riemastui Kutka. Katku ja Ketku tulivat oitis lähemmäs katsomaan olisiko niillekin jotain, mutta Anneli huusi tikapuilta että ei saa vielä mennä.

"Iso ihminen auttoi minua tuomaan sen ja siinä on meille joululahjat, mutta ne avataan yleensä vasta illemmalla. Ne voi nyt laittaa siihen kuusen alle ja sitten myöhemmin avata, kun olemme syöneet", selitti Anneli.
"No mutta mitäs järkeä siinä on!", ulvahti Iiro.
"Aivan tyhmää, suorastaan kidutusta", vaikersi Henrikki.
"Eihän se oo yhtään reiluu, et me nähdään paketit, muttei saada niitä", inisi Kutka.
"No mutta niin se nyt on, syödään ensin ja sitten vasta lahjat", sanoi Anneli tiukasti.


Kaikki söivät jotain, ja sitten Iiro, Henrikki ja Katku tutkiskelivat kynttilöitä, kun Anneli ja Siiri jutustelivat sohvalla. Anneli kertoi miten ihminen oli vienyt sen oudon ison koneen luo ja puuhastellut jotain ja lopulta antanut sille säkillisen lahjoja mökille.
"Kuulemma tässä on paketti kaikille, mutta tapana on että ne avataan vasta iltapäivällä tai illalla. Ne ihmisetkin koristelevat tuon puun ja syövät ja saunovat ja vaikka mitä ennen kuin ne avaavat lahjansa", selitti Anneli.
"No onpa aika kamala tapa, että lahjoja tulee mutta niitä ei sitten saakaan!", puuskahti Siiri, "sehän on ihan epäinhimillistä".
"Siksi ne varmaan keksivätkin niin kovasti kaikkea puuhaa tähän aamuun, koristelua ja ruuanlaittoa ja muuta. On pakko olla kädet täynnä töitä, ettei ihan poksahda jännityksestä", myötäili Anneli.
"No mut miten ne lapset kestää sen? Nehän ei tee töitä", ihmetteli Kutka.
"Ei kai kovin hyvin, kuulethan sinä miten ne riehuvat tuolla", vastasi Anneli.
"En minä kyllä ymmärrä noita ihmisiä", vastasi Siiri hämmentyneenä.
"Mie luulen et ei hyö kaikki niitä lahjoi kahtele koko päivää, osalle joulupukki tuo ne vasta myöhemmi", selitti Katku keittiöstä.
"Ai, mutta onko se silti sen helpompaa, jos sen tietää että se joulupukki on kuitenkin tulossa", epäili Siiri.
"Ei se taia olla. Ja jotku lapset iha pelkää sitä joulupukkia", vastasi Katku.


Lopulta alkoi vaikuttaa siltä, että päivä kääntyi iltaan ja Anneli päätti että kun ihmiset olivat syömässä, he voisivat jakaa paketit. Ja niin hän otti paketit yksi kerrallaan ja jakoi jokaiselle. Juuri kun he aikoivat avata niitä, rynnistivät pikkuihmiset kuitenkin huoneeseen kiljuen:
"No nyt me on syöty, milloin saa avata lahjat?"
"Nii, mä haluun avata jo ainaki mun lahjat", myötäili toinenkin.
"Ahja!", osallistui pieninkin ja pian isot ihmiset tulivatkin jakamaan lahjapaketteja. Sillä välin hiiret eivät voineet tehdä muuta kuin istua aloillaan ja odottaa...


jatkuu iltapäivällä....

23. Kohta se tulee!

Iiro, Siiri ja Henrikki pääsivät mökille, ja löydöt nostettiin sisään. Ohimennen iso ihminen kävi kurkkaamassa mökkiin ja ripusti seinille sekä Henrikin löytämän koristeen että pari muuta, ja kattoon kiinnitettiin Siirin löytämä koriste. Ihan kuin ihminen olisi vain odotellut että hiiret itse etsivät koristeita. Sitten tuli taas käsi ja nosti koko porukan ullakolle pois tieltä ja alakerrassa kävi kummallinen käry. Ja taas ihminen meni. Kaikkia vähän ehkä hermostutti se, että ihmisiä meni ja tuli, mutta toisaalta ne eivät enää varoneet juurikaan siirtyilyä paikasta toiseen, koska ne olivat ymmärtäneet, että kaikki luulisivat aina jonkun toisen ihmisen siirrelleen niitä. Joten heti ison ihmisen poistuttua ne kapusivat taas alakertaan.

