catharinal

#74: Esineiden luonto: filosofisia kokemuksia [Dernières nouvelles des choses. Une expérience philosophique] (2005, orig. 2003) by Roger-Pol Droit. Finnish translation by Tiina Arppe



Kevyen filosofista pohdintaa arkisten esineiden olemuksesta — mielikuvituksen silmin nähtynä.

Taas näitä. Rasittavuuteen asti ranskalaista, pikkutarkkaa ja näennäisen turhaa detaljointia. Kliseemäisen runollisia lastuja, jankkaavassa sanahelinässä hukkaan heitettyä aikaa. Oliko tarkoituksena herättää valistumattoman lukijan mielenkiinto raffinoituneempia filosofisia kokemuksia kohtaan? Kiinnittää huomio ympäristömme pikku keksintöihin, avata silmät näkemään muitakin ulottuvuuksia kuin käytännöllinen? Paperiliitin, kulho, puhelinvastaaja, ovi... Sinänsä hauska ajatusleikki vesittyy toteutuksen suohon.

Suositeltava annos enintään pari lukua illassa.

Roger-Pol Droit (Wikipedia)
Roger-Pol Droitin haastattelu

#65: Paikan estetiikka. Eletyn ja koetun ympäristön fenomenologiaa (2007) by Anne-Mari Forss



Mielenkiintoinen, tiivis teos on johdatus fenomenologiseen ympäristöestetiikkaan; poikkeuksellisen hyvin kirjoitettu, elämyksiä ja oivalluksia tarjoava tietokirja.

Teoreettisen pohjan keskustelulle luovat Heideggerin ontologiset käsitykset sekä kolme muunnelmaa heideggerilaisesta asumisesta: Arnold Berleantin pragmatismi, Edward S. Caseyn ruumiinfenomenologia sekä Karsten Harriesin modernismi. Ajatus ruumiin sitoutumisesta paikkaan, mielikuvat, tunnelma ja genius loci vaikuttavat paikan kokemiseen sekä siihen, miten merkitysten ja muistojen järjestelmä kohdistetaan tiettyyn objektiin. Kolmas pääluku kertoo paikan teoriasta, rakentamisen lähtökohdista sekä paikan monimuotoisuuden vaalimisesta, sosiaalisesta monimuotoisuudesta ja kiintoisasti etenkin ajallisesta kerroksellisuudesta.

Kirja alkaa valitettavan kankeasti Heideggerin aukipurkamisella. Maallikon on helppo todeta, että vähemmälläkin olisi päässyt: Heideggerin hämärähköltä vaikuttava ajattelu kumpuaa kielestä ja nimenomaan saksan kielestä. Näin se on myös irrallaan kirjan muusta sisällöstä.

Loppupuoliskoa leimaa Tanizakin mieleen tuova, jokseenkin kulttuuripessimistinen (mutta ah, niin tosi) ote epäpaikkoineen. Kriittinen regionalismi peräänkuuluttaa järkevällä tavalla esteettistä kaupunkisuunnittelua. Rakennukset ja esineet tulisi suunnitella niin, että ikääntyminen lisäisi niiden kauneutta. Tämän sijaan nykykaupungeissa merkityksiä luodaan, jotta kaupungista tulisi kiehtova: maisemat muutetaan lyhytikäiseksi kauppatavaraksi, joka tarjoaa minimaalisesti älyllistä virikettä. Tiedon vallankumouksen myötä fyysisen ympäristön merkitys on kaikkinensa vähentynyt. Virilion mukaan [l]iikkuvasta (mobile) ja sitten automobiilisesta (automobile) ihmisestä on tullut liikuntakykyinen (motile): hän rajoittaa ruumiinsa vaikutusalueen vapaaehtoisesti muutamiin eleisiin ja mielijohteisiin, kuten kanavapujotteluun.

Ja, Gregottia siteeraten: [arkkitehdit] pakenevat lingvististen pelien autonomian suojiin, assonanssin harjoitteluun tai kalligrafian kokeiluihin tai luopuvat arkkitehtuurista suosien keskiluokan banaalia ja kitschiä kieltä ikään kuin se olisi uusi todellisuus.

FL Anne-Mari Forss on estetiikan jatko-opiskelija ja työskentelee Sinebrychoffin taidemuseossa.

#175: Tottelemattomuudesta [Selected from Gandhi: Essential Writings] (2003, first Finnish edition 1970) by Mohandas Gandhi. Finnish translation and edition by Eila Salomaa & Jukka Viitanen



Mohandas "Mahatma" Gandhi (1869–1948) oli suuri valtiomies ja ajattelija, nyky-Intian perustaja ja väkivallattoman vastarinnan ideologi.

Tähän kirjaan on koottu Gandhin kirjoituksia kansalaistottelemattomuudesta, väkivallattomasta vastarinnasta (sanskritin sana सत्याग्रह, satyagraha), Etelä-Afrikan intialaisten oikeuksista, Intian vapaudesta, kansojen ja uskontojen tasa-arvosta, rauhasta sekä nationalismin vaaroista. Niissä yhdistyvät tyypillisesti politiikka ja uskonto: totuuden, väkivallattomuuden ja yksinkertaisuuden periaatteet. Kirjoitukset ovat vuosilta 1906-1946.

Gandhi ei koskaan laatinut yhtenäistä tieteellistä esitystä teorioistaan. Hänen välineinään olivat sanomalehdet ja muut julkaisut sekä kirjeet ja julkiset puheet. Näennäisen yksinkertaiset kirjoitukset herättävät nyt osittain kriittisiäkin ajatuksia, sillä niistä puuttuvat käytetyn ideologian ja sen ulottuvuuksien täsmälliset määritelmät. Etenkin väkivallattomuuden käsite sekä vallan ja väkivallan ero kaipaisivat selvennystä.

