Olipa kerran aika kun astuin armeijan palvelukseen. Palvelupaikkana oli korppoon saaristo, Gyltö:n linnake.
Asustelimme maan alle louhituissa luolastoissa joihin huoneistot oli rakennettu. Yläkerrassa keittiö, ruokailutila luennoiti koulutus sekä toimistohuoneet. Päivystäjän valvontatila ja vartiomiesten toimisto oli heti sisääntuloväylän vasemmalla puolella. Alakerrassa punkattiin.
Kun alokas sai puhelun, päivystäjä painoi kaiuttimen nappia ja kuulutti puhelun vastaanottajaa nimellä, joka yleensä riensi vastaamaan jo odettamaansa puheluun. Kuulutuksesta tahtoi aina osa sanoista mennä hukkaan
koska puhelut tulivat vapaa-ajalla ollessa ja muutakin yleistä hälinää tuvissa (huoneisto) odottanu puhelua.
Kun pääsin päivystyskopin luukulle ja esittäydyin kertoen saapuneeni puhelua vastaanottamaan, minulle kerrottiin että semmoinen jätkä kävi täällä jo puhumassa. Ei meillä täällä ole yhtään odottavia puheluita.
Niimpä palailin kämpälle takaisin, vastaillen muilta saamiini kysymyksiin puhelun lyhyydestä ja sisällöstä.
Näin kävi muutamaan kertaan, kunnes viimein päivystäjäksi sattui kaveri joka oli palvelualtis ja ystävällinen.
Kyseli etunimet ja kertoili että kyllä, täällä on sama sukunimi, mutta etunimi on martti, ei markku. Kohta opin tunnistamaan kaverin ja ehdimme vaihtaa joskus myöhemmin jopa muutaman sanan keskenämme.
Tämä oli ensimmäinen kerta kun koin nimisekaannuksen. Kun katselin turun puhelin luetteloa siellä oli heti ainakin kolmisenkymmentä samaa sukunimeä omaavaa henkilöä. Sama oli pääkaupunkiseudun luettelossa.
Toinen suurempi erehdyskerta olikin sitten tämä perimistoimiston yhtydenottamisesta johtuva piiritys. Siihen aikaan alueen puhelin luettelossa oli vain minun, äitini ja erään outokummun kaivosinsinöörin nimet.
Ennen eroni alkua, jo edellisvuotena meille oli tullut harvakseltaan muutamia tiedusteluja joissa kyseltiin risto nimistä henkilöä tai autokauppiasta tai skootterikauppiasta. En ollut koskaan nähnyt edellä mainittua ristoa, kuullut vain puhetta porissa työssä ollessani, kun joku kyseli onko mulla veli tai sukulaisia tällä seudulla.
Mutta puhelut lisääntyivät syksyn ja seuraavan talven aikana, ja kiihtyivät kevään tullessa jatkuvasti.
Kun kesä tuli soittojen sävy sai mielenkiintoisia piirteitä, ei nyt ihan uhkailuita, mutta hyvin suorasanaisia vihjeitä ja viitteitä, minkälaisten miesten kanssa olin tekemisissä. Mitään suoranaista pelättäväähän ei ollut
koska en tiennyt mitään tehneeni, nämä perään saadakseni. Velkaahan tietysti oli, mutta tämän tapaisia kauppoja kuin nyt mun epäiltiin tehneen ja osapuoleen rinnastettiin en ollut koskaan edes harrrastellut.
Selityksenä sain kuulla ettei luettelossa eikä porissa ole muita kun vain minä mahdollisena epäiltynä joten he pitivät luonnollisena että olin sama henkilö. Puhe ei tuntunut uppoavan vaikka soittaja ja vastaukseni olivat samoja, lähes joka kerralla. Lopulta alkoin laittamaan luurin kiinni, sanomalla että olette väärässä tyypissä.
