Nytkö jo?

Yksi kesä sitten istui kuopus Vaarin kainalossa

kuunnellen isosiskojen koulunpäätöstä.

Musiikkia.Kaunista musiikkia.

Aamuauringon lämmintä kajoa.

Varpaat jo juoksentelivat kesälaitumella

kuin naapurin ammut vallattomina.

Käsilaukussa sojotti Puuha-Peten mitta

sekä tärkeät kolme leikkirautaista sormusta.

Rakas esikoinen,

kolme pitkää taivallettua vuotta on jo takanasi.

Olet ollut urhea ja sinnikäs.

pää kirjojen kansissa.

Kunpa koulukirjojenkin.

Joinakin öinä halusin litistää nenäsi niihin sivuihin

- et ikinä sammuttanut valoja ja siirtänyt romaania sivuun vaikka pyysin,

kiukkusin ja taoin järkeä päähäsi kello puoli kaksitoista

-useimmiten...

Niinä hetkinä rukoilit äitiäsi iltaunisemmaksi.

Sinä kesäkuun päivänä jouduit ensimmäistä kertaa elämässäsi luopumaan.

Se itketti, itketti niin.

Sinua.

Erityisesti opettajaa,

joka oli pitänyt luokallesi puheita jo pitkin viikkoa

- ne päätyivät aina niiskutuksiin.

On vaikeata luopua niistä,

jotka ovat astuneet sydämeemme.

Tulee ikävä.

Tulee suunnaton ikävä.

Tuossa hetkessä kaikista äideistä luokan takaosassa tuli punanenäisiä

itkupillejä.Tässä ollaan vasta alakoulun puolivälissä.

Ei uskoisi.

Äitien sydämet värisivät ja poikia hävetti.

Mutta tuo opettaja oli kuin juuri vastaanottanut käsivarsiensa huomaan

kolmekymmentä vakavaa ja isoreppuista ekaluokkalaista.

Juuri.

Siitä on kolme vuotta.

Kesän helteet ja kuumat päivät saapuivat.

ja me pakenimme vilvoittavien vetten ääreen.

Vuosisadan kesä.

10. elokuuta

aamulla kello seitsämän löytyi tämä tyttö

huiskaisten pedatulta sängyltään.

Juuri näin; reppuineen päivineen.

Joko saa lähteä?

Muistatko?

Eskarimme.

Juoksujalkaa.

Koulu alkaa.

Pärjäänkö mä?

Mutta kuinka mä pärjään?

?

Rakkaani,

onnellisen turvallista koulutaivalta sinulle.

Toivoo äiti.

Mutta missä on yksi?

Täällähän minä.

Älä äiti aina hosota ja hosu!

!!!!

Lapsuuteni joulut

Muistatko, kuinka joulu oli hauskaa aikaa?
Muistatko miten kihisimme jännityksestä?

Lapsuuteni aidot , ihan oikeat joulut vietimme maalla Mamman ja Pappan luona.

Koko suku kerääntyi yhteen. Meitä oli 22.

Kymmenen lasta vilisti rintamamiestalossa, 6 naista laittoi joulunantimia. Suurimman työn touhusi Mamma, joka söikin seisaaltaan vartioiden, ettei kenenkään lautasesta pääse pohja loistamaan.

Mutta ensin mentiin Pappan lämmittämään joulusaunaan perhekunnittain. Miten ikinä sekin sessio on saatu toimitettua yhden iltapäivän aikana? Kun lapset oli saunotettu kolistettiin putkiin niin, että joku aikuinen kävi hakemassa lapset alustasta.Tunnen yhä ihollani vohvelikankaisen, nimikirjaillun valkoisen pehmeän pyyhkeen ja sen,  miten hiukset tiputtivat  vettä naamaan kiivetessämme peräkkäin ylös pitkin kylmiä betoniportaita.

Saunomisen jälkeen istuimme koko porukka vihdoin joulupöytään ja se hetki oli pitkä kuin nälkävuosi!

Tuntui ettei se päättyisi ikinä -tuo aikuisten syöminen.Me serkukset istuimme sivupöydässä päävartiossa. Olimme keksineet salaisen ja jännittävän vakoilutehtävän! Kirjasimme ylös vihkoon kuka aikuisista oli paikalla ja kuka poistunut kamarin kautta  ollakseen joulupukki.Näimme selvästi verhon välistä miten aikuiset antoivat taskulampulla valomerkkejä pukille, oikeasta saapumishetkestä.Harjoitteluistamme huolimatta meistä kenestäkään ei tullut agenttia eikä yksityisetsivää, ihan tavallisia perheenäitejä ja -isiä toki jokaisesta. Nyt kihistään jo seuraavassa sukupolvessa ja kunnon lailla kihistäänkin.

