unkuri

tampereen kaupunki osti miljoonalla eurolla toimimattomat kausivalot. kerrankin jotain kohtuutta tässä maailmassa.

viisi satunnaista faktaa 69-vuotiaan elämästä: pidän mustista viinimarjoista. niiden maussa ei ole mitään hempeää; silkkaa voimaa ja hehkua vain. olen aina kummastellut appelsiinimehun monopolia aamupalapöydässä.

kävelen usein vanhoilla kotikulmilla. epäsymmetrisesti kiemurtelevat kadut ja korkeuserot tekevät siitä poikkeuksellisen alueen. parasta on talojen erilaisuus. jokainen on kaunis tai kauniimpi tai siltä väliltä, mutta omalla tavallaan. jugendin suojelijat saivat varmasti halvauksen kun norjan suurlähetystö valmistui vuonna 1964.

kuuntelen edelleen sitä musiikkia, jota kuuntelin kolmekymppisenäkin. naistenlehden testin mukaan olen musiikkimakuni perusteella 78-vuotias.

en tarvitse kalenteria. siinä on lievää nurinpäin käännettyä tärkeyttä, kun ihmiset kaivelevat esiin almanakkoja, jotka on ruksattu täyteen erilaisia tapaamisia ja menoja.

nauran usein hyväntahtoisesti. tänään nauroin artikkelille, jossa kuvataan säveltäjä bedřich smetanan elämäntyötä ja säveltämiseen liittyviä ratkaisuja: smetana ikuisti kupasta johtuvan tinnituksen e-mollijousikvartettonsa finaaliin.

joulukuusi. otin viime viikolla valokuvan kävelyreitin varrella olevasta pihapiiristä. vanhan puutalon takana kasvoi symmetrisen kaunis kuusi, jonka oksilla oli rippunen lunta. eilen otin uuden kuvan; tuli kummallinen tunne. jotakin puuttui: olisiko talokin ollut hivenen harmaampi? mutta kuusi….

joulumatka. naapurini lähtee jouluksi espanjaan golfia pelaamaan. hän on kyllästynyt siihen, että päivä ei tunnu valkenevan koskaan. lukulampun valopiirin laidoilta kolmenkymmenen sentinkin askel päin pimeyttä tuntuu ikään kuin viimeiseltä matkalta. pienenä plussana se, että yökään ei sakene säkkipimeämmäksi kuin jo on.

joululahja. ihmiset puhuvat lahjoista. p oli kuullut nämä repliikit kolmosen ratikassa: ”eiks ollut ihana se kolmikerroksinen kynttilänjalka?” ”joo, mut se oli kyllä semmoselle, jolle ei mitään muuta enää keksi…”

jouluhavainto. havis amanda seuraa syrjäsilmällä, miten kaivopuiston rannan rauhanneito selviytyy auringottomissa oloissa. molemmat naisparat ovat lämpimän rakkauden sanoman lähettiläinä tällä kolkolla pohjoisella rannalla. mahtaako kukaan kuunnella heitä nyt.

joulusarja. löysin bbc iplayerista edge of darkness -nimisen kuusiosaisen sarjan vuodelta -85. sen juonena on ydinvoiman ympärillä pyörivä vaarallinen peli. ”kaksikymmentä kiloa plutoniumia keskellä huipputärkeää konferenssia, ja vain yksi mies pystyy estämään katastrofin. keski-ikäinen, hieman elämän kolhima sankari asetetaan vastakkain vaikeasti hahmotettavan vastustajan kanssa.”

@ jonathan pie: you can have whatever opinion you want of the bbc, love it or hate it – either way, i feel it would be a genuine tragedy for this country if we lost it.

pelastusarmeijan kirpputorin vanhoja kotiliesiä selatessani huomaan kuinka samat asiat toistuvat vuodesta toiseen. ennen joulua on aina leivontaohjeita, siivousniksejä ja viime hetken lahjantekoa. keväällä on aika panna talvivaatteet naftaliiniin tai siivota lastenhuoneen yläkomero. kesällä mennään mattopyykille, loppukesä on marjojen ylistyksen aikaa. syksyllä neulotaan koristeelliset sormikkaat ja keitetään pihlajanmarjahilloa. syksyllä täytyy myös muistaa sienet, hirvenlihat ja sorsapaistit. vanhoissa kotiliesissä vuosi pysyy koossa ja sitä seuraa toinen samanlainen ja sen jälkeen vaikka kuinka monta samankaltaista vuotta. jatkuvuus on päivänselvää.  