"Oho! Kahtokee, myö on saatu joulukuusi", riemastui Katku ja totisesti: alakerrassa oli kuin olikin joulukuusi.
"Onpas näppärä malli tuollainen, ei vie yhtään lattiatilaa", iloitsi Siirikin.
"Ja siihe mahtuis hyvi lahjoi alle", päätteli Katku.

"No on kyl iha kiva puu mustakin, eikä tost taida tippuu neulasii", myönteli Kutka "ei se kyl iha oikeelt kuuselt tuoksu, mut onneks meil on näit pipareit ja torttui tuoksumas", hän jatkoi ja kävi taas leivonnaisten kimppuun.
"Kutka, et sinä voi syödä lisää torttuja!", puuskahti Siiri.
"No kyl mä voin, mähän niitä leivoinki, mut itse asias mä aattelin just ottaa tommosen värikkään keksin", puolusteli Kutka.


Henrikki ja Iiro puolestaan kapusivat välikertaan pelaamaan taas peliä - tosin ensin Henrikki kävi hakemassa yhden tortun heille syötäväksi.
"No ni, noiki otti tortun, miksen mä saa muka ottaa!", puuskahti Kutka heti.
"Kutka rakas, pojat ottivat yhden tortun puoliksi, sinä otat puolet tortuista", totesi Siiri kuivasti keinusta.
"Joo, me syödään tää ihan yhdessä, puoliksi. Sitä paitsi me syödään tämä lautaselta, ei niin että molemmissa kourissa on torttu", huuteli Henrikki välikerrasta.


Sillä välin kun Henrikki ja Iiro pelasivat, ihmetteli Ketku kaikkea uutta taloon ilmestynyttä.
"Katsokaas, tuohon seinään on tullut lehtiteline, onpas kätevä", ilahtui Ketku.
"Ja ikkunalle on tullut rivi kynttilöitä, ei tosin oikeita, mutta hauskan näköinen koriste silti", huomasi Siiri.
"On ne ihmiset aika hupsuja ja söpöjä, kun ne tekee meille kaikkee oikean näköistä", myhäili Ketku.
"Mutta minä kyllä ihmettelen vähän että missä se Anneli viipyy. Pitäisikö meidän kohta jo mennä etsimään", pohti Henrikki vähän huolestuneena.
"En minä usko, eiköhän Anneli ole ihan tallessa ja jos ei ole, niin iso ihminen kyllä etsii hänet ennen joulua", vastasi Siiri luottavaisena.
"Ei tässä minustakaan oikein muuta voi tehdä kuin mennä nukkumaan ja odotella. Täällä on vielä sellainen joulusiivo, että tuolla kuitenkin eksyy ja katoaa", myönteli Iirokin.
Haukotellen Henrikki ja Iiro kiipesivät yläkertaan unta etsimään, muiden kömpiessä perässä. Ketku tosin poikkesi välikerran kautta ja mutisi itsekseen jotain siitä miten mokomat lapset eivät ikinä osaa siivota jälkiään, samalla kun keräsi pelinappulat ja ripusti pelilaudan seinälle telineeseen.

Sillä välin Anneli oli päätynyt viettämään aikaa ison ihmisen kanssa, suuren hurisevan mustan koneen uumenissa. Oikeastaan siinä hurinassa oli ihan mukavaa ja rentouttavaa kuunnella ison ihmisen jutustelua ja katsella miten tämän kädet tekivät jotain hurjan oloisen ison neulan lähellä. Välillä ihminen vähän mittaili, välillä kävi poissa tekemässä jotain muuta, mutta oikeastaan Annelilla oli ihan hyvä ja turvallinen olo, joten hän istui aloillaan odottelemassa, tai välillä vähän pötkötteli odottaen että ihminen saisi juttunsa valmiiksi ja Anneli voisi tehdä tehtävänsä, jonka iso ihminen oli hänelle varannut.

