Metsäneuleet

Villapuseroita, joilla on tarina

Puikot vievät minut silmukka silmukalta sammaleisille metsäpoluille vihreään hämärään. Kahden viimeisen villapuseroni aiheena on ollut metsä.

Langoista saan kiittää suomenlampaita, kainuunharmaksia ja ahvenanmaanlampaita. Lankakorissa on suomalaisten maatiaislampaiden luonnonväreja, kasveilla värjättyjä ja pienten lankayrittäjien omia värjäyseriä suomalaisesta villasta

Aloitan aina neulomisen hihoista. Pienemmässä kappaleessa on helpompi suunnitella tulevaa mallia ja värejä eikä purkaminen ole niin työlästä, jos muutan suunnitelmaa. Kahden samanlaisen kappaleen neulominen on tylsää, siksi teen hihat mieluummin heti alussa. Huvittuneena huomasin, että Satu Rämön uusimmassa dekkarissa Tinna Hildurin poliisikollega Jakob tekee samoin.

Mallin suunnittelin nostalgisista kuvioista vanhoista neulekirjoista Eeva Haavisto: Sata suomalaista kuviokudinmallia 1948 ja Mary Olki Kirjokintaita 1944.

Tämän puseron neuloin Reposaaressa muuttoajatusten ja touhujen keskellä. Olin silloin huonossa kunnossa koronan jälkivaivojen takia. Metsän neulominen lohdutti.

Kun olin muuttanut Tampereelle, pääsin tutustumaan Multisillan lähimetsiin. Radan toisella puolella reilun kilometrin päässä kodistani alkaa suuri metsä Lempäälän ja Pirkkalan välissä. Omistan tämän puseron LemPi-metsälle ja sen suojelulle. Kuvassa olen LemPi-metsässä Pirunkivellä.

Nyt syksyllä, kun muuttotouhut oli ohi ja olen kotiutunut, oli taas aikaa neulomiseen. 

Vanha matkalaukku pullollaan 2-säikeisiä villalankakeriä. Näillä on ihana "maalata". 

Mallina minulla oli Merja Palinin Luonnonperintösäätiön tukemiseksi suunnittelema neule Haavan havinaa. Tein neuleen huomattavasti ohuemmilla kotimaisten lampaiden villalangoilla sekä lammasretriitissä Heinäjärven Määtilalla Terhin kanssa värjätyillä langoilla. 

Kanervaa, järviruokoa, sipulinkuorta...

Kaarrokkeen neulominen on parasta!

Haavan havina on minulle koskettava muisto Kolin Kortelahden pihasta, jonka reunalla navetan kulmalla kasvoi komea haapa. 

Peltolammin-Pärrinkosken luonnonsuojelualueella on myös paljon haapoja. Kesällä tuulisella säällä pyörillessäni Peltolammin ympäri voin kuulla niiden havinan. 

Olen iloinen, että löysin Tampereelta metsäkaupunginosan ja toivon, että Tampere jatkossakin pitää hyvää huolta meistä asukkaistaan suojelemalla lähiluontoa.

Tämän neuleen omistan Luonnonperintösäätiön hyvälle työlle ja ikimetsille.

Pilvipolun koirat turisteina syntysijoillaan

Pilvipolun koirat ja heidän jälkeläisensä emäntineen lähtivät ihan turisteina ruskareissulle Lappiin. Tavoitteena oli nähdä värikästä ruskaa, porokoiria töissään ja tietysti paljon poroja. Matka suuntautui Käsivarteen, Enontekiöön ja Kautokeinoon lapinporokoiriemme syntysijoille. Majoituksen saimme Korhosten mökistä Jerisjärven rannalta Kittilän ja Muonion rajalta. 

Antti-Oula Juuson perheen porokoirat lähdössä Raittijärvelle töihin.

Jerisjärvellä meillä oli viihtyisä hirsihuvila luonnon rauhassa ja hiljaisuudessa. Koirat nauttivat vapaudesta ja me kauniista maisemista Pallaksen suuntaan. 

Lämmin kiitos Korhosen Maijalle, että saimme viettää täydellistä lomaa koirien kanssa Jeriksellä!

