Have you any idea why a raven is like a writing desk?

Kävin eilen katsomassa Tim Burtonin Liisa Ihmemaassa 3D-versiona elokuvissa ja tuntuu, että pitäisi sanoa siitä muutama sananen. En tosin tiedä vielä, mitä ne sanat tulevat olemaan, mutta katsotaan.

Edellinen ja ensimmäinen 3D-kokemukseni oli Avatar. Toisin kuin silloin, tällä kertaa varasin paikat etukäteen mahdollisimman keskeltä salia. Voin sanoa, että se kannatti. 3D toimi vielä paremmin kun istui ihan siinä keskellä. Kyllähän se etuvasemmalta katsottunakin oli hieno elämys, mutta keskellä istuessa kaikki tuntui tulevan vieläkin lähemmäs. Melkein olisi voinut koskettaa. Nenäkään ei tullut niistä laseista tällä kertaa ihan yhtä kipeäksi kuin viimeksi.

Mutta itse elokuvaan. Vaikka odotin leffan olevan hyvä, silti se jotenkin pääsi yllättämään positiivisesti. Sehän oli kerrassaan loistava ja viihdyttävä pläjäys. Eikä liian pitkä. Oikeastaan ehkä jopa liian lyhyt, olisin voinut katsella sitä kaunista 3D-maisemaa paljon pidempäänkin. Tämä tarinahan ei ollut se alkuperäinen Liisa Ihmemaassa -satu, vaan tässä 19-vuotias Liisa palaa vahingossa takaisin Ihmemaahan, jossa ei siis muista käyneensä aiemmin. Leffassa oli ihmisinä, hahmoina ja ääninä hieno näyttelijäkaarti: Johnny Depp, Helena Bonham Carter, Stephen Fry oli Irvikissan ääni, Alan Rickman toukan ääni, Fast Showsta tuttu Paul Whitehouse oli sen ruskean jäniksen ääni, Matt Lucas Pikku-Britanniasta oli Tweedledee ja Tweedledum jne. Burtonilla ei kai ole vaikeuksia saada hyviä näyttelijöitä elokuviinsa. Ja ihanaa, että Burton käyttää niin paljon brittinäyttelijöitä (ja Deppiä, joka henkisesti voisi olla britti).



Irvikissa (Cheshire Cat) oli ihan huippu. Se oli niin pehmeä, että sitä olisi tehnyt mieli silittää, ja aivan ihanan värinen (katsokaa nyt tuota kuvaa ja kuvitelkaa se vielä 3D:nä kellumassa edessänne). Irvikissaa sanotaan suomessa myös Veijarikissaksi, mutta itse olen tottunut Irvikissa-nimeen ja se on myös parempi. (Minulta meni muuten ihan ohi, että millä nimellä otus oli suomennettu tässä uudessa leffassa?) Se ruskea jänis (March Hare) oli aivan ihanan sekopäinen ja harmillisen pienessä roolissa. Hassu Hatuntekijä (Mad Hatter) oli tietysti johnnydeppimäisellä tavallaan aivan loistava. Ne repliikit oli jotain ihan parhaita. Haluaisin opetella ne kaikki ulkoa ja alkaa käyttää niitä puheessani ("You used to be much more... muchier. You've lost your muchness."). Sitten ihmettelen, kun parin kuukauden päästä kukaan ei enää jaksa hengailla kanssani. Älkää jättäkö, hei kaverit!!!

Niin, kuten varmaan tästä ytimekkäästä tiivistyksestäni kävi selväksi, niin tykkäsin leffasta. Oikeastaan tekisi mieli mennä katsomaan se uudestaan. Olen kyllä sitä mieltä, että kaikki elokuvat voisi tästä hetkestä eteenpäin olla kolmiuloitteisia. Nenänvarren kipeytymisestä viis!