22. Jouluvalmisteluja

Ihmisillä alkoi olla jo omia joulukiireitään, joten hiirten maja jäi hetkeksi omilleen, kun ihmisten asumusta siivoiltiin ja somisteltiin. Anneli, Henrikki, Iiro ja Siiri päättivät että jos eivät ihmiset tuo niille joulukoristeita, on varmaan hiiren tartuttava toimeen ja keksittävä omat koristeensa. Ne päättivät siis lähteä koristeiden hankintaan. Kutka, Katku ja Ketku eivät halunneet lähteä minnekään, sillä niillä oli vielä pieni epäilys siitä, että ne saattaisivat joutua siivotuksi pois, mikäli ne harhailisivat väärillä teillä. Ne päättivätkin jäädä mökkiin leipomaan.

Keskimmäinen pikkuihminen oli selvästi leipuriluonne, sillä hän piipahti vähän auttamassa ja ankaran raadannan jälkeen oli keittiössä saatu aikaan joulutorttuja, pipareita, karjalanpiirakoita ja vielä ihania värikkäitä keksejä.

"Nam! Vaik mie ite sanonki, nii nää on kyllä nii hyvii piirakoit, etä viep kielen mennessää!", iloitsi Katku mässyttäessään kuono voissa piirakkaa.
"No ei niitä nyt silti kaikkia tarvi syödä, jätä muille kans", huuteli Kutka sohvalta.
"Paraskii sanoja, ite syöt vissii neljättä tähtitorttuais", nauroi Katku.

"Enkä syö", väitti Kutka, "mä en oo viel alottanu tätä neljättä. Sitä paitsi joulutortut on terveellisii. Ainaki sielulle", väitti Kutka ja haukkasi tortustaan.
"Minä olen sitä mieltä että piparit ovat kaikista parhaita ja terveellisimpiä sielulle, koska niistä lähtee se joulun tuoksu", väitti Ketku.
"Se on kyl totta, miekii tykkään siitä tuoksusta", todisteli Katkukin.
"Mut ehkä meiän silti pitäis jättää niille pikkuhiirillekin jotain, vaik ne ei kyl jaksa syödä ku puolikkaan kerral", muistutti Kutka.
"No tietysti jätetään, minä otan enää yhden tällaisen värikkään keksin, niin jää noita tuoksuvia pipareita enemmän", selitti Ketku.



Sillä välin hiiret olivat hajaantuneet etsimään koristeita. Se oli itse asiassa aika helppoa menemättä edes koristelaatikolle, koska pitkin asuntoa oli vielä levällään jouluaskarteluja. Siiri löysi oitis sohvalta hienon koristellun sydämen, jonka nyörin se sitoi tiukasti ympärilleen ja lähti raahaamaan sydäntä kohti mökkiä.
"Uhhuh, tämä on kyllä aika painava, tässä on niin monta nappiakin. Minun täytyy varmaan huudella joku auttamaan tämän ylös raahaamisessa", pohdiskeli Siiri ponnistellessaan mökkiä kohti.


Henrikin löydös oli yhtä sydämellinen. Ihmiset taisivat tykätä sydämistä joulukoristeissa, koska niitä löytyi useampi. Henrikin löytämä koriste oli muovia, ja hieman asiaa tutkittuaan Henrikki oivalsi, että se oli tehty kylpynappuloista! Ihan niistä samaisista hauskoista helmistä, joissa ne olivat aiemmin käyneet Iiron kanssa kylpemässä, mutta ne oli jotenkin litistetty ja kiinnitetty toisiinsa.
"Tämä kyllä käy vallan mainiosta hiiriliikunnasta", mutisi Henrikki raahatessaan sydäntä mökille päin. Se ei ollut kovin painava, mutta aika iso ja hankala kantaa.


Iirolla ei ollut ihan yhtä hyvä menestys koristeiden etsinnässä, mutta se oli löytänyt lelun. Hauska hyrrä, jonka pyörimistä olisi voinut katsella vaikka kuinka kauan. Iiro istahti tuijottamaan hypnoottisesti pyörivää hyrrää ja päätti että vaikka se ei ehkä olisi hyvä koriste, niin se voisi olla hyvä joululahja. Iiro kehitteli jo mielessään jotain hauskaa peliä, jota voisi pelata hyrrällä. Se päätti että vielä yhden kerran se pyöräyttäisi hyrrän vauhtiin, ja sitten se veisi sen mökille.