Naiset halusivat aina tiskata ennen pukin saapumista. Sekin hetki oli vielä kestettävä.

Vihdoin istuimme pirttipöydän ääressä joka mukula  silmät sädehtien. Pappan ja enojen metsästä kaatama kuusi tuoksui voimakkaasti ja sen aidot lepattavat kynttilät loivat tuikettaan muodostaen valokuvioitaan seiniin.

Joulupukki, joulupukki, valkoparta, vanha ukki...lauloimme kuin viimeistä päivää, kun ovelta kuului voimakas koputus.

Onkos täällä kilttejä lapsia? Pukki könkkäsi lumisilla huopikkailla sisään , enojen rientäessä auttamaan  lahjasäkkien kanssa.Olin aina valmis kiipeämää pukin syliin. Muistan tuon paksun kelsitukin , miten siihen oli pehmeä painaa päänsä.

Joulupuu on rakennettu, joulu on jo ovella, namusia ripustettu ompi kuuden oksilla...

lauloimme vielä pukille antaaksemme hänelle voimaa pitkään ja työntäyteiseen iltaan.

Tuo suuri kohtaaminen tapahtui aina keitiössä, missä joulukuusikin oli kunniapaikallaan vuosi toisensa perään. Kaikki saivat lahjoja vauvasta vaariin ja ne jokainen avattiin niin , että kaikki muut katsoivat ja ihastelivat. Ei tullut kuulonkaan , että olisi riehuttu ja raastettu papereita sinne tänne. Kuinka kaunista se oli- pysähtyä jokaisen paketin ääreen ja kiittää lahjasta ja pälyillä ympäriinsä keneltä se mahtoikaan olla. Paketin päällä luki vain saajan nimi, antaja oli salaisuus-joulun salaisuus.Nuorin vauva avasi pakettinsa ensimmäisenä ja joukon vanhin viimeisenä. Kuinka sattuikaan, että tätini mies oli juuri piipahtamassa kamarissa vuosi toisensa jälkeen aina joulupukin vierailun aikaan, harmillista todella-hänelle!

Sitten vasta alkoi huima meno. Me serkukset pakkasimme lahjamme kukin omaan muovikassiinsa ja niitä sitten retuutettiin kainalossa matkalla vinttiin ja takaisin. Muistan tuon keltaisen Hepsin muovikassin ja siellä näkyy ainakin olevan afrikan tähti peli juuri ja juuri sinne mahtuen.Kenties lapaset ja laamapaita, päiväkirja ja autopurkkaa.Milloinkaan en muista kahvipöydässä istuneeni. Tuo hetki oli varmasti se toiseksi paras aikuisille, kun kaikki lapset olivat häipyneet lahjakasseineen ja purkautuneine jännityksineen syvälle talon uumeniin. Silloin saapui joulurauha, mutta hiljaisuus - en tiedä.

Hiljaista oli ainakin joulupäivän aamuna ennen kukonlaulua , kun Mossen valot halkoivat verhojen läpi pitkin vintin seinää. Seuraavan kerran raotin silmiäni lattialta siskonpedistä, kun Mosse toi joulukirkkolaiset takaisin kotiin. Minun lapsuudessani ei hurjasteltu  joulukirkkoon hevosella , sillä talossa oli vain lehmiä ja possuja enää.
Pian leijaili nenään Mamman aamukahvin ja joulupuuron tuoksu, selvästi erotin sieltä mamman paksut joulupipparit. Se tuoksu, se maku ,se tunnetila jolla ne oli leivottu. Se rakkaus, jota ei julistettu eikä näytetty-se oli tässä.
Eipä aikaakaan, kun koko lapsilauma oli mäessä minisuksineen ja pulkkineen ja meillä kaikilla oli niin hauskaa. Paitsi äidilläni, joka aina haaveili rauhallisesta , hiljaisesta joulusta. Kokeilimme sitä kerran asuessamme kauempana pikkusiskoni ollessa puolivuotias ja palasimme nopeasti takaisin perinteisiin, sillä valituksiani ei jaksanut kuunnella kukaan. Ei tämä ole oikea joulu-oikea joulu on Mamman ja Pappan luona, siellä missä on ihmisiä ja joulutunnelmaa.Mikään ei ollut silloin niinkuin pitää. Vaikka vanhempani tekivät kaikkensa, edes joulukuusi ei tuoksunut mielestäni oikealle.Kaipaus oli liian suuri kestettäväksi.