mitä enemmän häntä haastatellaan, sitä typerämpiä hän puhuu. ja mitä typerämpiä hän puhuu, sitä enemmän häntä haastatellaan. päätyyn saakka vaikka sivistystaso antaisi mahdollisuuksia muuhunkin. tämä kiusallisuuden kone ei ole vielä isoimmalla vaihteella, vaan kierrokset kasvavat edelleen. joidenkin repertoaariin ei kuulu peruminen, kääntyminen, pohdiskelu, pahoittelu saati itsereflektio. eli ne asiat, joita aikuiselta voisi odottaa.

tekstisitaatti: katleena kortesuo / kuvasitaatti: turkkilainen sananlasku

vedän esiin kolisevan ostoskärryn ja työnnän sen käytävälle. muistilappuun on kirjoitettu parsakaalia, tahinia, kahvimaitoa ja kaksitoista kananmunaa. maito ei ole ovensuussa eikä marketin puolivälissäkään. se on marketin perällä, sen kauimmaisessa nurkassa, on kuljettava sadan metrin lenkki. lempisuklaani on erikoistarjouksessa. mietin mikä ero on tarjouksella ja erikoistarjouksella. se tuttu rouva, joka pyörii täällä erikoistarjousten perässä, tietäisi mikä hinta on eilistä matalampi. nyt pitäisi enää löytää kyheröisten kananmunat ja se katiskan aukko, josta pääsee kassoille. uloskäynnin edessä on kymmenen kassakoneen rivi, mutta vain kahta kassaa käytetään. lihava nainen heittelee jo omia tavaroitaan hihnalle, kuitti luikertaa kassakoneen kidasta kuin käärme. itsepalvelukassan yläpuolella kurkkii valvontakameran kylmä silmä, iltapäivälehtien otsikoissa hehkuvat erilaiset sairaudet. 

ensimmäinen pakopaikka jouluvilinän kiihtyessä: turun taidemuseon näyttely. tätä valokuva on, ajattelee mustavalkoisten luostarikuvien joukkoon rauhoittuva katsoja. näyttely on avoinna 18. päivään tammikuuta.

toinen pakopaikka jouluvilinän kiihtyessä: helsinki-aiheinen twitter-tili, jossa on kuvalöytöjä pääkaupungista eri vuosikymmeniltä. yhdessä kuvassa forumin seinällä on vielä juoksevat housut: hyvon yllä hyvon olla. wulffin paikalla ollutta kaunista pientä valkoista taloa en muista, enkä watermanin täytekynä-valoja. arena-talon katolla olleen klubi-mainoksen olen nähnyt: klubi piristää – klubb piggar upp. nythän mainos on museoitu.

kolmas pakopaikka jouluvilinän kiihtyessä: kukkasipulit. istutin liiterin seinustalle neljäkymmentäkahdeksan kukkasipulia. keväällä nähdään!

neljäs pakopaikka jouluvilinän kiihtyessä: lukeminen. luen lapsenlapselle kirjaa, joka kertoo kanadalaisella karjatilalla asuvan pojan elämästä yhden talven ajalta. kirjassa ei ole juonta, mutta siinä on ajallinen jännite: se alkaa varisten syysmuutosta, joka tietää talvea. kuvituksessa näkyy ensimmäisten lumihiutaleitten leijunta syksynruskealle preerialle, karjatilan pihapiiriin.

@ heikki valkama: paljon saa aikaan kun yhdistää ilkeyden tyhmyyteen.

twelve days of christmas on vanhoista englantilaisista joululauluista hassuin siksi, että siinä on tiettyä järjestystä samalla kun siinä ei ole oikeastaan mitään järkeä. laulun kertoja saa joulun ensimmäisenä päivänä kullaltaan peltopyyn päärynäpuussa, toisena päivänä hän saa kaksi turturikyyhkyä, sitten kolme ranskalaista kanaa, neljä mustaa rastasta, viisi kultasormusta, kuusi munivaa hanhea, seitsemän uivaa joutsenta, kahdeksan lypsävää neitoa, yhdeksän rummuttavaa rumpalia, kymmenen puhaltavaa piiparia, yksitoista tanssivaa tyttöä ja kaksitoista vinguttavaa viulistia. laulun edetessä lisätään aina yksi lahja ja kaikki toistetaan. lyriikoissa saattaa olla pientä variaatiota; olen laulanut laulua, jossa twelve fiddlers fiddling on twelve lords a-leaping.

the twelfth day of christmas my true love gave to me twelve fiddlers fiddling eleven ladies dancing ten pipers piping nine drummers drumming eight maids a-milkig seven swans a-swimming six geese a-laying five golden rings four colly birds three french hens two turtle doves and a partridge in a pear tree.