ASTÉRIX

Image

Ainejärjestö Astérix ry on Jyväskylän yliopiston romaanisen filologian, käytännössä siis ranskan, italian, espanjan ja latinan, opiskelijoiden yhdistys. Astérixin historia ulottuu pitkälle tuntemattomaan, yhdistykseksi se rekisteröityi vuonna 2005 – syksyllä 2025 juhlistammekin kaksikymmenvuotista taivalta vujujen muodossa!

Astérix ry:n pääasiallisena tehtävänä on koota romanistit yhteen luentojen ulkopuolellakin tarjoamalla monenlaista virkistettä ja viihdykettä opiskelijoiden elämään. Ainejärjestö toimii myös linkkinä edustamiensa opiskelijoiden ja oppiaineiden henkilökunnan, Jyväskylän yliopiston sekä JYY:n välillä. Tekemisen ja tapahtumien järjestämisen lisäksi Astérixin tärkeä tehtävä on siis pitää huolta jäsentensä hyvinvoinnista ja oikeuksista oppilaitoksessa. Olemme tiiviisti mukana uusien opetussuunnitelmien laatimiskokouksissa yhteistyössä oppiaineen henkilökunnan kanssa. Lisäksi Astérixin hallituslaisia sekä muita jäseniä osallistuu säännöllisesti laitoskokouksiin.

Astérixin vuosittaisia päätapahtumia ovat uuden Beaujolais-viinin lanseerauksen kunniaksi järjestettävä Beaujolais Nouveau -ilta marraskuussa, pikkujoulut, keväällä järjestettävät La serata italiana ja La Noche Hispaña sekä JYY:n vappuhulinat. Muita aktiviteetteja järjestetään vaihtelevasti opiskelijoiden toiveiden mukaan; viime vuosina Astérix on järjestänyt muun muassa yhteislähdön luovuttamaan verta, kämppäapprot sekä pitänyt pari kertaa lukuvuodessa viininmaisteluiltoja. Astérixin vuosikalenteriin on perinteisesti kuulunut myös ulkoilutapahtumia ja osallistuminen KiVi-laitoksen omiin Euroviisuihin eli KiVi-viisuihin,

Astérix on osa Lingviestit ry:tä, jonka kautta Astérixin jäsenet pääsevät osallistumaan vielä useampiin tapahtumiin. Lingviestit kokoaa yhteen kaikki Jyväskylän lingvistit ja viestijät mm. sitseille ja muihin värikkäisiin tempauksiin.