Onko esimerkiksi niin, että järjestäytynyt vastarinta ei ole väkivaltaa vain koska siinä ei käytetä fyysisiä toimenpiteitä? Olisiko kansalaistottelemattomuus kuitenkin luokiteltava eräänlaiseksi väkivallaksi — päämäärätietoiseksi, ei-sotaisaksi, filosofiseksi väkivallaksi? Väkivalta on nykymääritelmän mukaan vallankäyttöä ja kontrollia, jonka avulla yritetään saada toinen ihminen toimimaan oman tahdon mukaisesti. Valta taas on aina kontrollia; väkivaltaan liittyy lisäksi uhkakuvan luominen. Pehmeillä keinoilla ihmisiä ei pysty kontrolloimaan tai uhmaamaan: perustuuko kaikki valta siis välttämättä väkivaltajohdannaisuuteen? Näin väkivallan olemassaolo ja aste (eli vallan ja väkivallan käsitteellinen ero) riippuisivat vain käytetystä näkökulmasta.

Kirjoituksissa ei myöskään erotella näkyvää/näkymätöntä väkivaltaa, väkivallan johdannaisia tai normaaleja/epänormaaleja vallankäytön käytänteitä yhteiskunnan toiminnoissa. Yhtä lailla kuin väkivalta on yhteiskunnassa muunnettu salonkikelpoisiin muotoihin, voidaan myös olettaa ns. passiivisen suoran toiminnan sisältävän piiloväkivaltaisia aineksia. Ideologisella tasolla satyagraha on tietysti ankaran moraalinen ja moraalisesti velvoittava malli — mutta voiko se käytännössä, ihmisen toimintana, esiintyä yhtä puhtaana? Kyse on kuitenkin organisoidusta valtionvastaisesta kansanliikkeestä tietyn päämäärän saavuttamiseksi lakeja rikkomalla tai olemalla välittämättä niistä. Eikä tunnetusti yksikään aikakausi tai kulttuuripiiri ole kaikesta väkivaltaisesta ja vääristyneestä vapaa.

Kenenkään mieleen ei juolahtane vähätellä Gandhin saavutuksia. Maailma lienee kuitenkin ollut toisenlainen hänen toimintansa aikaan, tai ainakin näin voisi pelkän tekstin ja valitun tyylilajin perusteella päätellä. Kyyninen nihilisti voisi korkeintaan pitää kirjoituksia äärimmäisen kauniina idealismina, jossa tuloksia voidaan saavuttaa pääasiassa karismaattisen ja viisaan johtajuuden, suuren sielun, avulla.

Arvostelu Hesarissa
Mohandas Karamchand Gandhi (Wikipedia)
The Complete Site of Mahatma Gandhi
The Gandhi Foundation

#161: Ikuiseen rauhaan. Valtio-oikeudellinen tutkielma [Zum ewigen Frieden. Ein philosophischer Entwurf] (3rd Finnish edition 1989; orig. 1795) by Immanuel Kant. Finnish translation and introductory preface by Jaakko Tuomikoski

Ranskan vallankumouksen vuosina ilmestynyt rauhan- ja konfliktintutkimuksen varhainen klassikko

Kantin (1724-1804) ajatus ihmisen moraalisesta imperatiivista on, että omantunnon velvoittavan käskyn voimasta on rauhaa pidettävä päämääränä. Siveellisen velvollisuuden ollessa kyseessä ei tule ottaa huomioon mitään muita seikkoja. Ikuisen rauhan vaatimuksen toisena perusteena on se yleissääntö, että jokainen ihminen on itsessään oma tarkoituksensa eikä toisten tarkoitusten välikappale. Näin ajateltuna sanapari ikuinen rauha vaikuttaa Kantista liikasanaisuudelta: määre ikuinen ei sinänsä tuo mitään uutta vallitsevan rauhan tilaan.

Kant hahmottelee tässä teoksessa maailmaa, jossa ihmiset ovat maailmankansalaisia ja elävät lakien ja omantunnon velvoittamina ikuisen rauhan tilassa. Henkilökohtaisen moraalin ohella keinoja yleismaailmallisen rauhan saavuttamiseksi ovat valtio-oikeus, kansainoikeus ja maailmankansalaisoikeus. Tasavaltainen, eli nykykielellä ilmaistuna parlamentaarinen, valtiojärjestys on rauhan elinehto. Sen ohella esitetään hahmotelma valtioliittojärjestelmästä, joka rauhansopimuksilla ja maailmankansalaisuudella takaisi sotien loppumisen.

Kant korjaa Hobbesin lauseen status hominum naturalis est bellum omnium in omnes muotoon status hominum naturalis est status belli omnium in omnes: ihmisten luonnollinen olotila ei ole kaikkien sota kaikkia vastaan, vaan sodan tila kaikkia vastaan. Katsannon mukaan ihmiset, joita eivät sido ulkonaiset ja yleiset lait, luovat ja ylläpitävät luonnontilassaan vihollisuuksia. Tuo olotila on jatkuvaa loukkausta muiden oikeuksia kohtaan. Rauhan tila luodaan yksistään lakien turvin: rauha on siis järjestetty olomuoto.

Ikuiseen rauhaan on selkeä teos, jota on ilo lukea. Kantille tyypillisesti kirja etenee määrittelyjen kautta. Varsinaisessa tekstiosassa esitellään alustavat ja lopulliset määritykset valtioiden välistä ikuista rauhaa varten; lisäysosioina ikuisen rauhan takeita hahmotellussa maailmanjärjestyksessä; liitteinä pohdintoja moraalin ja politiikan yhteensopeutuvaisuudesta; sekä täydennyksinä ehdotuksen lähteinä toimineita yleisen historian, antropologian ja oikeusopin johtavia aatteita ja pykäliä. Määritykset muistuttavat (kielto)lakihahmotelmia ja ihmisoikeuksien julistuksen sanamuotoa.