Oikeus on voittanut taas

Tuon taannoisen Emma-gaalaan ja Suomen musiikkiskeneihin liittyvän avautumiseni jälkeen on tapahtunut jotain kovin iloisaa! Viime viikonloppunahan oli Femma-gaala. Vuoden Femma jaettiin viidelle bändille tai artistille, ja ehdokkaiden joukossa oli mm. PMMP, joka EI voittanut. Tämä ei varsinaisesti ollut se iloinen asia, joskin positiivisella tavalla yllättävä. Iloista oli kuitenkin se, että yksi noista viidestä Vuoden Femman voittajista oli Jaakko & Jay! Loput neljä Vuoden Femmaa saivat Ghost Brigade, Joensuu 1685, samaisen aiemman postaukseni kommenttiosastolla parjattu Manna ja Röyhkä Rättö Lehtisalo. Yleisöfemma meni Turmion Kätilöille, mikä oli, hmm... mielenkiintoista. Mutta kai siitäkin sitten joku tykkää.

Mutta palatakseni tärkeimpään. Hyvä Jaakko & Jay! Hyvä Tampere! Hyvä Femmagaala! Elämä on ihanaa ja kukkaset kukkii ja perhoset lentelee ympäriinsä ja linnut sirkuttavat sulosointujaan ja kaikki on vaan niin kaunista! Maailmassa on taas jotain järkeä! Hymy!

I'm small I like to sing about the small things

Olen joskus aikaisemminkin hehkuttanut täällä blogissa Jaakko & Jay -nimistä duoa. Kyseessähän on siis tamperelainen kaksikko, joka soittaa omien sanojensa mukaan folkpunkia ja mikäpä tuota musiikkia paremmin kuvaisikaan. Jaakolta ja Jaylta ilmestyi tällä viikolla ensimmäinen levy ja kävin ostamassa sen torstaina. En ollut ehtinyt aiemmin vielä kuunnella kyseistä levyä, mutta viime yönä, sen innoittamatta että olin lauantai-illan samassa baarissa Jayn kanssa (vähänkö teki mieli mennä fanittamaan in person, mutta en kehdannut, niin rupesi ujostuttamaan kun melkein kirjaimellisesti törmäsin jannuun vessan ovella), kuuntelin koko levyn kotiin päästyäni. Ja voi pojat (ja miksei tytötkin), tykkään niin paljon.

Jokaiselle suosittelen bändin tuotantoon tutustumisen aloittamista live-keikalla. Jos näette jossain esiintyvän Jaakon & Jayn, niin hinatkaa nyt hemmetissä ahterinne sinne paikalle. Jos jäätte kylmäksi, niin olette jollain tapaa syvältä sisältänne joko hyvin pahoja tai vaihtoehtoisesti hyvin tylsiä ihmisiä. Voisin tässä kehua miten loistavia ja energisiä ja iloisia tyyppejä nuo ovat livenä, mutta kyllä se on itse koettava. Menkää siis. Menkää!

Itse olen nähnyt Jaakon & Jayn livenä kahdesti Tammerfestien ilmaislavalla. Ensimmäisellä kerralla en osannut odottaa mitään, mutta olin myyty ihan heti. Toisella kertaa sitten sitten osasin jo odottaa ja kovasti odotinkin. Ihania poikia. Ihanaa musiikkia. Jotain todella piristävää vaihtelua tämän kaiken tusinatavaran keskellä.

Niin ja vaikka tyypit on livenä aivan mahtavia, niin on tuo levykin oikein hyvä. Hauska pointti tuossa levyssä on se, että sillä on itse asiassa oikeasti kaksi kappaletta enemmän kuin levyn kannet antaisivat käsittää. Ja levyn takakannessakin lukee että "13 or 14 songs against the sounds of modern society". Eli se nyt niin tarkkaa ole onko niitä kappaleita 13, 14 tai ehkä sittenkin jopa 16.

Sisäinen anarkistini tykkää ja antaa viisi tähteä.

Heeeeei valonkantaja

Kuten nokkelimmat teistä ehkä ymmärsivät edellisestä kirjoituksestani, vaikken kyennytkään kokonaisiin lauseisiin, olin lauantaina katselemassa ja kuuntelemassa Tehosekoitinta ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen. Kuten aika moni muukin siellä teltassa. Tapauksen johdosta olen ollut pari päivää niin ekstaattisessa tilassa, että oli pakko hetki sulatella asiaa ennen tätä postausta. Ja silti tästä tulee ihan kauheata hehkutusta, tiedän sen.