Minä olen muistanut kiitollisena lapsuuteni jouluja.
Niille on oma erityinen lokero sydämessäni ja joka vuosi tähän aikaan sen lokeron ovi pompsahtaa auki kuin itsestään ja nuo kaikki lapsuuteni joulut tulvivat esiin upeana kuvakavalkaadina makuineen ja tuoksuineen.
Lapsuuteni joulut-
Kiitos teille jotka sen loitte. Kiitos serkut ja sisaret jotka lietsoitte pakahduttavaa  jännitystäni lyömällä jatkuvasti lisää löylyä pesään.Olimme loistava joulutiimi.

Joulun henki.Te teitte sen.
Hyvää joulua teille ihan  kaikille.

kaikki kuvani rullastiinan joulukodista

Joulukortti

Oi aikoja , oi muistoja.
Kuvassa silloiset kakkonen, kuopus ja eskari
vuonna 2006 lähdössä joulukirkkoon turkeissaan ja tonttulakeissaan.
Maan peittää rapiseva hiekka eikä pulkkaa tarvittu sinäkään jouluna, suksista puhumattakaan.

Joulukorttikuvia en ole milloinkaan harrastanut lapsien aikaan enkä tietenkään heitä ennenkään itsestäni sentään kuvia tohtinut... Kenties ehdin  lapsenlapsista täriseviä kuvia nappaista huonoilla silmilläni. Näetkö minut pusikossa kamera kaulassa killuen rapistelevan tilanteita ja ottamuksia? Minusta tulee maailman vanhin kuvaava mummero. Perustan niiltä sijoiltani valokuvablogin. Silloinhan tietokoneet ovat integroituna keittiön pöytiin lasin alle ettei muutamat murut haittaa tee. Voi blogata missä vaan kahvilassa , kun mummukerho kokoontuu.

Joulukortteja en ole lähetellyt kenellekkään moniin vuosiin.Sillä haluan korteissa olevan jonkin jujun.Kortti olkoon lähettäjänsä näköinen ei karton tai tiimarin.Monet ovat seikan panneet merkille ja postilaatikko onkin näytellyt väljää viime vuosina näin joulun alla. Valokuva ja askartelukortit ovat olleet jouluiloa tuottavaa postia. Joulukirjeitä on harvakseltaan tipahdellut niin minulta kuin muilta. Itse tykkään niistä joissa pohditaan mennyttä vuotta - kuin lakaistaan polku sieväksi uuden tulla.

Eilen kuitenkin jouduin tyttöjen joulukorttitalkoisiin osallistumaan- heh, millaisin tuloksin. Mummo oli tänä vuonna hyvissä ajoin ostellut tytöille joulukortteja sekä -merkkejä ja olihan ne postiin kiikutettava muuten tulisi sapiskaa. Niin kirjoitin osoitteita paperilapuille ja eskarille autoin vähän nimiäkin.

Miten siinä sitten kävi?
Jussi-papista tuli Vussipappa. Soimasivat minun jiitäni joka kuulemma on Vtyyliin huitaistu.
Tyttöjen isotädin sukunimeksi oli kirjautunut eräs tamperelainen hotelli rannalta.
No olihan siinä alku oikein.
Entisen naapurin osoitteeksi olin kuitannut meidän nykyisen osoitteen heidän talonnumerollaan.
Kumpaankohan laatikkoon postipoika olisikaan kortin kantanut. Postinumeronkin olin veivannut viereiseksi.
Ei ole minusta korttipajan apulaiseksi.
Kiitos, palataan asialle ensi jouluna.

Perintö

Kenttäpostia ja kultainen lupaus 5.1.1939

              Turussa 3/12.39

Aili Rakas,

Hyvä päivää, mitäs sieltä sitten taas kuuluu?

Tulin tänne ullakolle kirjoittamaan, taitaa olla vähän pademmin rauhassa kuin alhailla.Kyllä täällä kylmäkin on, meinaa sormet tulla konttaan ja vähän pimijäkin on , mutta mitäs sen väliä kun vaan saa muutaman sanan kirjoittaa sinulle rakkkaani...