Esitys on suppeahko, mutta tarjoaa silti monenlaista pohdittavaa. Sodankäynti silloisen/nykyisen maailmanjärjestyksen pohjana on mielenkiintoinen ajatus. Kant mm. esittää arveluja, joiden mukaan monet yhteisen alkujuuren omaavat kansat ovat joutuneet toisistaan erilleen nimenomaan sotien seurauksena, eivät omasta halustaan. Näin myös suomalaiset, lappalaisiksi nimitetyt, [ovat] joutuneet uudempana aikana yhtä kauas erilleen unkarilaisista, kun goottilaisia ja sarmaattisia kansoja on tunkeutunut niiden väliin.

Immanuel Kant (Filosofia.fi)

#52: Pyhä kilpikonna laahaa häntäänsä. Zen-kertomuksia Kiinasta ja Japanista (1976). Finnish edition and translation by Jukka Kemppinen

Vain minä kuljen punaisissa taivaissa.

Hämmästyin: että tätä vielä saa kirjastosta.

Delfiinikirja sisältää kaksi novellia, runoja sekä klassisia kertomuksia ja anekdootteja zen-mestareilta. Lyhimmät runot koostuvat kourallisesta merkkejä. Lyömätön kokoelma koaneja ja mondoja myös, ja edelleen, suomeksi.

Neli- ja viisimerkkiset lauserunot? Näillä vaunuilla taivaaseen.


Ikkyū (source: Wikipedia)

Elämä, kuolema? Kuolema, elämä?
Paju vihreä, kukka punainen.
KWATZ!
Paju ei ole vihreä, kukka ei punainen:
varo! Varo!

(Ikkyū)

Jukka Kemppinen (Wikipedia)
Kemppisen blogi

#336: Laozi: De Dao Jing. Perustuu Mawangduin teksteihin [Lao-Tzu: Te-Tao Ching. A New Translation Based on the Recently Discovered Ma-wang-dui Texts] (2001, orig. 1989) by Robert G. Henricks. Finnish translation by Minna Maijala



The Taoist classic 道德經 (Tao Te Ching, Tao Teh King; pinyin: Dao De Jing) is divided into two parts, 'Tao' (the Way) and 'Te' (the Virtue). This edition is based on the archeological findings of two early versions of the text, discovered in Mawangdui, China, in 1973. Very little new has been gleaned from these discoveries, besides the fact that they reverse the order of the two parts from that which has been used in more recent centuries. (Consequently, new translations have hit the market under the title De Dao Jing.)

Alongside the Bible, Dao De Jing is one of the most cherished and most translated books in the world—but also one of the most notorious. Its translators have encountered insurmountable difficulties in their work: some translations differ from others to the extent that they can no longer be recognized as versions of the same original. They also say that to understand Tao, one needs to read and critically compare a number of Lao-Tzu translations. Maijala's text is the fifth Finnish translation of Lao-Tzu, the first one based on the De Dao Jing English translation by Professor Robert G. Henricks, and the second Finnish translation I have laid my hands on.

Dao De Jing, even in its various manifestations, is one of the greatest religious texts I have read. —I have yet to read the portion discovered in 1993, "The Great One Gives Birth to the Waters," appended in some editions.

Tao Te Ching (the Antonov edition)
My LJ entry on the Taoist classic Chuang-Tzu [08/07/06]

#255: Kannettava filosofinen sanakirja (1992) by Juha Varto

Kannettava kirja. Kukapa olisi keksinyt?

Tampereen fenomenologien julkaisuja tämäkin. Sanakirjaan on kerätty eräitä keskeisiä filosofisessa käytössä kuluneita sanoja. Termien merkityksiä aikojen saatossa valotetaan yhdeksässä tiiviissä mutta yleistajuisessa artikkelissa: 'Periaate', 'Idea', 'Oleminen/oleva/olemus', 'Substanssi/atomi/monadi/elementti/kontinuumi', 'Kuulla/nähdä', 'Tekniikka', 'Subjekti/objekti', 'Logos' sekä 'Politiikka'. Filosofeja kirjassa mainitaan 38 kappaletta, Anaksimandroksesta Edith Steiniin ja Heideggeriin.

Varto kirjoittaa jotenkin vaikeasti. Vaikka artikkelit käsittelevät kiintoisia aiheita, lukemisen laita oli ainakin minun kohdallani vähän niin & näin. Kun "jokin ymmärtyy jostakin" ja "tapa ei tulkitu elämälle", sanat ovat tosiaan muuttuneet musiikiksi jo kauan sitten.

Filosofiset termit ovat aidosti mielivaltaisia, joten kaikki niille annetut merkitykset ovat mahdollisia. Tämä ei tarkoita, että sama pätisi käsitteisiin. Päin vastoin, käsitteet ovat mitä suurimmassa määrin juuri sitä, mitä ovat, ja tämä onkin niiden yleinen määritelmä.

...