Siis Tehosekoitin. Livenä. Aivan mieletöntä. Muistan viime syksynä ja talvenakin ajatelleeni, että minulla on ikävä niitä. Ja että en varmaan ikinä näe niitä enää livenä. Ja sitten PAM! Ne palaakin keikkailemaan. Fiilis on sitä luokkaa kuin olisi tavannut rakkaansa viiden vuoden tauon jälkeen. Keikka oli jotain ihan käsittämättömän mahtavaa. Se tunnelma ja ne biisit ja Otto. Tehiksen Otto eikä mikään runoilija Otto Grundström. Otto on ehkä pienin mies johon olen näin sydämenä, mutta Otolla onkin karismaa ainakin kolmen pilvenpiirtäjän verran. Ihan kuulkaas meinaan pakahtua tähän intoon ja onneen! (Miten nuo kuulostavatkin joltain Dna:n kännyliittymiltä... into ja onni...)

Muistan kun viimeisen kerran näin Tehiksen silloin joskus viisi vuotta sitten. Katselin sitä touhua siellä lavalla ja ajattelin ihan oikeasti, että tyypit taitavat olla tosi kyllästyneitä siihen touhuun. Siitähän ei sitten mennytkään kovin montaa päivää tai viikkoa, kun ilmoittivat, että lopettavat. Voin kertoa, että lauantaina siitä viiden vuoden takaisesta tympääntymisestä ei ollut merkkiäkään. Ja bändi veti ihan tasan yhtä hyvin, jos ei paremminkin, kuin silloin ennen. Ihanaa. Ihanaa ihanaa ihanaa. Tätä lisää minulle, kiitos.

JJ tuolla aiemmalla kommenttipalstalla sanoi, että Apulanta on parempi (jos nyt vertailla täytyy), mutta jos/kun on nähnyt molemmat bändit livenä, niin minun mielestäni ne eivät edes paini samassa sarjassa. Olen joskus nähnyt Apulannan livenä ja meinasin pitkästyä kuoliaaksi sillä keikalla. Tehiksen keikalla ei pysty kuolemaan kuin korkeintaan siihen, että yli-innoissaan vahingossa nielaisee kielensä tai jotain. (Sitä paitsi Apulannan nykyinen tuotanto on ihan hirveätä kuraa, imho. Ehkä niidenkin olisi kannattanut jäädä viisi vuotta sitten lepäilemään laakereille.)

Makuasioistahan ei voi kuin kiistellä. Mutta olipa ihan helvetin hyvä keikka.






Ps. Video ei ole minun.

Jumbo Blimp Jumbo

Ilmalaivoista puheenollen... Luin eilen tuolta intternetistä, että Alice In Chainsin uusi levy on valmistunut hiljan. Ilmestymispäivästä en tiedä mitään, enkä ole ottanut selvääkään, koska olen niin kahtiajakoisin tuntein tämän asian äärellä. Toisaalta, sehän voi olla ihan hyvä levy ja sille pitäisi varmasti antaa mahdollisuus, mutta sitten taas toisaalta... Eihän se oikeasti voi olla Alice In Chains ilman Laynea. Olisivat perhanat käyttäneet edes jotain muuta nimeä. Minun näkökulmastani katsottuna Laynen ääni oli koko Alice In Chainsin sydän, ja eihän ilman sydäntä voi olla elämää. Paitsi jonkinlaisen tekomasiinan avulla, joka pumppaa ja pitää väkisin hengissä. Toisaalta en tiedä pystynkö sulattamaan tuota uutta levyä (paitsi tietysti fyysisesti se sulaa kun on riittävän kuumaa) tai haluanko edes kuulla sitä. Mutta toisaalta kyllä toivoisin myöskin, että se uusi levy on hyvä. Ja sitten uudet sukupolvet muistavat Alice In Chainsin sinä bändinä, jossa on se tummaihoinen laulaja. Ihan varmasti siinä käy niin. Yhyy!!!