Vasta silloin kun tuo tarkastaja oli, ja puhelu tuli, ajattelin että tässä nyt on ainakin joku todistaja, joten tulkoon nyt käymään. Soittaja esitteli soittavansa porista, ja matkan kestävän kolmisen varttia. Lupasin tarjota kahvit ja laittaa pannun tulelle, joten pääsisivät tultuaan samaan kahvipöytään. Ja todella noin kymmenessä minuutissa mateli suuri vaalean ruskea iso sitikka katua pitkin ja kääntyi pihaamme.
Auton helmat ja kyljet olivat ruosteen puhkomia ja täynnä reikiä, joten ihmettelin, kuinka se pysyy kasassa
tai menee läpi katsastuksissa, mutta ei kai sen ollut tarkoituskaan mennä, vaan ajopeli oli sellainen jonka voisi jättää sinällään jälkeensä tarpeen tai hetken tullen.
Kun menin kavereita vastaan ja etuistuimelta noussun puhemies oli tervehtinyt, opastin kaveria sisäänpäin.
Heti kun avasin ulko oven takapenkiltä noussut luihun näköinen, hyvin hoikka ja lyhyehkö rotan naamainen livahti selkäni takse, kevyesti, äänettä ja melkein huomaamatta, vain sivusilmän häivähdyksenä näkyen.
Kolmas keskikokoinen jäi ulos polttelemaan tupakkaa ja notkumaan, kierrellen rappusten ympärillä, pitkän laihan lyhyt otsatukkaisen autokuskin jäädessä kuljettajan paikalle, peruttaen autonsa pois rappujen edestä.
Hetkisen tuon järkäleen kanssa juteltuamme, kaveri alkoi uskomaan puhettani, ja kerroin että kysy nyt vielä tarkastajalta, joka kysymättä ja hymy ja nauru huulillaan vahvisti sanomani oikeaksi. Kaveri istahti kahville, joi kupillisen ja poistui kaverinsa kanssa aikaisemmin kertomani mukaan, rotan naamaisen jättäessä tarjoilut väliin. Tallensin tuon tumman lähes mustanruskea ihoisen miehen jättämän numeron joka on mulla edelleen.
En tosin ole koittanut toimiiko se edes enää. Tuskimpa vain. Epäilen vahvasti miehen olleen romaanin, mikäli olemuksestaan vois jotakin päätellä. Kasvojen ilmeestä vois päätellä aina sen ettei yhtää luuta ollut niissä säilyt ehjinä, ei posket, ei leuka, ei otsa, ei korvat, kenen aikaan saanosta nämä sitten lienevät olleetkaan.
Sen minkä sain vastauksena, mistäpäin kaverit ovat, sain vastaukseksi turun, jonne puhemiehen murre ei osoittanut. Muuthan eivät mitään puhuneetkaan koko aikana.
Kolmas kerta oli kun tömäsin samaan sukunimeen,hieman myöhemmin, kun kihloissa ollut esikoiseni vaihtoi nätin keltaisen (1302) kuplavolkkarinsa johonkin jenkkirautaan. Tytön vastatessa isälleen, mistä koska, oli lopputokaisu, ja akiken lisäks sillä myyjällä oli sama sukunimi kuin meillä.
Jamalavita että hätkähdin. Kerroin että heti purkaman kauppa tästä paikasta ja volkkari heti ukolta takaisin.
Koska autoliike oli lähellä naapuripitäjässä vain 10 km matkan päässä, hurautin sinne samalla vaivalla.
Näin tyypin ensikertaa livenä. Keskikokoinen, vaalea otsatukka, ruskeat kokoajan jokapuolelle päilyilevät
silmät ja kasvojen yleisilme olivat luotaan työntäviä. Tiesin mikä kuvio oli meneillään ja ilmoitin että tuo kauppa tyttäreni kanssa purkaantuu,joko hyvällä tai pahalla kunhan nuoret saapuvat autonsa kanssa.