Varton blogi

#250: Satiireja (1996) by Lukianos. Finnish translation by Aapo Junkola. Preface by Martti Leiwo

Toisella vuosisadalla jKr. eläneen roomalaisen satiirikon helmiä

Käännössikermä sisältää tarinat 'Prometheus', 'Uni eli kukko', 'Pariksen valinta', 'Zeus tutkittavana', 'Kharon', 'Viisauksia kaupan', 'Matka manalaan eli tyranni' sekä 'Ikaromenippos eli taivaankulkija'. Valituissa tarinoissa ovat pääosissa kreikkalaisen mytologian hahmot (Hermes, Zeus, lautturi Kharon), filosofit (Pythagoras, Herakleitos, Sokrates, Khrysippos), historian suurmiehet (Kroisos, Solon) ja kansanmiehet (sympaattinen suutari Mikyllos). Lukianos ivaa vuoropuheluissaan ihmisten heikkouksia: ahneutta, omahyväisyyttä, vallanhalua ja typeryyttä. Kyytiä saavat myös ja etenkin ajan filosofiset ja uskonnolliset suuntaukset, akatemia, peripateetikot, stoalaiset ja epikurolaiset. Nautittavimpia pätkiä olivat mielestäni 'Uni eli kukko' sekä 'Matka manalaan eli tyranni'.

Käännös on standardisuomea, eikä se pyri erityisesti herkuttelemaan sanavalinnoilla. Satiiri piilee tyylikkäässä retoriikassa, ei verbaaliakrobatiassa. Kirjan lukuisat painovirheet vain häiritsevät.

Aapo Junkolan kreikasta suomentama Satiirien ensimmäinen osa raivasi tietä sittemmin virinneelle Lukianoksen ja muiden antiikin aarteiden käännöstyölle. Martti Leiwo osuu esipuheessaan naulan kantaan:

[h]änen teoksiaan onkin käännetty kaikille sivistyskielille yhä uudestaan, eikä ole olemassa eurooppalaista koulun käynyttä henkilöä, joka ei olisi tutustunut johonkin Lukianokselta peräisin olevaan tarinaan. Valitettavasti en ole varma voidaanko Suomi lukea tällaiseksi sivistysvaltioksi. [--] suomalainen lukija voi halutessaan lukea Lukianosta alkukielen kreikan ohella esimerkiksi saksaksi, italiaksi, englanniksi, ranskaksi, ruotsiksi, tanskaksi, norjaksi tai venäjäksi. Näillä kielillä on jo satoja vuosia nautittu hänen tuotannostaan. Suomessa vallitsevaa antiikin ja muidenkin klassikkojen käännösten puutetta voi jokainen pohtia omassa mielessään.

Kannen suunnitelleelle Hilla Tarjanteelle pisteet kotiin.

Satiireja
Lucian of Samosata
Lucian's works (Loeb Edition)
Aapo Junkola

#218: Filosofian toinen. Levinas ja juutalaisuus (2004) by Tommi Wallenius



A study on the importance and the effect of Jewishness in the thinking of Emmanuel Levinas (1906-1995), a prominent 20th-century philosopher and Talmudic commentator. A clear grounding into why Levinas promoted the role of the Jewish faith in the post-war world, how the themes of Jewishness appear in his work, and what was the relations between religion, metaphysics, and philosophy in his thinking and in his key concepts.

Institute for Levinassian Studies
Emmanuel Levinas (Wikipedia)
The Emmanuel Levinas Page

#199: Filosofia räjähti, tulevaisuus palaa. Vähä katekismus filosofiselle anarkistille (2005) by Jukka Hankamäki



Review pending—blame my busybusybusy life ;-)

Riemastuttavan provokatiivinen ja hauska kirja, [joka osoittaa että] kirja voi olla väittelykumppani, ei vain auktoriteetti.
- Aki Asola, Turun Ylioppilaslehti

Jukka Hankamäki (Wikipedia)
Hankamäki's Blog

#189: Jean-Jacques Rousseau ja naisen asema (2006) by Minna Vakkuri



Jean-Jacques Rousseau (1712-1778) and the status of women in society

Vakkuri presents her tenets in the light of a feminist approach into the history of philosophy: she introduces Rousseau's Enlightened ideas on freedom and morality; the ('negative', 'natural') education of boys and girls; social practices as education; the tension between freedom and moral education. The first half of the book discusses Rousseau and his work in a general outline; the latter part focuses on Rousseau's views on women in society, as described/prescribed in Émile, Discours sur l'origine et les fondements de l'inégalité parmi les hommes, Du contrat social ou principes du droit politique, and the unfinished manuscript for Projet de constitution pour la Corse.

A woman, according to Rousseau's model of an ideal society and constitution, is not a citizen, but a private outsider and subservient to men--as opposed to a man, a public actor in society. A woman's primary task and the justification for her existence is to please men and complement him to form a harmonic pair; to be a wife and a mother; and to enable man's operations in the spheres of the public and the private, as a man and a citizen. The education of girls aims at this sole purpose: to fulfil their 'natural' gender roles.

In her afterword, Vakkuri contemplates on the traditional patriarchal conventions vs. emancipated women in Rousseau's time, as well as the stereotypes attributed to women. An endlessly fascinating perspective is the one in which women are seen as a potential revolutionary force that needs to be controlled in order to guarantee social law and order.

Thought-provoking but not particularly well written or organized. Throughout this book, I had an uneasy feeling of perusing a synopsis for an average MA thesis lacking any extra ambition and aiming at far too easy a target.

#110: Tervetuloa reaalisen autiomaahan! [Welcome to the Desert of the Real!] (2004, orig. 2002) by Slavoj Žižek. Finnish translation, preface, and commentaries by Janne Kurki

La passion du irréel

[--] It proposes that global capitalism is fundamentalist and that America was complicit in the rise of Muslim fundamentalism. It points to our dreaming about the catastrophe in numerous disaster movies before it happened, and explores the irony that the tragedy has been used to legitimize torture. Last but not least it analyses the fiasco of the predominant leftist response to the events.

The volume contains five essays on 11/9 and similar dates by the Slovenian philosopher/visionary/cultural theorist: Žižek the intrepid travels from Hollywood to Iraq and from Marx to Lacan.