Anneli oli uskaltautunut seikkailemaan ison ihmisen valtakuntaan, josta se olikin löytänyt muutaman kauniin punaisen napin, joista voisi ehkä askaroida jotain koristeellista. Anneli poimi napit syliinsä ja ihmetteli vieressä kohoavaa mustaa konetta, kun yllättäen hän kuulikin aivan takaansa ison ihmisen äänen: "No mitäs sinä täällä teet? Pitäisikö teille ommella muka jotain?". Anneli pudotti säikähdyksestä napit ja yritti kavuta karkuun, mutta ei se päässyt kiipeämään liukasta pintaa lainkaan, joten ihminen nappasi sen käteensä ja tarkasteli sitä huolellisesti.
"Eikös sinullakin ollut joku hame... minneköhän sekin on joutunut. Ehtisiköhän tässä jotain väkertää vielä", mutisi ihminen mietteliäästi. Hän istutti Annelin mustan mötikän viereen ja alkoi penkoa laatikoita.

21. Viihdettä

Seuraava remonttipäivä toi tullessaan viihdettä. Välikertaan päästyään Henrikki kiljaisi Annelille: "Toiveesi toteutui, täällä on tällainen hauska pelilauta, kuka tulee pelaamaan minun kanssani?"
"Minä voisin tulla", vastasi Siiri.
"Minä myös, jos joku kertoo minulle miten sitä peliä pelataan", sanoi Ketku.
"Tämä on aika helppo ja kiva peli", vastasi Siiri.
"Niin paitsi jos joutuu käärmeen suuhun, niin sitten se ei ole niin kivaa", selitti Henrikki.
"Hui, kuulostaa aika pelottavalta joutua käärmeen suuhun", vingahti Ketku.
Siiri ja Henrikki nauroivat: "Ei siinä oikeasti joudu, se vain tarkoittaa sitä, että pitää mennä takaisinpäin."


Kutka huomasi olohuoneen nurkassa jotain isoa. "Sohva, meil on taas sohva! Hieno joulusohva."
"Mutta mikä tuo värikäs tuossa pöydällä on?", ihmetteli Anneli.
"Oho, mä luulen että se on lehti. Tai sit kirja. Näyttää aika kivalta!", tokaisi Kutka ja pyllähti sohvalle tutkimaan kaunista painotuotetta. "Tää on hei varmaan semmonen sohvapöytäkirja, mä oon kuullu semmosista joskus", ihasteli Kutka.

"No minä voisin sillä välin vaikka syödä tässä yhden porkkanan, koska minusta nämä lautaset ovat niin hauskoja", tokaisi Anneli ja kävi hakemassa keittiöstä lautasen ja porkkanan ja istahti sohvalle pöydän ääreen porkkanansa kanssa.

"Tuliko se Katku ollenkaan alas sieltä ullakolta", ihmetteli Anneli, "se kun ei oikein tunnu muuta tekevän kuin loikoilevan".
"Tulin mie, mut mie kiipesin saman tien takaste kohti kattoa, ko mie näin tääl tän riippumaton. Mie tätä jäinkii kaipaamaan. Tiiättekö, se ihminen kyllä lukkee iha varmast ajatuksii, ko se laitto tänne tällase. Tääl katorajas tää ei haittaa kettää, ja tuost ikkunalaualt pääsee oikee näpsäkäst kiipeämmään tänne. Melkee ko ois tämmöne pehmiämpi välikerta!", selitti Katku katonrajasta. Ja totisesti: siellä oli kuin olikin ihanan pehmeä riippumatto taas ripustettuna nurkkaan!


"Minä en kyllä tajua että miten sinä jaksat siellä vain lojua, eikö sinusta yhtään tunnu siltä että pitäisi vähän edes liikkua tai kiikkua", kysyi Iiro samalla kun keikkui keinuhevosellaan.
"No ei miust, kylhä tää täs vähä kiikahtelloo, mut sitä voip joko tehä jottai tai olla tekemätä, mut teki kumpaa tahasa, nii tekköö sit kunnola! Mie täs ota pienet ettoset ja sit mie alan leipommaa piirakoit!", selitti Katku ja alkoi pienen väsyneen inahtelun jälkeen kuorsata hiljaa.
"No on siinä unenlahjat", nauroi Iiro.

