Kuohuva Imatran koski

Löysin divarista oheisen piirroksen "Imatran putous". Se on julkaistu Otavan joululiitteessä vuonna 1929, mutta alkuperäisen litografian on julkaissut Gaimard jo vuonna 1852 (Pariisi). Kuvan voi ajatella olevan hyvin autenttinen kuvaus vapaana virtaavasta Imatran koskesta, valokuvan kaltainen "otos".

Fortumin voimalaitoksen pato syksyllä 2014. Koskinäytös tuo tuulahduksen vapaana virtaavan kosken voimasta ja massasta. Vuoksessa on vettä virrannut aikojen kuluessa erinäinenkin kuutio Saimaan vesistön ruokkiessa, tai paremminkin juottaessa Laatokkaa, Nevaa ja Suomenlahtea.

Imatran koski ja vuonna 1903 valmistunut upea jugendlinna, Imatran valtionhotelli, olivat varmasti Suomen ensimmäisiä kansainvälisiä matkailukohteita. Tsaarin perheet kävivät täällä usein. Tunnetuin vierailijatar taisi olla saksalaissyntyinen keisarinna Katariina II vuonna 1722, Pietari III:nen puoliso ja sittemmin valtakunnan valtias autetusti kuolleen puolisonsa jälkeen. Brasilian keisari Pedro II käväisi koskea ihailemassa vuonna 1876 ja hakkautti kivisen visiittikorttinsa rantakallioon.

Läpinäkyvä lakeus

Valokuvatorstain teemana on "läpinäkyvä". 

Lakeus on juuri sitä. Kauas näkee ja kaukaa näkyy. Ei ole vuoria edessä katsetta haittaamassa. No, joitakin sielläkin kieltämättä on, kuten Santavuori, Simpsiönvuori, Kiuasvuori, Jouppilanvuori, Lauhanvuori, Isokarhunvuori, Loukajanvuori ... Vuorelle kun kiipeää niin lakeus avautuu koko komeudessaan.

Vuoret kuuluvat Etelä-Pohjanmaalle. Itä-Suomessa on mäkiä ja vaaroja, mutta pohjanmaalla on Suomen tihein vuoriverkosto. Katso vaikka topokartasta.

Ladot ovat läpinäkyviä lakeuden tuulille. Siinä heinä kuivui ja säilyi. Talvella sitten hevosella ja reellä haettiin pidemmänkin matkan takaa.

Nykyään monet ladot ovat katoistakin läpinäkyviä. Eikä niitä kohta enää ole lakeuksilla vanhoista ajoista muistuttamassa. Maaseudun työn ja kulttuurin häviävää historiaa nämäkin.

Syyspihlajan latvuksessa

Punertaa marjat pihlajain

kuin verta niillä ois.

On kurkiaurat lentäneet

jo yli pääni pois.

"Syyspihlajan alla" on melankoliaa täynnä. Punaisia marjoja pullistelevat pihlajat puolestaan räiskyvät syksyn kirkkautta ja kutsuvat lintuja juovuttavalle eineelle. Melankolia on kaukana kun sadat räkätti-, punakylki- ja mustarastaat sekä kottaraiset häärivät suurten pihlajien latvuksissa ahmien makoisia, ensipakkasen puraisemia marjoja. Osa siipiveikoista siirtyy välillä heilumaan naapurimännyn oksille päätään selvittämään.

Tykkää näistä ihminenkin. Hienoarominen pihlajanmarjahyytelö syntyy pakkasen puraisemista kypsistä marjoista, vedestä, sokerista ja konjakista. Hieman keittelyä ja tuunausta. Sitten purkitus ja kylmään. Maistuu aivan erinomaiselta liharuokien kanssa. Joulukinkun kera nautittuna se muistuttaa syksyn kirpeistä, kuulaista päivistä ja värikkäästä ruskasta.

Mukaansa ei mua ottaneet

ne maihin kaukaisiin,

saa siivettömät tyytyä

maan kylmän kahleisiin.

Alati harvinaistuva kottarainen on miellyttävä bongaus syyspihlajasta.

Sanat Arvo Koskimaan laulusta "Syyspihlajan alla"