...tuatanoin onkos pojat saaneet jo tietoja sotaväkeen astumista varten, tulisivat tänne vaan. Kyllä täällä miehiä tehdään ja kunnon miehiä tehdäänkin Isänmaan turvaksi.Ja kyllä niitä tarvitaankin jos se ryssä sieltä oikein meinaa tulla täydellä  voimalla. Ja antaa tulla vaan , kyllä täällä varmaan vastaaotetaan viimeiseen mieheen otetaankin.Kaikki varmaan ovat yksimielisiä, ei sunkaan kukaan  meinaa semmosta, että antaa tulla vaan. Sukkelaa se on vähän kirjoitella kunnei tiedä vaikka viimeisen kerran kirjoittaisin sinulle rakkaani, mutta paljon mahdollista, kun ei tiedä kun tämä tämmöstä on.

Mutta jos niin on, niin sille ei mitään voi jos kohtalo sen niin määrää, niin se on sitten niin. Jos sinä yksin jäät niin muista, että kasvatat Ailasta ( 3 kk) kunnon kansalaisen, vaikkei hän vielä isästä mitään tiedäkkään. Mutta kuitenkin Isänmaan turvaksi hänet kasvatat, että hän kulkee Isänsä jälkijä.Kiitos myös lämpimästä rakkaudestasi, jota olet minua kohtaan osoittanut ja niin monta kertaa kun minä olen tehnyt sinulle kaikkija kepposia. Mutta kuitenkin olen sinua aina rakastanut vaikka olisin ollut missä. Ja rakastan aina niin kauan kuin elän ja vaikutan. Ikävää, jos erota täytyis kun vasta elämämme aljoimmekin. Ei vielä ole oikein saatu mitään yhdessä toimia eikä järjestellä, mutta sille ei voi  mitään jos Jumala sen niin sallii.

Paljon, paljon terveisiä pikku Ailalle ja sinulle lämpimät terveiset ja kotoväelle kaikille.

Näkemiin rakkaani.

Turussa 16/12.39 0.25

Hyvä yötä Rakkaani,

täytyy lähettää tämä lappu ettet mitään lähetä tänne enää. Minä siis lähden sinne jonnekin kuten tiedät.

Pojatkin tulivat juuri vartiosta, reserviläiset menivät vartioon. Niin me lähdemme. Voi hyvin nyt ja sano terveisiä kaikille Meidän väelle ja Teidän väelle ja Pikku Ailalle, Muista nyt  ja elä vähän ihmisiks ja kasvata Ailasta kunnon ihminen.

Ole nyt rauhallinen ja voi hyvin. Kyllä se tästä järjestyy hyvin, toivotaan kumminkin. No näkemiin, kyllä minun täytyy nyt lähtijä, ei siinä muu auta.

Hyvä yötä ja paljon terveisiä.

Rakas Aili, Näkemiin Reinosi.

Isovanhempani 

Mamma ja Pappa 

jättivät minulle  muistoksi ja perinnöksi Mamman kihlasormuksen ja kenttäpostikirjeensä talvisodan ja jatkosodan ajalta.

Kiitos tästä arvokkaasta sukumme lähihistoriasta.

Pappa lähti Kannakselle sotimaan Heikkilän kasarmilta Turusta 16.12.1939 21-vuotiaana, talvisodan kestettyä 2 viikkoa. Hän  saapui kotiin hengissä 26-vuotiaana, mutta kovia kokeneena niinkuin joka mies,

marraskuussa 1944. Poissa kotoa siellä jossakin, mutta rakastettuna ja kaivattuna kuten kenttäpostikirjeet  asian välittävät.

Pappa lomalla kotona 1942
Kuvassa Mamma, Aila-tytär, Pappan pikkusisko ja Pappa

Pojat kuuluisalla Pirunsaarella

Turun linja-autoasema 1940-luvulla

Isoisäni- itsenäisyydenpuolustaja

Itsenäinen Suomi- Onnea ja kiitos.

Isoisäni (kuvassa oikealla) teki pitkän viiden vuoden rupaman tämän maan itsenäisyyden puolesta.

Astunut vakinaiseen palvelukseen 3.9.1939.

Vapautettu 13.11.1944.