"Hei näytäpä Kutka sitä sivua", pyysi Anneli.
"Ai mitä, tätä luistelukuvaa vai?"
"Minusta tämä on vähän teidän näköinen, Iiro. Onko se joku tuttu? Tule katsomaan", sanoi Anneli luettuaan vähän aikaa lehteä.
Iiro kömpi katsomaan kuvaa, ja Siirikin kömpi välikerrasta tutkimaan mistä oikein on kyse.
"Katos, tuo näyttää ihan Siiriltä numero kahdeksan! Ja olisiko tuo tuossa vitonen, kutonen... en minä kyllä saa selvää. Mutta se voi hyvin olla meidän sisko", ilahtui Siiri.
"Siiri kahdeksan oli kyllä aina innostunut talviurheilusta, ehkä hän on perustanut luisteluryhmän", muisteli Iiro.

"Tuo toinen ei kyllä taida olla meidän perheestä, vaikka tutulta näyttääkin. Ehkä se on joku etäisempi sukulainen sitten", mietiskeli Siiri.
"Eikä tuo etusivun hiirikään tuttu ole, mutta tuon takasivulla olevan muistan kyllä nähneeni jossain aiemminkin", aprikoi Iiro.
"Höpsö, se on se yksi julkkishiiri, se tv-tähti, josta ne lapset tykkäävät", nauroi Siiri.
"Ai niin onkin", punasteli Iiro, "minä en vaan heti tajunnut, kun en minä itse katsele koskaan telkkaa enkä kovin usein lue niitä ihmisten isoja kirjojakaan".
"No ei se ihmekään ole ettet muistanut, mutta minä olen nähnyt sen monta kertaa, niillä on monta kirjaa ja elokuvaa tuosta hiirestä. Ja minustakin se on aika kiva!", vastasi Siiri.


Sillä välin Henrikki ja Ketku olivat vaihtaneet peliä kaksinpeliin, kun Siiri oli rynnännyt alakertaan, ja heillä olikin meneillään joku pitkällinen taistelutilanne pelilaudalla. Muut miettivät mitä voisivat vielä tehdä, pitäisikö lähteä kävelylle vai keksisivätkö ne jotain muuta. Samassa Siiri huomasi pöydän alla laatikon, josta löytyi vielä yksi hauska peli. Siinä heitettiin kummallisia kolmijalkaisia palikoita kohti maalikiveä.
"Katsokaa, hauskaa tästä tekee se, että nämä palikat voivat pomppia minne suuntaan tahansa. Jokaisella on kolme palikkaa heitettävänä ja se joka saa lähimmäksi maalia voittaa", selosti Anneli sääntöjä.
Siiri, Iiro, Anneli ja Kutka päättivät pelata muutaman erän peliä. Jokainen heitti vuorollaan palikkansa ja muut istuivat odottamassa vuoroa.


Hiiret ja rotat pelailivat pitkään yöhön asti uusilla peleillään ja olivat yhtä mieltä siitä, että ihminen selvästikin salakuunteli niitä, koska toteutti niiden toivomuksia.
"No jokohan sitä huomenna sit ilmestyis niitä joulukoristeita", pohti Kutka.
"Ei ko miun piirakat on enste tilausjonossa!", huudahti Katku katonrajasta.

20. Remontti jatkuu

Kolina jatkui seuraavana päivänä, alakerrassa puuhastelivat vuoroin pienet ihmiset ja iso ihminen. Yläkerrassa oli tylsää, mutta onneksi pienet ihmiset lopulta tulivat ja nappasivat koko sakin ulkoilemaan ja leikkivät niiden kanssa vähän aikaa. Tosin osan ajasta ne vähän mittailivat ja selvästikin suunnittelivat jotain. Jossain vaiheessa pikkuihmiset löysivät toisen sänkylaatikon, ja hiiret palautettiin nukkumaan yläkertaan, jossa nyt oli yksi sänky enemmän.