Muuten musiikista puheenollen! Ostin sen Kyussin levyn silloin hulluilta päiviltä ja lähdin kuuntelemaan sitä aika varovaisesti, koska niskaani saatettiin olla asetettu aikamoiset ennakko-odotukset täällä blogistaniassa. Ajattelin, että kauheata jos en tykkääkään siitä! Mutta heti ensimmäisenä minut vakuuttivat ne kitarasoundit. Aivan mielettömiä! Ja kuuntelin levyn kolmeen kertaan, kuten Kata viisaana osasi kehoittaa. On pakko kyllä sanoa, että se kuulostaa joka kuuntelulla yhä vain paremmalta. En edes tiennyt että sellaisia kitarasoundeja voi olla olemassa. Sehän on suorastaan orgastista kuunnella sellaista. (En tiedä olenko outo, mutta yhdistän mielessäni aina oikein hyvän musiikin oikein hyvään seksiin. Mutta tuntuuhan ne jotenkin yhtä hyvältä. Ymmärrättekö? Kukaan?!?) Ajattelin seuraavaksi laajentaa tuntemustani muihinkin Kyussin levyihin sekä Fu Manchun musiikkiin, jota last.fm on jonkin verran minulle tuputtanutkin. Vähän kyllä nolottaa tutustua näihin bändeihin ehkä jotain 20 vuotta jälkijunassa, mutta esimerkiksi Kyussin olemassa olon aikana minulla ei ole ollut hajuakaan oikeasti hyvästä musiikista, koska... no, mistä ennen nettiä ja teitä muita, ah niin ihania bloggaajia, näistä ikinä pystyi kuulemaan???

Lopuksi teillekin muillekin (bändiä tuntemattomille) hiukan Kyussia, niin tiedätte mistä täällä puhutaan! Valitettavasti ne kitarasoundit ei tuossa youtuben videossa pääse ihan oikeuksiinsa.





Suositteluja muista hyvistä bändeistä otetaan vastaan kommenttilaatikossa.


Ps. Tämä postaus on sitten kirjoitettu ihan pilke silmäkulmassa. Mikään ei ole niin vakavaa miltä se ehkä näyttää. En vaan tahdo laittaa hymiöitä.

Uusi ystävä

Ostin itselleni uuden lelun ja tänään sen sitten sain hyppysiini. En ole vielä päässyt leikkimään sen kanssa, kun akun latautuminen on vaatinut tälleen ensimmäisellä kerralla vähän pidemmän ajan. Poden kyllä nyt hiukan huonoa omaatuntoa, koska en varsinaisesti olisi tarvinnut uutta kameraa. Edellisessähän ei ole mitään vikaa, mutta onhan tuo kuitenkin jonkin verran tehokkaampi peli kuin Canonin Ixus. Ja kun kerta törmäsin niin edulliseen tarjoukseenkin. Köyhällähän ei ole varaa ostaa halpaa, eikös. Tai siis halpahan tuo oli. Mutta siis... kuitenkin.

Sormet kyllä kovasti syyhyävät päästä kuvailemaan tuolla. Toivottavasti tulemme hyvin toimeen. Ajattelin ensi viikolla siirtyä joksikin aikaa luonnon helmaan metsän keskelle testailemaan uuden ystäväni ominaisuuksia.

Voisinkin kohta testata sitä, kun akkukin on jo latautunut. Voitte esittää toiveita testikuvan aiheista, niin voin sitten toteuttaa ja julkaista täällä parhaan ehdotuksen. Tai muutaman parhaan.

Ai niin, värjäsin muuten tänään hiukseni ihan mustiksi. Tähän mennessähän ne eivät ole olleet mustat vaan lähinnän tummansuklaan väriset.

Skipiduveinau

Kävin eilen allekirjoittamassa yhden työsopparin. Se on vain määräaikainen (noin kuukauden) ja hyvin osa-aikainen, mutta toivon mukaan siitä nyt jotain iloa edes on. Alunperin kyseessä oli kokopäiväinen määräaikainen, mutta sitten ko. firman täytyi "tarkistaa resurssejaan" ja nyt sitten ei olekaan enää kokopäiväistä työtä tarjota. En tiedä mitä tuo käytännössä tarkoittaa, mutta ei kuulosta kovin lupaavalta. Tyhmä taantuma...