Kohti Kilpisjärveä ja Saanaa.

Unna pääsi Hannelen ja Terhin kanssa muiden koirien matkaan Mallan rinteille . Minä tyydyin ihailemaan  ja kuvaamaa maisemia alempaa. 

Saarijärvellä Muoniojoen varrella tapasimme poromies Antti-Oula Juuson poikineen. 

Meitä tuli iloisesti tervehtimään kaksi porokoiraa, Ruske ja Bolfi.

Bolfi Kautokeinon läheltä

Ruske kysyy, joko lähdetään hommiin. Ruske on 1,5 v Bolfin tytär. Isä on Raittijärvellä 3v sitten tapaamani Penne. Penne on Andten perheen koira. Hyviä porokoiria kaikki, tuumaa Antti-Oula. 

Vasemmalta Per-Ailu Gaup-Juuso, isä Antti-Oula Juuso ,  Andte Gaup-Juuso

Antti-Oula ja pojat koirineen lähtivät ilta--auringossa kohti Raittijärveä, jossa viivytään parisen viikkoa porohommissa. Matka mönkijällä kestää useamman tunnin. 

Koirien juottotauko Muoniojoen rannassa.

Meillä oli matkassa Terhin Háldi ( Pilvipolin Haldi Vilgesjuolgi),Viehka ( Uniaavan Lupukka), minun Unna ja Hannelen pojat Pilvipolun Eemeli, Vigge ( Chevrott´s Eccels) ja Hirre ( Pilvipolun Hirre Vilgesjuolgi).

Seuraavana päivänä retkeilimme Pallaksella.

Maijan matkasss pääsimme Kyrön paliskunnan Puksun erotusaidalle, jossa oli raattamalaisia poromiehiä ja naisia korjaamassa aitoja. Koiria oli mukana niin kuin kuulemma aina työhommissa. Tässä Eetu Alatalon porokoirat, isä ja poika. 

Mukava oli seurata, miten koirat hengailivat kaikessa rauhassa keskenään, mutta kun poromies hyppäsi mönkijän päälle, olivat heti tarkkoina mukana. 

Jonna Autto ja 2v lapinporokoira Rihtu.  Rihtun narttulinja on kolme polvea Jonnan omia koiria, isä on Petri Kyrön lapinporokoira Remu eli Junkor. Jonna suunnittelee joskus tulevaisuudessa myös Rihtun pennuttamista. Myös Rihtun veli Cahbe on porokoirana samassa paliskunnassa. Sen tapasin talvella Petri Kyrön ja Vilma Logjen kodissa. 

Korhosen Maijalla naapuripaliskunnasta Kuivasalmesta oli mukanaan nuori lapinporokoirauros Hipo eli Harmi, jonka isä on Maijan vanhempi porokoira Pilvipolun Neakkel-Ránne ja emä Poikkikorvan Jokkmokk. 

Viimeisenä yhteisenä päivänä ajelimme Raattaman ja Hetan kautta Norjan puolelle Kautokeinoon.

Kilometrejä kertyi. Olimme säästeliäitä ja ajelimme yhdellä autolla. Hyvin mahtui kolme naista ja kuusi porokoiraa yhteen autoon, kun olimme kaikki sopuisia. 

Emme tällä kertaa kerinneet Näkkälään, mutta pysähdyimme  Näkkälän tiehaarassa ulkoilluttamaan koiria. Täällä pohjoisemmassa alkoi olla jo enemmän ruskaa. 

Yhäkkiä koirat terästäytyivät ja haukku raikui. 

Syy selvisi, kun käännyin .

Porot juoksivat kohti Näkkälää koirien haukun saattelemana. Unna ja sen pennut Háldi ja Hirre lähettävät porojen myötä terveiset synnyinseudulleen. 

Kautokeinon museo

Taustalla virtaa Altajoki. Täältä lähti aikanaan minun lapinporokoirakasvatukseni. Cikki on syntynyt Kautokeinossa 1996 ja  vuonna 2006 vein tänne Cikin tuhkat. Tämä kohta 30 vuoden matka on tuonut elämääni paljon ystäviä, sykähdyttäviä kokemuksia ja upeita koiria.