Yläkerrassa makoillessaan hiiret supattelivat ja pohdiskelivat sitä mitä alakertaan oikein tulisi. Kaikki toivoivat, että siellä voisi tehdä jotain, koska olivat aika tylsistyneitä odotteluun. Lopulta tuli taas ilta ja lapset komennettiin unten maille, ja aikuisen ollessa nukuttamassa lapsia hiiret pääsivät jo kurkistamaan vähän alakertaan.

"Hei, meidän keittiö sen kun paranee", riemastui Iiro, "tänne on tullut uusi hylly ja pöytä ja tuollainen juttu".

"Mikä jutska? Mä tuun kattoon, sä et tajuu mitään", totesi Kutka ja marssi selvittämään mikä oli kyseessä. Hän selvitti melko pian asian: "Tää on uuni ja hella. Ne lapset on askarrellu meille tämmösen, että me voitais leipoa ja kokata. Tai mä luulen että ne haluais leipoa ja kokata meiän kans, koska tossa on tommonen kaulinkin. Hellalla on puuro, ja tossa on kauha.


"Näppäriä tyyppejä ne pienetkii! Mie tahon sekotella puuroa, oisko se riisipuuroa. Hei, myöhää voitais leipoo piirakoit, ko meil on uunikii!", iloitsi Katku oitis.
"No voishan se olla ihan kiva vaik vähä leipasta jotain. Mä voisin kyl tehä joulutorttui, ne on meinaan hyvii", totesi Kutka.

Sillä välin Ketku ja Anneli olivat kavunneet välikertaa tutkimaan, sillä sinne oli ilmestynyt pieni pyöreä pöytä.
"Tässä voisi vaikka pelata jotain", suunnitteli Anneli iloissaan.
"Joo, toivotaan meille jotain kivaa peliä joululahjaksi", vastasi Ketku ja punastui saman tien. "Tai siis enhän minä tietenkään tiedä että tuleeko meille joululahjoja, mutta jos meille vaikka tulisi, niin joku peli olisi ehkä kiva vaikka sitten".
Annelia nauratti: "Alat jo ilmeisesti uskoa että me saamme asua täällä ihan pysyvästi ja vielä lahjojakin tulee tämän remontin lisäksi. Ehkä meidän pitäisi kirjoittaa joulupukille."
"Hei katso miten nätti verho, tästä alkaa tulla jo vähän jouluista tunnelmaa", yritti Ketku vaihtaa puheenaihetta, vaikka oikeasti se oli aika mielissään itsekin siitä, että oli alkanut luottaa siihen että se ei sittenkään joutuisi kierrätykseen, vaan saisi jäädä mökkiin asumaan muiden kanssa.





Sillä välin Henrikki oli löytänyt uuden katosta roikkuvan kapineen: "Hei, katsokaa, uusi keinu! Tämä on vielä parempi kuin se vanha, tässä pysyy paremmin kyydissä ja tämä ei pyöri. Onpa hieno! Kuunteleekohan se ihminen meidän toiveita, kun se osasi laittaa tällaisen tänne?"


Henrikki otti kovat vauhdit, ja nauroi ilosta keinuessaan. Siiri tuli myös keinulle, ja halusi keinua. "Päästä minut siihen, nyt on minun vuoroni!", vinkui Siiri.
"Eikä ole, minä olin tässä ensin, ja minä en ole vielä keinunut valmiiksi", vastasi Henrikki, joka ei millään malttanut luopua keinumisesta.
"Hei, siihenhän mahtuu kaksi!", huuteli Ketku välikerrasta, ja hän oli aivan oikeassa. Anneli kiipesi istumaan renkaan toiselle laidalle ja mahtui hyvin keinumaan yhtä aikaa Henrikin kanssa.

"Tämä on ihan hurjan kivaa! Mahtaakohan se ihminen vielä suunnitella jotain tänne?", pohti Siiri.
"Ihan varmasti, onhan täällä vielä tilaa ja joulukoristelujakaan ei ole tullut juuri ollenkaan", mietti Anneli.
"Saadaankohan myö tänä vuonna joulukuusi", pohdiskeli Katku.
"No sen kans kyl tulee aika ahdasta", epäili Kutka.
"Mutta ainakin jotain muitakin joulukoristeita kyllä pitää tulla kuin se tähti", vaati Iiro.
"Ehdottomasti pitää. Mutta minä en kyllä ainakaan lähde joulukoristelaatikkoon etsimään", nauroi Ketku.