The postmodern maverick sets to oppose to global liberal hegemony, its discourse and the related ideological state apparatuses, cultural relativism & the ethics of Otherness in a clash of cultures... and reflects on, among other things, WTC and terrorism, human rights, globalization, freedom, psychoanalysis, vistas of torture, biogenetics, Islam, Afghanistan, Slovenia, commodity fetishism, and the performative power of an ideological illusion/construct, the pursuit of unfulfilled needs: happiness, jouissance, and survival in a postmodern frame... with reference to Hegel, Marx, Lacan, Habermas, Chesterton, and extensively to popular culture (movies). Phew.

At the same time, the book serves as a basic introduction into Žižek's philosophical patterns: it is the first Finnish-language Žižek translation. In Kurki's preface, the basic concepts and foundations of Žižek's thinking are briefly explained.

***

Žižek uses the three Lacanian registers of the Imaginary, the Symbolic and the Real. The subject is located at the interface of the Symbolic and the Real.

In ideological doctrine, ideology remains in its 'pure' state, in the form of a supposedly truthful proposition which, in reality, conceals a vested interest. A successful ideology takes on the material form that generates belief in that ideology in the guise of Althusser's State Apparatuses. Third, ideology assumes an almost spontaneous existence, becoming instinctive rather than realized either as an explicit set of arguments or as an institution.

For Žižek, we are not so much living in a post-ideological era as in an era dominated by the ideology of cynicism. But what keeps an ideological field of meaning consistent? Given that signifiers are unstable and liable to slippages of meaning, how does an ideology maintain its consistency? Žižek's answer is that any given ideological field is 'quilted' by an anchoring point which unifies the ideological field and provides it with an identity.

Society (=postmodernity) is based on the demise in the authority of the big Other. There is a need for a political act or revolution that will alter the conditions of possibility of postmodernity and thus promote a new type of Symbolic Order in which a new breed of subject can exist.

According to Žižek, the end of history and politics in an era of 'post-politics'/'post-ideology' (=capitalism?) means pseudo-naturalizing and masking ethnic/religious conflicts as a 'clash of civilizations'.

Žižek defends what he calls a 'political act' of truth: a defence of a truth that cannot be 'relativiced' by postmodern philosophy/irony.

***

Stimulating. Very.

Žižek (Wikipedia)
International Journal of Žižek Studies
'Welcome to the Desert of the Real'

I saw this test in katyan's LJ. Again, a test which I think is overly prescriptive in its phrasing--but at least my top three includes Schopenhauer. I was into the Philosopher of Pessimism at some point, but I haven't been aware of his philosophy in particular affecting mine. Oh, well.
__

VERTAILUN TULOS


Mielipiteitäsi lähimpänä oleva filosofi on Erkki Niinivaara (1907-1985).
[ Lisätietoja filosofista ]

Alla 3 lähintä filosofia ja osumisprosentit:
1. Erkki Niinivaara 75.0%
2. Matti Luoma 73.0%
3. Arthur Schopenhauer 73.0%

Ajatuksiasi eniten vieroksuu Sören Kierkegaard 39.0%

Myös seuraavat 3 mielipidevaikuttajaa olivat lähinnä omaa vastaustasi:
1. Toimittaja Salla Tuomivaara 75.0%
2. Ministeri Osmo Soininvaara 74.0%
3. Arkkipiispa Jukka Paarma 73.0%

Introducing Sartre (1998) by Philip Thody & Howard Read



Another one of my high-school passions; another brilliant book in the Introducing... series.

Paraphrasing the back cover, I can only summarize that Introducing Sartre explains the basic ideas and presuppositions behind Existentialism, with particular attention on Sartre's idea of freedom and critical attitudes towards French society, together with his connections to Marxism and movements of national liberation in the Third World as a committed writer. The gloomy, black-heavy illustrations stripped of anything extra--images of war, torture, and barbed wire, with Sartre's eye silently observing--are suggestive and serve their purpose excellently. I'm willing to give a standing ovation to the series.

Introducing Marx (1999) by Rius, ed. by Richard Appignanesi



Marx survives the comic-book format and the sacrilege of summaries! The brainchild of the legendary Mexican cartoonist Rius, this work marked the launch of a revolutionary series of nonfiction comics titled Introducing.... Rius's primer is informative as well as entertaining; it's said to be the friendliest ever book published on Marx :-)

When I was in high school, I read several books on applied Marxism. A couple of years back, I studied The Capital as a contrasting reading for an Economics class. Marx's philosophy, dialectical materialism, was primarily intended as a critical analysis of the capitalist structure of society. It's easy to see how revolutionary and necessary the ideas were at his time--although he would probably not have prescribed the socialist command economy.

Wikipedia: Rius

Fragmentit ja suoniston anatomia (2003) by Diogenes of Apollonia



Diogenes of Apollonia was the last presocratic philosopher whose texts have survived as fragments to our day. Besides natural philosophy, Diogenes also contributed to physiology and supposedly also to meteorology. In Diogenes' worldview, air is the primal force that creates a multitude of differentiations in nature by condensation and rarefaction. The universe issues from an intelligent principle in the air. This intelligence, or Nous, is responsible for governing and diffusing air. In the human body, air ultimately transforms into thoughts and generates new life in the form of sperm. Although matter can change from one form to another, all matter has something in common which does not change. In Diogenes' time (around 5th century BC), his speculations or his research were not appreciated, and several mockery poems and comedies appeared in public.

Taivaassa ja maan päällä. Johdatus uskonnonfilosofiaan [In Heaven & on Earth. Introduction to the Philosophy of Religion] (1997) by Olli Koistinen & Juha Räikkä

Possibly one of the most interesting books, or rather, topics I've laid my hands on in quite some time.