Pappani

Kersantti xx xx

Maanviljelijä

• Talvisodassa tulenjohtomiehenä,suuntakehä au:na, krh-tulenjohtajana
• JR 64: Suomusalmi,Raatteentie, Uomaa
• 
  
• Jatkosodassa JR 35;
• Perosuo, Kirvesjärvi, Hiisjärvi,Kristiani,Pyhäjärvi,Melhitsa,Nelkanjärvi,Kenjakki,Mundjärvi
• Suununsuu,Juustjärvi,Mäntyselkä,Kontiovaara,Tsopina,Kolijärvi,Karhumäki,Krivijärvi,Poventsa,
• Vienan kanava,Maaselkä,Kievisuo,
• Ihantalan ratkaisutaistelut,Harjula

VM 1,VM 2, Kollaan risti,1D mr

Kiitos Pappa!

Sotapojat vanhempiensa kera.

Pappa kuvassa keskimmäisenä.

Tänään on muistojen päivä.

Jälleen kuuntelen veteraanin iltahuudon isovanhempieni kunniaksi.

"Taattoa muista sä silloin, askel jo uupunut on. Lapset ja lastemmelapset, teidän nyt vuoronne on. Hoivatkaa, kohta poissa on veljet, muistakaa, heille kallis ol maa. Kertokaa lapsenlapsille lauluin, himmetä ei muistot koskaan saa."

Minä olen kertonut,

 sillä minä olen muistanut.

Kouluruoka

Jos olisin kouluruoka, olisin

Pinaattikeitto ja puolikas kananmuna
Terve sielu terveessä ruumissa.

Tee sinäkin
Ideakeittiön kouluruokatesti

Olet kuin pinaattikeitto ja puolikas kananmuna

Terve sielu terveessä ruumissa voisi kuvata sinun olemustasi! Olet ystäväpiirissäsi se, joka kutsuu kävelylle tai jumppaan - mieluiten heti aamusta.

Kykysi innostua asioista ja välittää innostus toisille on yksi vahvoja puoliasi. Näemmekö peräti sipaisun karismaa iloisessa persoonassasi?

Mutta varo: pirteytesi voi rasittaa niitä ystäviäsi, jotka ovat sinua taipuvaisempia ottamaan asiat liian raskaasti. Silloin heille ei kannata jakaa terveysvinkkejä ja ”piristy hei” -toivotuksia.

• Merellinen pinaattikeitto - piristystä perinteiseen!

Mistä tiesivätkin, että mieleeni on elävästi jäänyt pinaattikeitto ja tuo kelluva kanamunanpuolikas, sitä oli ainakin kerran viikossa. Siltä se näin jälkikäteen tuntuu. Eipä ole tullut sitten vuosiin ruokaa syötyä eikä syötettyä.

"Älä syö mitään mitä isoäitisi ei tunnistaisi ruuaksi."

Loistava pykälä-moni kouluruoka poistuisi nykylistalta , sillä niitä ei kukaan söisi.

Kuunpimennyksen valtiatar

Kuunpimennyksen valtiatar syntyi meille

21.02.2008

klo. 00.57

Täysi nainen

4670g

53 cm

38 pipo

zzzzzzzzzz

Tänään mitat:

14,1 kg

83,7 cm

49,5 pipo

Matkalla maalaissukulaisiin ystäväni Nillan kanssa heinäkuussa.

Tänään 21.08.2009

hän aloitti päiväkotiharjoittelut.

Tanssien muumia uusien likkakavereiden kanssa.

Syöden makoisia mustia viinimarjoja pikku vartalo puskassa.

Omenoitakin jo maisteltiin.

Oli hauska päivä.

Onnea puolitoistavuotias ilommepisara.

Olet lähdössä maailmalle ja sait vihdoin mennä ovesta ulos reppu maata viistäen mutta

tanakasti selässä!
Täältä tullaan elämä.

18. elokuuta

18.8.

En muista, että koulu olisi koskaan näin myöhään alkanut mutta se tietää kesäkuussa opiskelua.

Illalla kova tohina; todistuksia, allekirjoituksia, jännityksiä,sisäkenkiä, tossuja,kuriksia,purkkapurkkeja,vaatteita/vaatteidenvaihtoa,kännyköitä,latureita,tolppia,harjoja, huulikiilteitä,ystäväkirjoja,koruja,nenäliinoja.

Heräsimme aikaisin, niin aikaisin aamulla ettei herätyskello edes ollut herättänyt repimään johtoja ja koneita ja vempelitä irti seinästä. Ukkonen rajusti jylisi.

Meiltä lähdettiin kouluun kolmoselle, kakkoselle ja eskariin kumisaappaissa ja kosteusuojatakeissa-ticketeissä.En muista sellaistakaan-joka syksy on aurinko paistanut ja kuuma ollut ekat viikot koulussa.

Kuka jännittää eniten?