Eilen kun tulin sieltä työsopparin allekirjoittamisjutusta, oli oveni takana kirje Aamulehdeltä. Erikoista siinä kirjeessä oli, että kuoren päällä oli minun osoitteeni ja jonkun miehen nimi. Hämärästi muistin, että sen niminen heppu oli asunut tässä asunnossa ennen minua, eli yli seitsemän vuotta sitten. Spontaanisti avasin kuoren, koska ajattelin kyseessä olevan vain jonkun mainoksen tai tarjouksen. Kuka nyt lähettelisi jotain tärkeitä kirjeitä tyypille seitsemän vuotta vanhaan osoitteeseen. Vaan sepä olikin lasku jostain yrityksen ilmoituksesta yhdessä marraskuisessa Aamulehdessä. Aika omituista. Miten se tyyppi ei ole ilmoittanut nykyistä osoitettaan? Silloin kun muutin tähän, niin aluksi tänne tuli kyseisen miehen nimellä tosi paljon perintäkirjeitä. Heittelin niitä sitten takaisin postiin aina. Nytkin teippasin tuon kuoren takaisin kiinni, kirjoitin päälle "ei asu tässä osoitteessa" ja vein sen tänään postilaatikkoon. Joo, tiedän ettei olisi saanut avata toisen kirjettä, mutta olin ihan varma, että kyseessä on vain joku mainos. Siis seitsemän vuotta hei!

Ostin muuten tuollaiset aivan ihanat Espritin tohvelit itselleni! Minulla on aiemmin ollut sellaiset pörrökarvatohvelit, mutta toisesta on mennyt pohja rikki, joten tarvin uudet. Näin nuo Stockmannin mainoslehdessä ja kävin ostamassa. Niitä oli mustia, ruskeita ja punaisia. Ostin punaiset kun ne oli söpöimmät. Niistä mustalaikullisista tohveleista tuli kyllä mieleen, että Mymskä tarvisi nämä ehdottomasti.




Jos joku muistaa vielä Constantinen American Idolseista jokunen vuosi sitten, niin kuulin tänään Minjalta, että Constantine on kohta nähtävillä Suomen telkkarissakin. Olin ihan tohkeissani, kunnes selvisi MISSÄ hän on nähtävillä. Niin, Kauniissa ja Rohkeissa... Why, oh why? Miksi juuri siinä kaikista televisio-ohjelmista?!? Pöh. Tässä on nyt kaksi vaihtoehtoa: Joko alkaa katsella Kaunareita — tai sitten olla katselematta. Justiinsa muuten pari päivää sitten bongasin hänet Conanista, kun siinä oli joku rock-musikaalijuttu. Onpa se nyt yhtäkkiä kaikkialla.


Ps. Constantine on ihku! Ei vastaväitteitä. ;)

Pps. Tiedän, että ihastuitte ikihyviksi noihin sydänkuvioisiin pöksyihini

This is love

Brimin eilisen postauksen innoittamana sain vihdoin aikaiseksi tämän miespostauksen, joka minun on pitänyt tehdä jo kuukauden päivät vähintään... (Itse asiassa kahden kuukauden, olen aloittanut tämän postauksen 18.9.)


Annikki listasi ihannemiehiään (tjsp.) joskus kauan sitten. Ideahan on siis se, että kun listaa ihannemiehensä, niin sitten hyvä haltijakeiu kuulee toiveen ja luo sinulle sen unelmien prinssin, joka koostuu kaikkien noiden miesten parhaista ominaisuuksista. Näin oli käynyt ainakin Muusikottarelle. Ja mitä netissä sanotaan, niin se on totta.

Tämä on kyllä tosi vaikea tehtävä, koska maailmassa on niin paljon ihania uroksia. Sitä paitsi tämä on pakko tehdä julkkishenkilöistä, koska en usko kenenkään IRL-ihannemieheni ilahtuvan omasta kuvastaan näillä sivuilla. Mutta yritetään...