Philosophy of religion, links
Philosophy of religion on Wikipedia

Yhteisöttömien yhteisö (2005) by Janne Kurki

Referring to my earlier post on Blanchot & La communauté inavouable... In the two essays of this booklet, Kurki discusses a) Blanchot & Nancy (on contemporary communities and communism // along the lines of Heidegger, Lévinas, Derrida) and b) Žižek (on ideology and society // Lacan, Marx). Interesting ideas and interesting rereadings. However, the writer's chosen style is not always consistent or smooth enough to evoke a true 'literary experience'. What bothered me even more was the fact that deep down, the text eventually proved to be propaganda masked as philosophy.

The layout of the book is a bit of a strain, too--the two essays run side by side on two parallel columns. The purpose here is most likely to emphasize the similarity between the themes introduced, but the actual effect is mere boredom/irritation on the reader's part.

It's raining, and I'm reading Ekstaasi ja rivous [L'autre par lui-même. Habilitation] (1987) by Jean Baudrillard--and I'm enchanted!

Baudrillard is a postmodern sociologist and critic, yet his style is in orbit far from the realms of established tradition. His stimulating media criticism and views on hyperreality and the "indecent" illusory flow of representations & simulacra all around us are refreshing to say the least, and he seeks to redefine the notions of Object and Subject in the true Eighties style. Simulation and simulacra are not representational structures, but rather, they override the possibility of representation. Simulation, the banal hyperreality, is the ecstacy of information; the masses use information to disappear, and information uses the masses as its shroud. Sexuality, among other things, is merely a product, a produced simulacrum. Baudrillard calls objective irony seduction: the system of production/seduction is based on the fact that there is no hidden, secret sense behind the phenotype of the signs any more--seduction is not the Strategy of the Subject but the Fate of the disappearing Object. For Baudrillard, the sign and significance have ceased to exist in today's abundant, overflowing society and shifted into another level of being:

Jos tekokuu saadaan kiertoradalle arjen maailmankaikkeuteen, ylevöitetään kodin maailma vastaavasti avaruudelliseksi metaforaksi laukaisemalla 2H-K-KPH kiertoradalle uusimmassa kuumodulissa. Samalla itse reaalinen muuttuu tekokuuksi. Maanpäällisen elinympäristön arki aineellistuu hypostaasiksi avaruuteen. Se merkitsee metafysiikan loppua ja hypertodellisuuden aikakauden alkua. Mikä maanpäällisessä elinympäristössä aikaisemmin projisioitiin henkisesti ja koettiin metaforan kautta, projisioidaan vastedes simulaation absoluuttiseen avaruuteen käyttämättä minkäänlaista metaforaa.

I can't say whether agreeing with B would irreversibly label one as an Eighties kid--but this is a fillip; a beautifully written provocation, seduction & a pleasure to read. Recommendations.

Baudrillard
Baudrillard on Wikipedia
Suomeksi

Finished reading Introducing Philosophy (1998) by Dave Robinson & Judy Groves.

Icon's Introducing series is outstanding; I'd like to have all the titles as reference material on my bookshelf. I think I'll hurry and put some of the ones I haven't read on my Wish List right away!

*****

I'm being intentionally curt here. Besides working & reading & studying, I received the latest issue of the crossword puzzle mag Punainen pelikaani in the morning mail... By now, I'm suffering the consequences of all my divided-attention tasks of today [read: no time for anything] :-)

*****

Weight update: I weighed myself using my other scale. I didn't quite know what to expect when stepping on it, but the readout said 51 kg. I'm stunned beyond belief--now I know for certain that my current weight is somewhere between today's 51 and the other scale's 54 from a few days back. If it really is closer to 51 kg, though, I have reason to congratulate myself on the loss of 12 kg this summer.

Riitasointuja [Patterns of Dissonance. A Study of Women in Contemporary Philosophy] (1993, orig. 1991) by Rosi Braidotti

[--] Kuten akrobaattia, joka astuu nuoralle ilman turvaverkkoa, niin myös 'eron feministiteoreetikkoa' uhkaa putoaminen. Mutta mitä enemmän hän haluaa jäljitellä, sitä enemmän häntä alkaa heikottaa. Tästä syystä uusi suhtautuminen herruusdiskurssin kriisin jättämään tyhjyyteen on välttämätön.

Nimeän tämän yhteensopimattomuuden riitasoinnuksi, sillä minua kiinnostaa peruuttamattomuuden leikki, kahden tutkimuskohteen lopullinen yhteensovittamattomuus: filosofian modernin kriisidiskurssin ja feminististen subjektiteorioiden välillä vallitsee täydellinen epäsymmetria. Mielestäni yhdessä ne voivat edustaa uutta ajattelua, jota kutsun 'naisfeministiseksi ajattelutavaksi'.

(Rosi Braidotti)

Riitasointuja tarkastelee kriittisesti modernin länsimaisen ajattelun perusteita. Samalla Braidotti hahmottelee kirjassaan uutta sukpuolieron tunnustavaa feminististä kulttuuriteoriaa.

I totally enjoyed savoring this book in all of its difficulty and relative conciseness. This is no quick read. Braidotti's style and scope are mind-bogglingly versatile: in these articles, she seeks a redefinition of the feminine subject (and the female feminist subject) via criticizing the classical logocentrical, dualist, hierarchical, and poststructuralist notions of a subject and subjectification--in relation to the 'becoming-a-woman of philosophy', and the radical philosophy of the gender difference of contemporary female theoreticians such as Kristeva, Cixous, de Lauretis, Irigaray, Rich, Butler et al. She discusses the traditional views on women and the hierarchical/dualist definitions of the female subject in such male philosophers as Foucault, Derrida, and Deleuze, and introduces the intersections & convergences of the 'I' of feminist theories and the (male) 'I' of poststructuralist theory. She also defines the stance of l'écriture féminine and the new nomadism of feminism in philosophy. Moreover, she seeks a synthesis of the various voices, theories, and schools within the feminist philosophy.