Kakkonen, eskari, kuopus ja ykkönen lähdössä arkeensa.

Tädin kesälomareissulla sponssaamat reput ja laukut ja tietysti Valma kiihkeänä menossa mukana ilman muuta.Kakkosen kanssa on neuvonpitoa käyty, että sitten kun kirjoja alkaa tulla ja laukku alkaa painaa niin takaisin reppuun on siirryttävä jo ergonomiankin vuoksi. Koulumatkalla on pitkä ja jyrkkä alamäki eikä tuo iso laukku pyöräillessä ole mitenkään turvallinen. Kenen mielipide, arvatkaas.

Tämä reppuselkä jäi tänne kotiin vielä pyörimään.

Tarhalainen tömpsöttää nyt joukon mukana ja tönii isoja pois edestä valokuvatessa.

Hän on myös alkanut läimiä siskoja. Olisikohan esimerkki tehnyt tehtävänsä kyselin isommilta-kaikki pyörittelivät silmiään; mitä sä tarkoitat...

Valman tarhailu alkaa vasta syyskuussa, tänään emme lähteneet vielä harjoittelemaan.

Toivotan kaikille lapsille turvallista hyvän mielen koulutietä.

Eskareille jännittävää viimeistä vuotta.

Päiväkoteihin iloista ja lämmintä tunnelmaa jokaiselle tytölle ja pojalle.

Enkelit olkoon kanssanne kun äidit eivät voi.

ps. eilen muisteltiin miten äiti luokasta ulos lensi;

Ryhmätyötä tehdessä vieressä istuva Jari-poika oli käynyt Tiimarissa ostamassa kasan uusia hajukumeja ( hänellä oli fiksaatio niihin) ja niitä sitten alettiin yhdessä toimin haistella ja impata pitkin vedoin, taidettiin meteliäkin pitää silkasta innostuksesta.Opettaja sitten jäähdytteli meitä käytävän puolella. Harmi kun ne hajukumit jäi sinne penaaliin ja ihastelu loppui siihen. Oi aikoja ala-asteen. Nykyisin ihmettelen, kun nämä juoksevat pissalle pitkin oppitunteja eivätkä nouse seisomaan vastatessa ja opettajan kädessä ja sylissä roikutaan se jäljelle jäävä aika, kaikki on niin tuttavallista- miten on auktoriteetin laita?Vielä minun aikanani opettaja oli mahtivaltias ja yhäkin poliisin nähdessäni painan jarrua kuin viimeistä päivää. Monesti se on ollut hyväksi.

Humpitus

Tänä iltana nostalgisoimme.Illalla klo. 20 alkoi meidän nostalgiaosuus.Ennen sitä tytöt valmistelivat ainakin puhumalla. Muistatko äiti, oliko meillä silloin... äiti...? Ja niin edelleen.Palasimme yhdessä vuoteen 2004.Asuimme silloin vielä vanhassa kodissa Hiekkaharjussa. Lapsemme olivat silloin 4 ja puoli vuotta, 3 vuotta sekä puolitoista vuotta.

Lauantai-iltaisin meillä oli koko perheen ilta joka meni aina samalla kaavalla.Saunottiin, syötiin hyvää ruokaa ja sitten se alkoi;

Humpitus

Voi sitä tansin ja laulun ja musiikkivisan määrää.Hauskaa oli, tytöt hakivat vanhempia tanssimaan jatkuvalla syötöllä. Miehen kanssa jorattiin pitkin olohuonetta lapset kainalossa. Hiki päässä jokainen.

Esikko muisteli kuinka heillä oli karkkipäivä silloinkin lauantaisin. Lidlistä kuulemma ostettiin sellainen iso pussi joka sisälsi pieniä pusseja erivärisiä matokarkkeja.

Ja se karkkipussi kesti monta viikkoa, esikko nostalgisoi. Kunpa yhäkin, äiti nostalgisoi.Kunpa saisin tehdä lisää jaksoja Marco nostalgisoi.

Bumtsibum! vuonna 2009

Tanssilattialle onkin levitetty siskonpedit.



Eka kertaa Humpituksessa.

Tämäkään otus ei muistanut vaikka mukana olikin.

Oi aikoja, oi muistoja!

Totta totisesti niistä ajoista ei paljon muista kun lapset olivat ihan pieniä,

mutta kuitenkin se mitä muistaa saa kauniit kehykset.
Nostalgisoimalla väritkin palaavat uudelleen kirkkaiksi.

Nämä hetket- kiitos perheeni.