Ehkä on viisainta aloittaa tällä itsestään selvyydellä, eli siis Johnny Deppillä. Se nyt vaan on niin... No siinä on koko paketti. En toki tunne Johnnya henkilökohtaisesti (enkä ketään muutakaan näistä miehistä joten arviot on ihan mutu-tuntumalla, toim.huom.), mutta olen melko varma hänen olevan sekä ulkoisesti että sisäisesti kaunis. Hänen on myös oltava oikeasti yhtä fiksu ja hauska kuin leffoissa. Johnnyssa on kuitenkin miinuspuoli ja se on pituus. Hän kun ei ole minua kuin viitisen senttiä pidempi. Mutta jos nyt tilaisuus tulisi, niin ehkä Johnny saisi tämän puutteen anteeksi.



Sitten on tietysti se Clive Owen. Lääh. Tuo mies on niin karismaattinen, särmikäs, kiihkeä ja sellaisella rujolla tavalla tavattoman komea. Kävin muistaakseni katsomassa leffan Closer, jossa ensimmäisen kerran tein "lähempää tuttavuutta" Cliveen. Hän oli niin pelottavan kiihkeä välillä siinä elokuvassa, että minulta meni melkein jalat alta. Tumma, tulinen ja sitä paitsi mittaa löytyy 189 senttiä, joten menisin varmasti ihan hyytelöksi hänen lähellään. (Miten niin, minullako fiksaatio miesten pituuksista?)



Tämän listauksen voisi oikeastaan jättää näin kahteen, mutta eipä jätetäkään. Pituuden sekä ulkoisen ja sisäisen kauneuden lisäksi miehen pitää olla tietysti hyväkäytöksinen. Mielellään siis sellainen valmiiksi koulutettu, ettei minun tarvitse ruveta leikkimään äitiä. Nämä ominaisuudet löytyvät tietysti parhaiten Jeevesiltä. Ulkoisesti hän (Stephen Fry, se Ainut ja Oikea Jeeves) ei minua miellytä, etenkään hänen nenänsä, koska olen melko nenä-orientoitunut. Nenän on tärkeä. Ruma nenä ei saa olla. (Esim. Adrien Brody good, Owen Wilson bad. Ei pahalla.) Mutta siis herrasmies pitää olla.



Kotimaisesta mieskomeudesta minua miellyttää Antti Reini. Hänessä on jotain semmoista karskiutta ja pahapoikamaisuutta, mutta samaan aikaan hän on ollut myös hyvä isä siinä yhdessä mainoksessa, missä muksut syö paahtoleivistä pelkän keskiosan. Joku hänessä myös ulkoisesti viehättää. Antista on kyllä todella vaikea löytää kuvia netistä. What is up with that? Kuvasta yhdeksi huonoksi puoleksi voisi päätellä tupakoinnin. Ihannemieheni saisi mielellään olla savuton.



Olen viime aikoina katsellut Gilmoren tyttöjä ja Roryn poikaystävistä ehdoton suosikkini on Jess. Jess on niin väärin ymmärretty ja kaltoin kohdeltu. Sellainen paha poika, joka kuitenkaan ei ole tyhmä. Jess on vain vetänyt sellaisen kovan pojan kuoren ylleen ja minä niin kovasti haluaisin pelastaa sen ja antaa sille rakkautta!!!



Ketähän tähän sitten vielä pistäisi? Tätä täytyy kyllä harkita tarkkaan, tämä on niin vakavaa...

Hynynen! Suomen seksikkäin mies tietysti! (Varsin edustava kuva tuossa linkissä). Siis soittaa kitaraa tiukoissa farkuissa ja leveässä haara-asennossa. Tuo riittänee perusteluiksi? Eikö? Tytöt hei? Valitettavasti en löytänyt tähän Hynysestä takaapäin otettua kuvaa tuossa edellä mainitussa asennossa. (Hyi, mitä miesten esineellistämistä!) Hynyseltä kyllä ehkä lyhentäisin vähän partaa ja harjaisin hiukset, muuten ei valittamista.