The conscious impression of asymmetry and dissonance is ever-present, both in Braidotti's style of writing and in her underlying philosophy. Her definition of a feminist subject is based on understanding the asymmetrical relation between feminist thinking and the poststructuralist worldview, and the positive reformulation of gender difference. From the viewpoint of a positive gender difference, the body is understood as part of identity and redefined as the interface of material and symbolical powers, and, apparently, a source of Irigaray's female jouissance. The feminist female is a dissonant identity, an unhierarchically different subject that is a collection of numerous fragmentary, intertwined representations, a subject that exists first and foremost within the collective nomadic community of women.

In the summary/afterword, Braidotti speculates on feminism becoming the new potential ethical system of the postmodern.

Braidotti

I'm reading Silleen jättäminen [Gelassenheit] (2002; orig. 1959/2001) by Martin Heidegger.

Gelassenheit was originally a memorial address given by Heidegger in 1955. In it, he draws a line between rationalistic, calculatory thinking (das rechnende Denken) vs. the attitude of 'releasement' (Gelassenheit). The book also includes another text on releasement by the German phenomenologist, Peltotiekeskustelu ajattelemisesta, written in the form of a classic dialogue between a researcher and a teacher. According to Heidegger, releasement better describes the human existence of releasing, letting go of the surrounding phenomena. The concept comes close to the Taoist spirit of resigning from the world, the 'wu wei' type of non-action; or maybe zen or even early Christian mysticism. However, Heidegger emphasized the fact that releasement is not mysticism in the deistic sense, but a question of the subject of language, the fundamental signifier. But: in what circumstances, against what background are the different modes of thinking activated? Besides philosophical ideas, the book brings forth witty criticism against today's (well, the 50s') lifestyle.

Laskeva ajattelu kalkyloi. Se kalkyloi jatkuvasti uusilla, alati toiveita tarjoavilla ja samalla helpoilla mahdollisuuksilla. Laskeva ajattelu ryntää aina mahdollisuudesta toiseen. Laskeva ajattelu ei ole koskaan hiljaa, ei tule mietiskeleväksi. Laskeva ajattelu ei ole mietiskelevää ajattelemista, ei ajattelemista, joka ajattelee mieltä, joka vallitsee kaikessa mitä on.

Näin ollen on kaksi ajattelemisen tapaa, jotka kumpikin ovat joskus oikeutettuja ja tarpeellisia: laskeva ajattelu ja mietiskelevä ajatteleminen.

I had some time to catch up w/ my reading this afternoon, and I finished Rannalla merirosvon morsiamen kanssa. Feminismin, jälkikolonialismin ja australialaisuuden representaatioita [On the Beach with The Pirate's Fiancée. Representations of Feminism, Postcolonialism, and Australianness] (2004) by Sanna Kallioinen. The book consists of four chapters that 1) introduce an image of multicultural Australia and the complexity & the subversive possibilities of western cultural history in the context of Australia, 2) discuss Mary Daly, Adrienne Rich & Audre Lorde and feminist consciousness, 3) problematize western dichotomies of knowledge (Rosi Braidotti), and 4) outline a more pragmatic approach for feminism & 'radical' politics (Meaghan Morris).

Well, aren't Daly, Braidotti, Cixous, Audre Lorde & co. always fascinating? The trouble for me with reading Kallioinen's clinically pure-bred text was the lack of her own voice in the commentaries. Mostly I felt as if I was reading a decidedly neutral & strictly academic abstract of feminist classics. I read Gyn/Ecology. The Metaethics of Radical Feminism by Mary Daly last year and was hugely impressed & inspired by second-wave feminism and its social metaphors--not necessarily as political action but as a beautifully written provocation for feminist consciousness and (lesbian) feminism as an ethical choice. Kallioinen's commentary/abstract on Daly, separatism & the ontology of the feminist "I" in Chapter Two was very good (yet typical), although I couldn't help feeling that she should've concentrated particularly on lesbian/gender/feminist studies instead of incorporating the nibblings of postcolonialism & Australian studies in the small 120-page book. Further, I couldn't tag any other full 'representations' of Australianness in the book besides the chapter discussing Meaghan Morris, an Australian researcher of cultural studies.

Kallioinen writes in an expert language, and all of her selected topics are tremendously interesting & important. However, because of the partly 'mishmash' feel of too many issues squeezed into a tiny book, the outcome isn't fully convincing. I was tempted to skim the parts discussing postcolonialist Australia and postcolonialist feminism altogether... but that is more likely a result of the combination of today's sunshine & my lazy feel than anything else :-)

Mary Daly
Audre Lorde
Rosi Braidotti

Finished reading Introduction to Theoretical Linguistics (1968) by John Lyons: a BC book that's been idling on our bookshelf since last fall--my hubby snatched it at the Tampere BookCrossers' stand on Buy Nothing Day in November, but neither of us ever got to reading it until now.

The book offered nothing new really; I guess I've been through linguistic structures and methods well enough times to be bored by an introduction :-) However, I don't think I ever had this particular book as a course book, so in a way it was interesting to discover how the subject was treated and organized in comparison to other introductory publications.