Näin kumma kyllä myös tapahtui, ilmeisesti siksi että olin paikalla, joten kaikki hyvin siltä osin.
Neljäs kerta oli eroani seuranneena vuotena. Silmiini sattui kauppalehdessä ollut eräs ilmoitus jossa etsittiin yhteistyökumppaneita myymään ja markkinoimaan erästä tuotetta. Mietin exäni kanssa että nämä voisivat sopia exäni puutarhamyymälään ja sen valikoimiin, vaikka alaa eivät sivunneetkaan.
Soitin, miesääni vastasi ja esittäydyin tapani mukaan, myös paikkakunnan mainiten. Hetken hiljaisuus, sitten äänipainotteet tuntuivat kiristyneen. Kohta alkoi pirunmoinen tenttaus. Olin kuulemma myynyt lomasäkylän uimarannalla heidän maahantuomiaan vesijettejä, saanut niistä toistakymmentä kaupaksi, mutta unohtanut rahojen tilittämiset heidän yhtiölleen. Ei helvetti, taasko, ajattelin, ei maailma voi olla näin pieni kohdallani.
Pitkään kestänyt, siksi venähtänyt juttelutuokio kesti aikansa, jossa pähkäiltiin ja ihmeteltiin asioista monilta
eri osapuolilta. Sain kuulla paljon lisää kaverin edustuksista tekemisistä ja edesottamuksista. Hämmästelin silloin jo ääneen ihmisten sinisilmäisyyttä, muta en huomioinut sita seikkaa että silloinkahdeksankymmentä luvun loppupuolella oli suuri nousubuumi ja lähes kaikki kävi kaupaksi jollakin tapaa ja uusia tuotteita tuli markkinoille jatkuvasti kysynnän kasvaessa kiihtyvää tahtia, kunnes se viimein hiljeni.
Tältä kaverilta sain kuulla minua kuuluisammasta kaverista vielä paljon lisääkin, mielnkiintoisia asioita.
Sain tietää, missä asuu ja kenen kanssa. Sain puhelin numeron ja ohjeet jolla saa miehen puhulimeen mikäli satun soittamaan, sain myös osoitteen porin kirjurinluodon (asuntomesuualueen) asunnolle ja ohjeet lähestymiselle. Aloitin kokeilun soittamalla ohjeiden mukaan. Nainen vastasi lähes välittömästi, ohjiden mukaan pyytämällä mies oli kohta langan päässä, ja sanoin terveisiä kaimalta sulkien linjan niine hyvineen.
Iltasella ajelin porkkaan (pormestarinluoto) ja löysin osoitteen perusteella rivitalon osuuden.
Katselin hetken istutuksia joita oli alueella joka puolella ympärilläni, polttelin tupakan, toisen ja lähdin pois.
Viides kerta oli täällä 2010 luvulla, kun eräs haastemies alkoi soittelemaan jatkuvalla syötöllä. Oli kuulemma saanut nimeni joltakin täkäläiseltä yhteistyökumppaniltani, ja piti itsestään selvyytenä että olisin oikeia kaveri, etunimestä ja syntymäajastani piittaamatta.
Saamaani kirjalliset haasteet palautin, puheluihin vastasin, ja kun sitä terroria oli jatkunut puolisen vuotta, suutuin ja kirosin manan majoille koko ukkelin. Kaveri oli äänestä päätellen vanhempi mies, ravihevosista innostunut ja hevoskilpailuissa tutulta maarakentajalta näissä yhteyksissä yhteystietoni saanut.
Kun olin kansankielellä kaverille sanottavani kertoillut, puhelut loppuivat tältä hieman jo seniililtä vaikuttavalta tyypiltä kuin seinään.
Tämän jälkeen näitä tämän kaltaisia tuedusteluja ei ole kohdalleni sattunut muutama hieman vinoileva toteamus, vaikkapa rengasliikkeissä ja muissa vastaavan kaltaisissä paikoissa.
Kirjoitin naamakirjaan, että