Ja tietysti viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä Paul Newman. Todella klassisella tavalla komea mies, upea vartalo (nuorena) ja suunnilleen ainut ihminen tai ainakin filmitähti maailmassa, joka eli pitkässä (50 vuotta) ja onnellisessa avioliitossa. Ja nuo silmät... Paulilla oli myös elämänarvot kohdallaan. Esimerkiksi kaikki hänen ruokatarvike-yrityksensä tuottamat voitot lahjoitetaan Newman's Own Foundationin kautta hyväntekeväisyyteen. Ja eläinrakaskin kuvasta päätellen. Hieno mies. May he rest in peace.



Lopuksi vielä turmelen tämä kevyen ja pilke silmäkulmassa tehdyn postauksen totisella pohdinnalla.

Ihan oikeastihan kyllä haluan sellaisen miehen, jonka kanssa minulla on hauskaa. En osaa kuvitellakaan eläväni miehen kanssa, jonka kanssa elämä olisi totista vääntöä loppuun asti. Tärkeää on, että hän saa minut nauramaan ja minä myöskin hänet. Kaiken hauskuuden lomassa on kuitenkin hyvä pystyä myös keskustelemaan. Tahdon miehen, jonka seurassa en tunne itseäni tyhmäksi, mutta jonka seurassa minun myöskään ei tarvitse olla koko ajan niin uskomattoman fiksu ja filmaattinen. Haluan siis, että voin olla hänen kanssaan oma itseni, ja että tunnen oloni rennoksi sekä turvalliseksi. Suotavaa olisi jonkinlaiset samanlaiset elämänarvot ja ajatusmaailmojen yhteneväisyydet. Ja joka tekee kanssani juttuja eikä ole vain tylsä sekä hannaava sohvaperuna.

Niin joo, ja tietty sen miehen pitää myös olla vähintään 185 senttiä pitkä, kiharatukkainen, tykkää ja osaa laittaa ruokaa (muuten pääasiallinen ravinnon lähteemme on mikroruoka) ja plussaa on, jos osaa soittaa kitaraa.

Piste.

Kertomus siitä miten veronpalautukset voi kuluttaa jo etukäteen

Kaikkihan alkoi siitä, kun bussikorttini kuukausilippu meni umpeen. Tai oikeastaan kaikki alkoi jo siitä kun synnyin ja napanuora oli kaulani ympärillä. Ilmeisesti pääsi tapahtumaan hetkellinen happivaje, jonka seurauksia niitän yhäkin.

Niin, siis olin tänään pakotettu menemään lataamaan bussikorttini, jotta pystyn jatkossakin matkustelemaan. Lähdin käymään lähimmällä R-Kioskilla, joka ei kuitenkaan ole kovin lähellä. Siinä Ärrän lähellä on yksi pienehkö kenkäkauppa, joka aina viekoittelee minua. Nytkin siitä ohi kulkiessani aivan varmasti joku kenkä päästi seireenien tapaisen kutsuhuudon, koska käänsin pääni ja katsoin kyseisen kaupan ikkunaan. Ja voi ei, mitä vanhat silmäni näkivätkään...

Siis oikeastaanhan tämä kaikki lähti siitä, kun näin Katan tai Kukkiksen blogissa (en muista enää kumman, sortsit vaan) kuvan aivan ihanista semmoisista muistaakseni vihertävistä saappaista, joissa oli sellainen joustinneulosvarsi. Olen siitä lähtien havitellut moisia omakseni, paitsi en välttämättä juuri sen värisiä. Salaa haaveilin ehkä punaisista. Olen myöskin epätoivoisna ihaillut The Art Companyn nettisivuilla heidän kenkiään, Kukkiksen paljastettua omien ihanuuskenkiensä (siis nää oli nyt vissiin eri kengät kuin ne vihreät joustinvartiset) merkin. Olen myös kuolannut Andiamossa yksiä Art Companyn punaisia saappaita, joissa on neulosvarsi, mutta ei sellainen joustinsysteemi kuitenkaan vaan suoravartiset sellaiset. Olen kuitenkin jättänyt niiden ostamisen ja jopa sovittamisen väliin, koska ne eivät olleet täydelliset. Mutta nyt sitten... Nyt tuon kenkäkaupan ikkunassa oli Täydelliset Kengät^TM. Ne olivat punaiset, niissä oli sellainen joustinneulosvarsi ja ne olivat ihanat...