I also finished Displacements of Deconstruction by Enwald. The fundamental research problem here was to define deconstruction. Derrida claims that deconstruction as such should never be considered a method--but what is it then? Enwald summarizes that the deconstructive notions of language, text, and subject define the deconstruction, and for that reason, deconstruction requires different ideals about textuality & the subject than, for example, the hermeneutic method of reading texts. It can also be understood as textual grafting, or, the analysis of textual graphs, aiming to look at the intertextuality of a text rather than the interpretation of its central meanings.

It's only natural that I should be the most interested in the semiotic critique of Derrida's views on language--by Eco, for example. The book being a dissertation in the field of philosophy, most of the thought structures were not directly relevant for me. In conclusion, the key issues for me were the claim that 'we only think in signs' and that meaning is not seen as a complete and entire spiritual entity (transcendental signified) existing in the mind, but as forming in the dynamic play of différances. The term différance refers to the fact that no being exists without a relationship outside itself; the presence of being and consciousness is formed in relation to its absence; meaning is formed in relation to what it is not and other traces of difference. Meaning thus refers to a whole network of differences, textuality.

Today, I'm reading Displacements of Deconstruction. The Deconstruction of Metaphysics of Presence, Meaning, Subject and Method by Marika Enwald, a doctoral dissertation from 2004.

I was somewhat into Derrida & deconstruction in my student days, so in a way I consider this a welcome-back-to-my-'roots' experience. Plus it's a natural yet refined follow-up to yesterday's cultural code ponderings :-) Cultural deconstruction and the 'otherness' in and outside language, the notions of logo- and phonocentrism, everything in our reality being a product or a manifestation of textuality... YES. More comments to follow after lunch once I finish reading the book.

Derrida
Enwald

I just registered my 100th BookCrossing book :-)

Today has been another incredibly beautiful summer day, one of the many in the current June/July heatwave. For most of the morning and midday, I've been sitting on my favorite rock by the lake, sunbathing and being splashed by the waves, and reading. The temperature's currently 30.6°C in the shade--and with the 30.2°C indoors, it's getting rather hot even though the desktop fan is humming at full speed. I'm retiring to my solitary rock as soon as possible.

Lapikkaita by Eeva Kilpi was a recent discovery of mine; I picked it from the book exchange shelf at the local library. I hadn't read anything by Eeva Kilpi before, and I was very pleasantly surprised. On a laid-back summer day like this, it's been such fun to read these witty, humorous, ironical short stories and observations of a tourist trek in the northern wilderness of Lapland. The book was first published in 1966, but any 'old-fashioned' elements in it only lend an added bonus of times past. I love the charming simplicity and clarity of style, plus the incredible humor. The so-called feminist views in the book were in order, too, although any serious feminists would no doubt be horrified at such expressions and ban them for buckling under & further supporting the male dominion :-/ Right. Anyway, here's a book of which I'd like to spread the word. A most perfect summer read.

OK, I only need to call my friend Miikka--and then get back to the lake to 'meditate' in the sun. (I'm halfway through A Taoist Classic Chuang-Tzu. A New Selected Translation with an Exposition of the Philosophy of Kuo Hsiang. Interesting stuff. I'm once again reminded of why I was attracted to Taoism at one point as a teenager. It's a perfectly rational, mechanistic, atheistic philosophy, yet it doesn't view life as a circle of suffering (as opposed to Buddhism) but rather delights in and dwells with the mysticism of the all and nothingness that is here and now. The philosopher Kuo Hsiang represents the third phase of Tao, and the book is essentially his philosophy in the form of a commentary on the classic Tao text Chuang-Tzu. The clarifications at the end of the book, in turn, seem to reflect and propagate the relationship of Tao and the Chinese political dogma. The book is intended exclusively for the foreign market and it is a reprint of the original 1931 text, published in the People's Republic of China in 1989.)

I finished reading three maximally different books this morning: Lintu korvassa by Seppo Järvinen, Le Mariage by Diane Johnson, and Feministinen filosofia, eds. Johanna Oksala & Laura Werner. The trio seems ridiculous, and the worst thing is, I don't even know which one I liked the best :-)

*****

Also, I'm returning to the library two more books on design: Design: Pleasure or Responsibility, eds. Päivi Tahkokallio & Susann Vihma, and Huomisen haaste, muuttuva muotoilu, ed. Marjatta Häti-Korkeila. The latter is published in 1987 and it features a number of Eighties' highlights in Finnish design, such as the legendary Mobira Talkman 'mobile' phone.

Design: Pleasure or Responsibility hails from 1995. It's a selection of quality papers presented at the International Conference Design--Pleasure or Responsibility? held at the UIAH in Helsinki, Finland, in 1994. Yet, strangely, there's no mention of the economic situation in Finland--1995 hit the bottom of the Nineties' recession--, and the overall appearance of the book is quite from another planet when compared with other, standard, publications of the mid-1990s. The articles on product semiotics and rhetorics (Jorgi Teixido) and feminist approaches to industrial design and semantics (Marjo Wiberg, Vuokko Takala) were particularly intriguing. Recommendations.

I finished reading Tunnustamaton yhteisö [La communauté inavouable; The Inavowable Community] (1984) by Maurice Blanchot. Unfortunately, most of it was obviously intended as a response to another philosophical text by J-L Nancy, The Inoperative Community--which I haven't read. It's a shame, really, since the notions of 'community' and 'being-together' interest me, and I'd been hoping for some fascinating insight. Sadly, Blanchot's 'inavowable community' now appeared as a rather fragmentary combination of politics and philosophy.

More scorchio, more books & more reading in the park:

Emerson, Luonto [On Nature]
La Belle, Valistusfilosofit ja Ensyklopedia
Melissos, Fragmentit

Oh, bother. Obviously, I have nothing better to do than to immerse myself in Eleatics & Encyclopedists. I'm putting off cleaning those windows :-P Too hot for anything right now. Motion is an illusion.