Mietin tätä ostopäätöstä tasan niin kauan kun kävelin siitä kenkäkaupalta Ärrälle ja takaisin. Päätin että jos ne eivät maksa enempää (ainakaan kovin paljoa) kuin ne Andiamon epätäydelliset saappaat ja ovat sopivan kokoiset, niin ostan ne. No hinta oli tismalleen sama kuin niillä epätäydellisillä saappailla (mitään numeroita ei tässä kohtaa mainita nyt, köh), mutta kokoja oli vain minun kengänkokoani numeroa pienemmät ja numeroa isommat. Tietysti. Sovitin niitä numeroa isompia ja sovitin toisen värisiä oikeaa kokoa olevia kenkiä ja tulin hitaasti mutta varmasti siihen tulokseen, että ne numeroa isommat ovat aivan hyvät. Niihin mahtuu sitten ainakin villasukatkin talvella. Nih. Olisin varmasti katunut ikuisesti, jos olisin jättänyt ne sinne kauppaan, joten visa vingahti ja lohduttelin omaatuntoani sillä, että veronpalautuksia kuitenkin tulee enemmän kuin mitä nuo kengät maksoivat.

No niin. Nyt kun olen selitellyt tarpeeksi, niin haluatteko nähdä kuvan niistä? No ei väkisin sitten...

*

*

*

*

*

*

*

*

No ei vaiskaan, juksasin! Tämmöiset ne nyt sitten oli.



Nuo ovat muuten El Naturalistan kengät, jotka ovat erittäin luontoystävällisesti valmistettu ja pienentävät heti ekologista jalanjälkeäni varmasti tosi paljon, vaikka fyysistä jalanjälkeä isontavatkin numerolla.

Ja nyt teen pyhän lupauksen, etten tänä syksynä/talvena osta enää yksiäkään kenkiä! Ellei ne sitten ole tosi edulliset tai tosi ihanat...

Silmäherkutus (eilisen vastapainoksi)

Tiedättekö mistä tietää, että on katsellut liikaa Big Brotheria? No siitä, kun näkee yöllä unessa olevansa Tero. Samassa unessa kyllä myöskin jouduin tuuraamaan Radio Rockin toimittajaa noin tunniksi sairastumisen vuoksi (itsenäni siis, en Terona). Sinänsä ihan unelmajobi (kelatkaa, saa soittaa radiossa sitä mistä itse tykkää!), mutta kaikki levyni olivat kadonneet jonnekin eikä kyseisellä radioasemalla ollut niin kehittyneitä laitteita, että olisi voinut soittaa mp3-muodossa olevia kappaleita. Se oli kauhea tilanne. Onneksi joku niistä toimittajista tuli sitten tunnin päästä pelastamaan minut tilanteesta.

Kuuntelin tuossa päivällä Incubusia ja huomasin ihan sattumalta, että kyseisen bändin laulajahan on ihan valtaisan söötti (alla kuvassa jonkinlaisessa jooga-asennossa ja yllä ihan muuten vaan).

Brandon Boyd

Olen aiemmin nautiskellut heidän kappaleitaan vain korvien kautta enkä ole laisinkaan tiennyt, että tarjolla olisi myös silmänruokaa. Ehkä jopa enemmän silmien kuin korvien, koska Incubus on ehkä hitusen liian rauhallista minun makuuni. Ainakin niin, että kuuntelisi putkeen sitä. Pari kappaletta silloin tällöin on oikein sopiva annostus.





Huomenna hammaslääkäriin...

Ps. Tuo tunniste "bb" sopii muuten tässä postauksessa sekä Big Brotheriin että Brandon Boydiin!